Paljon vähästä
KUVITTELEHAN, että olisit halvaantunut niskasta alaspäin, niin että kaula- ja niskalihaksesi olisivat lähes ainoat lihakset, joita voisit liikuttaa. Vajoaisitko itsesääliin ja epätoivoon, ja kaipaisitko kuolemaa? Vai oivaltaisitko, että voit tehdä jotakin hyödyllistä, elää antoisaa, onnellista elämää ja jopa elättää itsesi? Juuri sen monet tällä tavoin vammautuneet ovat oivaltaneet ja toteuttaneet.
Ottakaamme esimerkiksi muuan mies, joka elää Vancouverissa Brittiläisessä Kolumbiassa Kanadassa. Yhdeksäntoistavuotiaana hän sai polion, joka halvaannutti hänet niskasta alaspäin, niin ettei hän voi liikuttaa käsiään eikä jalkojaan. Mitä hän teki? Erikoisopetuksen avulla hän oppi maalaamaan sekä siveltimellä että palettiveitsellä pitämällä niitä suussaan. Hän maalaa muististaan maisemia Brittiläisen Kolumbian rannikolta, missä hän työskenteli sairastumiseensa asti. Hänen maalauksensa koristavat hallintorakennusten, sairaaloiden ja yksityiskotien seiniä, ja nykyään hän myös opettaa taideluokkaa Vancouverin kaupungin korkeakoulussa.
Hän on kyennyt hankkimaan pakettiauton kuljettamaan itseään ja rullatuoliaan, halusipa hän mennä minne tahansa. Voidakseen nukkua mukavasti hänen täytyy käyttää keinuvuodetta sairaalassa, joka todellakin on hänen kotinsa. Tämä merkitsi sitä, että hän ei hyvin pitkään aikaan saattanut nukkua missään muualla kuin sairaalassa. Niinpä hän näki vaivaa muuntaakseen keinuvuoteen rakennetta ja suunnitteli kannettavan keinuvuoteen. Nyt hän voi olla yötä äitinsä kodissa ja vierailla myös muiden sukulaistensa luona, jotka asuvat jonkin matkan päässä.
Se, mikä teki hänestä todella onnellisen ihmisen, on kuitenkin hänen pääsemisensä kosketuksiin Jumalan valtakunnan totuuden kanssa, minkä seurauksena hän on omistanut elämänsä Jumalalle ja hänet on kastettu upottamalla veteen. Rullatuolinsa ja kuljetusautonsa avulla hän pystyy olemaan säännöllisesti läsnä Jehovan todistajien kokouksissa. Valtakunnansalissa toinen kristitty pitää hänen Raamattuaan ja muita käytettäviä Raamatun tutkimisen apuvälineitä hänen edessään. Avustaja nostaa myös kätensä silloin, kun halvaantunut haluaa tarjoutua ilmaisemaan ajatuksiaan. Sen lisäksi hän pitää säännöllisesti puheita seurakunnan teokraattisessa palveluskoulussa. Hän on myös onnellinen saadessaan toisinaan edun johtaa seurakuntaansa rukouksessa.
Vaikeasta vammastaan huolimatta hän todistaa innokkaasti Jehovasta aina, kun siihen on tilaisuus: sairaalan henkilökunnalle, ystäville ja sukulaisille, mm. sisarelleen ja kahdelle veljelleen. Hänen äitinsä on myös Jehovan todistaja. Halvaantunut tekee uusintakäyntejä sellaisten luo, jotka ovat kiinnostuneita tietämään enemmän Raamatusta, ja johtaa säännöllistä raamatuntutkistelua nuorelle miehelle, joka on erään potilaan ystävä.
Hän osallistuu myös raamatullisten lehtien levittämiseen kaduilla; kauniilla ilmalla hänet nähdään vilkkaassa kadunkulmassa kiinnittämässä ohikulkijoiden huomiota hänen ilonsa todelliseen lähteeseen. Lisäksi hän osallistuu hyvän uutisen kertomiseen kirjoittamalla kirjeitä. Hän kirjoittaa kirjeet koneella suussaan pitämänsä puikon avulla. Hän todistaa myös puhelimella ollessaan käymässä äitinsä luona.
Tekeekö hän paljon vähästä? Juuri niin tämä Jehovan antautunut, kristitty todistaja varmasti tekee. Hän on laatinut itselleen ponnistuksia vaativan aikataulun: hän elättää itsensä maalaamalla neljä tai viisi tuntia päivässä, osallistuu kaikkiin seurakunnankokouksiin ja valmistautuu niihin sekä osallistuu täysin määrin Valtakunnan sanoman levittämiseen toisille. Kaikki tämä yhdessä hänen uskollisuudessa, päättäväisyydessä ja kovassa työssä antamansa iloisen esimerkin kanssa tekee hänestä todellisen rohkaisun lähteen niille, jotka ovat hänen seurassaan.