Rukoukset johtivat perheen yhdistymiseen
● Toisinaan jonkun ihmisen olosuhteet saattavat näyttää toivottomilta. Rehellissydämisten rukoukset ovat kuitenkin johtaneet heidät saamaan iloa tosi palvonnasta. Eräs naishenkilö Chicagosta Illinois’sta Yhdysvalloista kertoo:
”Mieheni alkoi juoda paljon, ja alkoholin vaikutuksessa ollessaan hän alkoi lyödä minua ja lapsia. Tilanne meni niin pahaksi, että ajattelin menettäväni järkeni. Eräänä päivänä ollessani hyvin masentunut rukoilin Jumalaa: ’Voi, Jumala, auta minua, koska olen menettämäisilläni järkeni.’”
Samalla viikolla Jehovan todistajat kävivät hänen ovellaan, mutta hän ajatteli heidän olevan kiihkoilijoita ja käännytti heidät pois. Myöhemmin tämä nainen kuitenkin hankki yhden heidän raamatuntutkisteluoppaistaan, kirjan ’Asiat joissa Jumalan on mahdotonta valehdella’. Hän luki sen yhdessä yössä ja havaitsi sen olevan totuus. Nähdessään kadulla sen naispuolisen todistajan, joka oli jättänyt hänelle kirjan, hän pyysi tätä käymään luonaan. Tämä johti siihen, että hänestä tuli kastettu Jehovan todistaja. Useiden vuosien ajan tämän jälkeen hän sai kokea ruumiillista ja henkistä väkivaltaa miehensä taholta. Koko tämän ajan hän rukoili Jumalalta voimaa. Lopulta, hänen erinomaisen kristillisen käytöksensä ansiosta, hänen miehensä alkoi muuttua. Nyt koko perhe on yhtynyt tosi palvonnassa.