Tyrmistyttävä kertomus epäinhimillisyyksistä
KUNNON ihmiset sekä Malawissa että sen ulkopuolella ovat järkyttyneitä niistä teoista, joita tuossa maassa on suoritettu puolustuskyvytöntä vähemmistöä vastaan.
Väkivalta alkoi pienessä mitassa vuoden 1972 puolivälissä, mutta saavutti laajat mittasuhteet syksyllä. Silloin lietsottiin joukkoväkivallan henkeä Malawin kongressipuolueen, maan ainoan poliittisen puolueen, vuosikokouksen jälkeen. Kokous päättyi kolmeen voimakassanaiseen päätökseen, joissa hyökättiin Jehovan todistajia vastaan. Heinäkuusta lähtien puolueen sotaisan Nuorisoliigan ja sen Nuorten pioneerien liikkeen jäsenet olivat ottaneet johdon Jehovan todistajien kimppuun hyökkäämisessä, ja nyt he kävivät todellista sotaa heitä vastaan. He järjestäytyivät joukkueisiin, joissa oli kymmenkunta tai jopa sata henkeä. Sitten he kulkivat kylästä kylään aseistautuneina kepein, nuijin, panga-veitsin ja kirvein, etsivät käsiinsä Jehovan todistajia ja hyökkäsivät heidän ja heidän omaisuutensa kimppuun.
Kuten San Francisco Examiner -lehden (17.10.1972) kolumnisti Guy Wright huomautti, se oli ”hyvin yksipuolinen sota voiman taistellessa uskoa vastaan”. Kuitenkin usko osoittautui itse asiassa voimakkaammaksi, koska todistaja toisensa jälkeen näytti, että raakamaisuus ei voinut murtaa hänen uskoaan.
Seuraavassa on vain muutama tapahtuneita julmuuksia koskeneista sadoista silminnäkijäin kertomuksista:
● Tämä Kaluzin kylästä Lilongwesta olevan David Bandan kertomus siitä, mitä kylissä tapahtui, on tyypillinen: ”Syyskuun 23. päivänä herra Gideon Banda parlamentin edustajana tuli pitämään puheen julkisessa kokouksessa. Voin kuulla suurimman osan siitä, mitä kaiutinten kautta puhuttiin, koska taloni oli vain muutaman metrin päässä kokouspaikasta. Herra Banda aloitti kertomalla kokoukselle, mitä puolueen vuosikokouksessa oli keskusteltu. Sitten hän alkoi käsitellä kysymystä Jehovan todistajista. Kuulin hänen ilmoittavan kokoukselle, että vuosikokous oli päättänyt kohdella Jehovan todistajia säälimättömästi, koska he kieltäytyivät ottamasta puolueen jäsenkorttia.
”Syyskuun 25. päivän iltana veli Swila tuli kertomaan minulle, että hän oli nähnyt nuorisoryhmien kokoontuvan. Hälytimme heti veljet, mutta ennen kuin voimme tehdä mitään, nuoret aloittivat hyökkäyksensä rikkoen talojemme ikkunaruudut ja ovet, ja sitten he hakkasivat veljiä. Joukkomme hajotettiin, niin ettemme tienneet, mitä todellisuudessa itse kullekin meistä tapahtui, ja ilta pimeni pimenemistään. Menin itse piiloon, ja sitten aikaisin aamulla menin ilmoittamaan poliisille asiasta. Sen sijaan että poliisi olisi kuunnellut valitustani, hän käännytti minut pois. Ollessani vielä poliisiasemalla näin toisten seurakuntien veljien ja sisarten tulevan ryhmissä ilmoittamaan samanlaisista tapauksista. Poliisi käski heitä menemään takaisin omiin kyliinsä.”
