”Sinun sanasi on totuus”

Onko Raamatun näkemys rikkaudesta ristiriitainen?

MUINOIN Jehovan hyväksymien palvelijoiden joukossa oli rikkaita miehiä. Itse asiassa Jehova Jumala tunnistetaan Siksi, joka ’antaa israelilaisille voiman hankkia rikkautta’. (5. Moos. 8:18) Kuitenkin Jeesus Kristus huudahti: ”Kuinka vaikea onkaan niiden, joilla on tavaraa, päästä Jumalan valtakuntaan!” (Luuk. 18:24) Onko tämä ristiriitaista?

On tärkeää muistaa, että Jehova Jumala ei ole antanut samoja ohjeita palvelijoilleen ihmisen historian jokaisena aikana. Ottaen huomioon olosuhteet ja Jumalan tarkoituksen, jonka mukaan profeetta Jeremian piti olla merkkinä, häntä esimerkiksi kiellettiin menemästä naimisiin ja kasvattamasta perhettä. (Jer. 16:2–4) Mutta kenenkään Jumalan palvelijoista ennen tuota aikaa tai sen jälkeen ei ole nimenomaan käsketty pysyä naimattomana. Samaten sitä, mitä Raamatulla on sanottavaa rikkaudesta, on tarkasteltava siinä valossa, mikä tarkoitus Jumalalla on ollut kansansa suhteen.

Jehova Jumalan uskollisia palvelijoita, esimerkiksi patriarkkoja Aabrahamia ja Jobia, ei suoranaisesti käsketty tekemään opetuslapsia. Tästä syystä he näyttävät käyttäneen aikansa pääasiassa oman huonekuntansa ruumiillisista ja hengellisistä tarpeista huolehtimiseen. Jehova siunasi näiden palvelijoittensa ahkerat ponnistelut, niin että heille kertyi paljon karjaa, kultaa ja hopeaa sekä monia palvelijoita.

Vaikka nämä miehet olivat rikkaita, he eivät olleet materialisteja. He ymmärsivät, että heidän aineellinen vaurautensa johtui heidän saamastaan Jehovan siunauksesta. Kun Aabrahamille annettiin tilaisuus lisätä rikkauttaan ottamalla vastaan Sodoman kuninkaan tarjous, hän sanoi: ”En totisesti ota, en langan päätä, en kengän paulaa enkä mitään muuta, mikä on sinun, ettet sanoisi: ’Minä olen tehnyt Abramin rikkaaksi’. En tahdo mitään.” (1. Moos. 14:23, 24) Aabrahamin kaltaisten miesten osoittaman oikean asenteen vuoksi Jehovalla oli hyvä syy suojella heitä itsekkäitten ja ahneiden miesten petolliselta riistolta.

Samoin kuin oli uskollisten patriarkkojen laita, israelilaisten aineellinen vauraus riippui siitä, että he säilyttivät oikean suhteen Jehova Jumalaan. Jehovan tarkoitus oli, että jos Israel olisi tottelevainen, se olisi vauras kansa. Mooses sanoi: ”Herra avaa sinulle rikkaan aarrekammionsa, taivaan, antaakseen sinun maallesi sateen aikanansa ja siunatakseen kaikki sinun kättesi työt; ja sinä lainaat monelle kansalle, mutta sinun itsesi ei tarvitse lainaa ottaa.” – 5. Moos. 28:12.

Kansan vauraus olisi tuottanut kunniaa Jehovalle ja se olisi ollut voimakas todiste ympärillä olleille kansoille siitä, että hän oli kansansa Rikastuttaja ja että hänen sille antamansa laki oli vertaansa vailla kaikkien asianomaisten vaurauden turvaamisessa.

Sitä, että Israelin vauraus sai muutkin kansat kirkastamaan Jehovaa, valaistaan kuningas Salomon tapauksessa. Esimerkiksi Saaban kuningatar, joka oli kuullut Salomosta Jehovan yhteydessä, tuli kaukaisesta maasta katsomaan, olivatko huhut hänen viisaudestaan ja rikkaudestaan tosia. Se, mitä hän näki, sai hänet ylistämään Jehovaa. Saaban kuningatar sanoi Salomolle: ”Sinulla on paljon enemmän viisautta ja rikkautta, kuin minä olin kuullut huhuttavan. . . . Kiitetty olkoon Herra, sinun Jumalasi, joka sinuun on niin mielistynyt, että on asettanut sinut Israelin valtaistuimelle. Sentähden, että Herra rakastaa Israelia ainiaan.” – 1. Kun. 10:1, 2, 7–9.

