Oletko hyvä opettaja?
”ÄITI, näytä minulle, miten se tehdään! Minä haluan tehdä sen itse!” huudahtaa pieni viisivuotias. Mitä hän pyytää äidiltään? Ole minun opettajani.
Olivatpa elämäsi olosuhteet mitkä tahansa, sinua vaaditaan usein olemaan opettajana. Aina kun opastat tiekartan avulla, näytät uudelle työntekijälle, miten jotakin konetta käytetään, tai selität lapselle, miten kengännauhat tulee solmia, sinä opetat.
Niin, jokainen on opettaja, ja meidän tulisi olla kiinnostuneita opetustaitomme parantamisesta.
On ilmeistä, että opettamista on monentyyppistä ja -tasoista. Mutta miksi me nautimme toisten selityksistä enemmän kuin toisten? Mikä tekee joistakuista hyviä opettajia?
Kun eräälle tanskalaiselle oppilaalle esitettiin tällaisia kysymyksiä, hän vastasi: ”Hyvä opettaja todella osaa aiheen tai taidon. Hän osaa myös lähestyä sitä käytännöllisellä tavalla, ja hän kertoo minulle, miksi on tärkeätä oppia jokin tietty seikka. Niinpä ymmärrän, missä voin käyttää hankkimaani tietoa tai taitoa.” Eräs kanadalainen opiskelija esitti toisen piirteen: ”Hyvä opettaja on henkilökohtaisesti kiinnostunut sinusta. Et ole hänelle pelkkä numero.”
Opettajan ja oppilaan välinen suhde
Oppilaat ovat ihmisiä; heidän tarvitsee tuntea, että heistä ollaan kiinnostuneita henkilökohtaisesti. H. C. Rose sanookin teoksessa The Instructor and His Job (Opettaja ja hänen työnsä): ”Aito kiinnostus herättää oppilaissa nopeasti vastakaikua.”
Hyvä opetustaito alkaa siis yleisestä asenteestamme ihmisiä kohtaan. Välitämmekö toisista todella riittävästi selittääksemme heille asiat kärsivällisesti? Jos välitämme, silloin emme ole vain halukkaita käyttämään aikaa oppilaan kanssa vaan myös jäsennämme etukäteen ajatuksemme, jotta voisimme auttaa ja opastaa parhaiten. Olemme ystävällisiä ja osoitamme oppilaalle, että hänen kysymyksensä ja huomautuksensa ovat tervetulleita.
Otaksukaamme käytännön esimerkkinä, että meitä pyydetään opastamaan uutta työntekijää jonkin koneen käytössä. Mitä voimme tehdä hyvän suhteen luomiseksi? Jos rypistämme kulmiamme, kun hän keskeyttää työmme, ja heti suuntaamme häntä kohti sanojen sulkutulen, niin miten oppimista edistävä ilmapiiri voisi olla mahdollinen? Miten paljon parempi onkaan ilmaista henkilökohtaista kiinnostusta ja saada hänet vakuuttuneeksi siitä, että mielellämme selitämme hänelle koneen käyttöä.
Erityisesti vanhempien täytyy muistaa, että lapsi haluaa epätoivoisesti miellyttää, tuntea onnistuneensa ja olevansa arvostettu. Jos hänet saadaan tuntemaan itsensä typeräksi tai hyljityksi siksi, että hän ei opi jotakin niin nopeasti kuin hänen vanhempien mielestä pitäisi, hänen oppimishalunsa saattaa myöhemmin laimentua.
Emmekö voikin nyt ymmärtää, miksi jotkut, joilla ei ehkä ole yhtä paljon opetustekniikkaa kuin toisilla, ovat silti parempia opettajia? He osoittavat olevansa aidosti kiinnostuneita oppilaasta ja aiheesta. Oppilas osoittaa vastakaikua haluamalla oppia.
