Monien maiden musiikkia
ON USEIN sanottu, että musiikki on kansainvälinen kieli. Todisteena tästä on maailman kansanmusiikki. Siitä voidaan nauttia muuallakin kuin sen syntymaassa. Ihmiset voivat nauttia ja usein nauttivatkin muiden kuin oman maansa musiikin kuulemisesta. Toisten maiden musiikkiin tutustuminen voi olla ihastuttava kokemus.
Jos matkustaisit maapallomme joka osaan, havaitsisit, että jokaisella kansalla tai ihmisryhmällä on omat luonteenomaiset laulunsa ja tanssinsa. Kukin on lahjoittanut oman ”korostuksensa” musiikin kieleen. Ja tämä korostus on tavallisesti niin erottuva, että henkilö voi tunnistaa maan, josta jokin laulu tai tanssi on saanut alkunsa, jokseenkin samalla tavalla kuin hän voi tietää vierasmaalaisen kansallisuuden hänen puheensa korostuksesta.
Ammattimaiset säveltäjät eivät säveltäneet suurinta osaa kansanmusiikista. Osa siitä on ollut olemassa tuhansia vuosia. Varhaisina aikoina musikaaliset ihmiset sävelsivät melodioita, ja ne siirtyivät sukupolvelta toiselle. Laulujen sanat käsittelivät rakkautta, rauhaa, sotaa, juomista, kuviteltuja henkilöitä ja huvittavia tapauksia. Ja ihmiset tanssivat sävelten mukana ja kukin ryhmä kehitti oman tyylinsä.
Kun ihmiset kokoontuivat yhteisiin tilaisuuksiin kylien toreille, koteihin tai leirivalkeiden ympärille, he lauloivat ja tanssivat musiikin säestyksellä, joka oli periytynyt heidän esi-isiltään. Tietysti heidän maansa pinnanmuodostus ja ilmasto sekä heidän historiansa, kielensä, tapansa ja luonteenlaatunsa osaltaan muokkasivat heidän laulujaan ja tanssejaan. Ja nämä seikat antavat kunkin ryhmän kansanmusiikille sen erityisen korostuksen, joka ilmaisee sen sille kuuluvaksi.
Euroopan musiikki
Valtaosa länsimaiden suurenmoisimmasta musiikista sävellettiin Euroopassa. Seitsemänneltätoista vuosisadalta eteenpäin joukko huomattavia säveltäjiä sävelsi paljon musiikkia sekä soittimille että laulettavaksi. Heidän orkesterimusiikkinsa vaati monia kielisoittimia sekä myös puhallin- ja lyömäsoittimia. Heidän kauniissa konsertoissaan oli huomattavalla sijalla soolosoitin, jota orkesteri säesti. Joukossa oli myös vaikuttavia teoksia, jotka vaativat suurta kuoroa orkesterin ohella.
Eurooppa on tunnettu oopperoistaan. Kun näytelmää esitetään näyttämöllä lavasteiden ja pukujen avulla, esitys tehdään vaikuttavammaksi, koska sanat tavallisesti lauletaan pikemmin kuin lausutaan. Laulajia säestävä orkesteri lisää dramaattista vaikutelmaa. Opereteissa kuten oopperoissakin on juoni, mutta ne ovat kevyempiä ja musiikki on iloista.
Oratoriot saivat alkunsa tässä osassa maailmaa. Nämä sävellykset käsittelevät tavallisesti Raamatun historiaa. Mitään näyttämövarusteita ja pukuja ei käytetä. Solistit laulavat eri osat ja mukana käytetään kuoroa ja orkesteria. G. F. Händel sävelsi suuria raamatullisia oratorioita, jotka käsittelivät Joosefia ja hänen veljiään, Israelin vapautusta Egyptistä, Joosuaa, Deboraa, Jeftaa, Simsonia, Saulia, Salomoa, Ataljaa, Belsassaria ja Babylonin kukistumista, Esteriä ja Messiasta. Monissa näissä vavahduttavissa mestariteoksissa esiintyy Jumalan nimi Jehova.
