Tervehenkinen perhe-elämä – ei kuulu vain menneisyyteen
PERHE-ELÄMÄ on muuttunut melkoisesti nykyisen sukupolven aikana. Oletko havainnut tuon muutoksen? Onko se vaikuttanut sinun perheeseesi?
Eräs vanhahko herrasmies kertoi: ”Kun olin lapsi, perheeni jäsenet söivät aina yhdessä ja keskustelivat aterian lomassa. Me rentouduimme perheenä: teimme kävelyretkiä ja kalastelimme. Teimme myös yhdessä kaikki kotityöt.”
Onko näin sinun perheessäsi? Joissakin nykyajan kodeissa perheenjäsenet tuskin puhuvat toisilleen. He saattavat jopa syödä eri aikoina ja eri huoneissa. Mistä tervehenkisen perhe-elämän romahtaminen johtuu?
Suurimpia syyllisiä on teollistuminen. Miehet työskentelevät nykyään tehtaissa ja toimistoissa eivätkä kodin piirissä. Monissa tapauksissa yhteiskunta, ei perhe, huolehtii sairaista, kasvattaa lapset, valmistaa suurimman osan ihmisen nauttimasta ruoasta ja jopa järjestää ihmisten vapaa-ajanvieton. Sitä paitsi nykyinen henkilökohtaisen tyydytyksen korostaminen saa monet vetäytymään pois perhe-elämästä henkilökohtaisten päämäärien tavoittelemiseksi ja uran luomiseksi.
Onko tämä poistanut tervehenkisen perhe-elämän tarpeen?
Erään viimevuotisen uutistiedon mukaan ”henkivakuutuslaitoksen uusi tutkimus paljasti, että 80 prosenttia yli 18-vuotiaista amerikkalaisista valitsi ’onnellisen perhe-elämän’ ensisijaiseksi päämääräkseen. Onnellinen perhe-elämä valittiin ennen ’tilaisuutta kehittyä yksilönä’ . . . ’uraa, jolla voi toteuttaa itseään’ . . . ja ’suurten rahasummien ansaitsemista’.”
Onko tervehenkinen perhe-elämä tärkeä tavoite sinulle? Miten voit saavuttaa sen? Tarkastelkaamme joitakin perheenjäsenten perusvastuita.
Isä enemmän kuin elättäjä
Ihmisen käyttäytymisen tutkijat korostavat yhä uudelleen isän osan tärkeyttä perhe-elämässä. Kirjailija Ana Honig Naisten uutispalvelusta Yhdysvalloista huomauttaa: ”Yhä useammat tutkimukset vahvistavat sen, että lapset, jotka jäävät ilman isää, saattavat olla tunneperäisesti raajarikkoja.”
Oletko sinä aviomies ja isä? Rakastat epäilemättä syvästi perheesi jäseniä. Saatat jopa raataa itsesi näännyksiin pyrkiessäsi hankkimaan heille ruokaa, suojaa, vaatteita ja muita mukavuuksia. Mutta jos suhteesi perheeseesi rajoittuu vain tähän, saatat tehdä vakavan virheen. Miten niin? Harkitsehan kirjettä, jonka 13-vuotias poika lähetti erään lehden kolumnistille:
”Toisinaan toivon, että [isäni] huutaisi minulle, niin että tietäisin hänen välittävän. Jos haluan mennä jonnekin tai tehdä jotakin, minun odotetaan kysyvän äidiltä. Isä sanoo, että hänen tehtävänsä on hankkia rahaa. Haluaisin isän, joka istuu ja keskustelee poikansa kanssa; jolla on aikaa mennä tämän kanssa metsään tai vain kävelemään. Isäni ei häiriinny edes silloin, kun numeroni laskevat. Hän sanoo: ’Hoitakoon äitisi sen!’ ”
Raamattu kehottaa isiä osoittamaan henkilökohtaista kiinnostusta lasten kehitystä kohtaan, kun se sanoo: ”Te isät, älkää ärsyttäkö lapsianne, vaan kasvattakaa heitä jatkuvasti Jehovan kurissa ja mielenohjauksessa.” (Ef. 6:4) Tunnetko Jumalan sanan riittävän hyvin antaaksesi jälkeläisillesi tuota elintärkeätä ”mielenohjausta”?
Äidin osa
Myös äidin osa on erittäin tärkeä. Paitsi että äiti huolehtii lukuisista kotiaskareista, hän on tavallisesti lasten kanssa suurimman osan päivästä. Jos hän on hellä ja lämmin suhteessaan lapsiin ja kannustaa näitä kohtelemaan toisiaan samalla tavalla, lapset eivät todennäköisesti halua paeta sellaisen kodin rakkaudellisesta ilmapiiristä omille teilleen.
