Kehen voi luottaa?
JOKAINEN normaali ihminen haluaa ystäviä ja naapureita, joihin hän voi luottaa. Hän toivoo myös, että vallanpitäjät olisivat sellaisia, joihin hän voi luottaa.
Tuskin koskaan historiassa on kuitenkaan niin monen ihmisen luottamus järkkynyt yhtä pahasti kuin meidän aikanamme. Näin on käynyt monin paikoin, mutta huomattava esimerkki tavataan Amerikan Yhdysvalloista.
Yhdysvaltalaisten luottamus on järkkynyt ”Watergaten” seurauksena. Senaattori Sam Ervin j:r sanoi tästä tapauksesta: ”Watergate on mielestäni suurin tragedia, jonka tämä maa on koskaan kokenut” – jopa suurempi kuin Yhdysvaltain sisällissota. Tapaus on saanut paljon kansainvälistä julkisuutta.
Watergate on nimenä taloryhmällä, johon kuuluu hotelli, huoneistoja, liikkeitä ja toimistoja. Tässä Washingtonissa (D.C.) sijaitsevassa rakennuskompleksissa sijaitsi Yhdysvaltain demokraattisen puolueen kansalliskomitean päämaja vuoden 1972 presidentinvaalikampanjan aikana.
Aamuyön tunteina 17. kesäkuuta 1972 saatiin kiinni viisi miestä tunkeutumasta laittomasti Watergatessa sijaitsevaan demokraattisen puolueen päämajaan. Eräs hallituksen virkailija jätti murtautumisen käsittelemättä vain ”kolmannen luokan” murtovarkausyrityksenä.
Mutta siihen sisältyi paljon enemmän. Se osoittautui pelkästään suunnattoman jäävuoren huipuksi.
Yksi pidätetyistä ja vangituista miehistä päätti kertoa liittovaltion tuomarille, mitä hän tiesi. Siten paljastui, että ”murtovarkaat” olivat olleet republikaanisen puolueen presidentin uudelleenvalitsemiskomitean palkkaamia. Tapaus kasvoi nopeasti Yhdysvaltain hallituksen historian suurimmaksi skandaaliksi.
Tapauksella on suurempi merkitys kuin sanomalehdet, radio ja televisio ovat sille antaneet. Sen syvempi merkitys vaikuttaa tulevaisuuteesi perusteellisella tavalla.
Mutta katsokaamme ensin, mitä toiset sanovat tapauksesta.
Epäiltyjä rikoksia
Tutkijat uskovat paljastaneensa valtaisan määrän rikoksia, joita monien hallituksen korkea-arvoisten virkamiesten epäillään suorittaneen.
Senaatin asiaa tutkimaan nimeämän erityiskomitean republikaanijäsen senaattori Lowell Weicker j:r esitti maan televisiossa epäiltyjen rikosten luettelon. Hän väitti, että seitsemäätoista eri lakia on ’todistettu tai myönnetty’ rikotun. Lisäksi hän totesi, että virkailijat olivat suorittaneet monia ”törkeitä” ja epämoraalisia tekoja.
Niinpä ”Watergatesta” on tullut sana, joka sulkee sisäänsä suuren joukon mahdollisia laittomia, perustuslain vastaisia ja törkeitä tekoja, kuten murtoja, kansalaisten vakoilua, petoksia, vääriä valallisia todistuksia sekä salaliittoja rikosten suorittamiseksi ja peittämiseksi. Siihen sisältyy yritys käyttää väärin ja turmella hallituksen eri laitoksia. Lisäksi vaalikassasta oli suoritettu laittomia maksuja Watergateen murtautuneille, jotta nämä olisivat olleet kertomatta totuutta.
Mikä tekee siitä erilaisen?
Kaiken paljastuneen perusteella New York Times -lehti nimitti Watergate-skandaalia ”poliittiseksi maanjäristykseksi, jonka suuruus ja voimakkuus oli niin ennen näkemätön, että se panisi lujille minkä tahansa yhteiskuntajärjestelmän”.