Tietenkään kansan vauraus ei merkinnyt sitä, että jokainen siihen kuuluva yksilö oli rikas – tai että ne, joilla oli vähän, olisivat välttämättä olleet Jehovan epäsuosiossa. Ennalta aavistamattomat tapahtumat saattoivat syöstä yksilöitä köyhyyteen. Onnettomuudet tai sairaus voivat estää henkilöä tilapäisesti tai pysyvästi suorittamasta tarpeellista työtä. Kuoleman vierailu saattoi jättää jälkeensä orpoja ja leskiä. Sen vuoksi israelilaisia kannustettiin jakamaan anteliaasti varojaan keskuudessaan olevien köyhien ja kärsivien auttamiseksi. – 3. Moos. 25:35; 5. Moos. 15:7, 8.

Toisin kuin patriarkkoja ja Israelin kansaa Jeesuksen Kristuksen seuraajia käskettiin ’tekemään opetuslapsia kaikkien kansojen ihmisistä’. (Matt. 28:19, 20, Um) Tuon käskyn täyttäminen vaati aikaa ja ponnistelua, jotka muuten olisi saatettu käyttää asianmukaisesti maallisiin pyrkimyksiin. Sen vuoksi sellainen, joka jatkuvasti piti tiukasti kiinni rikkaudestaan, jos se oli esteenä, niin ettei hän voinut käyttää aikaansa ja mahdollisuuksiaan tuon käskyn täyttämiseksi, ei voinut olla Jeesuksen opetuslapsi eikä omata toivoa elämän saamisesta taivaassa. Siksi Jumalan Poika sanoi: ”Kuinka vaikea onkaan niiden, joilla on tavaraa, päästä Jumalan valtakuntaan!” – Luuk. 18:24.

Kristuksen seuraajien ei kuitenkaan pitänyt saattaa itseään köyhyyteen ja sitten turvautua toisiin elatuksen saamiseksi. Heidän piti pikemminkin työskennellä ahkerasti voidakseen huolehtia perheestään ja jotta heillä olisi jotain, ”mitä antaa tarvitsevalle”. (Ef. 4:28; 1. Tess. 4:10–12; 2. Tess. 3:10–12; 1. Tim. 5:8) Heidän piti tyytyä elatukseen ja vaatteisiin eikä pyrkiä rikastumaan. 1. Tim. 6:9, 10 sanoo: ”Ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen. Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.”

Tämä ei tietenkään merkitse sitä, ettei kristitty voi olla rikas. Ensimmäisellä vuosisadallakin oli Efesossa Vähässä-Aasiassa seurakunnan yhteydessä joitakin rikkaita kristittyjä. Apostoli Paavali ei antanut Timoteukselle ohjeita neuvoa näitä rikkaita kristittyjä nimenomaisesti pääsemään eroon kaikesta aineellisesta, vaan hän kirjoitti: ”Kehoita niitä, jotka nykyisessä maailmanajassa ovat rikkaita, etteivät ylpeilisi eivätkä panisi toivoansa epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka runsaasti antaa meille kaikkea nautittavaksemme, kehoita heitä, että tekevät hyvää, hyvissä töissä rikastuvat, ovat anteliaita ja omastansa jakelevat, kooten itsellensä aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuuden varalle, että saisivat todellisen elämän.” (1. Tim. 6:17–19) Näiden rikkaiden kristittyjen piti siis tarkata asennettaan eikä antaa rikkauksien tavoittelun tai säilyttämisen viedä kokonaan heidän huomiotaan vaan pitää rikkaudet oikeassa asemassaan ja käyttää niitä anteliaasti toisten auttamiseksi. Näin tehden he epäilemättä lakkaisivat lisäämästä rikkauksiaan, itse asiassa ne saattaisivat nyt vähetä. Mutta heidän ’perustuksensa tulevaisuuden varalle’ pysyisi varmana.

Se, mitä Raamattu sanoo rikkaudesta, sopii tosiaan aina olosuhteisiin ja Jumalan tarkoitukseen palvelijoittensa suhteen. Kaikkialla Raamatussa pannaan paino jatkuvasti ei aineellisten rikkauksien omistamiselle vaan hyvälle asemalle Jehova Jumalan edessä, asemalle, jonka ihminen säilyttää tekemällä jatkuvasti Jumalan tahdon uskossa. Raamatun näkemys rikkaudesta on siis sopusointuinen eikä ristiriitainen.