Rakennusaikaa lintumaailmassa
MILTÄ sinusta tuntuisi, jos sinun olisi rakennettava uusi koti joka vuosi pian sen jälkeen kun olet palannut satojen kilometrien matkalta? Miten suhtautuisit rakentamiseen, jos voisit käyttää uutta kotiasi vain kuusi tai seitsemän kuukautta? Juuri siten kaikenlaiset linnut tekevät joka kevät maapallomme pohjoisilla alueilla!
Ne syöksähtelevät innokkaasti sinne tänne ja keräävät erilaisia aineksia rakentaessaan kodikasta pesää tulevien poikastensa asunnoksi. Nämä linnut ryhtyvät hämmästyttävään rakennusohjelmaan Jumalalta saamansa vaiston ohjaamana, ja työkalunaan ne käyttävät nokkaansa.
Lintuja, jotka eivät rakenna pesää
Kaikki linnut eivät tietysti ryhdy pesäntekopuuhiin keväällä. Jotkut palaavat vanhaan pesäänsä, tekevät tarpeelliset korjaukset ja ryhtyvät sitten jälleen asumaan siinä. Toiset linnut eivät vaivaudu rakentamaan pesää. Tällaisia ovat mm. eräät sirrit ja tyllit. Näiden lajien naaraat tyytyvät vain munimaan munansa maahan, missä sammal ja lehdet muodostavat vaatimattoman pesän. Kuitenkin Jumalan viisaus on kompensoinut vaaran, joka voisi koitua siitä. Näiden lintujen poikasilla on syntyessään untuvapeite, ja ne voivat juosta ympäriinsä. Kun ne siis kuoriutuvat, ne kuivattavat untuvansa lämpimässä auringonpaisteessa ja sitten mennä viilettävät turvapaikkaan.
Kiisla on myös lintu, joka ei vaivaa itseään pesäntekopuuhilla. Kiislaemolla on harvinainen tapa munia munansa viettäville kallionulkonemille. Saattaisit ajatella, että se olisi vihoviimeinen paikka maan päällä linnun munia munansa, sillä siellähän ne ovat aina vaarassa lähteä vierimään ja murskaantuvat pudottuaan. Mutta kiislan Luoja on ottanut huomioon tämän mahdollisuuden. Kiislan munat ovat hyrrän muotoisia, ja niissä on luja kuori, joka ei mene rikki helposti. Miten varmoja nämä suojakeinot sitten ovat?
Erään lintuharrastelijan kokeilu vastaa tähän kysymykseen. Hän antoi yhden kiislan munan vieriä rinnettä alas. Hän kertoi, ettei muna vierinyt suoraan vaan kieppui ympäri kuin hyrrä ja pysähtyi, eikä sen kova kuori ollut vahingoittunut. Ei yksikään näistä kartion muotoisista munista vierinyt ulkoneman yli. Vain älykäs Luoja on voinut suunnitella munien muodon sellaiseksi, että ne pysyvät turvassa viettävillä kallionulkonemilla, minne ne munitaan!
Kehrääjät ja mustat saksinokat säästävät myös itsensä pesänrakennustyöltä. Kehrääjä munii munansa, joissa on suojaväri, paljaalle maalle, soralle, kallion päälle tai jopa jonkin kaupunkirakennuksen hiekkaiselle tasakatolle. Musta saksinokkanaaras vain painautuu maahan löyhään hiekkaan, ja kääntyilee ympäri ja tekee pienen kolon, johon se munii munansa. Melkoisesti työtä säästävä menetelmä!
Pesiä rakentavien lintujen koti
Paikat, jotka pesiä rakentavat linnut valitsevat talon pystyttämistä varten, ovat yhtä erilaisia kuin itse linnut. Jopa samankin lajin pesäpaikat vaihtelevat huomattavasti.
