Sudenkorennot – taivaan ”lentävät lohikäärmeet”
KUUMINA keskikesän päivinä niittyjen ja lampien yläpuolella olevasta ilmasta tulee hyönteiskunnan hämmästyttävimpiin lentäjiin kuuluvien sudenkorentojen esiintymisnäyttämö.
Sudenkorentojen kahden pitkän siipiparin kimallellessa auringossa voit nähdä niiden syöksähtelevän edestakaisin, tekevän silmukoita, kääntyvän ja sukeltavan mielensä mukaan. Yhtenä hetkenä ne surisevat pikajunan nopeudella korkealla taivaalla, sitten seuraavassa hetkessä ne syöksyvät äkisti liukumaan pitkin lammen pintaa. Nämä luomakunnan ihmeet voivat jopa lentää taaksepäin tai lekutella eli pysytellä paikallaan ilmassa helikopterin tavoin.
Mutta aurinkoa rakastavat sudenkorennot eivät lennä vain lentämisen ilosta. Nämä ilmadynamot käyttävät taitojaan tyydyttääkseen pohjatonta ruokahaluaan. Itse asiassa herra Sudenkorento voi syödä oman painonsa verran puolessa tunnissa ja olla silti nälkäinen.
Metsästäessään ateriaa ruokahaluaan tyydyttääkseen sudenkorennot noudattavat tunnusomaisia tapoja. Jotkin lajit hakevat suurilta alueilta. Toiset ovat muodostaneet radan, jota ne noudattavat sukupolvi toisensa jälkeen. Suuremmat sudenkorennot varaavat alueita itselleen ja ajavat pois toiset sudenkorennot pärisyttäen rajusti siipiään. Jos tunkeutuva sudenkorento joskus on niin rohkea, ettei päristely säikäytä sitä, korennot joutuvat mittelöön päät vastakkain. Ne lekuttelevat kiinni toisissaan uhkaavina ja pysyvät siinä asennossa samalla kun ne kohoavat suoraan ylös taivasta kohti.
Ryhtyvätpä sudenkorennot vaeltamaan tai asettuvatpa ne yhteen paikkaan, ne pysyvät valppaina lempiateriansa, sääskien ja hyttysten, suhteen. Niiden mielestä myös yöperhoset ja paarmat ovat maukkaita suupaloja. Sudenkorentojen pitkän, hoikan, neulanmuotoisen ruumiin vuoksi monet ovat uskoneet, että ne pistävät, mutta niin ei ole. Ne eivät ole ainoastaan ihmiselle vaarattomia vaan myös hyvin hyödyllisiä, koska ne ahmivat suunnattomia määriä kärpäsiä ja sääskiä.
Kun sudenkorento hyökkää noiden hyönteisten kimppuun, ne joutuvat täysin häviölle. Koska sudenkorennolla on kuusi piikkireunaista jalkaa yhdessä ryhmässä, ne kaappaavat saaliin ilmasta niihin kuin koriin ja imevät sen kuivaksi kiitäessään toisen uhrin perään. Sudenkorennot hotkaisevat saaliin niin nopeasti, että niiden tiedetään syöneen 40 paarmaa kahdessa tunnissa. Eräällä sudenkorennolla havaittiin olevan suussaan sata sääskeä! Ei ihme, että nämä ahnaat hyönteiset ovat saaneet esimerkiksi englannissa nimen ”lentävä lohikäärme”.
Parittelu ja elämä veden alla
On kuitenkin aika, jolloin sudenkorennot kiinnittävät vähemmän huomiota syömiseen ja enemmän lentotaitoonsa. Tämä tapahtuu paritteluaikana. Kilpailevat koiraat, jotka yrittävät saada naaraan huomion, ryhtyvät taistelemaan ilmassa. Niiden ilmassa suorittamat kaksintaistelut ovat loistavimpia minkään elävän luomuksen ilmassa suorittamista tempuista. Jotkin lajit ovat kuitenkin maltillisempia ja suorittavat eräänlaisen kosiskelutanssin.
Kun koiraat ovat löytäneet puolison, ne kirjaimellisesti kantavat naaraan pois. Parittelussa koiras pitää naarasta pään takaosasta kiinni ilman halki lentäessään. Paritellessaan naaras työntää takaruumiinsa kärjen koiraan takaruumiin toiseen jaokkeeseen ja saa siittiönestettä.
