Mikä on Raamatun kanta?

Onko väärin tehdä työtä viikon seitsemäntenä päivänä?

NELJÄNNESSÄ kymmenestä käskystä, jotka Jumala antoi Israelin kansalle, sanotaan: ”Muista pyhittää lepopäivä [sapattipäivä, Um]. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita.” – 2. Moos. 20:8–10.

Sana ”sapatti” tulee heprealaisesta juurisanasta, joka merkitsee ’levätä, lakata, lakata tekemästä työtä’. Raamattu täsmensi, ettei kukaan israelilainen saanut keittää tai paistaa, kerätä puita, kuljettaa kantamuksia tai tehdä kauppoja sapattipäivänä. (2. Moos. 16:23, 29; 4. Moos. 15:32–35; Neh. 13:15) Ketä tahansa israelilaista, joka teki työtä sapattina, ’rangaistiin kuolemalla’. – 2. Moos. 31:15.

Monet väittävät, että viikkosapatin pitämistä koskeva Jumalan laki on yhä voimassa. Jotkut sanovat, että patriarkat Aabraham, Iisak ja Jaakob noudattivat tätä vaatimusta ja että se palautuu aina Eedenin puutarhaan asti.

Mikä on Raamatun kanta tästä asiasta? Onko yhä väärin tehdä työtä viikon seitsemäntenä päivänä?

Rehellinen tutkiminen osoittaa, ettei Raamattu sano, että viikkosapatin vietto palautuu Aadamiin ja Eevaan heidän ollessaan Eedenin puutarhassa. Ja vaikka Aabraham noudatti eräitä Jumalan ”käskyjä”, ”säädöksiä” ja ”opetuksia”, Raamattu ei missään mainitse hänen pitäneen viikkosapattia. – 1. Moos. 26:5.

Vasta juuri ennen Mooseksen välittämän lakiliiton solmimista Siinain vuoren luona, noin 2500 vuotta Aadamin ja Eevan luomisen jälkeen ja vuosisatoja Aabrahamin kuoleman jälkeen, Jumala ensimmäisen kerran käski viettämään viikkosapattia. Toisen Mooseksen kirjan 16. luvun mukaan Jumala käski israelilaisia keräämään ihmeen kautta tuotettua mannaa kuutena päivänä viikosta, mutta ei seitsemäntenä päivänä. Sen oli määrä olla ”Herralle pyhitetty sapatti”. – 2. Moos. 16:23.

Mooses osoitti, että sapattilaki oli jotakin uutta, kun hän sanoi: ”Herra ei tehnyt tätä liittoa meidän isiemme kanssa, . . . Ja muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sentähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivän.” – 5. Moos. 5:3, 15.

Oliko viikkosapatin määrä olla voimassa ikuisesti? Raamattu ei osoita sitä, vaan selittää, että Jeesus Kristus tuli ’täyttämään lain’. (Matt. 5:17) Siksi luemme: ”Hän [Kristus] omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä.” – Ef. 2:15; ks. myös Room. 6:14; 7:4, 6.

Jotkut sanovat vastaan, että nämä raamatunkohdat soveltuvat ainoastaan ”seremonialakiin”, johon kuuluivat erikoissapatit, kuten pääsiäinen, helluntai, sovituspäivä, seitsemäs vuosi ja riemuvuosi eli 50. vuosi. He ovat sitä mieltä, että kymmenen käskyä, joihin kuului viikkosapattivaatimus, oli erillään ”seremonialaista”, joka väistyi pois. Toiset sanovat, että koska seitsemännen päivän sapatin viettämistä koskeva käsky annettiin hieman ennen Mooseksen lakia, tätä käskyä ei lakkautettu Lain mukana. Tukeeko Raamattu tätä näkemystä?

