”Sinun sanasi on totuus”

”Onnellisia ovat laupiaat, koska heille tullaan osoittamaan laupeutta”

”HYVE on palkka itsessään”, sanotaan. Tämä sanonta on osuva, sillä sellainen, joka on hyveellinen aineellinen palkka silmämääränään, ei ole todella hyveellinen. Mutta Jumalan sana vakuuttaa meille, että Jehova Jumala myös palkitsee hyveen, ts. hyvyyden ja oikein tekemisen. Tosiasiassa apostoli Paavali ilmaisee, että miellyttääksemme Jumalaa meidän ei pidä uskoa ainoastaan sitä, että Hän on, vaan myös se, että Hän palkitsee ne, jotka Häntä vilpittömästi etsivät. (Hepr. 11:6) Jeesus Kristus, Jumalan Poika, esitti saman asian vuorisaarnassaan sanoessaan: ”Onnellisia ovat laupiaat, koska heille tullaan osoittamaan laupeutta.” – Matt. 5:7, Um.

”Laupeus” on enemmän kuin vain armon osoittamista. ”Armohan” merkitsee nykyään pääasiassa sitä, ettei vaadita oikeuden edellyttämää täyttä rangaistusta. Siten esimerkiksi kuolemanrangaistuksen lieventämistä elinkautiseksi vankeudeksi pidetään armon osoituksena. Jumalan sana käyttää usein sanaa ”laupeus” tässä merkityksessä. Mutta varsinaisesti ”laupeus” merkitsee sääliväisyyttä, huomaavaisuutta arvollisia tai puutteenalaisia kohtaan, ja tässä merkitykessä sitä käytetään useimmiten Raamatussa.

Kun Jeesus laupiasta samarialaista koskevan vertauksensa yhteydessä kysyi, kuka ”osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin”, hänelle vastattiin: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Tässä ei selvästikään ollut kyseessä oikeuden lieventäminen armolla tai anteeksiantavana oleminen vaan pikemminkin säälin osoittaminen lyöntien ja ryöstön uhriksi joutuneelle onnettomalle miehelle. (Luuk. 10:36, 37) Me havaitsemme toistuvasti evankeliumeista, että epäonnen uhrit ja puutteenalaiset pyysivät Jeesusta olemaan heitä kohtaan laupias, ”armahtamaan” heitä, jolloin heillä ei ollut mielessä, että hänen olisi pitänyt antaa heille anteeksi, että hänen olisi pitänyt vaatia heiltä vähemmän kuin oli oikeudenmukaista, vaan että hän olisi lievittänyt heidän kärsimyksiään.

Osoittaako Jumala todella laupeutta niille, jotka ovat tällä tavoin laupiaita? Historialliset tosiasiat osoittavat, että se, mitä Jumalan sana sanoo tästä asiasta, on totta. Vaikuttava esimerkki siitä, miten Jumala osoitti laupeutta sääliväisyyden merkityksessä eräälle, joka oli osoittanut tätä ominaisuutta, nähdään Raamatun kertomuksessa Tabitasta eli Dorkaksesta. Se kertoo meille, että hän ”teki paljon hyviä töitä ja antoi runsaasti almuja” eli ”laupeudenlahjoja” (Um) köyhille. Kun hän sairastui ja kuoli, niin ne, jotka olivat hyötyneet hänen laupeudestaan, lähettivät hakemaan apostoli Pietaria. Hän kykeni Jumalan pyhän hengen avulla herättämään hänet jälleen henkiin, mikä oli varmasti suuri laupeus hänelle. – Apt. 9:36–43.

Toinen esimerkki Matt. 5:7:ssä olevien Jeesuksen sanojen sovellutuksesta on Kesareassa asuneen roomalaisen upseerin Korneliuksen tapaus. Hän oli ’hurskas ja Jumalaa pelkääväinen ja antoi paljon almuja [laupeudenlahjoja, Um] juutalaisille ja rukoili alati Jumalaa’. Jumala osoitti hänelle huomaavaisuutta; Hän vastasi hänen rukouksiinsa. Jumala palkitsi hänet hänen osoittamansa laupeuden takia ja salli hänen tulla ensimmäiseksi, joka kääntyi pakanuudesta tosi kristillisyyteen. Tämä merkitsi sitä, että Kristuksen lunastusuhrin hyötyä sovellettiin hänen hyväkseen, hänestä tuli hengestä siinnyt Jeesuksen Kristuksen seuraaja ja hänellä oli edessään toivo iankaikkisesta elämästä taivaissa. – Apt. 10:1, 2, 42–48.