Muniensa hedelmöidyttyä naaras laskee ne lammen pinnalle tai vesikasveihin. Ei tiedetä, kuinka monta munaa sudenkorento täsmälleen munii, mutta yhdestä ainoasta rykelmästä on löydetty jopa 110000 munaa.
Munat ovat muutaman päivän vedessä tai kasveissa. Sitten alkaa tulla näkyviin jälkeläisiä. Ja ne ovatkin outoja luomuksia. Nämä nymfeiksi kutsutut luomukset muistuttavat hyvin vähän vanhempiaan muuten kuin siinä, että niillä on syntymästään asti hyvä ruokahalu. Niillä on kiduksia suolistonsa ohuissa seinämissä. Nuo kidukset eivät ainoastaan ime happea vaan myös antavat nymfille ahdingon aikoina nopeasti voimaa paeta. Pelästyessään nymfi vain nostaa jalkansa lammen pohjasta, päästää vesisuihkun kidusten läpi ja porhaltaa eteenpäin useita senttimetrejä.
Nymfin ehkä epätavallisin piirre on sen tapa pyydystää ruokaa. Toisin kuin nopeat vanhempansa nymfi on laiska. Siksi se odottaa, että sääsken toukka tai pieni särkikala ui lähelle. Sitten se äkkiä työntää esiin pään alla piilossa olleen alahuulen. Alahuulen kärjessä olevat terävät pihdit tarttuvat varomattomaan saaliiseen ja vetävät sen nymfin suuhun. Tämä alahuuli, joka on kuin saranalla varustettu ja pitkänomainen, toimii ihmisen käsivarren tavoin. Keskisarana on kuin kyynärpää ja sen varassa alahuuli voi helposti liikkua edestakaisin.
Kun alahuuli ei ole käytössä ja se on taivutettuna taaksepäin ruumiin alle, tapahtuu epätavallista. Pihdit peittävät nymfn kasvot kuin ryöstäjän naamio. Sopiva puku näille pienille vedenalaisille otuksille!
Elämä taivaalla
Monet nymfit lähes 5000 sudenkorentolajin joukossa päättävät vedenalaisen elämänsä vuoden sisällä. Toiset saattavat kuitenkin viettää sitä 2–5 vuotta. Sinä aikana ne läpäisevät 10–15 peräkkäistä nahanluontia. Monia muutoksia tapahtuu: verkkosilmien kuusisärmäisten mykiöiden määrä lisääntyy, tuntosarvet saavat uusia niveliä, jaloista häviää karvaisuus ja siipienalut ilmaantuvat keskiruumiiseen. Mutta nämä muutokset ovat vain alkua niiden muodonvaihdoksessa täysikasvuisiksi sudenkorennoiksi.
Nymfin lopullinen askel ilmassa eläjäksi alkaa tavallisesti yöllä. Se kiipeää ylös vedestä ja kiinnittyy rantaan tai jonkin kasvin varteen. Kaksitoista piikkiä, kaksi kussakin jalassa, varmistavat sen otteen. Siinä se pysyy liikkumattomana jonkin aikaa, kun sen muodonvaihdos on päättymisvaiheessa.
Lopulta keskiruumiin takaosaan ilmestyy repeämä ja epäsiistin näköinen sudenkorento kamppailee ulos toukannahastaan. Ensiksi sen neljä siipeä ovat kosteita ja viuhkan tavoin kokoon taittuneet, mutta veri, joka paisuttaa läpikuultavien kudosten läpi kulkevaa laajaa verisuoniverkostoa, työntää ne tasaisesti auki.
Vastakuoriutuneen sudenkorennon väritkin ovat heikot. Mutta ne tulevat voimakkaammiksi, kunnes sudenkorento kilpailee kauneudessa jopa päivä- tai yöperhosen kanssa. Sen värit vaihtelevat sateenkaaren spektrissä – ruskeaa, laventelinsinistä, ultramariininsinistä, vihreää, asuurinsinistä, helakanpunaista, karmiininpunaista, syreeninviolettia, taivaansinistä, punaista ja norsunluunvalkoista.
