Mitä voit sanoa?
SINULLA on ehkä ystävä, jonka vaimo on kuolemaisillaan syöpään. Mitä voit sanoa lohduttaaksesi häntä? Pieni poika saattaa surra kovasti, koska hänen isänsä on äskettäin kuollut. Haluat koko sydämestäsi lohduttaa. Tunnetko itsesi avuttomaksi? Vai voitko antaa pojalle todellisen toivon?
Antaaksesi todellista lohtua, joka auttaa jälkeenjäänyttä, sinulla itselläsi täytyy olla lujalla perustalla lepäävä toivo. Tarvitset tosiasiallisia, selviä vastauksia kuolemaa koskeviin kysymyksiin, sillä vain totuus tuo aitoa lohdutusta.
Sinun tarvitsee ensinnäkin tietää vastaus kysymykseen: missä kuolleet ovat? Tarvitset vastauksia myös muihin kysymyksiin. Ovatko kuolleet nyt taivaassa? Kärsivätkö he jollakin tavalla? Ovatko he jossakin varjomaailmassa? Vai ovatko he todella kuolleita? Jos ovat, ovatko he iäksi poissa? Onko johdonmukaista, että ihminen elää ehkä noin 40 vuotta, hankkii sinä aikana hyvän koulutuksen, varustautuu tehdäkseen jotakin arvokasta tässä maailmassa ja sitten hän kuolee? Miten surullista! Mitä tuhlausta!
Mitä voisit kertoa surevalle? Pitäisikö sinun sanoa, että kuolema on vapautus epämiellyttävästä olemassaolosta – että sen tähden kuolleella ihmisellä on parempi olla? Tämä tuskin lohduttaa jälkeenjäänyttä. Vastatakseen oikein henkilöllä täytyy olla oikea arvio elämästä ja hänen täytyy tietää, onko kuolema ystävä vai vihollinen.
Elämä on arvokas omaisuus
Lohduttaessaan jälkeenjääneitä ihmisen täytyy myös ymmärtää, että yleensä kuolema on heille salaisuus. Eräs asia on usein ilmeinen: he eivät mielellään hyväksy sitä, että kuolema lopettaa kaiken. Tulisiko meidän pitää sitä luonnottomana, typeränä, epäkäytännöllisenä asenteena? Ei, se on todellisuudessa todistus normaalista, terveestä ajattelusta. Muinainen kuningas Salomo, joka oli rikas ja jolla oli tilaisuus täyttää elämänsä toiveet ja tarkkailla kaikkea, mitä ihmiskunnassa tapahtuu, hyvää ja pahaa, teki seuraavan johtopäätöksen: ”Elävä koira on parempi kuin kuollut leijona.” – Saarn. 9:4.
Elämä on tosiaan arvokas! Ilman sitä meillä ei ole mitään. On luonnollista ja oikein, että ihmiset pitävät kiinni elämästä. Muinainen itämainen mies Job kysyi toiveikkaasti 3500 vuotta sitten: ”Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin?” (Job 14:14) Elämässä on monia miellyttäviä piirteitä, ja vaikka vaikeudet, huono terveys tai jotkin muut tekijät saattavat sulkea joltakulta pois joitakin toimintoja, on aina muita tapoja, joilla voi elää onnellista, tyydyttävää elämää.
Esimerkki siitä, mitä elämä voi merkitä, vaikka ihminen voisi käyttää vain vähäistä osaa normaaleista kyvyistä, on Helen Kellerin tapaus. Hän oli alle kaksivuotias, kun sairaus turmeli hänen näkönsä ja kuulonsa. Se merkitsi joutumista eristetyksi ulkopuolisesta maailmasta! Seuraavien viiden vuoden ajan, kuten hän myöhemmin kertoi, hän kasvoi ’villinä ja kurittomana, tirskui ja kikatteli ilmaistakseen mielihyvää sekä potki, raapi ja äänteli kuuromykän tukahtuneita huutoja ilmaistakseen päinvastaista’.
