Mihin järkevän ohjauksen tulisi johtaa
Miksi on tärkeää, että perheet ovat kestäviä, kiinteitä? ”Kokonaiset kulttuurit ovat säilyneet elossa tai kadonneet sen mukaisesti, oliko perhe-elämä kestävää vai heikkoa.” – ”World Book Encyclopedia”, 7. osa, s. 24.
Itsekkyys, katkera riitely, kanssakäymisen puute ja epäilevyys jäytävät perheen lujuutta. Mitä terveen ohjauksen tulisi saada aikaan perheessä? Sen tulisi johtaa perhe pois näistä heikentävistä vaikutuksista. Sen tulisi sen sijaan edistää epäitsekkyyttä, syvää kiintymystä ja luottamusta kaikkien perheenjäsenten kesken. Luotettavan oppaan seuraamisen tulisi siksi odottaa tuottavan parempia aviomiehiä ja vaimoja, parempia isiä ja äitejä sekä parempia poikia ja tyttäriä. Niin, tuloksena pitäisi olla kiinteitä perheitä, perheitä, joissa kukin jäsen ei ole ensisijaisesti kiinnostunut itsestään vaan siitä, mikä koituu kaikkien parhaaksi.
Järkevän ohjauksen tulisi myös auttaa välttämään tai vähentämään painetta eli stressiä, joka voi tuhota henkilökohtaisen turvallisuuden, hyvän terveyden ja hyvät suhteet lähimmäisiin.
Neurologit myöntävät, että paine voi aiheuttaa ihmisen elimistössä muutoksia, jotka voivat turmella hänen terveytensä ja vaarantaa hänen elämänsä. Ihminen, jonka elimistö sairastuu turhaumien, toimeentulohuolien tai huonojen ihmissuhteitten tähden, voi saada terveytensä takaisin, jos häntä voidaan auttaa muuttamaan asenteensa ja näkemyksensä. Niinpä oikean ohjauksen tulisi olla myös ehkäisevä välikappale, joka edistää elämisen nautintoa nykyisissä olosuhteissa. Millaista ohjausta sitten tarvitaan?
Ihminen tarvitsee ohjausta, joka estää häntä kiintymästä liiaksi aineelliseen omaisuuteen ja joka antaa hänelle vakuuden siitä, että hän ei joudu toivottomaan tilaan. Sellaisen ohjauksen tulisi myös auttaa häntä voittamaan kateus, viha, ennakkoluulo ja epäilykset. Sen tulisi saada hänet karttamaan tottumuksia, jotka vahingoittavat häntä ruumiillisesti ja tunneperäisesti.
Voiko kukaan ihminen tai mikään ihmisryhmä antaa sitä erinomaista ohjausta, joka johtaa sinut ja omaisesi turvalliseen ja onnelliseen tulevaisuuteen?
[Kuvat s. 4]
Elämisen järkevän ohjauksen mukaisesti tulisi johtaa . . .
EI TÄHÄN . . . VAAN KESTÄVIIN, KIINTEISIIN PERHEISIIN
[Kuvat s. 5]
TÄSTÄ . . . TÄHÄN