Toisinaan nämä säveltäjät kaivautuivat Euroopan kansanmusiikin aarteistoon. He käyttivät joko kansansävelmää sellaisenaan tai laativat sävelmän, jolla oli jonkun kansan kansanmusiikin selvästi erottuvat piirteet. Sävellyksensä alussa he usein osoittivat, että se noudatti tietyn maan musiikin tyyliä.
Euroopan kansanmusiikista on tunnusomaisinta Espanjan kansanmusiikki. Maurien Espanjan miehitys 8.–15. vuosisadoilla samoin kuin mustalaistenkin vaikutus jätti leimansa tämän maan musiikkiin. Luultavasti millään muulla kansalla ei ole niin monia erilaisia tansseja kuin espanjalaisilla, ja kuitenkin tuo espanjalainen elinvoimaisuuden korostus on ilmeistä niissä kaikissa. Heidän kansanmusiikin soittajiensa käyttämät soittimet, nimittäin kitara, tamburiini ja kilkkavat kastanjetit, lisäävät tätä korostusta.
Euroopan länsimaisella musiikilla voitaisiin sanoa olevan perusedustajansa saksalaisessa musiikissa. Se korostaa duuriasteikkoa, joka on sävyltään iloista, ja on täyteläistä soinnutukseltaan. Italialainen musiikki on yleensä melodisempaa kuin saksalainen ja paljon kevyempää. Ranskan kansanmusiikki on myös hyvin melodista; kuitenkin sen musiikin painopiste on tavallisesti enemmän rytmissä.
Eurooppalaisen musiikin itämainen sävy on erityisen ilmeistä venäläisessä musiikissa. Tämä voisi hyvinkin johtua mongoleista, jotka valloittivat tuon maan 13. vuosisadalla. Lisäksi kansan riistäminen itsevaltaisten tsaarien hallitessa epäilemättä osaltaan antoi venäläiselle musiikille sen mollisointuisen, surumielisen sävyn. Myös maan pitkät, koleat talvet lisäsivät sellaista alakuloista korostusta.
Skandinaavisen musiikin voitaisiin sanoa sijoittuvan saksalaisten ja venäläisten musiikin välille. Suomalaisessa musiikissa näyttää olevan mukana itämainen sävy. Mutta monet Tanskan ja Hollannin kansansävelmät muistuttavat melko lailla saksalaista kansanmusiikkia. Puolalaisessa kansanmusiikissa näkyy sekä venäläistä että ranskalaista vaikutusta.
Nykyään eivät tavallisesti maaseudulla asuvat eurooppalaiset pelkästään kuuntele vaan laulavat ja tanssivat kansanmusiikkiaan. Kaupungeissa asuvat ovat taipuvaisempia menemään konserttisaleihin ja kuuntelemaan musiikkia radiosta.
Latinalaisamerikkalainen korostus
Latinalaisamerikkalainen musiikki on espanjalaisen, afrikkalaisen ja, sen mukaan mikä maa on kysymyksessä, syntyperäisten intiaanien musiikin yhdistelmä. Tässä musiikissa afrikkalainen vaikutus on varsinkin huomattavaa runsaammassa rumpujen käytössä, rytmin voimakkaammassa painotuksessa ja rytmin vaihtelevuudessa. Esimerkkejä näistä piirteistä on sellaisissa tansseissa kuin conga, rumba, samba ja beguine. Näissä tansseissa samoin kuin muissakin rytmi on selvästi määriteltyä ja sitä korostavat rummut ja muut lyömäsoittimet. Tämä ominaisuus tekee musiikista tarttuvan ja saa sitä kuuntelevan haluamaan tanssia sen mukana.
