Heidän onnellisimpia muistojaan

LAPSUUS on useimmille lapsille onnellista aikaa. Se on sitä aikaa elämässä, jolloin he ovat tavallisesti vapaita vastuusta ja huolista. He ovat tavallisesti iloisia ja pursuavat energiaa ja uteliaisuutta. Tämän pitemmälle yleistystä ei voidakaan jatkaa. Sillä kullakin lapsella aika, jolloin hän on onnellisin, ja hänen onnellisuutensa syy on erilainen samoin kuin hänen olosuhteensakin ovat erilaiset.

Esimerkiksi eräs nuori mies muistelee kuudetta ikävuottaan: ”Olin ainoa lapsi, ja eräällä ystävälläni oli pikkusisko. Leikittyään kanssani hän saattoi mennä kotiin leikkimään sisarensa kanssa. Mutta minulla ei ollut ketään, kenen kanssa leikkiä. Halusin kovasti siskoa. Kun sitten vanhempani kertoivat minulle, että saisimme pian vauvan, tiesin, että se olisi tyttö. Enkä voi ilmaista onnellisuutta, jota tunsin, kun sisareni syntyi. Juuri sitä halusin, ja se teki minut hyvin onnelliseksi.”

Toisten lasten seurassa ja yksin

Useimmat lapset nauttivat toisten lasten kanssa olemisesta. Eräs nuori nainen muistelee: ”Lapsuuden onnellisuuteni liittyi ulkona leikkimiseen. Meillä oli kovasti hauskaa. Talvella odotimme lumen tuloa. Haimme kelkat laskeaksemme mäkeä; teimme lumiukkoja ja heitimme lumipalloja. Vanhempamme ymmärsivät tämän, sillä jos teimme jotakin pahaa, meidän oli pysyttävä sisällä. Toisina vuodenaikoina hypimme narua, pelasimme paavi-peliä, hyppäsimme ruutua ja leikimme aarteenetsintää, ja jos satoi, leikimme sisätiloissa kotia ja koulua nukkiemme kanssa. Ne olivat todella onnellisia aikoja!”

Kaikki lapset eivät tietenkään ole samanlaisia. Joku saattaa olla perheen ainoa lapsi, jolla ei ole aina leikkitovereita, tai joku saattaa kuulua suureen perheeseen ja hakeutua joskus erilleen toisista tehdäkseen jotakin aivan yksin. Hän saattaa olla onnellisin, kun hän voi olla pitkiä aikoja yksin. Eräs yhdeksänvuotias poika, perheen ainoa lapsi, mainitsi seuraavaa:

”Minä pidän lukemisesta. Ensinnäkin siksi, että jos emme osaisi lukea, emme voisi lukea Raamattua emmekä tuntisi Jumalan tahtoa. Lukeminen on siis tärkeätä. Mutta minä pidän lukemisesta, koska se on niin hiljaista. Kun luen toisten ihmisten tosi elämän kokemuksia, minusta tuntuu, että olen heidän kanssaan. Minusta on tietenkin hauskaa, kun äiti, isä ja minä menemme rannalle tai ylös vuorille. Mutta kun olen yksin, pidän lukemisesta hyvin paljon.”

Pitääkö se paikkansa sinun lapsistasi? Ovatko he löytäneet vakavan lukemisen ilot ja sen suunnattoman maailman, jonka lukeminen voi avata heidän eteensä? Vai sallitaanko heidän istua tuntikausia television ääressä, jolloin heidän ei tarvitse ajatella itse, tai, mikä pahempaa, jolloin väkivaltaisten taipumusten sallitaan kehittyä heidän nuoressa ja vaikutuksille alttiissa mielessään?

Kuvitteluleikki ja kykyjen kehittäminen

Elokuvat ovat olleet monien lasten ilon aihe. Koska lapset mielellään kuvittelevat, elokuvat ovat olleet heille keino paeta mielikuvitusmaailmaan. Eräs nainen, joka oli perheen ainoa lapsi, sanoi siitä:

”Kun olin pieni, minulla oli tapana mennä usein elokuviin ja kuvitella olevani tähti ja tehdä mielessäni kaikkea, mitä hän oli tehnyt filmissä. Ei luonnollisestikaan kestänyt kauan, kunnes olin jälleen oma itseni. Mutta tuohon aikaan oli hauskaa kuvitella olevansa joku toinen.” Valitettavasti elokuvat eivät nykyisten suuntauksiensa tähden tarjoa kovinkaan paljon sellaista, mitä nuorten olisi terveellistä ajatella tai minkä mukaan heidän tulisi muovata elämäänsä.