Peukaloiset ovat valaiseva esimerkki tästä. Koiras aloittaa pesän rakentamisen kyhäämällä kokoon karkeatekoisen pesän. Sitten se menee ja rakentaa toiseen paikkaan uuden pesän. Ja miten se innostuukaan puuhaan! Se rakentaa karkeatekoisen pesän jokaiseen sopivaan paikkaan alueellaan. Kun sen puoliso myöhemmin saapuu, se vie tämän tarkastamaan mahdollisia pesäpaikkoja, jotta naaras voisi valita niistä miellyttävimmän. Sitten naaras alkaa heittää ulos koiraan tuomia risuja ja rakentaa pesää oman makunsa mukaan.
Ja millaisiin paikkoihin herra ja rouva Peukaloinen ovat pystyttäneet talon? Tutkimukset ovat paljastaneet, että ne ovat käyttäneet tikan koloja, lintupönttöjä, kalakoreja, pyykkipoikapusseja, vanhoja kenkiä, peltipurkkeja, hattuja, vanhaa auton jäähdytintä, niin ja ne ovat jopa asettuneet asumaan alushousujen lahkeeseen, kylpytakin taskuun sekä uimahousuihin! Asunnon hankkiminen ei tuota ilmeisesti peukaloiselle mitään ongelmaa!
On kiinnostavaa panna merkille, että rouva Peukaloisen hylkäämiä karkeatekoisia pesiä ei hajoteta. Eräs asiantuntija arvelee, että noiden pesien tehtävänä on pelottaa toisia mahdollisia asunnonetsijöitä tulemasta peukaloisten alueelle. Miksi? Koska peukaloiset perustavat suuren perheen, jota varten tarvitaan suunnattomasti ruokaa. Peukaloisten lastenhuoneen välitön ympäristö ja sen ruokavarat täytyy siis pitää vapaina kaikista kilpailevista perheistä, joilla on nälkäisiä suita.
Tarkastelkaamme seuraavaksi peukaloisten sukulaista, niiden aavikoilla asuvaa serkkua, kaktuspeukaloista. Tämän vaisto saa sen sijoittamaan pesänsä paikkaan, joka ei houkuttele liikennettä, nimittäin luontaantyöntävän opuntiakaktuksen piikkisimpään osaan. Siinä sen pallonmuotoista pesää vartioivat piikit, jotka ovat kuin lukuisat miekat tanassa valmiina lävistämään ja tarttumaan jokaiseen, joka huolimattomasti pyyhältää niitä vasten. Ja toinen serkku, kalliopeukaloinen, pystyttää pesänsä kallionkoloihin ja käyttää usein pieniä kiviä muodostaakseen ulko-ovelleen johtavan jalkakäytävän. Suopeukaloinen, joka on myös samaa sukua, rakentaa hyvin naamioidun kotinsa syvälle suomaitten kasvillisuuden joukkoon.
Pohjois-Amerikassa yleisen suosion saavuttanut punarintarastas rakentaa pesänsä monenlaisiin paikkoihin. Se käyttää puiden oksia tai haaroja, pensaita, kuistikkojen köynnöskasveja, ruusuköynnösten peittämiä holveja, aidanpylväitä, kivimuureja, rakennusten nurkkauksia, siltoja, veneitä ja rattaita sekä jonkun ystävällisen ihmisen valmistamia pesimälautoja. Näiden paikkojen sijaintikorkeuden on havaittu vaihtelevan metristä 21 metriin maan pinnasta.
Ehkä kaikkein oudoin pesimispaikka on koskikaralla. Amerikankoskikara on pieni vesilintu ja asustaa ympäri vuoden kaukana Pohjois-Amerikan länsiosan vuoristoissa. Tämä lintu kokoaa usein pesänsä aivan putouksen pärskeisiin, tai joskus jopa putouksen taakse, jonne pääsee vain suoraan putoavan veden läpi! Tai se rakentaa sen puun juuristoon tai kallionkoloon lähelle vesiputousta. Juuri oikea paikka linnulle, joka nauttii kävelystä veden alla!