Jehova Jumala antaa suuressa rakkaudessaan, huomaavaisuudessaan ja sääliväisyydessään auringon paistaa ja sateen langeta pahoille ja vanhurskaille. Ja ”Jumalan ansaitsemattomasta hyvyydestä” ei Jeesus ainoastaan ”maistanut kuolemaa jokaisen edestä” vaan Jumala teki varauksen, että ”kaikki muistohaudoissa olevat kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin”, ”sekä vanhurskaat että väärät”. (Hepr. 2:9; Joh. 5:28, 29; Um; Apt. 24:15) Mutta hyötyäkseen täysin Jumalan ansaitsemattomista hyvyyksistä, nauttiakseen jatkuvasti niistä, vastaanottaakseen hänen laupeuttaan jatkuvasti ihmistenkin täytyy olla laupiaita. Heidän täytyy pitää tapanaan osoittaa huomaavaisuutta tai sääliä lähimmäisilleen.

Jeesuksen kuvaus lampaista ja vuohista, joka on Matt. 25:31–46:ssa ja joka vertaus täyttyy meidän aikanamme, tähdentää samoin laupeuden tärkeyttä. Siinä Jeesus kertoo eräistä, lampaankaltaisista, jotka osoittivat suurta huomaavaisuutta, laupeutta, jotka osoittivat sääliä hänelle osoittamalla sitä hänen ”veljilleen”. Miten he osoittivat sellaista laupiasta sääliä? Ruokkimalla Kristuksen hengellisiä veljiä, kun he olivat nälkäisiä, vaatettamalla heitä, kun he tarvitsivat vaatteita, vierailemalla heidän luonaan, kun he olivat sairaina ja vankilassa. Koska he olivat tehneet kaiken tämän, Jeesus sanoo, että heille osoitetaan ystävällisyyttä, suosiota ja huomaavaisuutta: ”Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.” Lisäksi heille osoitetaan erityisesti sääliä, koska Jumala suojelee heidät vihansa päivänä.

Kristillisessä seurakunnassa samoin kuin perhepiirissä on myös tilaisuuksia osoittaa laupeutta. Jotkut saattavat olla masentuneita, ujoja tai arkoja. ’Alakuloisten rohkaiseminen’ on todella laupeuden osoittamista, ja niin tehdessään voi odottaa saavansa laupeutta siten, että ”hyväätekeväinen sielu tulee ravituksi, ja joka muita virvoittaa, se itse kostuu”. (1. Tess. 5:14; Sananl. 11:25) Sellaiset laupeuden lahjat eivät rajoitu vain hengellisiin asioihin. Johanneksen mukaan kristittyjen tulee osoittaa rakkautta antamalla myös aineellista sitä tarvitseville kristityille tovereille. Teetkö sinä niin? – 1. Joh. 3:17, 18.

Kristittyjen tulee olla halukkaita osoittamaan laupeutta toisilleen, ja heitä kehotetaan myös tekemään se iloisesti. ”Joka laupeutta harjoittaa, tehköön sen iloiten”, kirjoitti apostoli Paavali. Heidän ei siis tule tehdä sitä ”surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa”. Laupeuden osoittaminen iloiten on laupeuden, huomaavaisuuden, teko; se osoittaa itsessään sääliväisyyttä, koska se tekee laupeuden vastaanottamisen miellyttävämmäksi. Voimmeko auttaa jotakuta kristittyä toveriamme, joka tarvitsee hengellistä rakentumista tai joka on joutunut pulaan aineellisesti? – Room. 12:8; 2. Kor. 9:7.

Sen lisäksi, että saamme laupeutta Jehova Jumalalta, koska osoitamme itse laupeutta, voimme myös toivoa saavamme laupeutta niiltä, joille olemme osoittaneet laupeutta, kun tilanne muuttuu päinvastaiseksi. Tämän osoittavat Jeesuksen sanat: ”Antakaa, niin teille annetaan.” – Luuk. 6:38.

Laupeutemme tulisi luonnollisesti sisältää anteeksiantavaisuuden sen lisäksi, että osoitamme sääliä ja huomaavaisuutta tarvitseville joko hengellisellä tai aineellisella tavalla. Niinpä Jeesus eräässä vertauksessaan kertoo isännän sanovan orjalle, jolle oli annettu anteeksi suuri rahamäärä, jonka hän oli velkaa, mutta joka kieltäytyi antamasta anteeksi pientä summaa, jonka toinen oli hänelle velkaa: ”Paha orja, minä pyyhin pois sinulta koko tuon velan, kun pyysit minua hartaasti. Eikö sinun vuorostasi olisi pitänyt osoittaa laupeutta orjatoverillesi, kuten minäkin osoitin laupeutta sinulle?” (Um) Lopuksi Jeesus sanoi: ”Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi.” Lähitulevaisuuden tapahtumat tulevat kiistattomasti todistamaan, että tässäkin kohden se, mitä Raamattu sanoo, on totuus. – Matt. 18:23–35.