Latinalaisamerikkalaisten keskuudessa on monia, jotka haluavat kuunnella musiikkia kaiken aikaa – ja kovaa. Siksi ei ole harvinaista, että he kuuntelevat musiikkia radiosta koko päivän ja usein myöhään yöhön ja täydellä teholla. Kahvilat, joissa on levysoitinautomaatti, ja kaupat, joissa on radio, lisäävät ääntä, joka voidaan kuulla melkoisen matkan päähän lähistöllä. Seuraelämän tilaisuuksiin voidaan vuokrata soitinyhtye, tai musiikin lähteenä voi olla levysoitin, joka on käännetty täydelle teholle. Mieltymykset tietysti vaihtelevat. Joillakin alueilla ihmiset ottavat kitaran tai haitarin ja soittavat itse ja laulavat ja tanssivat yhdessä.
Afrikan musiikki
Afrikkalaista musiikkia käytetään pääasiassa laulun ja tanssin säestämiseen. Tällä mantereella on vallalla useita laulutyylejä. Joillakin alueilla harrastetaan nasaalilaulua; laulanta on kimeää ja siinä on hyvin korukuvioisia melodisia jaksoja, jollaisesta musiikista puuttuu tavallisesti soinnutus. Säestävät rytmit eivät ole kovin monimutkaisia. Joissakin osissa Afrikkaa lauletaan täysiäänisesti yksinkertaisia sävelmiä. Niihin liittyy myös soinnutus. Niissä rytmi on hyvin monimutkainen ja itse asiassa usein käytetään monia rytmejä samanaikaisesti. Rytmi on selvimmin erottuva peruspiirre suuressa osassa Afrikan kansanmusiikkia.
Tansaniassa Afrikassa ilmestyvässä sanomalehdessä kumottiin käsky, ettei tansanialaisten tulisi olla missään tekemisissä nykyisen ”soul”-musiikin kanssa, ’koska se on länsimaista ja rappeutunutta’. Kirjoittaja väitti päinvastaista: ”Soul on tanssi, joka sai alkunsa Afrikasta. – – Neekerit kehittivät soulin sellaiseksi, kuin se nyt on, neekerien hengellisistä lauluista.” Kirjoittajan mukaan ”kukaan valkoinen taiteilija ei osaa laulaa soulia niin kuin musta mies”.
Afrikkalaisessa musiikissa pääsoittimina ovat rummut. Usein ne ovat pelkästään tynnyrinmallisia soittimia, joiden toisen pään peittää nahka. Muita Afrikan alkuasukkaiden suosimia soittimia ovat ksylofoni, kielisoittimet ja sellaiset puhallinsoittimet kuin ruokopillit ja eläinten sarvista tehdyt torvet.
Itämaiden salaperäinen musiikki
Itämailla on yhtä monenlaista musiikkia kuin siellä on kansoja. Tästä osasta maailmaa peräisin olevan musiikin erottaa ennen kaikkea sen salaperäisyydestä. Se saattaa kuulostaa varsin oudolta länsimaalaisten korvissa, koska se käyttää neljäsosasäveliä ja vieläkin pienempiä sävelkorkeuden eroja. Sen rytmeistä jotkut ovat paljon monimutkaisempia kuin mikään länsimaisessa musiikissa oleva rytmi. Itämainen musiikki jättää enimmäkseen huomioon ottamatta soinnut ja soinnutuksen. Konsertteja pitävät yleensä solistit ja heidän säestäjänsä tai kolmihenkiset ryhmät eivätkä sadan muusikon muodostamat ryhmät, jollaisia länsimaiset sinfoniaorkesterit ovat. Itämainen musiikki on kehittyneintä Intiassa.
Itämainen kansanmusiikki on aivan erilaista kuin niiden kulttuurimusiikki. Kuitenkin kulttuurimusiikki on edustavampaa ja paremmin tunnettua. Klassisen intialaisen musiikin esiintyvien taiteilijoiden on oltava säveltäjiä sekä soittajia. Improvisointi (mutta vain tiettyjen sääntöjen mukaan) on esiintyjän päätaito.