Mutta miksi tätä skandaalia pidetään niin paljon vakavampana kuin muita, jotka ovat tapahtuneet menneisyydessä? Eastonissa Pennsylvaniassa ilmestyvä Express-lehti vastaa pääkirjoituksessaan:
”Watergate on perin pohjin erilainen kuin mikään muu kansakunnan historiassa sattunut Valkoisen talon skandaali. . . . Watergaten tekee ainutlaatuiseksi vallan väärinkäytön luonne ja tarkoitus. Menneissä skandaaleissa oli miltei poikkeuksetta kysymys yleisön luottamuksen pettämisestä rahan tai omaisuuden tähden.
”Mutta Watergaten pohjimmainen tarkoitus näyttää olleen itse poliittisen prosessin jäytäminen, presidentinvaalien lopputuloksen ’määrääminen’. Ja sitä seurasi suurimittainen piittaamattomuus liittovaltion ja osavaltioitten laeista.”
Myös uutiskommentaattori Walter Cronkite sanoi julkaisussa Vital Speeches of the Day:
”Se oli kansallisella tasolla suoritettu yritys kumota kaksipuoluejärjestelmä, joka on järjestelmämme perusta. Se oli julkea yritys käyttää valtaa vallan säilyttämiseksi, millä tiellä diktatuuri kukoistaa eikä demokratia voi säilyä hengissä.
”Se oli julkea yritys kiertää demokraattinen lakijärjestelmä, jota yritykseen syyllistyneet olivat vannoneet kannattavansa.”
Monien ihmisten luottamus järkkynyt
Watergate-paljastusten myötä on hyvin monien ihmisten luottamus hallitukseen entisestään rapistunut.
Yhdysvaltain historiassa on harvoin esiintynyt samanlaista petetyksi joutumisen tunnetta, jota niin monet ihmiset tuntevat nykyään. Eräs korkea hallituksen virkamies valitti: ”En tiedä, miksi kenenkään kansalaisen pitäisi enää koskaan uskoa mitään, mitä hallituksen virkamies sanoo.”
Vaikka tuo näkemys oli epäilemättä liioiteltu, se heijasti monien, myös hallitusvirkailijoitten, katkeraa mielentilaa. National Observer -lehdessä ilmestyneessä kirjoituksessa mainittiin: ”Kaikentasoisten virkailijoitten kanssa käydyt keskustelut paljastavat yleisen tapainturmeluksen.”
Ei todellisuudessa mitään uutta
Watergate-skandaalin laajuista skandaalia ei ole ennen nähty Yhdysvalloissa. Hallituksen turmeltuneisuus ei varmasti kuitenkaan ole uutta. Los Angeles Times -lehti kertoi, että myös 1950-luvun alussa 42 prosenttia presidentinvaaleissa äänestäneistä sanoi korruption vaikuttaneen eniten siihen, kenelle he antoivat äänensä.
Lisäksi korruptio on laajalle levinnyttä lähes kaikilla hallinnon tasoilla. U.S. News & World Report -lehti mainitsi:
”Kysymys ei ole vain Watergatesta. Kaikkialla maassa – kansakunnan, osavaltioitten ja paikallisen hallinnon tasoilla – ilmenee kieroilua viranhaltijain keskuudessa. Tuloksena on . . . tutkimuksen mukaan kasvavaa luottamuksen puutetta poliitikkoihin yleensä. . . .
”Monet sanovat politiikkaa ’hämäräksi puuhaksi’ ja omaksuvat pilkallisen asenteen poliitikkoja kohtaan yleensä. Jotkut näyttävät pitävän väärinkäytöksiä pikemminkin sääntönä kuin poikkeuksena. . . .
”Kasautuva vaikutus on, että poliitikkojen ryhmään petytään lisääntyvässä määrin.”
Kasvava epäluottamus hallitusta kohtaan ei ole kuitenkaan vain Yhdysvaltain ongelma. Se on levinnyt laajalle käytännöllisesti katsoen jokaisessa maapallon maassa. Esimerkiksi Englannissa erosi viime kesäkuussa tehtävästään kaksi hallitusvirkailijaa, joista toinen oli kauan palvellut ministeri. Syynä oli sekaantuminen prostituoituihin. Toinen heistä valokuvattiin hänen ollessaan sängyssä kahden porton kanssa.
