Ovatko Paholaisen olemassaoloa koskevat epäilykset järkeviä?

AJANLASKUMME seitsemäntoista ensimmäisen vuosisadan aikana kristityiksi tunnustautuvien keskuudessa epäiltiin tuskin lainkaan Paholaisen olemassaoloa. Ihmiset ymmärsivät tämän nimityksen viittaavan pahaan henkipersoonaan, Jumalan ja ihmisen pääviholliseen, jonka nimi on ”Saatana”. Mutta Paholaisesta muodostui ajan mittaan järjettömiä ja ristiriitaisia käsityksiä, jotka aiheuttivat paljon hämmennystä ja epäuskoa.

Esimerkiksi yleiset käsitykset, joita Paholaisesta on nykyään, liittyvät usein ”pimeällä keskiajalla” kehittyneeseen taikauskoon. Tuon aikakauden taideteokset esittivät tämän Jumalan päävihollisen irvokkaana siivekkäänä luomuksena, jolla on häntä, sarvet päässään ja hiilihanko kädessään. Kaikenlaisen pahan sanottiin johtuvan suoranaisesti Paholaisesta, jonka uskottiin myös ylläpitävän tulisen kuumaa helvettiä.

”Järjen aikakauden” vaikutukset

Sitten tuli 18. vuosisata, jota kutsuttiin ”valistuksen” eli ”järjen aikakaudeksi”. Tuon kauden ajattelijat murskasivat taikauskoiset käsitykset, jotka olivat pitäneet ihmismassoja tietämättömyydessä. Tieteellisen, ”järjellisen” ajattelun lisääntynyt korostaminen toi mukanaan halveksunnan yliluonnollista kohtaan.

Myöhemmin psykoanalyytikko Sigmund Freud liitti Paholaiseen uskomisen niihin pahoihin kokemuksiin, joita ihmisillä oli lapsuudessaan ollut ankaran isän käsissä. Raamatun mainintoja Saatanasta alettiin yleisesti pitää viittauksina pelkästään pahan personoitumaan.

Monet raamatunoppineet jopa väittivät, että Raamatun kirjoittajat olivat lainanneet Paholaista koskevat käsityksensä pakanauskonnosta. Yhdeksi sellaisten uskomusten lähteeksi otaksutaan Zarathustran kuudennella vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua perustama muinaisen Iranin (Persian) uskonto. Zarathustralaisuus opettaa ”dualismia”, jonka mukaan korkeimmalla Jumalalla Ahuramazdalla on vihollinen, Ahriman, jonka hän on hävittävä ajan lopussa.

Toiset tutkijat sanovat, että vaikka Raamattu puhuu Saatanasta, se ei vaadi todella uskomaan häneen, vaan pelkästään heijastaa muinaisessa Israelissa suosittuja käsityksiä.

Nykyaikaiset käsitykset lisäävät hämmennystä

Nykyaikaiset Paholaista koskevat opetukset ovat lisänneet hämmennystä. Vaikka monista Saatana on yhä paha henkipersoona, toiset sanovat, että Paholainen voi olla todelliseksi hyödyksi ihmiskunnalle. Esimerkiksi ”The Process” -nimisen uskonnollisen ryhmän jäsenet sanovat, että Saatanalle ”on annettu anteeksi, ja hän työskentelee nyt ykseydessä Kristuksen kanssa”.

Niidenkin keskuudessa, joiden mielestä Paholainen on jonkin personoituma, esiintyy erimielisyyttä. Vaikka monien mielestä Saatana on pahojen voimien personoituma, toiset uskovat, että he voivat käyttää Saatanan voimaa hyödykseen. ”Saatanan kirkon” eräs ”papitar” mainitsi: ”Saatana on meille ainoastaan vertauskuva elämänvoimasta, jota voimme käyttää saadaksemme mitä haluamme.”

Niinpä monet ihmiset uskovat, että Paholainen on persoona, kun taas toiset uskovat Paholaisen olevan voima. Toisten mielestä Saatana on Jumalan ja ihmisen parantumaton vihollinen, kun taas toiset pitävät Saatanaa hyväntekijänä.

Ovatko epäilyn syyt järkeviä?

Ovatko nämä ristiriitaiset teoriat järkeviä syitä epäillä Paholaisen todellisuutta? Tarkastelkaamme niitä lähemmin.

Vaikka Raamattu mainitsee Saatanan kymmeniä kertoja, se ei koskaan kuvaile Saatanan ulkomuotoa. Suosittu käsitys siivekkäästä Paholaisesta, jolla on suippo häntä ja hiilihanko ja joka ylläpitää tulista helvettiä, on suuressa määrin taiteilijoitten mielikuvitusta, jota italialaisen katolisen runoilijan Dante Alighierin teos Helvetti on erityisesti ruokkinut.

Ihmiset, joiden mielestä tuo käsitys on vastenmielinen, ovat onnellisia saadessaan tietää, että Raamattu ei opeta sellaisia mielettömyyksiä Paholaisesta; se ei myöskään opeta tulisen helvetin olemassaoloa. Raamattu sanoo päinvastoin yksinkertaisesti, että ”kuolleet eivät tiedä mitään”; he ovat täysin tiedottomia. (Saarn. 9:5, 10) Niinpä suositulle käsitykselle Paholaisesta ei usein ole mitään perustetta Raamatussa.

Miten ”valistunutta” sitten yliluonnollisen hylkääminen on? Onko se todella parantanut ihmiskunnan osaa? Onko pelkkä inhimillinen järki johtanut turvallisempaan, moraalisempaan maailmaan, jossa ihmisen perustarpeista, kuten ruoasta, vaatetuksesta, asunnosta ja tarkoituksellisesta elämästä, huolehditaan riittävässä määrin? Ei. Jokaiselle järkevälle ihmiselle pitäisi olla selvää, että pelkkä jonkin olemassaolon kieltäminen ei todista, että sitä ei ole.

Myöskään olettamuksella, että Raamattu sai Paholaista koskevan oppinsa zarathustralaisuudesta, ei ole todisteita. Indoiranilaisia kansoja tutkineen professorin Jacques Duchesne-Guilleminin mukaan sekä Ahuramazda (zarathustralaisten korkein jumala) että hänen vihollisensa Ahriman ”näyttävät olleen olemassa koko iankaikkisuuden”. Raamattu ei kuitenkaan osoita samaa Paholaisesta. Sen sijaan se opettaa, että Paholaisella oli alku ja että hän ’ei pysynyt lujana totuudessa’. – Joh. 8:44, Um.

Niinpä monilla epäilyillä, joita ihmisillä on Paholaisen olemassaolosta, ei ole muuta perustetta kuin suositut taikauskoiset käsitykset ja mielivaltainen järkeily. Ne eivät ole pätevä peruste Paholaisen olemassaolon kieltämiselle ja kieltäytymiselle harkitsemasta asiaa koskevia luotettavia todisteita. Mutta mistä sellaiset todisteet voidaan löytää? Miten voi tietää varmasti, onko Paholainen todella olemassa?