Todistajat kieltäytyivät kuitenkin palaamasta ilman suojelua ja menivät sen sijaan torille. David Banda kertoo, mitä siellä tapahtui:
”Kun nuoret kuulivat todistajien menneen torille, he menivät sinne ja alkoivat lyödä veljiä ja sisaria kepeillä ja nyrkeillään ja potkia heitä kaikkialle. Poliisi ei tehnyt mitään hyökkäysten lopettamiseksi. Väkivalta täytti koko Lilongwen kaupungin. Veljien onnistui kuitenkin päästä pakoon, kunnes me lopulta pakenimme Zambiaan.”
● Mwalumon kylästä oleva Evans Noah kertoo: ”Syyskuun 18. päivänä 1972 lähdin käymään erään veljen luona. Näimme auton lähestyvän, ja tunsin ajajan Malawin parlamentin jäseneksi herra Gamphaniksi. Hänen mukanaan oli kaksi nuorukaista. Näytti siltä, että hän etsi minua, koska heidän lähestyessään kuulin yhden heistä sanovan: ’Siinä hän on.’ Auto pysähtyi, ja herra Gamphani käski minua hyppäämään siihen. Sitten hän ajoi poliisiasemalle. Kysyttyään minulta, miksi minulla ei ollut poliittista jäsenkorttia, hän pani poliisin pidättämään minut, ja minua pidettiin siellä seitsemän päivää. Noina seitsemänä päivänä en saanut ruokaa enkä vettä.
”Kun poliisit näkivät, että aloin tulla fyysisesti heikkokuntoiseksi, he alkoivat pilkata minua pyytämällä minua muuttamaan ruohon ruoaksi. Lopulta kun he näkivät, että kaikki heidän yrityksensä saada minut ostamaan poliittinen jäsenkortti olivat turhia, he vapauttivat minut ja käskivät minun mennä kotiin omin neuvoin. Vaikka olin heikossa kunnossa, koska en ollut saanut ruokaa, kävelin 35 kilometrin matkan ja saavuin kotiin turvallisesti.”
Kuitenkin vain vähän tämän jälkeen Evans Noahin ja kymmenen muun todistajan oli pakko paeta kylästään ja lähteä Malawista.
● Malawin suurimman kaupungin Blantyren alueella Richadi Nyasulu, Greyson Kapininga ja muita Jehovan todistajia vietiin Malawin kongressipuolueen (MCP) eteläisen alueen päämajaan. Heiltä kysyttiin, miksi he eivät olleet ostaneet poliittista jäsenkorttia. Kun todistajat vastasivat, että he olivat täysin erossa politiikasta Raamattuun perustuvien uskomustensa vuoksi, heidät luovutettiin noin kuudelletoista Nuorien pioneerien ja Nuorisoliigan jäsenelle. Nämä hakkasivat vuorotellen jokaisen todistajan. Kun he yhä kieltäytyivät ostamasta poliittista jäsenkorttia, nuorukaiset hankasivat suolan ja tulisen cayennenpippurin seosta heidän silmiinsä. Joitakuita lyötiin selkään ja pakaroihin laudalla, jossa oli nauloja. Kun jotkut osoittivat tuntevansa tuskaa, heidän hyökkääjänsä löivät kovempaa sanoen: ”Tulkoon teidän Jumalanne ja pelastakoon teidät.” Lisäksi he rikkoivat pullon ja käyttivät särkynyttä reunaa ’ajaakseen parran’ joiltakin miestodistajilta. Syyskuun 22. päivänä Blantyren alueelta oleva Jasteni Mukhuna hakattiin niin, että hänen käsivartensa murtui.
● Cape Maclearissa Malawijärven eteläpäässä todistaja Zelphat Mbaikon ympärille sidottiin kauttaaltaan ruohotukkoja. Ruohoon kaadettiin bensiiniä ja se sytytettiin tuleen. Hän kuoli palovammoihin.
