Päätin siirtyä elämän kilparadalle
SYNNYIN eräässä pienessä kaupungissa Eritreassa Afrikassa vuonna 1947. Kun äitini kuoli kaksi vuotta myöhemmin, minut uskottiin isoisäni, ortodoksisen kirkon papin, huostaan.
Varttuessani uskonnosta tuli ensisijaisen kiinnostukseni kohde. Minäkin halusin tulla papiksi. Niinpä isoisä pani minut kouluun sitä silmällä pitäen.
Rukoilin usein Jumalaa auttamaan tavoitteessani tulla papiksi. Pyysin merkkiä, joka osoittaisi, että rukoukseni kuultiin. Kun en saanut merkkiä, petyin. Ajan mittaan minusta alkoi tuntua, ettei Jumalaa ollut olemassa.
Niinpä vuonna 1960 päätin lähteä koulusta. Käveltyäni neljä päivää jalan saavuin kotiin. Voit kuvitella miten se vaikutti isoisään. Pysyin kuitenkin lujana päätöksessäni keskeyttää pappisuraan tähtäävät opintoni. Huomioni kiinnittyi muualle.
Pyöräilijän ura
Sain työtä polkupyöränkorjaajana. Se sai minut kiinnostumaan pyöräilystä. Voisiko minusta tulla mestaripyöräilijä? Aloin haluta sitä. En voinut kuitenkaan edes osallistua kilpailuihin, koska minulla ei ollut polkupyörää eikä riittävästi rahaa ostaakseni sitä. Niinpä päätin rakentaa oman pyöräni.
Omin käsin rakentamallani pyörällä menin ensimmäiseen kilpailuuni. En voittanut. Menestyin kuitenkin niin hyvin, että suoritukseni nähnyt erään pyöräilyjoukkueen valmentaja lahjoitti minulle polkupyörän, niin että saattaisin osallistua seuraavaksi järjestettävään kilpailuun. Pian sen jälkeen osallistuin Eritrean pääkaupungissa Asmarassa järjestettyyn kilpailuun ja voitin sen.
Neljän vuoden ajan kilpailin Eritreassa erään italialaisen valmentajan avulla. Riensin voitosta voittoon ja sain yhteensä neljäkymmentä pokaalia ja kymmenen mitalia. Näihin aikoihin minua alettiin kutsua ”Jättiläiseksi”, osittain suuren kokoni ja osittain voittojeni tähden. Minut tunnettiin tuolla lempinimellä paremmin kuin omalla nimelläni.
Maineeni levisi ulkomaille, ja minut kutsuttiin osallistumaan pyöräilykilpailuihin Italiaan, Espanjaan, Ranskaan, Jugoslaviaan, Saksaan ja Meksikoon. Voitin monia niistä. Yksistään Italiassa voitin kolmekymmentä pokaalia ja kaksikymmentä mitalia.
Vaikka minusta oli tullut maailman nopeimpia polkupyöräilijöitä, jotakin oli vialla. En tuntenut itseäni tyytyväiseksi enkä onnelliseksi. Jokin minussa oli muuttunut. Aloin menettää kiinnostusta urheiluun. Olin alkanut käsittää, että oli jotakin paljon tärkeämpää kuin kilpapyöräily.
Lopulta saapui tilaisuus, jota olin odottanut vuosia: yleisafrikkalaiset kisat, tavallaan Afrikan olympialaiset. Ne oli määrä pitää tammikuussa 1973 Lagosissa Nigeriassa. Olin hellinyt ajatusta osallistumisesta sellaiseen huomattavaan kansainväliseen kilpailuun. Mutta, niin oudolta kuin se kuulostaneekin, nyt en halunnut osallistua kisoihin.
Etiopian hallitus lähetti minulle kuitenkin kymmenen sähkettä, joissa se pyysi minua edustamaan Etiopiaa kisoissa. Lopulta päätin mennä, mutta olin päättänyt luopua urheilusta näiden kisojen jälkeen. Menestyin kilpailuissa erittäin hyvin: voitin kaksi kultamitalia, toisen tavanomaisessa maantieajossa ja toisen aika-ajossa. Silloin ilmoitin kuitenkin selvästi päätökseni luopua kilpailemisesta kokonaan.
