Onko teini-ikäisten avioituminen viisasta?
MUISTELLESSAAN päätöstään mennä naimisiin eräs nainen selitti: ”Olin kahdeksantoista ja ajattelin, että hän oli erinomaisin mies, minkä olin koskaan tavannut.” Mutta oliko hän itse todella valmis avioliittoon? Miksi hän halusi mennä naimisiin? Hän tunnusti myöhemmin: ”Olin vain päättänyt, että avioliitto oli pääsylippu aikuisten maailmaan.”
Harva ajatteleva ihminen ei tajuaisi tästä näkemyksestä heijastuvaa epäkypsyyttä. Mikä on todennäköinen lopputulos niin vakavassa asiassa kuin avioliitto, kun senkaltainen ajattelu on päätöksen takana? Usein seuraus onkin onneton elämä ja avioero.
Avioliittoon sisältyvien vaatimusten, sopeutumisehtojen ja vastuiden luonne edellyttää, että henkilö ilmaisee kypsyyttä ja tasapainoisuutta sekä rakkautta. Voit luultavasti muistaa joitakin tuttaviasi, jotka menivät naimisiin 20–40-vuotiaina ja jotka eivät ilmaisseet näitä ominaisuuksia – mistä oli myöhemmin seurauksena avioero. Mitä sitten voi odottaa, kun avioituvat ovat vielä teini-iässä?
Eräs perhesosiologian professori sanoi vuonna 1970: ”Tutkimukset osoittavat, että teini-ikäisten avioliitoille on yleensä luonteenomaista avioerojen tai onnellisuuden puutteen suuri määrä verrattuna myöhemmällä iällä solmittaviin avioliittoihin.” Toinen tutkimus osoitti, että naiset, jotka avioituvat 16–18-vuotiaina, ja miehet, jotka avioituvat alle 22-vuotiaina, ”ilmaisivat suuressa määrin huonoa sopeutuvuutta” avioliittoon.
Mistä se saattaisi johtua? Kirja Marriage for Moderns huomautti: ”Avioliiton tekemisessä menestykselliseksi ei ole luultavasti mitään tärkeämpää yksityistä tekijää kuin kypsyys.” Ja henkisen, fyysisen ja tunneperäisen kypsyyden hankkiminen vaatii aikaa.
Mutta eivätkö monien maiden lait salli teini-ikäisten avioitua, esimerkiksi kun tyttö on kuudentoista ja poika kahdeksantoista ikäinen? Kyllä, monissa maissa asia on niin. Mutta usein viranomaiset sallivat vähimmäisiässä solmittavan avioliiton vain, jos vanhemmat antavat kirjallisen suostumuksensa. Saatetaan asettaa toinen ikä, esimerkiksi 21 tai 20, jolloin parin ei tarvitse saada vanhempien suostumusta. Tämä painottaa sitä, että vanhempien täytyy kantaa vastuu salliessaan lastensa avioitua nuorina, kun todennäköisyys, että näillä on avioliittoon tarvittava kypsyys, on paljon vähäisempi. Jos seuraukset ovat huonot, vanhemmatkin ovat syyllisiä.
On totta, että tietyillä seuduilla nuoria pidetään valmiina avioliittoon kohta, kun he ovat tulleet fyysisesti kykeneviksi saamaan jälkeläisiä, ja avioerot saattavat olla varsin harvinaisia. Huomaa kuitenkin, mitä kirja Growth (Kasvu) osoittaa: ”Alkukantaisissa yhteiskunnissa lapsuuden vuodet varaavat kaiken sen oppiajan, jonka yksilö tarvitsee sopeutuakseen kulttuuriinsa. Siitä seuraa, että sukupuolinen kypsyys ja yhteiskunnallinen kypsyys saavutetaan melkein samanaikaisesti.” Tavallisesti näiden seutujen teini-ikäinen elää ja työskentelee maatalousyhteiskunnan osana, mikä monella tavalla auttaa häntä kypsymään. Hän tarkkaa elämän biologisia tosiasioita – lisääntymistä kasvua, sairautta ja kuolemaa. Hän kokee kuivuuden, myrskyn ja tuulen vaikutukset. On sanottu, että nuo seikat ”kasvattavat häntä enemmän kuin ihmistekoiset lait koskaan voisivat kasvattaa”.
