”Sinun sanasi on totuus”

Kuka kirjoitti Pentateukin?

NIMI ”Pentateukki” tarkoittaa Raamatun henkeytettyjen heprealaisten kirjoitusten viittä ensimmäistä kirjaa, viittä Mooseksen kirjaa. Kuka kirjoitti ne?

Itse Pentateukista voidaan löytää lausuntoja, joiden mukaan Moosesta pidetään kirjoittajana (Joosua on todennäköisesti lisännyt tiedon hänen kuolemastaan). (2. Moos. 17:14; 4. Moos. 33:2; 5. Moos. 31:9) Toiset osat Raamatusta todistavat samaten Mooseksen kirjoittajaksi. (Joos. 1:7, 8; Tuom. 3:4; 1. Kun. 2:3) Jeesus Kristus ilmeisesti hyväksyi sen tosiasiana. Hän sanoi juutalaisille: ”Jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut.” – Joh. 5:46.

Kuitenkin lukuisat oppineet nykyään hylkäävät tämän todistuksen ja esittivät sen sijaan niin kutsuttua ”asiakirjateoriaansa” eli ”lähdehypoteesiaan”. He väittävät, että asiakirjat, joihin Pentateukki perustuu, ovat eri henkilöiden kirjoittamia kauan Mooseksen ajan jälkeen. The Interpreter’s Dictionary of the Bible (Selittäjän Raamatun sanakirja, 3. painos, s. 726) sanoo: ”Itse asiakirjat koottiin eri aikoina alkaen kymmenenneltä vuosisadalta eaa. ja päättyen kuudennen vuosisadan puolivälissä, jolloin koko alkuhistoria saatiin valmiiksi.”

Lähdehypoteesin mukaan on Pentateukin sisältämällä tiedolla neljä peruslähdettä (jotkut lisäisivät vielä muitakin). Niitä kutsutaan kirjaimilla ”J” (Jahvisti), ”E” (Elohisti), ”P” (Pappiskirja) ja ”D” (Deuteronomisti, lähde, johon suuren osan 5. Mooseksen kirjasta sanotaan perustuvan). Lähdehypoteesin perustana on ajatus, että erilaisten arvonimien käyttö Jumalasta viittaa eri kirjoittajiin. Mutta onko tämä järkevää? Eikö yksi kirjoittaja voisi johdonmukaisesti käyttää eri arvonimiä vaihtelun vuoksi tai paljastaakseen Jumalasta erilaisen ominaisuuden?

Kun tutkimme pelkästään muutamia lukuja Pentateukin ensimmäisestä kirjasta; 1. Mooseksen kirjasta, löydämme sellaisia arvonimiä kuin ”Jumala, Korkein”, ”taivaan ja maan luoja”, ”Herra, Herra”, ”ilmestyksen Jumala”, ”Jumala, Kaikkivaltias”, ”Jumala”, ”kaiken maan tuomari”. (1. Moos. 14:18, 19; 15:2; 16:13; 17:1, 3, 18; 18:25) Jos jokainen osa katsottaisiin eri kirjoittajan kirjoittamaksi sen perusteella, että niissä käytetään erilaisia nimityksiä Jumalasta, niin se jakaisi kertomuksen merkityksettömiin katkelmiin.

Kun toisaalta tarkastelemme tätä kertomusta yhtenäisenä kokonaisuutena, voimme helposti nähdä, että Jumalasta käytetään eri arvonimiä tarkoituksellisesti ja että ne paljastavat Jehovan hänen eri ominaisuuksissaan ja erilaisissa töissään ja menettelyissään kansansa kanssa.

Lisäksi tulisi odottaakin ilmaisun vaihtelua. Jerusalemin heprealaisen yliopiston professori Segal huomauttikin, että ilmaisun vaihtelu on ”vakinainen piirre kaikessa heprealaisessa kertovassa tyylissä ja varsinkin henkilöiden nimeämisessä”. Valaistessaan tätä seikkaa hän kiinnitti huomion 2. Mooseksen kirjan 18. lukuun, missä käytetään väliin sanaa ”Jetro” ja väliin sanaa ”appi” ilmeisesti vaihtelun vuoksi.

Esittäessään lähdehypoteesin järjettömäksi egyptologi K. A. Kitchen sanoo: ”Pentateukin kritiikissä on kauan ollut tapana jakaa kokonaisuus eri asiakirjoihin eli ’lähteisiin’. . . . Mutta vanhan testamentin kriittisen tutkimuksen tapa katsoa näiden tunnusmerkkien viittaavan eri ’lähteisiin’ eli asiakirjoihin johtaa ilmeiseen mahdottomuuteen, kun sitä sovelletaan toisiin muinaisiin itämaisiin kirjoituksiin, joissa esiintyy täsmälleen sama ilmiö.” Hän mainitsee sitten esimerkin eräästä egyptiläisestä elämäkerrasta, jonka voitaisiin sanoa olevan eri ”lähteistä” käyttämällä Pentateukin kriitikkojen teoreettisia menetelmiä. Mutta tuo egyptiläinen elämäkerta ”laadittiin, koottiin, kirjoitettiin ja kaiverrettiin kuukausien, viikkojen tai vähemmänkin ajan kuluessa. Sen tyylin takana ei voi olla ’lähteitä’, sillä se vaihtelee vain käsiteltävien aiheiden ja sen suhteen, mikä käsittelytapa kulloinkin sopii.” – The New Bible Dictionary, s. 349.