On kiinnostavaa panna merkille, että kun Jeesus puhui Laista, jonka hän tuli täyttämään, hän sisällytti siihen kymmenestä käskystä kuudennen ja seitsemännen, jotka kielsivät murhaamisen ja aviorikoksen. (Matt. 5:17, 21, 22, 27, 28) Apostoli Paavali sisällytti kymmenennen näistä käskyistä Lakiin, josta kristityt ’olivat irti’, kun hän sanoi: ”Syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: ’Älä himoitse’.” (Room. 7:6, 7; vrt. Jaak. 2:10, 11.) Vaikka viikkosapattilaki annettiinkin ennen Mooseksen lakia, samoin annettiin ympärileikkauskin; mutta Raamattu osoittaa, ettei ympärileikkauskaan sido kristittyjä. – 1. Moos. 17:9–14; 1. Kor. 7:19.

Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että kristityt eivät ole minkään moraalilain alaisuudessa. Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset kannustavat voimakkaasti kunnioittamaan vanhempia ja välttämään esimerkiksi epäjumalanpalvelusta, murhaa, aviorikosta, varastamista ja ahneutta. (Ef. 4:28; 6:2; 1. Joh. 5:21; 1. Piet. 4:15; Hepr. 13:4; Kol. 3:5) Missään eivät ”Uuden testamentin” kirjat kuitenkaan sano, että kristittyjen täytyy pitää viikkosapatti.

Miksi sitten Jeesus itse piti sapatin ja kannusti kuulijoitaan pitämään kaikki Jumalan ”käskyt”? (Matt. 5:19) Siksi, että kun Jeesus oli elossa maan päällä, sekä hän että hänen opetuslapsensa olivat israelilaisina Mooseksen välittämän lakiliiton alaisuudessa. (Gal. 4:4) Vasta Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa, kun hän oli antanut ”lihansa” uhriksi, laki poistettiin ja korvattiin ”uudella liitolla”. – Luuk. 22:20; Hepr. 8:13.

Koska koko lakiliitto, johon sisältyi käsky viikkosapatin pitämisestä, päättyi Jeesuksessa Kristuksessa, apostoli Paavali saattoi kirjoittaa kristityille: ”Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis [todellisuus, Um] on Kristuksen.” (Kol. 2:16, 17) Aikaisemmin Paavali oli ilmaissut pelkonsa sen suhteen, että hän ’oli nähnyt turhaan vaivaa’ eräitten Galatian provinssin kristittyjen suhteen, sillä nämä yhä ’ottivat vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista’. – Gal. 4:10, 11.

Mutta mitä Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset tarkoittavat Hepr. 4:9:llä, missä sanotaan: ”Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva”? Osoittaako tämä, että kristittyjen on väärin tehdä työtä viikon seitsemäntenä päivänä?

Ei, sillä tekstiyhteys osoittaa ”sapatinlevon” tarkoittavan sitä, että kristittyjen täytyy luopua epäuskoisesta asenteesta, joka esti useimpia Egyptistä lähteneitä israelilaisia pääsemästä ’Jumalan lepoon’ Luvattuun maahan. (Hepr. 3:12, 18, 19; 4:3) Kristittyjen täytyy lisäksi levätä epäuskon ”teoista”, erityisesti ponnisteluista itsensä vanhurskauttamiseksi Jumalan edessä pelkästään tekemällä hyviä, ihmisystävällisiä töitä. (Hepr. 4:10; Room. 3:20) Raamatun mukaan oikea asema Jumalan edessä tulee vain uskosta Jeesukseen Kristukseen. (Room. 3:28) Kristittyjen ei tule viettää sellaista sapatinlepoa vain kerran viikossa vaan joka päivä.

Ei ole tietenkään mitään väärää siinä, että omistaa yhden päivän seitsemästä lepoon. Se voi suoda tilaisuuden tarpeelliseen rentoutumiseen, Jumalan sanan tutkimiseen ja muihin hengellisesti virkistäviin toimintoihin. Kunkin yksilön on itse päätettävä, minkä päivän, jos minkään, hän varaa erityistarkoituksiin.

Mutta jos joku haluaa nykyään tehdä työtä viikon seitsemäntenä päivänä, sen tekemiselle ei ole mitään raamatullista estettä. Apostoli Paavali sanoi siitä: ”Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.” – Room. 14:5.