Miksi kalaruoka maksaa entistä enemmän?

MERESTÄ saatava ravinto, kuten kaikki muukin nykyään, maksaa yhä enemmän. Joillakin seuduilla se on lähes yhtä kallista kuin naudanliha. Mistä korkea hinta johtuu?

Kalan kohoavaan hintaan on erityiset syynsä. Yksinkertaisesti sanottuna syy on kuitenkin se, että kalaruoka maksaa entistä enemmän, koska sitä on entistä vähemmän. Kun kysyntä on vilkasta ja tarjonta vähäistä, hinnat kohoavat.

Kalojako vähemmän? Kyllä! Ihmiset ovat kääntäneet huomionsa mereen ja toivoneet sen voivan tarjota riittävästi ravintoa sen määrän täyttämiseksi, jota maatalous ei ole kyennyt tuottamaan maailman kasvavalle väestölle. Mutta sitä toivoessaan he ovat ymmärtäneet tilanteen perin pohjin väärin. He ovat uskoneet, että merissä on ravinnoksi kelpaavia kaloja rajattomat määrät.

Nyt he havaitsevat, että jotkin kalalajit on suuressa määrin kalastettu loppuun meristä. Mikä on saanut sen aikaan?

Kalastusvälineitten vaikutus

Syynä ovat olleet ensinnäkin uudet kalastusvälineet. Miten niin? Kun ihmiset menneisyydessä pyydystivät meren anteja kohtuullisessa määrin, kalojen määrä täydentyi itsestään ja meret pysyivät runsaskalaisina. Mutta nyt uudet, erittäin monimutkaiset välineet ovat tehostaneet kalastusta niin paljon, että monet lajit ovat suuresti vähentyneet.

Uusiin välineisiin ovat 1950-luvun puolivälistä kuuluneet erityisvarusteiset troolarit, joiden laahusnuottaa vedetään laivan perästä eikä jommaltakummalta sivulta, kuten aikaisemmissa malleissa. Näin miehistö pystyy pyytämään kerralla kuusi kertaa niin paljon kalaa kuin aikaisemmin.

Lisäksi nykyaikaiset troolarit ovat kuin ”uivia tehtaita”. Niillä on omat laitteensa säilykkeitten valmistamiseksi ja kalojen pakastamiseksi, ja sen tähden ne pystyvät käsittelemään suuremmat määrät kalaa. Jotkin niistä pystyvät varastoimaan yli 10000 tonnia kalaa. Usein erityiset kuljetuslaivat vievät saaliin maihin, jolloin kalastusalukset voivat pysyä merellä. Troolarin suurin hyöty onkin siinä, että se pystyy kulkemaan pitkiä matkoja ja viipymään merellä jopa vuoden. Maailman tärkeillä kalastusalueilla toimii nykyään satoja sellaisia aluksia. Mikä seuraus siitä on ollut? Tarkastelehan esimerkiksi Pohjois-Amerikan itärannikkoa.

Sen kalastusvesillä, joita pidetään maailman parhaimpiin kuuluvina, purjehtii monia Neuvostoliiton, Japanin, Espanjan, Saksan ja muiden maitten nykyaikaisia troolareita. Nykyään melkein kaikki ne kalalajit, joista nuo vedet ovat kuuluisia, kärsivät suuresti liiallisesta kalastuksesta. Samanlainen tilanne on kehittynyt Norjan rannikon edustalla. Kun kalojen määrä vähenee ja kilpailu saaliista kiristyy, otetaan käyttöön yhä kehittyneempää teknologiaa. Arvokkaat kalakannat pienenevät edelleen, ja samanaikaisesti kalastusvälineistön kustannukset nousevat. Nämä kohoavat kustannukset joutuu kalojen ostaja maksamaan.

Mutta jos jollakin valtiolla ei olisi näitä nykyaikaisia kalastusvälineitä, laskisiko se kalojen hintaa? Ei, kuten nähdään Yhdysvalloista, jolla ei ole nykyaikaisia kalastusaluksia. Suuri osa Yhdysvalloissa myytävästä kalasta on todellisuudessa pyydetty Yhdysvaltain rannikkovesiltä, jalostettu ulkomailla ja lähetetty myyntiin Yhdysvaltain markkinoille! Seurauksena on ollut, että se maksaa enemmän, kuin jos kotimaiset kalastajat olisivat pyytäneet sen.