Rakennusaineet ja pesien mallit
Lintujen pesät ovat kiehtovia. Jokin niissä näyttää kutsuvan, todellakin viittovan sinua katsomaan niitä lähempää. Sellaiset, jotka ovat löytäneet hylätyn pesän, eivät voi olla ihastelematta sen taidokasta rakennetta. Vaikka pesä on kudottu kokoon alkukantaisista aineksista ja muta pitää sen koossa, se ei suinkaan ole hatara tekele, sillä se tavallisesti kestää sadetta ja voimakkaita tuulia ja pysyy lujasti kiinni paikassa, johon se on rakennettu. Siellä se pitää arvokkaan munalastinsa turvassa kaikenlaisella säällä. Ja ajattelehan, että pieni eläin vaistonsa ohjaamana kokosi sen käyttäen vain nokkaansa työkaluna!
Mitä aineksia nämä siivekkäät luomukset esimerkiksi käyttävät rakentaessaan hämmästyttäviä lastenhuoneitaan! Ne käyttävät oksia, ruohoja, lehtiä, kaarnaa, höyheniä, ihmisten hiuksia, hevosen harjaksia ja sitovana aineena mutaa, jota lintu joskus vahvistaa syljellään. Pesän sisusta, missä munat sijaitsevat, vuorataan tavallisesti pehmeillä aineksilla, kuten sammalella, hämähäkinverkoilla, puuvillatehtaista tulevilla untuvilla, langalla ja jopa pyykinkuivauskoneesta tulevalla nöyhdällä!
Koskikaran pesälle, joka on rakennettu ruohosta, lehdistä ja oksista, on tunnusomaista vihreä sammal. Lintu on erittäin tarkka sammalen kunnosta. Se täytyy pitää vihreänä kutakuinkin pyöreän ja halkaisijaltaan 15–18 senttimetrin suuruisen pesän naamioimiseksi. Näiden lintujen sanotaan toisinaan roiskuttavan vesipisaroita märistä siivistään pitääkseen sammalen tuoreen ja vihreän näköisenä, jollei pesän sijaintipaikalla ole riittävästi kosteutta.
Uunintekijät rakentavat hyvin kiinnostavan pesän. Sen tunnuspiirteet ovat antaneet nimen linnulle. Sen päälle rakennetaan kaarnansuikaleista, lehdistä, ruohosta ja muista aineksista holvin muotoinen katto. Kulkuaukko on mieluummin sivulla kuin päällä. Se saa koko rakennelman näyttämään jossain määrin vanhanaikaiselta pyöreältä uunilta.
Baltimorentrupiaalin pesä on merkille pantava. Vain nokkaansa puikkona käyttäen rouva Baltimorentrupiaali kutoo päärynänmuotoisen pussin kasvien kuiduista, hiuksista, sammalesta, pehmeistä narunpätkistä, langasta jne. korkealla keinuvan oksan päähän. Tämä pesä on niin kestävä, että osia siitä pysyy usein oksan päässä kolme, neljä vuotta sen jälkeen kun se on hylätty. Todellakin korkealuokkaista lintujen ammattitaitoa!
Savupiippupääskyt rakentavat teevadin mallisia pesiä onttoihin puihin tai savupiippuihin, ja ne muistuttavat puoliympyrän muotoisia seinähyllyjä. Linnut muodostavat pesän kokoamalla pieniä oksia ja liittämällä ne yhteen liimamaisella syljellään, joka kovettuu joutuessaan kosketuksiin ilman kanssa.
Kiinnitysaineista puheen ollen, punarintarastaat käyttävät luonnon mutaa pesiensä sideaineena. Jollei sitä ole saatavissa, niiden tiedetään valmistaneen sitä täyttämällä nokkansa tomulla ja upottamalla sen sitten kylpypaikkaansa. Tai ne saattavat kastaa sulkansa ja ravistaa pisarat tomuiseen paikkaan.
Rakennusaika lintumaailmassa on todellakin ihastuttavaa aikaa, virkistävää niille, jotka varaavat aikaa lintujen puuhien seuraamiseen. Kun joku on valpas huomaamaan, miten ja missä ”lintuset pesivät”, ehkä se saa hänet ylistämään ja kiittämään rakastavaa Luojaa, Jehova Jumalaa, näistä ihmiskunnalle annetuista siivekkäistä lahjoista. – Ps. 104:1, 16, 17.