Ketään ei säästetty
Kukaan todistaja ei säästynyt iän tai sukupuolen perusteella hyökkääjien julmuudelta. Kaikki eivät päässeet pakoon Lilongwesta. Koska todistajanainen rouva Magola oli raskaana ja lapsi painoi, hän ei voinut juosta nopeasti. MCP:n jäsenet saivat hänet kiinni ja hakkasivat hänet kuoliaaksi torin vieressä monien kaupunkilaisten silmien edessä yhdenkään heistä tulematta hänen avukseen. Kun poliisikonstaapelilta kysyttiin, miksei hän puuttunut asiaan, hän vastasi, että ’poliisin valta oli otettu pois’.
● Ntondan alueella Blantyresta etelään Nuorisoliigan jäsenet löivät Smith Bvalania, hänen vanhahkoa äitiään ja toisia Jehovan todistajia, sekä miehiä että naisia, kunnes he makasivat maassa tajuttomina. Yksi Nuorisoliigan jäsenistä tutki heidän taskunsa ja löysi eräältä todistajalta rahaa. Hän osti sitten rahalla kullekin heistä poliittisen jäsenkortin, kirjoitti heidän nimensä kortteihin ja heitti ne maahan tajuttomien todistajien viereen. Nuorisoliigan jäsenet sanoivat nyt, että todistajat olivat taipuneet ja sovitelleet uskossaan. Kun Smith Bvalanin äiti tuli tajuihinsa ja näki jäsenkortin, hän sanoi hyökkääjille, ettei hän ottaisi vastaan sitä, vaikka se merkitsisi hänen kuolemaansa. Sitten he hakkasivat hänet jälleen tajuttomaksi.
● Khwelen kylästä Mchinjistä oleva 73-vuotias Israel Phiri kertoo: ”Heinäkuussa 1972 kuulimme huhun, että Malawin kongressipuolue aikoi panna toimeen koko maan käsittävän jäsenkorttien tarkistuskampanjan. Koska ymmärsimme, että se merkitsisi vaikeuksia Jehovan todistajille, päätimme lähteä kylästä ja piileksiä savannilla. Meitä oli yhteensä kolmekymmentä todistajaa. Oleskelimme savannilla kaksi kuukautta. Lokakuun 5. päivänä havaitsimme kuitenkin yhtäkkiä olevamme suuren nuorisoryhmän piirittämiä. En tuntenut heistä ketään.
”Kun yritin kävellä pois, jotkut heistä tarttuivat minuun ja alkoivat hakata minua kepeillä ja potkia minua joka puolelta. Minun oli mahdotonta nähdä, mitä toisille veljille tapahtui. Lopulta he jättivät minut makaamaan maahan tajuttomana. Tultuani tajuihini yritin etsiä toisia veljiä, mutta en löytänyt heitä. Päätin lähteä Malawista Zambiaan. Vaikka koko ruumiini oli turvonnut ja silmäni olivat täynnä verta, Jehovan avulla onnistuin kävelemään monta kilometriä ja pääsemään Thamandan sairaalaan Zambiaan.”
● Kavunjen kylässä Blantyresta kaakkoon kaikkia todistajia, miehiä ja naisia, lyötiin pahoin, ja heidät pakotettiin kävelemään alastomina tiellä. Yksi heidän lapsistaan kuoli saamiinsa lyönteihin. Nkhotakotassa Malawin pohjoisella seudulla eräs raskaana oleva todistajanainen riisuttiin alastomaksi ja häntä lyötiin pahoin. Paikallinen MCP:n johtaja käski pikkulapsia potkimaan häntä vatsaan, sillä hänen tarkoituksensa oli yrittää aiheuttaa keskenmeno.