Mutta olivatpa taipumukset mitkä tahansa, luonnollisten kykyjen edistäminen voi tuottaa lapselle paljon onnea. Eräs kahdeksanvuotias tyttö, joka piirtää mielellään, saa iloa siitä, että hän antaa piirroksiaan toisille. Hän huudahti: ”Piirsin kuvan äidistäni ja annoin sen hänelle. Olin niin onnellinen, kun näin hänen panevan sen huoneeseensa. Nyt aina kun menen hänen huoneeseensa, näen minun kuvani.” Hänen kasvonsa heijastivat hänen kokemaansa iloa.

Kun kannustat lapsiasi harjoittamaan mitä tahansa kykyä, mikä heillä saattaa olla, se voi valmistaa heitä palvelemaan toisia ja antamaan itsestään myöhemmin elämässä.

Vanhempien kanssa käytetty aika

Vaikka lapset haluavat olla toisten lasten kanssa, he haluavat olla myös vanhempiensa kanssa. Isän tai äidin ei tarvitse kuin pysähtyä ja katsahtaa alas pienokaiseen käsittääkseen tämän. Häntä tervehtii leveä hymy, ikään kuin lapsi sanoisi: ”Minä rakastan sinua. Minä haluan olla kanssasi. Sinä teet minut onnelliseksi.”

Oletko sinä sellaisen pikkulapsen isä tai äiti? Ärsyynnytkö toisinaan, kun lapsesi on jatkuvasti jaloissasi? Ärsyyntymisesi saattaa sellaisina aikoina olla ymmärrettävää. Mutta nämä lastesi kanssa viettämäsi hetket ovat pian menneet. Lapset kasvavat nopeasti aikuisiksi, ja heidän lapsuutensa jää muistoihin. Käytä siis parhaiten aika, jonka olet heidän kanssaan. Silloin sekä sinulla että heillä saattaa olla onnellisia muistoja tulevaisuudessa.

Kiinnostavaa kyllä, jotkut vanhemmat ajattelevat lastensa tulevan onnellisiksi siitä, mitä he voivat antaa heille. Niinpä he ympäröivät lapsensa leluilla ja monilla tavaroilla, joita heiltä puuttui, kun he olivat lapsia. Tämä keino kuitenkin tavallisesti epäonnistuu, koska pelkästään aineellinen omaisuus ei voi tehdä ketään, lastakaan, todella onnelliseksi. Tämä ei tarkoita sitä, että lapset eivät pitäisi lahjojen saamisesta. He pitävät. Mutta kun he ovat hyvin pieniä, he usein leikkivät mieluummin laatikolla, jossa lahja oli, kuin itse lahjalla. Mistä se johtuu?

Se johtuu siitä, että lapset haluavat käyttää mielikuvitustaan. Pikkupojalle tavallisesta kenkälaatikosta voi tulla laiva, lentokone, luola tai kuorma-auto muutamassa minuutissa. Itse asiassa lelut, jotka tekevät kaiken mekaanisesti, eivät salli lapsen muuta kuin katsella, ja niin hän pian pitkästyy. Leluilla on arvonsa. Niitä ei voi kuitenkaan rinnastaa aikaan ja huomioon, jota vanhemmat antavat lapsilleen.

On tosiasia, että lapset kaipaavat rakkautta ja kiintymystä, eikä mikään aineellinen voi korvata näitä ominaisuuksia. Tästä syystä lapset ovat usein onnellisimpia, kun he tekevät jotakin vanhempiensa kanssa. Sen ei tarvitse olla mitään erikoista. Se voi olla huviretki, kävely puistossa tai metsässä, tai hiljainen jutustelu. Tärkeintä on, että he ovat yhdessä.

Viisas isä ymmärtää, että on tuskin mitään, mikä voi korvata rakkauden ja kiintymyksen, jota hän antaa lapsilleen erityisesti näiden kehitysvuosina. Jotkut tunnetut miehet ovat perineet valtavan omaisuuden eivätkä kuitenkaan koskaan todella tunteneet isäänsä, joka jätti sen heille. Kuitenkin sellainen mies, jolla on muistoja isänsä kanssa viettämistään hyvistä ajoista, tuntee itsensä rikkaaksi, olipa hänen taloudellinen tilansa mikä tahansa. Hänen silmistään heijastuu rakkaus ja ihailu, jota hän tuntee isäänsä kohtaan, ja hänen äänestään kajastuu ylpeys, kun hän puhuu isästään. Tulevatko sinun poikasi tuntemaan siten sinua kohtaan?