Lääketieteen tohtori Theodore R. Van Dellen huomauttaa vaimon osasta terveellisen perhe-elämän rakentamisessa palstallaan ”Perhelääkäri”:
”Hyvä vaimo luo kotiinsa tyynen ja rentoutuneen ilmapiirin, missä rakkaus ja luottamus kukoistavat. Hän tietää, että avioelämän tunneperäiset ja henkiset puolet ovat tärkeitä hänen aviomiehensä ja lastensa hyvinvoinnille. . . .
”Työpaikalla sattuvat ikävyydet ovat hänen valtansa ulkopuolella, mutta hänellä on vallassaan koti. Säästä miestäsi mahdollisimman paljon olemalla ottamatta vastaan liian monia vierailukutsuja. Auta häntä suunnittelemaan vapaa-aikansa ja nauttimaan siitä. . . . Kuuntele myötätuntoisesti, kun hän kertoo sinulle pulmistaan.”
Lapsetkin voivat tehdä oman osansa erityisesti olemalla yhteistoiminnassa vanhempiensa kanssa, kun heitä pyydetään tekemään jotakin. Pitäkää mielessänne Raamatun neuvo: ”Te lapset, olkaa tottelevaisia vanhemmillenne kaikessa, sillä se on hyvin mieluista Herrassa.” (Kol. 3:20) Erinomainen raamatullinen periaate tervehenkiselle perhe-elämälle on: ”Älköön kukaan etsikö omaa etuaan, vaan jatkuvasti toisen etua.” – 1. Kor. 10:24.
Yhdessä toimiminen
Jotta kotielämä olisi nautittavinta, perheenjäsenten tarvitsee toimia yhdessä. Mutta mitä perheenjäsenet voivat tehdä suurkaupungissa, missä teollisuus on omaksunut useimmat perheen toiminnat? Harkitsehan muutamia seikkoja, jotka eräs kahden pojan isä on havainnut menestyksellisiksi:
”Siitä lähtien kun pojat olivat aivan pieniä, vaimoni ja minä olemme opettaneet heitä tekemään töitä kotona. Olen pannut merkille, että lapset ovat halukkaita tekemään likaistakin työtä, kuten WC:n puhdistamista, jos he näkevät meidän tekevän samoja töitä.
”Kun pojat olivat kyllin vanhoja ymmärtääkseen, vein heidät työkalulaatikon ääreen. Selitin heille jokaisen työkalun nimen, tehtävän ja käyttötavan. Nyt he suorittavat mielellään pieniä askareita kotona.”
Kannustatko sinä perheesi jäseniä työskentelemään yhdessä tällä tavalla? Tervehenkiseen perhe-elämään ei sisälly kuitenkaan pelkkää työtä. Edellä mainittu isä jatkaa:
”Jokainen tarvitsee jonkin verran rentoutumista. Olemme havainneet hyödylliseksi rentoutua mahdollisimman paljon yhdessä. Esimerkiksi New Yorkissa on monenlaista, mistä voi nauttia ilmaiseksi tai vähäisin kustannuksin. Teemme usein kävelyretkiä kasvitieteellisiin puutarhoihin tai pelaamme palloa puistossa. Toisinaan kulutamme aikaa selailemalla kirjoja kirjakaupoissa, menemme museoihin tai ilmaisiin konsertteihin.
”Perheen ei tietenkään tarvitse lähteä jonnekin virkistäytyäkseen yhdessä. Toisinaan istumme lukemaan yhdessä Raamattua tai jotakin muuta hyvää kirjallisuutta, kuten klassikkoja. Äskettäin pojat ja minä rakensimme yhdessä kuormarattaat. Työ vei paljon aikaa, ja koimme joitakin takaiskuja. Mutta oli ilo nähdä rattaitten muotoutuvan ja katsella valmista kättemme työtä. Tämänkaltaiset toiminnat auttavat lapsia välttämään oleskelua kaduilla, missä he voisivat joutua vaikeuksiin rikollisten kanssa.”
Käytättekö hyväksenne tilaisuudet toimia yhdessä perheenä? Tuhannet perheet kaikkialla maailmassa ovat havainneet, että edellä mainittujen kaltaisten Raamatun periaatteitten soveltaminen on johtanut suurempaan onnellisuuteen heidän perhe-elämässään. Haluaisitko oppia soveltamaan Raamatun neuvoja omaan perheeseesi? Jehovan todistajat auttavat sinua mielellään johtamalla sinulle ilmaista raamatuntutkistelua kodissasi tai missä tahansa muussa sopivassa paikassa.