Poistuttuaan panssarin kaltaisesta kuorestaan sudenkorento odottaa noin viisi tuntia siipiensä ja ruumiinsa kovettumista. Kun siivet voivat kannattaa sudenkorentoa lennossa, se ampaisee ilmaan. Se ei enää koskaan käytä jalkojaan kävelemiseen. Siitä on tullut ilmassa eläjä.
Voimakas lentäjä
Nykyään suurin sudenkorento on eräs trooppinen laji, jonka siipien väli on noin kaksikymmentä senttimetriä. Se on hyönteisten joukossa parhaita lentäjiä. Itse asiassa tämän erittäin monitaitoisen hyönteislentäjän tiedetään lentäneen 80–100 kilometrin tuntinopeudella!
Siivet saavat voimaa lentolihaksista, jotka muodostavat neljänneksen sudenkorennon koko painosta. Nämä lihakset, jotka värähdyttävät siipiä 1600 kertaa minuutissa, auttavat sudenkorentoja lentämään suunnattomia matkoja. Ne ovat niin voimakkaita lentäjiä, että laivan matkustajat ovat havainneet niiden lentävän valtameren yllä 280 kilometrin päässä Afrikan rannikolta. Eräs laji asettui asumaan saarelle, joka sijaitsee 320 kilometrin päässä avomerellä!
Ne lentävät pisimmät matkat, kun pitkäaikainen kuivuus tai ruoan puute pakottaa ne muuttamaan. Nämä muutot saavat joskus mielikuvitukselliset mittasuhteet. Vuonna 1839 miljoonat sudenkorennot peittivät taivaan niiden seuratessa jokia ja virtoja lähes koko Euroopan halki. Yhdysvalloissa niiden muodostamat parvet muuttivat etelään vuonna 1881 ja kirjaimellisesti pimensivät taivaan.
Mutta näiden oivallisten lentäjien täytyy olla aina valppaina. Linnut, sammakot ja kalat aiheuttavat niille alituisen vaaran. Sellaisia petoja vastaan sudenkorennoilla on nopeutta ja tarkkanäköisyyttä. Niiden ulostyöntyvät silmät, jotka peittävät suurimman osan päästä, voivat tähyillä kauas eteenpäin. Luoja suunnitteli ne siten, että kussakin silmässä on yhtä monta mykiötä kuin 15000 ihmisen silmissä! Ne voivat myös nähdä käytännöllisesti katsoen kaikkiin suuntiin samanaikaisesti. Ja ne ovat kaukonäköisiä, joten ne voivat huomata yhdeksän metrin päässä olevan sääsken.
Sellaisen näön ansiosta sudenkorennot voivat väistää melkein mitä tahansa takaa-ajajaa, ihmistäkin. Voi olla melkoinen tehtävä yrittää pyydystää näitä taitavia lentäjiä. Mutta japanilaiset lapset ovat hylänneet verkon ja käyttäneet sen sijaan nerokkuutta. He kiinnittävät pieniä kiviä pitkien hiusten päähän ja heittävät niitä ilmaan, missä kiertelee sudenkorentoja. Kun yksi hyönteisistä syöksyy ohilentävän kiven kimppuun, hius kietoutuu sen ruumiin ympärille ja kiven paino saa sen putoamaan.
Vaikka nämä elämäniloiset luomukset voivat ovelasti välttää useimmat viholliset, lauhkealla vyöhykkeellä asuvat joutuvat lopulta syksyn koleiden tuulten kouriin. Sudenkorennon elämä on lyhyt ja kestää vain kevään ja kesän lämpöiset kuukaudet. Syksyllä löydät niitä takertuneena liikkumattomina varsiin tai lehtiin kylmän kohmettamina. Ne lentävät vain päivän lämpöisimpänä aikana. Ensimmäisen pakkasen tullessa ne poistuvat näyttämöltä ja jättävät niittyjen ja virtojen yläpuolella olevan ilman niiden kiehtovaa läsnäoloa vaille.
Mutta elämän ketju ei pysähdy. Nymfit, jotka ovat suojassa lampien ja virtojen pohjalla, jatkavat kehittymistä. Lämpöisten ilmojen saapuessa ne tulevat esiin ja muodostavat taivaan ”lentävien lohikäärmeiden” uuden sukupolven.