Mikä on Raamatun kanta?

Miksi ja miten Aadamia ja Eevaa rangaistiin?

MONET, jotka uskovat vilpittömästi Raamattuun, ovat toisinaan ihmetelleet sitä, miten on mahdollista, että Aadam ja Eeva menettivät paratiisikotinsa ja itse elämän mitättömältä näyttävän rikkomuksen tähden – syötyään kielletyn puun hedelmää. He ovat myös pohtineet, mitä Aadamille ja Eevalle tapahtui heidän kuollessaan. – 1. Moos. 3:1–19.

Pankaamme ensiksi merkille, että Jumalalla, joka antoi Aadamille ja Eevalle elämän ja paratiisin siunaukset, oli oikeus tehdä niistä nauttiminen ehdolliseksi. Hän teki niin sanoessaan Aadamille, että siunauksista nauttiminen jatkuvasti riippui siitä, että tämä ei syönyt tietyn puun hedelmää. Siten tehdessään Jumala ei pyytänyt ensimmäisiltä vanhemmiltamme mitään liian vaikeaa; hän antoi vain yksinkertaisen kiellon: ’Älkää syökö hyvän ja pahan tiedon puusta.’ – 1. Moos. 2:16, 17.

Mutta joku saattaisi sanoa tähän: ’Jumalalla oli tosin oikeus antaa sellainen käsky, mutta täytyikö hänen antaa se?’ Jehova Jumala oli suonut Aadamille ja Eevalle auliisti lukemattomia siunauksia. Mutta arvostivatko he näitä siunauksia? Olivatko he kiitollisia Luojalleen kaikesta, mitä hän oli tehnyt heille? Jos Jumala olisi jatkuvasti vuodattanut heille siunauksia heidän osoittamatta arvostusta, se olisi helposti tehnyt heistä itsekkäitä ja saanut heidät olemaan välittämättä Hyväntekijästään.

Niinpä Jehova Jumala asetti heille äärimmäisen yksinkertaisen kokeen: he eivät saisi syödä tietystä, selvästi tunnistettavasta puusta, joka kasvoi kaikenlaisia erinomaisia hedelmäpuita täynnä olevassa puutarhassa; mutta he voisivat syödä kaikista muista puista. Se ei varmastikaan ollut liian vaikea koe. Aadam samoin kuin Eeva tiesivät täysin, mikä olisi rangaistuksena. Eeva päätti kuitenkin uskoa sitä, joka puhui käärmeen kautta, sen sijaan että hän olisi uskonut Jumalaa, ja Aadam päätti kuunnella vaimoaan, joka sanoi: ’Syö!’, sen sijaan että hän olisi kuunnellut Jehova Jumalaa, joka oli sanonut: ’Älä syö!’ Koska Aadam tahallaan ja täysin tietoisena rikkoi Jumalan lakia, Jumala pani täytäntöön rangaistuksensa.

Mutta eikö Jumala olisi voinut ottaa sallivaista asennetta, kuten tuomarit ja vanhemmat nykyään toisinaan ottavat? Jos hän olisi tehnyt niin, eikö hän olisi ollut vastuullinen seurauksista? Eikö ihmisten sallivaisuus ole aikaansaanut halveksuntaa oikeudenmukaisia lakeja kohtaan ja rikollisuuden ja laittomuuden lisääntymistä? Jehova Jumala ei voisi olla osallinen mihinkään sellaiseen menettelytapaan. Muussa tapauksessa kaikkeuden kaikki muut luomukset olisivat päätelleet, että Jumalan sana ei ole luotettava, että Jumala on häilyvä, että hän ei tarkoita sitä, mitä hän sanoo, ja että hänen lakejaan voidaan rikkoa rangaistuksetta. – Hepr. 6:18.

Teoillaan Aadam ja Eeva osoittivat, että he eivät rakastaneet Luojaansa Jehova Jumalaa kaikesta sydämestään, sielustaan, mielestään ja voimastaan; he osoittivat, että he eivät arvostaneet kaikkea sitä, mitä Jumala oli tehnyt heille. Niinpä Jehova Jumala otti heiltä pois sekä paratiisin että lopulta itse elämän. Me nykyään elävät voimme oppia tästä jotakin. Jos me emme arvosta Jumalan siunauksia, olivatpa ne mitä tahansa, me menetämme ne. Ihmiset, jotka eivät arvosta terveyttään riittävästi pitääkseen siitä huolta, menettävät sen ennemmin tai myöhemmin. Aviomiehet tai -vaimot, jotka eivät arvosta puolisoaan, ovat vaarassa menettää hänet tavalla tai toisella.

