”Sinun sanasi on totuus”

Onko oikein rukoilla muita kuin Jumalaa?

RUKOUSAIHE kohoaa huomattavalla tavalla esiin Raamatussa 1. Mooseksen kirjasta Ilmestyskirjaan asti. Mutta mitä rukous oikein on?

Yksi rukouksen määritelmä on, että se on ”Jumalalle puhumista”. Vaikka rukous on todellakin sitä, niin se ei merkitse, että kaikki Jumalalle puhuminen on rukousta. Esimerkiksi Aadam ja Eeva puhuivat Jumalan kanssa tehtyään syntiä, mutta heidän puheensa ei ollut rukousta. Eikä Kainkaan rukoillut puhuessaan Jumalalle sen jälkeen kun hän oli murhannut vanhurskaan veljensä Aabelin. Rukous on enemmän kuin pelkkää puhumista Jumalalle. Siihen liittyy antaumusta, luottamusta, kunnioitusta ja riippuvaisuudentunnetta sitä kohtaan, jolle rukous osoitetaan.

Jotta rukouksiin vastattaisiin, ne täytyy esittää oikealle Persoonalle, oikealla tavalla ja oikeista asioista. Ensin tulee tarve rukoilla oikeaa Persoonaa. Onko oikein rukoilla muita kuin Jumalaa?

Uuden katolisen tietosanakirjan mukaan ”ihminen rukoilee Pyhää Neitsyttä, enkeleitä ja taivaassa olevia pyhimyksiä, mutta vain siinä merkityksessä, että he voisivat esittää Jumalan edessä esirukouksen meidän puolestamme. Jumalaa ihminen rukoilee sanoen: ’Ole meille armollinen’; pyhimyksiä: ’Rukoilkaa meidän puolestamme’”. – New Catholic Encyclopedia, 11. osa, s. 673.

Mutta onko olemassa mitään raamatullista perustetta sille väitteelle, että me voimme rukoilla Mariaa ja muita, ”että he voisivat esittää Jumalan edessä esirukouksen meidän puolestamme”? Ei, sellaista ei ole. Mistään kohdasta Raamattua emme voi lukea, että varhaiskristityt olisivat pyytäneet enkeleitä tai kuolleita kristittyjä tovereitaan (kuten Stefanusta ja Jaakobia) pitämään esirukouksen heidän puolestaan. – Apt. 7:60; 12:2.

Yksi syy siihen, että he eivät rukoilleet marttyyrikuoleman kärsineitä kristittyjä, oli se, että he tiesivät näiden olevan kuolleita ja vainajien nukkuvan kuolemassa Kristuksen Jeesuksen paluuseen asti. Eikö Jeesus kertonut apostoleilleen, että hän menisi pois valmistamaan heille sijaa taivaaseen ja että kun hän palaisi, hän veisi heidät sinne? Juuri niin hän sanoi. (Joh. 14:2, 3) Lisäksi me luemme toistuvasti, että kristityt nukkuvat kuolemassa, kunnes Kristus palaa: ”Emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.” (1. Kor. 15:51, 52) Ja jälleen: ”Jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin.” (1. Tess. 4:14, 16) Niinpä havaitsemme myös apostoli Paavalin ilmaisevan toivonsa saada taivaallinen palkinto, ei kuolemassa vaan ”sinä päivänä”. – 2. Tim. 4:8.

Siten koko sinä aikana, jonka nämä uskolliset kristityt nukkuivat kuolemassa, elävien olisi varmasti ollut turha pyytää heitä pitämään esirukouksia heidän puolestaan. Mutta emmekö me lue kerran toisensa jälkeen, kuinka kristittyjä kehotetaan rukoilemaan toinen toisensa puolesta? Kyllä, mutta näin kehotetaan tekemään, kun he ovat vielä elossa liharuumiissa. Apostoli Paavali ei vain rukoillut toisten puolesta, vaan hän pyysi myös toisia rukoilemaan hänen puolestaan. Tessalonikalaisille hän kirjoitti: ”Veljet, rukoilkaa meidän edestämme.” (2. Tess. 3:1) Hän rohkaisi filippiläisiä: ”Minä rukoilen, että teidän rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi tiedossa ja kaikessa käsittämisessä.” (Fil. 1:9) Myös opetuslapsi Jaakob neuvoi: ”Rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.” (Jaak. 5:16) Huomaa, että kaikissa näissä tapauksissa rukoukset ovat toisten puolesta. Niitä ei osoiteta luomuksille.