Suuri apu opettajan ja oppilaan välisen hyvän suhteen säilyttämisessä on vilkkaus ja eloisuus. Innostus tarttuu, mutta valitettavasti myös ikävystyneisyys on tarttuvaa. Koska jotkut opettajat antavat aiheeseen tuntemansa kiinnostuksen näkyä, he saavat oppilaansa todella innostumaan oppimisesta. ’Mutta minun luonteeni ei ole sellainen’, joku saattaa sanoa. On totta, että tunteemme ilmenevät eri tavoilla, mutta meillä kaikilla on tunteita, ja me voimme löytää keinoja niiden ilmaisemiseksi.
Usein tuoreitten lisätutkimusten tekeminen aiheesta sytyttää uudelleen intomme, ja me voimme sitten vuorostamme innostuttaa oppilastamme. Se, että kertaamme mielessämme, miksi innostuksemme on tärkeätä oppilaalle, on avuksi. Lisäksi meidän tarvitsee suunnata ajatuksemme pois itsestämme ja uppoutua aiheeseemme saadaksemme toivotun kosketuksen niihin, joita yritämme auttaa.
On kuitenkin aikoja, jolloin tällainen kosketus on saatu ja oppilas haluaa oppia, mutta molemmat saattavat silti olla pettyneitä tuloksiin. Mitä puuttuu? Ehkäpä tietyt opettamistaidon piirteet puuttuvat. Tarkastelehan niistä muutamia arvokkaimpia.
Yksinkertaisuus on avain
Muuan kokenut opettaja sanoi: ”Opettajan ei ole ainoastaan tunnettava aihe, jota hän haluaa opettaa, vaan hänen on myös tunnettava se yksinkertaisimmassa ja silti täsmällisessä muodossaan. Jos aihe on opettajasta monimutkainen, hän ei voi opettaa.” Tulee siis pyrkiä yksinkertaisuuteen.
Joskus opettaja tuntee aiheensa niin hyvin, että hän unohtaa, miten mutkikkaalta se voi vaikuttaa jostakusta, joka ei tunne sitä. Jos näin on sinun tapauksessasi, niin mitä voit tehdä yksinkertaistaaksesi selityksiäsi? Valvo ensinnäkin sanastoasi. Voit helposti unohtaa, että ammattisanat, erityisesti tekniset sanat, jotka saattavat olla sinulle tuttuja, voivat hämmentää toisia. Sinun tulee olla varovainen silloinkin, kun et käsittele mitään teknistä aihetta. Olettakaamme, että opetat nuorta tytärtäsi leipomaan kakkua. Sinun tarvitsee varmistautua siitä, että lapsesi tuntee eron sellaisten sanojen välillä kuin ”vatkata”, ”sekoittaa” ja ”vaivata”. Niinpä sen lisäksi, että käytät lyhyitä sanoja ja lyhyitä lauseita, selitä ehdottomasti jokainen sana, joka on oppilaallesi tuntematon.
Toiseksi: vältä monisanaisuutta. Älä hukuta oppilasta sanoihin. Puhuminen ei ole samaa kuin opettaminen. Yksinkertaisuus vaatii usein sitä, että hidastat puhettasi ja valitset sanasi huolellisesti.
Kolmanneksi: käsittele aihetta loogisesti eli askel askeleelta. Rakenna sille, mitä oppilaasi jo tietää. On usein hyödyllistä tehdä luettelo siitä, mitä haluat opettaa. Tarkastele kutakin kohtaa erikseen ja pane merkille, mitä siihen sisältyy. Harkitse sitten, mikä kohta oppilaan täytyy tietää ensin, mikä kohta soveltuisi opetettavaksi seuraavaksi ja niin edelleen. Muista, että yhdellä kertaa voidaan tavallisesti omaksua vain muutamia kohtia.
Yksi yksinkertaisuutta edistävä piirre on kertaus. Jos valitset muutaman ydinkohdan ja kertaat ne, tulokset ovat usein mieltä lämmittävät.
Mitä kertauksella tarkoitetaan? Tarkoittaako se jonkin lauseen toistamista yhä uudelleen? Sellainen menetelmä voisi saada oppilaan muistamaan lauseen ulkoa iskulauseen tavoin, mutta hän ei ehkä oppisi, mitä se todella merkitsee. On paljon parempi, että vaihtelemme sanontaa – silloin ajatukset jäävät mieleen. Eräs kokenut opettaja kannustaa: ”Opettele sanomaan sama asia kahdella tai kolmella eri tavalla. Se estää oppilasta muistamasta vain sanoja ja auttaa häntä sen sijaan käsittämään asian ytimen.”
