Opi elämään itsesi kanssa
YRITTÄISITKÖ nostaa kymmenen tonnia painavaa järkälettä pelkin käsin? Tai yrittäisitkö muistaa ulkoa 30-osaisen tietosanakirjan? Kummankin yrittäminen olisi tietenkin epäkäytännöllistä. Myönnämme auliisti, että meillä on ruumiillisia ja henkisiä rajoituksia – ainakin kun on kysymys tällaisista valtavista tehtävistä.
Rajoitusten tunnustaminen jokapäiväisen elämän asioissa ei kuitenkaan ole aina helppoa. Suurimpia pulmia, joita monilla on, on oppia tunnustamaan omat rajoituksensa. Mutta ellei sitä opi, ei voi kokea tosi tyydytystä ja onnea.
Meidän tarvitsee esimerkiksi ymmärtää, että levon ja unen tarpeemme saattaa olla huomattavan erilainen kuin toisilla. Jotkut aikuiset selviävät hyvin kuuden tunnin yöunella tai vähemmälläkin, kun taas toiset tarvitsevat yhdeksän tuntia tai enemmän. Olipa oma tarpeemme mikä tahansa, on viisasta levätä ja nukkua riittävästi. Muussa tapauksessa saatamme menettää tarmomme tai tulla hermostuneiksi, ja jopa tavanomaiset toimet alkavat tuntua vaikeilta ja epämiellyttäviltä.
Samaten kaikki eivät tunne oloaan hyväksi, jos he syövät kaikkea sitä, mistä toiset nauttivat. Myös ravinnontarve vaihtelee eri yksilöillä. Niinpä tässä ja muissa suhteissa toimimme järkevästi, jos otamme selville omat tarpeemme ja huolehdimme itsestämme, sen sijaan että tekisimme jotakin pelkästään siksi, että toiset tekevät. Vain siinä tapauksessa me luultavimmin nautimme elämästä.
On runsaasti tilaisuuksia kehittää henkilökohtaisia kykyjä, ja me kaikki voimme oppia toisilta. Mutta tosiasiaksi jää, että kaikki eivät ole yhtä hyviä kaikilla aloilla. Miten tämä elämän tosiasia vaikuttaa sinuun? Esimerkiksi joku tuttavasi osaa ehkä soittaa taitavasti jotakin instrumenttia, mutta sinä et osaa. Eikö olekin suuri nautinto kuulla hänen soittavan? Mutta onko syytä masentua, jos sinä et kykene samaan musiikilliseen suoritukseen kuin ystäväsi? Muista, että edes Jumalan pyhän hengen vaikutuksessa kaikki varhaiskristillisen seurakunnan jäsenet eivät osanneet tehdä kaikkea sitä, mitä toiset osasivat. – 1. Kor. 12:27–31.
Todellisuudessa se, että kaikki yksilöt eivät ole yhtä hyviä samoissa piirteissä, antaa perusteet arvostaa, pitää korkeassa arvossa lähimmäistämme. Voimme nauttia taitavan puusepän tai muurarin, erinomaisen ompelijattaren tai kokin tai taitavan muusikon taidonnäytteistä ja ilmaista kiitollisuutta, vaikka itse emme kykenekään samaan kuin hän. Miten rikasta ja tyydyttävää elämä onkaan, kun arvostamme oikealla tavalla toisten oivallisia kykyjä ja ominaisuuksia!
Jos päinvastoin yritämme jatkuvasti ylittää kykymme, saatamme turmella terveytemme ja aiheuttaa entistä suurempia rajoituksia itsellemme. Tätä voitaisiin valaista sillä, mitä toisinaan tapahtuu hyvin kunnianhimoisille ihmisille. Mies, joka on päättänyt tulla rikkaaksi, saattaa raataa vuosikausia ja lopulta havaita turmelleensa terveytensä. Hänellä on ehkä nyt varaa ostaa runsaasti hyvää ruokaa. Siitä huolimatta Raamattu sanoo: ”Jumala ei salli hänen nauttia sitä, . . . Se on turhuutta ja raskas kärsimys.” (Saarn. 6:1, 2) Mitä todellista tyydytystä ja onnea ihminen voi saada, jos hän on raatanut itsensä sairaaksi vain materialististen päämäärien tähden?