Lähdehypoteesi ei ole ainoastaan järjetön, vaan se myös tosiasiassa tekee väkivaltaa Raamatun kertomukselle. Se tekisi myös kertomuksen siitä, kun Joosefin velipuolet myivät Joosefin, kahden ristiriitaisen kertomuksen kömpelöksi yhdistelmäksi. Esimerkiksi The Interpreter’s Dictionary of the Bible (3. osa, s. 713) sanoo: ”Siitä, mitä tapahtui, on kaksi kertomusta, jotka on sulautettu sekavaksi esitykseksi. Toisessa Joosef heitettiin kaivoon ja jätettiin sinne kuolemaan. Midianilaiset löysivät hänet, veivät hänet Egyptiin ja myivät siellä (jakeet 22–24, 28a [sanaan ’kaivosta’], 28c–30, 36; lähde on E). Toisessa hänet myytiin ohi kulkevalle ismaelilaisjoukolle (jakeet 25–27, 28b [sanaan ’ismaelilaisille’], 31–35; lähde on J). Toisessa (E) Ruuben on Joosefin puolustaja, toisessa (J) Juuda. Vain tällainen jako varaa järkevän kertomuksen tapahtumasta.”

Mutta vaatiiko selostus tällaisen kertomuksen kahtiajaon ollakseen ”järkevä”? Eikö jako pikemminkin johda sekavuuteen ja tee lukijalle mahdottomaksi tietää, mitä oikein tapahtui? Jos tämä näkemys olisi oikea, niin se merkitsisi, että on mahdotonta tarkastella kertomusta järkevästi sopusointuisena kokonaisuutena. Kuitenkin kautta vuosisatojen miljoonat järkevät ihmiset, oppineet tutkijatkin, ovat tehneet niin.

Esitämme tässä lyhyesti sen, mitä tapahtui. Kun Joosefin velipuolet näkivät hänet kaukaa, he alkoivat punoa juonia häntä vastaan ja sanoivat: ”Katso, tuolla tulee se unennäkijä! Tulkaa, tappakaamme nyt hänet ja heittäkäämme hänet johonkin kaivoon.” Esikoinen Ruuben halusi kuitenkin ehkäistä murhanhimoisen juonen ja pyysi, etteivät he tappaisi Joosefia, vaan heittäisivät hänet kuivaan kaivoon. Kun Joosef tuli heidän luoksensa, he riisuivat häneltä hänen pitkän, raidallisen ihokkaansa ja noudattivat Ruubenin suositusta. Kun he sen jälkeen olivat syömässä, ismaelilaiskaravaani tuli näkyviin. Tässä vaiheessa Ruuben oli poistunut. Ja hänen poissa ollessaan Juuda suostutteli toisia, että Joosefin surmaamisen sijasta (minkä he olisivat tehneet jättämällä hänet kaivoon) olisi parempi myydä hänet ohi kulkeville kauppiaille. Joosefin velipuolet, kuten tekstiyhteys osoittaa, ”vetivät . . . Joosefin ylös kaivosta; ja he myivät Joosefin kahdestakymmenestä hopeasekelistä ismaelilaisille. Nämä veivät Joosefin Egyptiin. Kun sitten Ruuben palasi kaivolle, niin Joosefia ei enää ollut kaivossa.” (1. Moos. 37:18–29) Onko vaikea ymmärtää tätä kertomusta?

Varmasti ei ole tarpeen väittää, että toisessa kertomuksessa puolustaja oli Ruuben ja toisessa Juuda. Kyseessä oli kaksi eri ajankohtaa. Raamattu sanoo: ”Kun sitten Ruuben palasi”, mikä osoittaa, että hän ei ollut läsnä silloin, kun Juuda suositteli Joosefin myymistä.

Se seikka, että sanoja ”midianilaiset” ja ”ismaelilaiset” käytetään näennäisesti keskenään vaihdellen, ei ole mikään ongelma. Nuo kaksi kansaa olivat Aabrahamin jälkeläisiä hänen poikiensa Ismaelin ja Midianin kautta ja olivat epäilemättä hyvin samankaltaisia elämäntavassaan, ja seka-avioliitot ovat saattaneet edelleen lisätä sekoittumista. Saattaa myös olla, että midianilaisia kauppiaita matkusti ismaelilaisten karavaanissa.

Näin ollen havaitaan, ettei ”sekava esitys” ole Raamatussa, vaan niillä, jotka kannattavat lähdehypoteesia. Raamatun todistus siitä, että Mooses todella kirjoitti Pentateukin, on kiistaton.