Voit parantaa yksinkertaistamisen taitoasi erittelemällä esitystapaasi. Kysy jatkuvasti itseltäsi: ’Olisinko voinut selittää sen paremmin? Miten sen olisi voinut sanoa selvemmin ja yksinkertaisemmin?’
Kaksi muuta piirrettä, joita kannattaa pohtia, ovat kuvausten käyttö ja kysymykset.
Kuvausten käyttö
Kuvaus on kertomus, joka sisältää opetuksen, tai se voi olla kohta kohdalta etenevä havaintoesitys siitä, miten jokin tulee tehdä. Havainnollistavat apuvälineet, kuten taulu, jolle voidaan kirjoittaa tai piirtää, saattavat olla varsin hyödyllisiä. Voidaan käyttää myös ”sanakuvia”.
Mutta joku saattaa sanoa: ’Minä en ole tarinankertoja, eikä minusta koskaan tulekaan.’ Todellisuudessa me kaikki käytämme kuvauksia usein. Kun sanomme: ”hidas kuin etana” tai ”vapaa kuin taivaan lintu”, me selitämme käyttämällä kuvausta, valaisevaa esimerkkiä.
Joku voi tuntea itsensä kykenemättömäksi käyttämään pitkiä kuvauksia, mutta lyhyempiä voidaan usein esittää tehokkaasti. Suurin opettaja, joka koskaan on ollut maan päällä, Jeesus Kristus, käytti niitä. Puhuessaan toisten tuomitsemisesta hän sanoi: ”Miksi tuijotat roskaa veljesi silmässä, mutta et näe tukkia omassa silmässäsi?” (Matt. 7:3–5, Uusi testamentti nykysuomeksi) Miten voimakas kuvaus! Silti se oli lyhyt.
Lyhyellä kuvauksella on monia etuja. Se on yksinkertainen ja siksi yleensä helposti ymmärrettävissä. Pitkähköstä kuvauksesta, ellei sitä esitetä erityisen hyvin, tulee helposti mutkikas. Oppilas voi uppoutua siinä määrin kuvauksen tarkasteluun, että hän unohtaa siitä saatavan opetuksen.
Toisaalta yksinkertainen kuvaus voi suuresti auttaa oppimaan. Kasvattaja N. L. Bossing selittää syyn: ”Käsitteellinen ajattelu [ajattelu, jota ei helpoteta esimerkein] on vaikeimpia suorituksia, mihin ihminen kykenee.” Oppilas tarvitsee esimerkkejä käsittääkseen täysin opetuksesi ytimen.
Kuvaukset myös liittävät opetetut asiat todelliseen elämään. Opetettuasi pojallesi joitakin autolla ajamisen periaatteita anna hänelle esimerkki sellaisesta liikenteessä kohdattavasta pulmatilanteesta. Tämä painaa hänen mieleensä sen, että juuri opetetut periaatteet ovat tärkeitä tositilanteissa. Sopiva kuvaus ei vie sinua syrjään aiheestasi, vaan tekee siitä entistä merkityksellisemmän, todellisemman. Se on opettamista hyvin!
Miten hyviä kuvauksia voi keksiä? Sinun ei tarvitse sepittää ”tarinoita”; ajattele vain ydinkohtaan liittyviä esimerkkejä. Älä pelkää käyttää mielikuvitusta. Otaksukaamme esimerkiksi, että yrität opettaa lapsillesi, miten taivaankappaleet liikkuvat toisiinsa nähden. Mitä voit tehdä saadaksesi esityksesi ”todelliseksi”? No, sokerikulho voi olla Aurinkona, kahvikuppi Maana ja suolansirotin Kuuna! Liikuta niitä toistensa ympäri, ja niin lapsesi alkavat tajuta sanojesi merkityksen.