Ainoa taivaassa oleva persoona, jonka Jumala on valtuuttanut puhumaan meidän puolestamme, on Jeesus Kristus. Hänellä on tarvittavat valtuudet, koska hän uhrasi elämänsä meidän edestämme. (Hepr. 7:25–27) Jeesus vakuutti itse, että jos me esitämme anomuksemme hänen nimessään, niin Jumala kuulee meitä. (Joh. 16:23, 24) Hän sanoi myös, että ”ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani”. (Joh. 14:6) Ja kuten henkeytetty apostoli Paavali sanoo meille, ”yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä”. Koska tämä on Jumalan asettama menettelytapa, olisi loukkaus Jeesusta kohtaan pyytää toisia esittämään esirukouksia meidän puolestamme, ikään kuin Jumalan asettama kanava ei olisi riittävä. – 1. Tim. 2:5, 6.

Koska Jeesus Kristus on kanava, jonka kautta me olemme yhteydessä Jumalaan, ja koska hän myös puhuu meidän puolestamme, niin merkitseekö se sitä, että me voimme rukoilla suoraan häntä? Uuden katolisen tietosanakirjan mukaan ”toisinaan . . . rukoukset osoitetaan suoraan Kristukselle . . . Ensimmäinen tunnettu Kristukselle osoitettu rukous on Pyhän Stefanuksen rukous ’Herra Jeesus, ota minun henkeni! . . . Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!’ (Apt. 7:60)”.

Miten on tämän väitteen laita? Antavatko Stefanuksen sanat meille oikeuden toisinaan rukoilla suoraan Jeesusta? Eivät anna. Miksi eivät? Niiden olosuhteiden tähden, joissa hän lausui nuo sanat. Sen jälkeen kun Stefanus oli esittänyt pitkän todistuksensa sanhedrinille, hänen henkeään uhattiin. Epäilemättä vahvistaakseen häntä Jumala näytti hänelle taivaallisen näyn, niin kuin luemme: ”Mutta täynnä Pyhää Henkeä hän [Stefanus] loi katseensa taivaaseen päin ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella ja sanoi: ’Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella’.” Nähdessään Herran Jeesuksen Kristuksen näyssä Stefanus tunsi ilmeisesti voivansa esteettä osoittaa pyyntönsä hänelle, koska hänet on asetettu kristillisen seurakunnan Pääksi, ja hän sanoi: ”Herra Jeesus, ota minun henkeni!” – Apt. 7:54–59.

Siten Stefanus ei esittänyt Jeesukselle rukousta samalla lailla kuin hän tavallisesti rukoili Jehova Jumalaa. Hän esitti pyynnön persoonalle, jonka hän näki näyssä. Se, että tämä on oikea johtopäätös, voidaan nähdä siitä, että tämän lisäksi ainoassa tapauksessa, jossa myös sellainen lausunto esitetään ylösnousseelle Herralle Jeesukselle Kristukselle, tilanne on samanluonteinen. Ilmestyskirjassa apostoli Johannes kertoo nähneensä Jeesuksen näyssä ja kuulleensa hänen sanovan: ”Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa.” Jeesus lisäsi: ”Hän, joka näitä todistaa, sanoo: ’Totisesti, minä tulen pian’.” Koska Johannes oli kuullut Jeesuksen sanovan nämä sanat, hän vastasi: ”Amen, tule Herra Jeesus!” – Ilm. 22:16, 20.

Havaitsemme siis, ettei Raamattu anna meille oikeutta pyytää enkeleitä, Jeesuksen äitiä Mariaa eikä muitakaan taivaissa olevia pyhiä rukoilemaan Jumalaa meidän puolestamme. Meillä on vain yksi kanava tulla Isän luo, nimittäin Jeesus Kristus, ja hän yksin voi pitää esirukouksen eli puhua meidän puolestamme. Ja ainoa, jolle voimme osoittaa rukouksemme, on Jehova Jumala. Näin on, koska meillä on ”ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa”. – 1. Kor. 8:6.