Uutinen luopumisestani saavutti nopeasti Etiopian silloisen keisarin Haile Selassien. Kuullessaan sen hän käski minua tulemaan luokseen heti, kun palasin Lagosista tammikuun loppupuolella. Keskustelimme noin puoli tuntia. Hän yritti saada minut jatkamaan kilpailemista Etiopian maineen ylläpitämiseksi. Hän lupasi minulle maata ja rikkauksia. Hän tarjosi minulle myös tilaisuuden tulla pyöräilijöitten valmentajaksi. Kieltäydyin.
Saatat ihmetellä, mikä oli vaikuttanut päätökseeni. Miksi olin menettänyt palavan kiinnostukseni pyöräilyyn?
Vielä tärkeämpi kilpailu
Olin alkanut käsittää, että eräs toinen kilpailu on paljon tyydyttävämpi ja antoisampi kuin kilpapyöräily. Kun jätin pappisuraan tähtäävät opintoni vuonna 1960, eräs Asmarassa asuva sukulaiseni puhui minulle Raamatun lupaamasta vanhurskaasta, uudesta järjestyksestä, jonka Jumala tekee. (2. Piet. 3:13) Tuohon aikaan tämä tieto ei tehnyt minuun erityistä vaikutusta, koska koulussa olin pettynyt uskontoon. Sitä paitsi niihin aikoihin olin sangen kiinnostunut kilpapyöräilystä.
Kuitenkin noin kymmenen vuotta myöhemmin suostuin tutkimaan Raamattua erään Jehovan todistajan kanssa Etiopiassa. Aloin myös käydä joissakin hänen uskontonsa kristillisissä kokouksissa. Myöhemmin kun matkustin Italiaan osallistuakseni kilpailuihin, otin yhteyttä Jehovan todistajien seurakuntaan. Niin jatkoin kokouksissa käymistä ja raamatuntutkisteluani, tällä kertaa entistä kiinnostuneempana.
Minuun teki vaikutuksen se seikka, että Kaikkivaltiaan Jumalan tarkoitus on luoda uusi järjestelmä ja että Hän valmistaa nykyään kansaa, joka säilyy elossa nauttiakseen siunauksista, sen jälkeen kun Hän on saattanut tämän vanhan maailman loppuunsa. (1. Joh. 2:17) Aloin nähdä, miten tärkeätä on elää tuota uutta järjestelmää varten jo nyt, tehdä se elämäni päämääräksi ja kertoa siitä toisille. Koska olin hyvin perehtynyt kilpailemiseen, seuraavat kristityn apostoli Paavalin lausumat sanat (1. Kor. 9:24–27) vaikuttivat minuun syvästi:
”Ettekö tiedä, että ne, jotka juoksevat kilpajuoksussa, tosin kaikki juoksevat, mutta vain yksi saa palkinnon? Juoskaa sillä tavalla, että saavuttaisitte sen. Sitä paitsi jokainen kilpailuun osallistuva harjoittaa itsehillintää kaikessa, he tietysti saadakseen turmeltuvan kruunun, mutta me turmeltumattoman. Siksi minä en juokse epävarmalla tavalla; . . . etten itse toisille saarnattuani tulisi mitenkään kelpaamattomaksi.”
Eräässä mielessä näin itseni kuvailtuna näissä Paavalin sanoissa. Olin kuitenkin mukana väärässä kilpailussa! Olin kilpaillut vähäarvoisesta palkinnosta: maailman maineesta ja rikkauksista. Nyt ymmärsin, että oli mahdollista juosta kristillisessä kilvassa ikuisen elämän palkinnon saamiseksi.
Niinpä kun yleisafrikkalaiset kisat olivat ohi, aloin julkisesti saarnata toisille, että Jumalan tarkoitus on tuottaa vanhurskas, uusi järjestelmä. Muistan täsmälleen päivän, jolloin aloin saarnata: se oli 1. helmikuuta 1973, noin viisitoista päivää yleisafrikkalaisissa kisoissa saamieni kahden voiton jälkeen.
Millaista iloa koenkaan nyt käyttäessäni ruumiinvoimiani – en katoavasta, turmeltuvasta palkinnosta kilpailemiseen – vaan kilpailemiseen ikuisen elämän palkinnosta, jonka Jehova Jumala antaa kaikille niille, jotka alati rakastavat häntä. (Jaak. 1:12) – Lähetetty.