Neuvostoliitossa hallitus myönsi äskettäin valehdelleensa kansalle eräässä taloudellisessa asiassa. Se tunnusti, että valtavaa generaattoria, joka ilmoituksen mukaan oli ’otettu käyttöön’ viisi vuotta sitten Siperiassa, ei ollut lainkaan pantu paikoilleen, vaan se oli palanut käyttökelvottomaksi tehtaan lattialla. ”Paikoilleenpanon” kunniaksi oli tuolloin kuitenkin järjestetty julkinen vihkimistilaisuus, jossa oli esitetty soittokuntamusiikkia ja puheita.
Hallituksen asema on lisäksi monissa maissa horjuva. Vuoden 1973 puolivälissä Italian pääministeri ja hänen hallituksensa erosivat. Se merkitsi Italian 34. hallituksen kaatumista fasismin kukistumisen jälkeen! Japanilaisista jopa 65 prosenttia kannatti aikaisemmin pääministeriään. Mutta viime vuoden keskivaiheilla suoritettu mielipidetutkimus osoitti, että hänen suosionsa oli laskenut siitä vain kolmannekseen.
Ihmishallitusten epäonnistuminen luottamuksen herättämisessä on nykyään lähes yleismaailmallista. Näin on siitä huolimatta, että meidän aikanamme on kokeiltu ihmishallitusten kaikkia eri muotoja. Yksikään niistä ei ole kuitenkaan todellisuudessa tyydyttänyt ihmisten tarpeita. Ne eivät ole kyenneet tarjoamaan tosi rauhaa ja turvallisuutta. Korruptio, rikollisuus, taloudellinen turvattomuus, saastuminen, kaupunkien täyteen ahtaminen, pelko ja viha etenevät hyökyaallon tavoin. Washingtonista (D.C.) lähettämässään raportissa pääkirjoituspalstan toimittaja James Reston sanoi: ”Kenelläkään tässä kaupungissa olevalla kummankaan [poliittisen] puolueen jäsenellä ei ole selvää vastausta kaikkiin monimutkaisiin ja hajottaviin pulmiin, jotka kohtaavat kansakuntaa sekä kotimaassa että ulkomailla.”
Tilanne ei ole erilainen muissa maissa. National Observer -lehti sanoikin: ”Jokainen huomattava teollisuusvaltio on ’luottamuskriisissä’ siksi, että kansalaiset ovat turhautuneet sitkeiden ongelmien tähden, joita heidän hallituksensa nähtävästi eivät kykene ratkaisemaan.” Pienemmät valtiot eivät ole osoittautuneet yhtään kykenevämmiksi ratkaisemaan pulmiaan, kuten niiden hallitusten jatkuva vaihtuminen osoittaa.
Kaikenlaiset laitokset epäonnistuvat
Eivät ainoastaan hallitukset paljastu kyvyttömiksi ratkaisemaan ihmisen ongelmia. Kaikenlaisia laitoksia kohtaa samanlainen epäonnistuminen. Sitä seuraa niiden joutuminen hyökkäyksen kohteeksi.
Los Angeles Times -lehti esitti: ”Nykyajan perheet eivät saa paljoakaan apua ympärillään olevilta laitoksilta, kuten hallitukselta, kouluilta ja kirkoilta.” Huimaavasti kohoavien hintojen ja lisääntyvän puutteen takia myös luottamus liikemaailmaan ja teollisuuteen on vähenemässä.
Tri Phillip Converse Michiganin yliopistosta lausui: ”Laitoksiamme kohtaan tunnettu luottamus on enenevässä, hälyttävässä määrin rappeutunut. Tuntee melkein epätoivoa nähdessään, miten Watergate lisää jo ennestään valtavaa epäluottamusta.”
Jos menneisyydessä jokin laitos epäonnistui, ihmiset saattoivat kääntyä toisen puoleen saamaan lohdutusta ja ohjausta. Nykyään epäonnistuminen on kuitenkin ilmeinen kaikkialla. Juuri tämä tekee tilanteen ihmisille niin pettymystä tuottavaksi. Ei ihme, että Yhdysvaltain tieteidenedistämisliiton entinen puheenjohtaja tri A. Spilhaus päätteli: ”On olemassa perustavanlaatuinen epäusko lähimmäistä ja sitä kohtaan, että yhteiskunta kykenee ratkaisemaan ongelmansa.”