Sitten hänen isänsä järjesti hänelle opettajan, erään neiti Anne Sullivanin Perkinsin sokeaininstituutista Bostonista. Tämä työlleen omistautunut nuori nainen kehitti eräänlaiset aakkoset, joiden avulla hän tavasi sanoja Helenin käteen. Pian Helen oppi yhdistämään sanat esineisiin, ja kolmessa vuodessa hän oppi lukemaan Braillen sokeainkirjoitusta ja kirjoittamaan erikoiskirjoituskoneella. Hän suoritti Radcliffen yliopiston tutkinnon korkein arvosanoin vuonna 1904, ja neiti Sullivan oli hänen kanssaan tunneilla tulkitsemassa luokkakeskusteluja ja luentoja kosketuksen avulla.
Sitten neiti Keller ryhtyi tarmokkaasti auttamaan sokeita ja kuuromykkiä. Hän piti luentoja, puhui lainsäätäjille, kävi sairaaloissa ja kirjoitti useita kirjoja ja rohkaisi siten tuhansia. Hänen halunsa auttaa vammautuneita antoi hänelle tarkoituksen ja teki hänen elämänsä elämisen arvoiseksi. Hän eli lähes 88-vuotiaaksi. Neiti Kelleristä ei varmasti tuntunut, että hänen olisi ollut parempi kuolla pienenä.
Helen Keller ja tuhannet muut, jotka käyttävät elämänsä hyvin, osoittavat vääräksi ajatuksen, että kuolema on ”ystävä”. Lähes jokainen tekee kaiken voitavansa pysyäkseen elossa silloinkin, kun kuolema on väistämätön. Lisäksi useimmat ihmiset pelkäävät kuolemaa. Tuota pelkoa ei tunne vain se, joka saattaa kuolla, vaan sitä tuntevat myös hänen perheenjäsenensä ja hänen ystävänsä. Jopa lääkärit ja sairaanhoitajat, jotka hoitavat kuolevia, tuntevat pelkoa. Tohtori Elisabeth Kubler-Ross sanoo tästä:
”Seitsemänkymmentäviisi prosenttia kansalaisistamme kuolee laitoksissa, missä heitä ympäröi henkilökunta, joka tavallisesti haluaa karttaa heidän pulmiaan ja päästä pois heidän luotaan niin pian kuin mahdollista. Ja tämä johtuu siitä, että me kaikki pelkäämme niin suunnattomasti kuolemaa.
”Minä tahansa me saatammekin tätä pelkoa älyllisesti pitää, se on todellisuudessa lähinnä pelkoa tuhoisaa voimaa kohtaan, joka kukistaa meidät ja jolle emme voi tehdä mitään.”
Raamattu paljastaa selvästi kuoleman samoin kuin vanhuuden viholliseksi. (1. Kor. 15:26) Kuoleman pelko on pitänyt ihmisiä orjuudessa. Kuoleman – esimerkiksi nälkiintymisen – pelosta ihmisistä on tullut varkaita ja ihmissyöjiä. Jotkut on saatu tekemään vääriä tekoja välttyäkseen tulemasta surmatuksi. Joitakuita on pakotettu tekemään jotakin tahtonsa vastaista, kun heidän diktatuurimaassa asuvia sukulaisiaan on uhattu kuolemalla. – Hepr. 2:15.
Mutta entä jos kuolema voitaisiin poistaa? Tekisikö se elämästä yksitoikkoisen? Kuka on koskaan sanonut: ’Tunnen oloni niin erinomaiseksi tänään, että toivoisin kuolevani’? Eikö ole totta, että on niin paljon hyvää ja nautittavaa tehtävää, että elinikä ei riitä kaiken sen tekemiseksi, vaikka ihminen eläisi ikuisesti?
Raamattu sanoo, että ’Jumala on pannut iankaikkisuuden ihmisten sydämeen’. (Saarn. 3:11) Ihminen voi kuvitella ja suunnitella tulevaisuutta. Lisäksi hän elättelee jatkuvasti toivoa, että löydetään jokin tapa kuoleman poistamiseksi. Panisiko rakastava Luoja sellaisia tunteita älyllisiin luomuksiinsa, jos ei olisi toivoa niiden täyttymyksestä? Se ei vaikuta järkevältä. Lisäksi jos on toivoa kuoleman poistamisesta, on myös johdonmukaista, että Luoja antaa ihmisille tietoa tarkoituksestaan tuon toivon täyttämiseksi. Mutta ennen kuin tarkastelemme tätä asiaa, katsokaamme, mitä kuolema on ja miten ja miksi se on saanut alkunsa.