Mikä on Raamatun kanta?
Pappien selibaattia koskeva kiista
”SE ON onnellinen, se on ihastuttava, se on katolinen. Meidän täytyy säilyttää se ja puolustaa sitä.”
Näin kuvaili paavi Paavali VI pappien selibaattia, lakia, joka kieltää roomalaiskatolisia pappeja menemästä naimisiin. Vaikka katoliseksi papiksi tuleminen on vapaaehtoista, sen, joka haluaa pitää kiinni pappeudestaan, täytyy pysyä naimattomana.
Pappien selibaatin suhteen on herännyt huomattava kiista. Protestantit ovat jatkuvasti tuominneet pakollisen selibaatin epäraamatulliseksi ja luonnottomaksi. Monet roomalaiskatoliset, joiden joukossa on myös joitakuita korkea-arvoisia pappeja, ovat yhtyneet tähän protestiin. Monien mielestä selibaatti on tuominnut katoliset papit yksinäisyyteen, edistänyt pappien moraalittomuutta ja johtanut viime vuosina siihen, että suuri osa papeista luopuu tehtävästään.
Vastalauseista huolimatta paavi Paavali VI kuitenkin esitti kiertokirjeessään Sacerdotalis Caelibatus (”Pappien selibaatti”, 1967): ”Olemme sitä mieltä, että nykyinen selibaattia koskeva laki tulisi edelleen pitää kiinteästi liitettynä papilliseen palvelukseen.” Tukeeko Raamattu tätä roomalaiskatolisen kirkon kantaa?
On kiinnostavaa havaita edellä mainitun kiertokirjeen myöntävän, että ensimmäinen huomautus pappien selibaattia koskevaa lakia vastaan ”näyttää tulevan kaikkein arvovaltaisimmasta lähteestä, Uudesta testamentista, joka sisältää Kristuksen ja apostoleitten opetukset. Se ei vaadi selibaattia pyhiltä palvelijoilta vaan suosittelee sitä pikemminkin vapaana kuuliaisuustekona erikoisuran tai erikoisen hengellisen lahjan tähden. Itse Jeesus ei asettanut sitä vaatimukseksi valitessaan niitä kahtatoista, eivätkä apostolitkaan vaatineet sitä niiltä, jotka johtivat ensimmäisiä kristillisiä yhteisöjä.”
Monet ovat hämmästyneitä saadessaan tietää, mitä ”Uusi testamentti” todellisuudessa sanoo avioliitosta ja naimattomuudesta ”pyhien palvelijoitten” (roomalaiskatolinen The New American Bible [NAB]) keskuudessa. Esimerkiksi apostoli Paavali kirjoitti: ”Valvojan [piispan, NAB] tulee sen tähden olla nuhteeton, yhden vaimon mies”, ja ”Olkoot avustavat palvelijat [diakonit, NAB] yhden vaimon miehiä”. (1. Tim. 3:2, 12) Apostoli Pietarikin, jota katolilaiset pitävät ensimmäisenä paavina, oli naimisissa. 1. Korinttolaisille 9:5 sanoo: ”Eikö meillä ole valta kuljettaa sisarta vaimona, niin kuin muut apostolit ja Herran veljet ja Keefas [Pietari] tekevät?” Tuohon aikaan ”piispat”, ”diakonit” ja kaikki kristillisessä evankeliuminpalveluksessa toimivat olivat vapaita menemään naimisiin.
Jotkut kuitenkin väittävät, että toiset raamatunkohdat tukevat ajatusta pappien selibaatista. He viittaavat Jeesuksen sanoihin: ”On eunukkeja, jotka ovat tehneet itsestään eunukkeja [vapaaehtoisesti hylänneet sukupuolisuhteet, NAB] taivasten valtakunnan vuoksi.” (Matt. 19:12) Apostoli Paavali korosti naimattomuuden arvoa sanoessaan: ”Tahdon tosiaankin teidän olevan vailla huolta. Naimaton mies on huolissaan Herran asioista, kuinka hän saisi Herran hyväksynnän. Mutta naimisissa oleva mies on huolissaan maailman asioista, kuinka saisi vaimonsa hyväksynnän, ja hän on jakautunut 1. Kor. 7:32, 33.
On kuitenkin tärkeätä havaita, että nämä raamatunkohdat eivät millään tavalla kehota tekemään selibaatista lakia. Raamatun mukaan avioliitosta pidättymisen oli määrä olla vapaaehtoista jopa piispoille ja diakoneille. ’Sukupuolisuhteitten vapaaehtoisesta hylkäämisestä taivasten valtakunnan vuoksi’ Jeesus sanoi: ”Se, joka voi tehdä sille tilaa, tehköön sille tilaa.” (Matt. 19:12). Kannustettuaan naimattomuuteen Paavalikin lisäsi: ”Mutta jos heillä ei ole itsehillintää, niin menkööt naimisiin, sillä parempi on mennä naimisiin kuin olla intohimon tulessa.” 1. Kor. 7:9.