Kuvottavat sukupuoliset hyökkäykset
Naispuolisiin Jehovan todistajiin kohdistuneet sukupuoliset hyökkäykset olivat liian lukuisat samoin kuin liian vastenmieliset esitettäväksi tässä kokonaisuudessaan. Tyypillisiä olivat seuraavat:
● Mtonthon kylästä Kasungusta oleva 17-vuotias Rahabu Noah kertoo: ”Syyskuun 26. päivänä 1972 saimme sanan, että nuoret miehet kulkivat kylästä kylään ja hyökkäsivät Jehovan todistajien kimppuun ja hävittivät heidän talonsa ja omaisuutensa. Veljet ehdottivat, että menisimme piiloon savannille ja sitten yöllä pakenisimme Zambiaan. Meitä oli viisi sisarta ja kolme veljeä. Onnistuimme lähtemään kylästä, mutta kun kuljimme kapeaa polkua, kohtasimme ryhmän, jossa oli noin 20 nuorukaista. He alkoivat kysellä meiltä jäsenkortteja. Kukaan meistä ei voinut esittää sellaista, ja niinpä he alkoivat lyödä meitä kepeillä ja nyrkeillä. Seuraavaksi he raastoivat vaatteet päältämme ja jatkoivat sitten lyömistä. Noin kymmenen nuorukaisen ryhmä sysäsi minut sivuun ja kantoi minut pois toisten luota. Toisten pidellessä kiinni käsistäni ja jaloistani toiset raiskasivat minut. Näin kahdeksan heistä raiskaavan minut vuoron perään. Heidän joukossaan ei ollut ketään, jonka olisin tuntenut. Lyötyään meitä raa’asti he jättivät meidät. Myöhemmin sain kuulla, että ryhmämme toiset neljä sisarta oli myös raiskattu.”
● Nyankhun kylästä Lilongwesta oleva naistodistaja Funasi Kachipandi kertoo kokemuksensa: ”Lokakuun 1. päivänä 1972, kuultuani Jehovan todistajiin kohdistetuista hyökkäyksistä, päätin paeta Zambian puolelle. Lähdin välittömästi yhdessä 19-vuotiaan tyttäreni Dailes Kachipandin kanssa. Pian kuitenkin ryhmä tuntemattomia nuorukaisia otti meidät kiinni. He vaativat meitä näyttämään puolueen jäsenkortit, mitä emme voineet tehdä. He käännyttivät meidät takaisin, ja veivät meidät toimistoonsa lähelle Chilekan toria. Minun läsnä ollessani viisi nuorukaista raiskasi vuoron perään tyttäreni. Sitten yksi heistä tarttui minuun ja sysäsi minut maahan. Koetin pyytää häntä hartaasti, ettei hän yrittäisi raiskata minua, koska olin raskauteni yhdeksännellä kuukaudella ja olin niin heikko, mutta hän ei voinut osoittaa inhimillistä huomaavaisuutta. Hän raiskasi minut tyttäreni läsnä ollessa. Sitten he jättivät meidät. Tein tästä ilmoituksen poliisille. He ottivat ilmoituksen vastaan, mutta eivät tehneet mitään. Seuraavana aamuna synnytin lapsen, ja samana päivänä lähdin Zambiaan. Lepäsin vähän väliä, kunnes saavuimme Zambiaan.”
Monissa muissa tapauksissa uhrit tunsivat hyökkääjänsä nimeltä. Joillakuilla näistä oli virka-asemia Malawin kongressipuolueessa.
● Kamphingan kylässä puolueen paikallisosaston puheenjohtaja Kachigongo raiskasi Gwizin kylästä olevan Matilina Chitsulon. Mkomben kylässä puolueen paikallinen puheenjohtaja ja sihteeri pitivät 2. lokakuuta 1972 Velenika Hositenia MCP:n toimistohuoneessa koko yön, ja molemmat raiskasivat hänet. Seitsemän miestä raiskasi toisen Nezelia-nimisen todistajan samassa toimistossa. Paettuaan Zambiaan molemmat naiset joutuivat Misalessa sairaalaan kärsimänsä pahoinpitelyn vuoksi.
Toistamme: Nämä tapaukset eivät ole poikkeuksia. Ne ovat vain muutamia satojen tapauksien luettelosta.
Todistajiin kohdistetussa koko maan käsittävässä hyökkäyksessä on kuitenkin piirre, joka tekee sen seurauksiltaan vielä vakavammaksi kuin vaino, jota he kokivat vuodesta 1967 lähtien.