Edellä kuvaillun kaltainen ihminen on jättänyt huomioon ottamatta jotakin hyvin tärkeätä. Se on se, että ihmisen elämällä täytyy olla myös hengellinen puoli. Nauttiakseen tosi onnesta, tyytyväisyydestä ja tyydytyksestä ihmisellä tarvitsee olla oikea suhde Jumalaan. On sanottu: ”Se seikka, että ihminen kaikkialla kaikkina aikoina alusta lähtien nykyaikaan asti on tuntenut halua kääntyä jonkin puoleen, jonka hän on uskonut olevan itseään korkeampi ja voimakkaampi, osoittaa, että uskonto on synnynnäinen ja tieteen pitäisi tunnustaa se. . . . meidän tulisi ilmaista kunnioittavaa pelkoa, hämmästystä ja kunnioitusta nähdessämme, miten yleismaailmallista ylimpään olentoon kohdistunut ihmisen etsintä ja usko on ollut.” (A. Cressy Morrison, Man Does Not Stand Alone) Itsemme kanssa elämään oppimiseen tulisi siis tärkeänä osana kuulua tiedon hankkiminen Jumalasta ja sen soveltaminen omaan elämään. Jeesus Kristus sanoi totuudenmukaisesti: ”Onnellisia ovat ne, jotka ovat tietoisia hengellisestä tarpeestaan.” – Matt. 5:3.
Ihminen, joka on oppinut elämään itsensä kanssa, tunnustaa, että samoin kuin hän tarvitsee ruokaa ja lepoa, hänellä on myös hengellisiä tarpeita. Niinpä hän ei salli aineellisten pyrkimysten työntää syrjään hengellisiä etuja. Sellainen ihminen on yhtä mieltä Jeesuksen Kristuksen kanssa siinä, että ”vaikka jollakulla on runsaastikin, niin hänen elämänsä ei johdu siitä, mitä hän omistaa”. (Luuk. 12:15) Lisäksi hengellismielinen ihminen voi todistaa apostoli Paavalin lausunnon totuudellisuuden ja viisauden: ”Jumalinen antaumus tyytyväisyyden ohella onkin suuren voiton saamiskeino. Emme näet ole tuoneet maailmaan mitään emmekä voi mitään viedä pois. Kun meillä siis on elatus ja vaatteet, me tyydymme näihin.” – 1. Tim. 6:6–8.
Saatko tyydytystä sellaisen elämäntavan noudattamisesta? On totta, että yksilöitten henkilökohtaiset tarpeet ovat erilaiset, eikä Jehova Jumala ole tunteeton sen suhteen. Hän tunnustaa, että hänen palvojiensa keskuudessa on eroavuuksia. Jumala ei odota heidän kaikkien olevan samanlaisia tai suorittavan yhtä paljon hänen palveluksessaan. Apostoli Paavali ’näki vaivaa enemmän kuin kaikki apostolit’. (1. Kor. 15:9, 10) Hänellä oli ilmeisesti paljon henkisiä kykyjä, suhteellisen hyvä ruumiillinen kestävyys, eivätkä perhevastuut sitoneet häntä. Toiset eivät voineet tehdä yhtä paljon mahdollisesti erilaisten velvollisuuksien, terveydellisten rajoitusten tai muun sellaisen tähden. Mitä Jumala vaatii kaikilta? Sitä, että he yksilöinä todella rakastavat Jumalaa ja tekevät uskollisesti hänen tahtonsa koko sydämestään. – Ef. 6:5, 6; Luuk. 10:26–28.
Me voimme siis palvella Jumalaa hyväksytyllä tavalla rajoituksistamme huolimatta. Tämä ei kuitenkaan tee tarpeettomaksi ryhtyä toisinaan tavallista suurempiin ponnisteluihin saavuttaaksemme ja säilyttääksemme tyydyttävän suhteen Jehova Jumalaan. Niinpä eräs 60-vuotias mies, joka halusi tulla kastetuksi Jumalalle antautumisensa vertauskuvaksi, kastatti itsensä veteen upottamalla istuessaan rullatuolissa. Eräs toinen Jehovan todistaja kohtasi lukuisia koettelemuksia monivuotisen sairautensa aikana, ennen kuin hän kuoli syöpään vuonna 1974. Vaikka hän olikin puolittain työkyvytön, hän oli mukana rakentamassa valtakunnansalia palvontapaikaksi. Myöhemmin, joutuessaan pysyttelemään kotona sairautensa tähden, hän osallistui seurakunnan teokraattiseen palveluskouluun nauhoittamalla raamatulliset puheensa, jotka sitten kuultiin kokouksissa. Tämä sairas kristitty löysi myös keinoja Jumalan valtakunnan hyvän uutisen saarnaamiseksi toisille, ja hänen mielialansa oli sellainen, että vierailijat usein huomauttivat, että hän rakensi heitä enemmän kuin he toivoivat voivansa rakentaa häntä.
Siihen, että opimme elämään itsemme kanssa, sisältyy siis merkittäviä tekijöitä. Siihen sisältyy se, että tunnustamme rajoituksemme ja pidämme huolta itsestämme. Erityisen tärkeätä on ymmärtää hengelliset tarpeemme ja ryhtyä jopa tavallista suurempiin ponnisteluihin, jotka auttavat meitä nauttimaan oikeasta suhteesta Luojaan. Sellainen menettely johtaa varmasti suurimpaan tyytyväisyyteen, tyydytykseen ja onneen.