Itämaisen musiikin uskotaan olevan yhteydessä ihmisten kohtaloihin, ja se liittyy läheisesti heidän uskontoonsa, filosofiaansa ja jopa noituuteen. Idässä käytettäviin soittimiin kuuluu jousisoittimia, kuten sitar, joita näppäillään norsunluu- tai metallipuikolla, jota kutsutaan plektroniksi, ja erilaisia ruokomaisia huiluja sekä erilaisia rumpuja.
Amerikalle ominainen musiikki
Mitä on sanottava amerikkalaisesta kansanmusiikista? Se on monenkaltaisen musiikin sekoitus, samoin kuin sen väestö on eri kansallisuuksia olevien ihmisten sekoitus. Ei ole epäilystäkään eurooppalaisesta perusvaikutuksesta. Euroopan kansanmusiikin erilaiset korostukset ilmenevät monissa amerikkalaisissa lauluissa ja tansseissa. Silloin tällöin voidaan kuulla jopa itämaisuuden piirteitä.
Huomattavaa on neekerien vaikutus, jota edustavat neekerien hengellinen musiikki, ”blues”, ja jatsimusiikki, joissa on selvästi määritelty synkooppi eli korostus muulla kuin tahdin ensimmäisellä sävelellä ja tietynlainen soinnutus, joka tunnetaan siitä, että käytetään paljon septimisointuja, joissa seitsemäs sävel on alennettu. Amerikkalainen neekerimusiikki saa pääinnoituksensa Afrikasta, kuten edellä lainattu tansanialainen kirjoittaja huomauttikin.
Amerikan suurissa kaupungeissa musiikista pitävät menevät konserttisaleihin kuuntelemaan sinfoniaorkestereiden musiikkiesityksiä eurooppalaisten tavoin. Ja he täyttävät nuo salit kuullakseen ja nähdäkseen neuvostoliittolaisia, afrikkalaisia, meksikolaisia, intialaisia, filippiiniläisiä ja muunmaalaisia kansanmusiikin soittajia ja laulajia, kun sellaisia matkustaa Amerikkaan. Vapaa-aikoinaan monet kuuntelevat kaikenlaisia musiikkilevytyksiä stereofonisilla äänentoistolaitteilla tai ularadiolähetysten kautta.
Nykyään johtava amerikkalaisen viihdemusiikin muoto on ”rock and roll”. Sen levytyksiä myydään miljoonittain. Itse asiassa vakavan musiikin levyttäminen Yhdysvalloissa on kriisin edessä, koska se aiheuttaa rahallisia tappioita, kun taas rock and roll -musiikki on äärettömän suosittua.
Periaatteessa voitaisiin sanoa, että rock and rollin rytmi on voimakas, mutta melodinen viehätys on vähäinen. Sellainen rytmi yhdessä laulun sanojen kanssa vetoaa kapinallisiin nuoriin. Monet sen lauluista kannustavat käyttämään huumausaineita. Ja on osoitettu, että tällä musiikilla on myös huomattava osa sukupuolisessa moraalittomuudessa. Ei ainoastaan Amerikassa vaan monissa maissa nuoret ovat hullaantuneet sen hellittämättömään tahtiin.
Amerikkalaiseen musiikkiin sisältyy myös niin kutsuttu ”Western”- eli cowboy-musiikki, joka on selvästi amerikkalaistyyppistä kansanmusiikkia. Se kehittyi Yhdysvaltain länsiosan asuttamisen yhteydessä. Sen lauluissa kerrotaan karjapaimenen elämäntavasta lännessä sekä tuon alueen historiasta. Tämä laulettavaksi ja tanssittavaksi sopiva musiikki on erittäin suosittua.
Kunkin oma maku musiikin suhteen riippuu huomattavassa määrin ympäristöstä, jossa hän on kasvanut, ja siitä, minkälaista musiikkia on kuullut. Mutta jos joku pysähtyy kuuntelemaan riittävän pitkään jotakin toisen kansan musiikkia, hän havaitsee, että sillä on kiehtovia ominaispiirteitä. Ja hän tulee huomaamaan, että se heijastaa kiinnostavia asioita maailman muissa osissa asuvien ihmisten elintavasta.