Jos otat tavaksesi etsiä esimerkkejä, huomaat pian, että se mitä sanot, tekee usein pysyvän vaikutuksen.
Kysymykset
Kun kysymystä käytetään oikein, se on merkittävä väline. Pohjimmaltaan kysymykset kohdistuvat tosiasioihin (Kuka? Mitä? Milloin? Missä?), tai ne houkuttelevat esiin johtopäätöksiä tai mielipiteitä (Miten? ja Miksi?).
Lyhyet, suppeat kysymykset ovat parhaita. Ne tuovat tavallisesti esiin yhden pääajatuksen.
Jos todella haluat tietää, mitä oppilaasi ajattelee, sinun tarvitsee ehkä valvoa äänensävyäsi. Isä saattaisi esimerkiksi kysyä teini-ikäiseltä pojaltaan, mitä mieltä tämä on marihuanan polttamisesta. Tavasta, jolla isä sanoo sanan ”marihuana”, poika voisi saada tietää, että hänen isänsä ei hyväksy sitä. Entä sitten? Hän saattaisi antaa isälleen vastauksen, jota tämä odottaa. Mutta jos kysymys esitetään ilman tunneväritystä, poika todennäköisemmin vastaa, mitä mieltä hän oikein on siitä. Kysymykset harvoin edistävät hyvää opettamista, jos ne esitetään kovalla tai vaativalla tavalla. Älä unohda opettajan ja oppilaan välistä suhdetta.
On myös hyvä muistaa, että jos pyydät jotakuta ajattelemaan, sinun on tärkeätä olla kärsivällinen. Jos esität kysymyksen ja sitten vastaat nopeasti itse, et tule koskaan todella tietämään, olisiko toinen osannut vastata. Pidä kysymyksen jälkeen tauko; tarkkaile oppilaan ilmeitä, ja jos sitten näet, että hän ei ymmärrä, muovaa kysymys uudelleen.
Kysymystä voidaan käyttää kiinnostuksen virikkeeksi tai sen koettelemiseksi, onko asia ymmärretty, tai molempiin tarkoituksiin. Usein kysymykset, jotka herättävät kiinnostusta, ovat retorisia, so. vastaukset ovat ilmeisiä tai sanallista vastausta ei odoteta. Esimerkiksi: ’Emmekö haluakin kaikki olla onnellisia?’
Asian ymmärtämistä koettelevat kysymykset ovat vaikeimpia. Niitä käytetään usein ydinkohtien kertaamiseksi tai sen tarkistamiseksi, onko oppilas käsittänyt opetetun asian. Sellaiset kysymykset sinun täytyy muotoilla huolellisesti, jotta et masentaisi oppilastasi. Jos pyydät häntä pohtimaan jotakin ja hän tekee virheellisen päätelmän, hän voi tuntea itsensä hitaaksi, hämmentyneeksi tai itseensä pettyneeksi. Jos voit nähdä hänen kasvonilmeistään, että hän ei pysty seuraamaan esitystäsi, voisi olla parempi selittää asia uudelleen esittämättä kysymyksiä tai tiedustella tahdikkaasti, haluaisiko hän lisäselvitystä. Oppilaasi on siitä sinulle kiitollinen.
Huomaavaisuuden, kiinnostuksen ja kärsivällisyyden ilmaisemisella jokapäiväisessä elämässämme on hyvä vaikutus meihin kaikkina aikoina eikä vain opettaessamme. Meistä tulee ihmisiä, jotka voivat tehokkaammin vaihtaa ajatuksia toisten kanssa. Meitä ymmärretään helpommin, koska me puhumme ymmärrettävämmin.
Kysymys ei ole oikeastaan siitä, pitäisikö sinun ajatella ryhtyväsi opettajaksi. Sinä olet opettaja. Kysymys on siitä, ponnisteletko tullaksesi hyväksi opettajaksi.
Hyvän opettajan palkka on suuri, sillä opettaessamme me annamme osan itsestämme auttaaksemme jotakuta toista. Se on rikastuttava kokemus, joka voi tehdä elämän kiinnostavammaksi ja arvokkaammaksi.