Miten Aadamia ja Eevaa rangaistiin tottelemattomuudestaan, arvostuksen puutteestaan? Joidenkuiden uskonnollisten opettajien mukaan Aadam ja Eeva menivät kuollessaan taivaaseen. Mutta onko se järkevää? Sanooko Raamattu heidän menneen taivaaseen? Jos niin olisi, Aadam ja Eeva olisivat saaneet synninteostaan suuremman palkinnon ja siunauksen kuin heillä olisi ollut tottelevaisuudesta. Jos he eivät olisi tehneet syntiä, parasta, mitä he olisivat voineet toivoa, olisi ollut määräämättömästi kestävä elämä maallisessa paratiisissa, sillä Jumala ei sanonut heille mitään olemassaolosta muualla. Ei siis ole järkevää päätellä, että Aadam ja Eeva paransivat olosuhteitaan olemalla tottelemattomia Jumalalle.

Menivätkö Aadam ja Eeva sitten palavaan helvettiin kidutettaviksi ikuisesti? Jos Jumalan tarkoitus oli rangaista heitä siten, hänen olisi varmasti pitänyt varoittaa heitä siitä. Jehova olisi siinä tapauksessa sanonut Aadamille: ’Jos syöt hyvän ja pahan tiedon puun hedelmää, menet helvettiin kidutettavaksi iankaikkisesti.’ Mutta Jumala ei sanonut mitään sellaista. Muuttiko hän sitten rikoksesta määräämäänsä rangaistusta, sen jälkeen kun rikos oli tehty? Epätäydelliset ihmisetkin tajuavat sen olevan epäoikeudenmukaista. Jumala ei varmasti ole vähemmän oikeudenmukainen kuin ihminen! – 1. Moos. 18:25.

Tosiasia on, että tuomitessaan Aadamin ja Eevan Jumala ei sanonut mitään heidän menemisestään joko taivaaseen tai tuliseen helvettiin. Heille oli annettu elämä tottelevaisuuden ehdolla. Kun he olivat tottelemattomia, Jehovalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin toimeenpanna tuomio, josta heitä oli varoitettu, ja ottaa heiltä pois se, minkä hän oli heille antanut. Niinpä Jumala sanoi Aadamille: ”Koska . . . söit puusta . . . Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen . . . Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.” – 1. Moos. 3:17–19.

Tullessaan jälleen maaksi Aadam lakkasi olemasta. Hän ei ollut tietoinen mistään, kuten Raamattu osoittaa: ”Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään.” Entä Aadamin sielu? Kun Aadam luotiin, hänestä ”tuli elävä sielu”, ja kun hän kuoli, hän näin ollen kuoli sieluna. ”Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava.” – Saarn. 9:5; 1. Moos. 2:7; Hes. 18:4, 19.

Mutta joku saattaa sanoa: ’Myönnettäköön, että Aadamin rangaistus oli oikeudenmukainen. Mutta eikö Jumala ole myös armollinen? Missä armo astuu kuvaan mukaan?’ (2. Moos. 34:6) Muistettakoon, että armo ei merkitse laittomuuden suvaitsemista ja Jumalan lain tahallisten rikkojien jättämistä rankaisematta. Salliessaan Aadamin ja Eevan elää vielä jonkin aikaa ja saada lapsia Jehova Jumala toimi kuitenkin armollisesti niitä kohtaan, joista ei tullut synnintekijöitä oman valintansa perusteella vaan siksi, että he perivät synnillisyyden esi-isältään. Jehova ei ainoastaan sallinut Aadamin jälkeläisten nauttia elämästä jonkin aikaa, vaan hän varasi rakkaimman Poikansa uhrin perusteella lopulta kaikille mahdollisuuden vapautua synnistä ja kuolemasta. (Joh. 3:16; 1. Tim. 2:3–6) Armollisena Jumalana hän on sallinut kärsivällisesti ajan kulua, niin että ihmisillä on tilaisuus kuulla tästä varauksesta ja päättää tehdä hänen tahtonsa. ”Hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.” (2. Piet. 3:9) Ne Aadamin jälkeläiset, jotka kieltäytyvät katumasta ja jotka eivät lainkaan halua tulla Jehova Jumalan palvelijoiksi, saavat kuitenkin rangaistuksensa. – Vrt. 2. Moos. 34:6, 7.

Tämän pitäisi todellakin saada meidät arvostamaan sitä, mitä Jumala on tehnyt meidän hyväksemme, niin että olemme yksinomaisesti antautuneita hänelle ja käytämme aikaamme ja voimiamme auttaaksemme toisia saamaan hänen hyväksyntänsä ja elämän. Meitä vaaditaan sen tähden tottelemaan uutta käskyä, jonka Jeesus antoi sanoessaan: ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut – että tekin niin rakastatte toisianne.” (Joh. 13:34) Pyritkö sinä ilmaisemaan sellaista epäitsekästä, uhrautuvaa rakkautta?