Tässä yhteydessä voimme todeta, että vaikka Raamattu sisältää esimerkkejä siitä, kuinka suhteellisen nuoret henkilöt viettivät menestyksellisesti avioelämää, hekin elivät maatalousyhteiskunnassa. He olivat lisäksi patriarkallisen järjestelyn alaisuudessa, jossa nainutkin mies, jolla oli lapsia, eli jatkuvasti iäkkään isänsä luona ja sai häneltä ohjausta.
Onko tilanne kuitenkaan sama monien nykyajan teini-ikäisten kohdalla? Kirja Growth lisää: ”Nykyajan teollisuusyhteiskunnissa tilanne on hyvin erilainen. Nämä monimutkaiset kulttuurit vaativat monimutkaisia taitoja ja monimutkaista käytöstä . . . Aikaero sukupuolisen ja yhteiskunnallisen kypsyyden välillä on sen tähden suuri.”
Teini-ikäinen aviomies saattaa esimerkiksi hyvinkin havaita, että vaimon ja lasten elättämisen pulma aiheuttaa avioliitolle suunnatonta painetta. Työpaikan saannista kokemus osoittaa, että teini-ikäiset ovat tavallisesti viimeisiä, jotka otetaan työhön, ja ensimmäisiä, jotka erotetaan.
Tilannetta mutkistaa myös se, että yhteiskunnissa, joissa kukin valitsee itse oman puolisonsa, sukupuolinen vetovoima pyrkii olemaan teini-ikäisten avioliiton ratkaiseva tekijä. Eräs nuoria käsittelevä kirja sanoi: ”Vastakkaiseen sukupuoleen kuuluvan kyky herättää romanttista rakkautta näyttää nykyään olevan ensisijainen ratkaisuperuste puolisoa valittaessa. On kuitenkin erittäin arveluttavaa perustaa pysyvää ja tyydyttävää avioliittoa pelkästään tämän ominaisuuden varaan.”
Raamattukin vahvistaa sen, miten epäviisasta nuoren ihmisen on rynnätä avioliittoon heti, kun hän tuntee sukupuolisen kiinnostuksen ensimmäisen tulvahduksen. Apostoli Paavali sanoi, että kristityn ei ole väärin avioitua, jos hän ”ajattelee menettelevänsä sopimattomasti neitsyyttään kohtaan, jos se on sivuuttanut nuoruuden kukoistuksen”. (1. Kor. 7:36, Um) Paavali käyttää tässä kreikkalaista sanaa hyperakmos (sanoista hyper, ’yli’, ’toisella puolella’, ja akme, ’huippukohta, kukan täysi kukoistus’). Kun halun ensimmäisen tulvahduksen kausi on ohi, ihminen pystyy arvioimaan tunteensa ja tilanteensa asiallisemmin.
’Mutta eivätkö jotkin teini-ikäisten avioliitot ole menestyksellisiä?’ saatat kysyä. Varmasti ovat. Esimerkiksi eräs 55-vuotias mies, joka avioitui, kun hän ja hänen vaimonsa olivat teini-iässä, sanoi: ”Jos voisin tehdä sen uudelleen, tekisin aivan samalla tavalla.” Ennen kuin kuitenkaan otaksut, että tulos olisi sama sinun tapauksessasi, katsohan taustaa. Tämä mies kasvoi maaseudulla, ja myöhäiseen teini-ikään mennessä hänen ja hänen veljensä vastuulla oli maatilan hoitaminen. Toisilla, jotka ovat solmineet menestyksellisen avioliiton nuorina, on ollut kasvuiässään paljon vastuuta monien veljien ja sisarten hoitamisessa. Kuinka monilla teini-ikäisillä on kuitenkaan ollut näihin verrattavia kypsyttäviä kokemuksia?
Näin ollen sekä vanhempien että nuorten ei pitäisi ylen innokkaasti suosia teini-ikäisten avioliittoa. Vaikka jotkin teini-ikäisten avioliitot ovat onnistuneet, nykyajan monimutkaisessa yhteiskunnassa paljon useammille on ollut tunnusomaista onnellisuuden puute ja avioero. Avioliitto on Jumalan alulle panema järjestely, mutta se ei ole mikään ihmisten vaikeuksien yleislääke. Sen menestyksellisyys riippuu sen osapuolista. Jos sen halutaan olevan onnellinen ja menestyksellinen, molempien asianosaisten pitäisi olla kypsiä henkilöitä, joiden jalat ovat lujasti elämän tiellä.