Nyt monet yhdysvaltalaiset haluavat valtion suojelevan kalavesiään. He vaativat liittovaltiota laajentamaan kalastusalueitaan, so. aluevesiä, jotka kukin rannikkovaltio pitää laillisesti ominaan. He sanovat itse asiassa, että ’siellä olevat kalat kuuluvat meille. Meidän eikä ulkomaalaisten pitäisi voida kalastaa niitä ja myydä niitä omille kansalaisillemme.’

Aluevesiä koskeva kiista

Jos Yhdysvallat päättäisi näihin aikoihin laajentaa suuresti omia kalastusalueitaan voimassa olevan kahdentoista meripeninkulman rajan yli, se ei olisi ensimmäinen valtio, joka tekee siten. Islanti laajensi alueittensa rajat 50 meripeninkulmaan rannikosta syyskuussa 1972 suojellakseen kalastukseen perustuvaa talouselämäänsä. Tämä sytytti vuoden mittaisen ”turskasodan” Englantia vastaan, jonka alukset olivat tottuneet kalastamaan samoilla vesillä.

Äskettäin nuo kaksi maata pääsivät sovitteluratkaisuun, jonka mukaan Englanti saa määräosuuden kiisteltyjen merialueitten saaliista. Englanti tunnusti siten itse asiassa, että Islannilla oli oikeus säännellä kalastusta entistä laajemmalla vyöhykkeellä.

Toiset valtiot, erityisesti latinalaisen Amerikan ja jotkut Afrikan valtiot, ovat nykyään ottaneet omaksi kalastusalueekseen 200 meripeninkulman levyisen vyöhykkeen rannikon edustalta. Tuolle alueelle tulevia vieraita aluksia sakotetaan ankarasti. Mutta jos Yhdysvallat ryhtyisi sellaisiin toimenpiteisiin, alentaisiko se todellisuudessa kalan hintoja tavallisen yhdysvaltalaisen kuluttajan kannalta katsoen?

Arvostelijat vastaavat kieltävästi. He sanovat, että laajemmat kalastusalueet eivät korvaa parempia kalastusvälineitä. Olipa miten päin tahansa, näyttää siltä, että yhdysvaltalainen ostaja maksaa edelleenkin yhä enemmän yhä vähäisemmästä kalansaaliista. Nykyaikaiset varusteet ovat kalliita ja vähentävät kalakantaa. Vanhoilla varusteilla saadaan pienempiä saaliita. Ajan oloon kumpikin menetelmä tuottaa vähemmän kalaa. Se taas merkitsee korkeampia hintoja.

Kalansaaliitten pienentymisen muita syitä

Seikka, joka myös on vähentänyt kalakantaa ja siten nostanut kalaruoan hintaa, on saastuminen. Ranskalainen valtamerten tutkija Jacques-Yves Cousteau arvioi, että merieläinten määrä on viimeisinä 20 vuotena vähentynyt 40 prosenttia saastumisen tähden. Asioista perillä olevat eivät usko hänen liioitelleen ongelman suuruutta.

Vielä yksi syy, miksi kalaa näyttää olevan vähemmän saatavilla, liittyy kuluttajaan itseensä. On kiinnostavaa todeta, että länsimaissa ”suositut” kalalajit ovat katoamassa, mutta miljoonat itämaiset ihmiset syövät kaloja, jotka länsimailla ovat epäsuosiossa. Länsimaiset kalastajat usein hylkäävät sellaiset kalat, koska niillä ei ole menekkiä. Jos ihmisten maku äkisti muuttuisi – mikä ei ole luultavaa – niin markkinoille voisi ilmaantua samanaikaisesti enemmän ”ravinnoksi kelpaavia” kaloja.

Maailman ammattikalastajien pulmista on määrä keskustella Yhdistyneitten Kansakuntien merioikeuskonferenssissa, joka on suunniteltu täksi vuodeksi. Kaikille huomioijille on kuitenkin ilmeistä, että ihminen ei ole löytänyt merestä riittävästi ravintoa ruokkiakseen yhä uudet miljoonat suut maan päällä. Taloudellisen ja poliittisen kilpailun kohottamat kustannukset ovat toisinaan todellisuudessa vaikeuttaneet meren ravintovarojen hyväksikäyttöä.