Perheen yhdessäolo

Lapsista mikä tahansa paikka saattaa tuntua erikoiselta, jos heidän vanhempansa ovat heidän mukanaan. Esimerkiksi eräs kahdeksanvuotias poika muistelee huomattavana tapauksena sitä, kun hän isänsä ja veljensä kanssa kävi vuosi sitten eläintarhassa. Hänen silmänsä kirkastuivat, kun hän kuvaili sitä: ”Me näimme leijonia, tiikereitä, kirahvin ja suuren elefantin. Mutta en pitänyt joidenkin eläinten hajusta. (Hän nyrpisti samalla pientä nenäänsä.) Haluaisin leikkiä niiden kaikkien kanssa.” Hän lisäsi: ”Isä sanoi, että Jumalan uudessa järjestyksessä eläimet eivät ole häkeissä. Ne ovat vapaita. Siitä minä pidän!”

Lapset pitävät usein tavanomaisessa päiväjärjestyksessä tapahtuvasta muutoksesta yhtä paljon kuin heidän vanhempansa. Eräs 10¹/2-vuotias poika muistelee perheen tekemää matkaa nuoren elämänsä huomattavana tapahtumana:

”Viime vuonna menimme lomalle Virginiaan ja Delawareen. Siellä oli erilaista kuin kaupungissa – paljon puita ja muuta – se oli mukavaa. Me asuimme hotellissa ja söimme ruokasalissa. Minä pidin siitä kovasti. Oli hauskaa, kun joku tarjoili minulle ja antoi, mitä tilasin. Nautin, kun ajoimme eri paikkoihin ja katselimme kaikenlaista ja sitä, miten toiset ihmiset elävät.”

Mutta vaikka perhe ei voisikaan matkustaa yhdessä, se voi nauttia onnellisista hetkistä, joita muistellaan kauan. Eräs Karibianmeren saarilta oleva nainen muistelee: ”Kuuluin seitsemän lapsen katraaseen, ja olimme hyvin onnellisia tehdessämme kaikenlaista yhdessä. Päivällisajat olivat erityisen nautittavia. Illallisen jälkeen meillä kaikilla oli tapana kokoontua isäni ympärille, kun hän luki meille kappaleen Raamatusta. Toisina aikoina hän soitti viuluaan, ja me lauloimme ja tanssimme. Onnellisimpia hetkiämme oli, kun vieraita tuli saaren toisista osista ja meidän sallittiin olla ylhäällä tavallista kauemmin ja kuunnella aikuisten puhetta.”

Vanhempien antama kasvatus on siunaus

Vanhemmat ovat todellakin avainasemassa lastensa kasvattamisen suhteen. Jos he antavat oivallisen esimerkin, heidän lapsensa saavat aitoa onnea Jehova Jumalan palvelemisesta. Niinpä kun eräältä kymmenvuotiaalta tytöltä kysyttiin, mistä hän nautti eniten, hän sanoi: ”Minä pidän valtakunnansaliin menemisestä enemmän kuin mistään muusta, koska rakastan Jehovaa ja rakastan hänen kansaansa.”

Sellaista kasvatusta saaneissa lapsissa ilmenee usein syvä huoli toisista. Niinpä eräs 11-vuotias tyttö, jonka äiti on ollut Jehovan todistaja yli kaksi vuotta, mutta jonka isä oli vastustanut heidän Raamatun tutkimistaan, kertoi seuraavaa:

”Olin ajatellut isääni kauan aikaa. Pyysin häntä monta kertaa tulemaan kanssamme raamatuntutkistelukokouksiimme, mutta hän ei koskaan tullut. Sanoin hänelle, että en halunnut uutta isää Jumalan uudessa järjestyksessä ja että jos hän ei tutkisi, hän ei pääsisi sinne. Niinpä elämäni onnellisin päivä oli päivä, jona isäni tuli valtakunnansaliin ensimmäisen kerran.”

Miten suuri ilo onkaan kuulla ajatuksia lapsilta, jotka löytävät syitä olla onnellisia ja jotka ovat kiitollisia vanhemmilleen ja Luojalleen elämästä! Ja miten huomattavalla tavalla vanhemmat voivatkaan lisätä tuota onnea ja muovata lastensa elämää!