Herää luonnollisesti kysymys: jos pappien selibaatti ei perustu Raamattuun, niin mistä se on peräisin? Kirja History of Sacerdotal Celibacy in the Christian Church (Pappien selibaatin historia kristillisessä kirkossa) selittää, että ennen ajanlaskumme alkua Intiassa oli kehittynyt filosofia, joka opetti ”elämän turhuutta ja että ylin onni koitui kaikkien inhimillisten tarpeitten ja halujen täydellisestä voittamisesta”, ja se lisäsi: ”Jo Buddha oli saattanut tämän filosofian uskontojärjestelmäksi, jonka kannattajat olivat velvoitettuja noudattamaan siveyttä – säädös . . . josta tehtiin pakollinen sen lukemattomille papeille ja munkeille, . . . ja näin syntyi perikuva, jota roomalaiskatolinen kristillisyys myöhemmin jäljitteli.”
Pappien selibaatti saattaa kuitenkin olla vielä Buddhan päiviä kaukaisemmalta ajalta. Kirja The Two Babylons (Kaksi Babylonia) sanoo Semiramiksesta, muinaisen Babylonin kuningattaresta: ”Salaiset jumalanpalvelukset, joita hän johti, olivat inhottavan saastaisia; ja kuitenkin korkea-arvoisimpien pappien oli elettävä selibaatissa, omalaatuisessa ja ylivoimaisessa pyhyydessä. Vaikka saattaakin vaikuttaa oudolta, muinaisuuden ääni antaa tuolle riettaalle kuningattarelle kunnian pappien selibaatin keksimisestä.”
Pappien pakollinen selibaatti on vakavampi asia kuin moni saattaa ajatella. Raamattu ennusti, että sen ilmaantumisella kristityiksi tunnustautuvien keskuuteen olisi vakava merkitys. Kuinka niin? Harkitsehan, mitä 1. Timoteukselle 4:1–3 osoittaa: ”Henkeytetty ilmaisu sanoo nimenomaan, että myöhempinä ajanjaksoina jotkut luopuvat uskosta, kun he kiinnittävät huomiota eksyttäviin henkeytettyihin ilmaisuihin ja demonien opetuksiin, valheenpuhujien ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on kuin poltinraudalla merkitty, jotka kieltävät menemästä naimisiin.” Laki, joka ’kieltäisi menemästä naimisiin’, olisi näin ollen tunnusmerkkinä niistä, jotka ”luopuvat” tosi kristillisestä uskosta.
Sellainen laki ilmaantui roomalaiskatoliseen kirkkoon neljännen vuosisadan alussa, kun Elviran kirkolliskokouksen säädös kielsi espanjalaisia pappeja menemästä naimisiin. Myöhemmin pappien selibaattia koskeva laki alkoi sitoa kaikkia roomalaiskatolisia pappeja. Kuudennellatoista vuosisadalla pidetty Trenton kirkolliskokous (24. istuntokausi, säädökset 9 ja 10) meni niin pitkälle, että se sääsi: ”Jos joku sanoo, että pyhään säätyyn kuuluvat papit tai munkit, jotka ovat vannoneet juhlallisesti siveyttä, voivat solmia avioliiton ja että solmittu avioliitto on pätevä, . . . ja että kaikki, joista tuntuu, että heillä ei ole siveyden lahjaa, vaikka he ovat antaneet siitä lupauksen, voivat solmia avioliiton, olkoon hän kirottu. . . .
”Jos joku sanoo, että avioliitto on asetettava neitsyyden tai selibaatin yläpuolelle ja ettei ole parempaa tai siunatumpaa pysyä neitsyenä tai selibaatissa kuin olla avioliitossa, olkoon hän kirottu.”
Mutta kuten edellä todettiin, sellainen pappien selibaattia koskeva laki ei ole Jumalan sanan valtuuttama. Se on todellisuudessa merkki ennustetusta ”luopumuksesta” eli tosi kristillisestä uskosta pois lankeamisesta ”demonien opetuksiin, valheenpuhujien ulkokultaisuuden vaikutuksesta”. (2. Tess. 2:1–3; 1. Tim. 4:1–3) Se, että pappien selibaatti on peräisin muinaisesta Babylonista, osoittaa sitä harjoittavat osaksi ”Suuresta Babylonista”, väärän uskonnon maailmanmahdista, josta Raamattu neuvoo: ”Lähtekää siitä ulos, minun kansani.” – Ilm. 18:4.