Mikä on Raamatun kanta?
’Karttakaa verta’ – kuinka kauan?
TUHATYHDEKSÄNSATAA vuotta on pitkä aika, eikö totta? Tiedätkö, että niin kauan sitten pidettiin uskonnollinen kokous, jolla saattaa olla vaikutusta sinun elämääsi ja perheesi elämään?
Kokous, joka pidettiin Jerusalemissa vuonna 49 yleistä ajanlaskuamme, oli apostolien ja kristittyjen vanhinten neuvoston kokous. Ratkaisu, johon tuo neuvosto päätyi, oli niin tärkeä, että miehet, naiset ja lapset aina tähän aikaan saakka ovat olleet halukkaita kohtaamaan mahdollisen kuoleman pitääkseen siitä kiinni.
Nämä ihmiset ovat Jehovan kristittyjä todistajia. He viittaavat tuohon päätökseen, joka on merkitty muistiin Raamattuun Apostolien tekojen 15. lukuun, yhtenä todisteena siitä, että kristityt eivät nykyään saa ottaa elimistöönsä verta, ei esimerkiksi verensiirrossa. Tuossa päätöksessä sanottiin mm., että kristittyjen täytyy ’karttaa verta’. Uskotko, että tämä päätös, joka tehtiin niin kauan sitten, sitoo sinua ja perhettäsi?
Joidenkuiden kristikuntaan kuuluvien lääkäreitten ja raamatunselittäjien mielestä lausunto, että kristittyjen täytyy ’karttaa verta’, oli tilapäinen myönnytys eikä pysyvä sääntö, jonka Jumala katsoo velvoittavan kristittyjä tänä aikana. Onko näin?
Ympärileikkausta koskeva kysymys esitettiin vuonna 49 Jerusalemissa olevalle kristilliselle hallitsevalle neuvostolle. Jotkut juutalaiskristityt olivat vaatineet, että pakanat täytyi ’ympärileikata Mooseksen tavan mukaan’. Mutta peruskiistakysymys oli, täytyikö ei-juutalaisten käännynnäisten noudattaa ’Mooseksen koko lakia’. – Apt. 15:1, 5.
Neuvoston kokouksessa Pietari, Paavali ja Barnabas kertoivat, mitä Jumala oli tehnyt heidän välityksellään. Pakanakäännynnäiset oli hyväksytty uskon perusteella ilman, että heidän ensin tarvitsi mukautua Mooseksen lain säädöksiin. Pietari päätteli, ettei tarvinnut yrittää vaatia pakanoita pitämään lakikokoelmaa, jota edes juutalaiset eivät kyenneet pitämään. Sitten neuvosto tarkasteli Aamoksen 9:11, 12:ta, joka sisälsi henkeytetyn osoituksen siitä, että Jumala hyväksyisi kansojen ihmiset. Oli ilmeistä, että pakanoiden ei tarvitsisi ympärileikkauttaa itseään ja mukautua Mooseksen lakiin, ennen kuin heistä voisi tulla kristittyjä. (Apt. 15:6–18) Opetuslapsi Jaakob, joka näyttää olleen puheenjohtaja, sanoi:
”Minun päätökseni on, ettei tule vaivata niitä kansoista olevia, jotka kääntyvät Jumalan puoleen, vaan heille tulee kirjoittaa, että he karttavat epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja sitä, mikä on kuristettua, sekä verta. Sillä muinaisista ajoista asti Mooseksella on ollut kaupungissa kaupungin jälkeen niitä, jotka saarnaavat häntä, koska häntä luetaan ääneen synagogissa jokaisena sapattina.” (Apt. 15:19–21) Neuvosto oli samaa mieltä, ja sen kirjallinen päätös kuului: ”Pyhä henki ja me olemme nähneet hyväksi olla lisäämättä [pakanoille] enempää taakkaa kuin nämä välttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja sitä, mikä on kuristettua, sekä haureutta.” – Apt. 15:28, 29.
Loukkauksen välttämiseksikö?
Pitääkö Jumala tuota säädöstä sitovana nykyisin? Miksi se annettiin, ja kuinka kauan se oli oleva voimassa?
Jotkut, jotka todistelevat sen puolesta, että kristityt eivät nykyisin ole tämän säädöksen sitomia, väittävät, että se oli pelkästään tilapäinen ’myönnytys juutalaisten tunteille’. He viittaavat tuen saamiseksi Apostolien tekojen 15:21:een, jossa Jaakob liitti kiellettyjen seikkojen luetteloonsa sen huomautuksen, että Moosesta luettiin joka viikko synagogissa. He päättelevät Jaakobin ehdottaneen, että pakanakristityt karttavat näitä seikkoja, jotta he eivät olisi niin paljon loukkaukseksi juutalaisille, jotka pitivät sellaisia Mooseksen lain räikeänä rikkomisena. Sitäkö Jaakob tarkoitti Apostolien tekojen 15:21:ssä?
Ei ole epäilystäkään siitä, että varhaiskristityt näkivät hyödylliseksi välttää seikkoja, jotka tarpeettomasti aiheuttaisivat kompastumista tai pyrkisivät häiritsemään hyvän uutisen levittämistä. Niinpä vaikka Paavali tiesi, että hän ei ollut enää Mooseksen lain alainen, hän oli halukas mukautumaan niiden menettelyihin, jotka pitivät sitä korkeassa arvossa. (1. Kor. 9:20–23; Apt. 21:20–28) Lain vaatimukset eivät olleet pahoja tai vahingollisia. Mukautumalla näihin vaatimuksiin Paavali, joka oli synnynnäinen juutalainen, välttäisi sen, mikä pyrki estämään muita juutalaisia hyväksymästä hänen sanomaansa ja työtään. Samalla tavoin jos pakanakristityt pitämällä kiinni neuvoston ratkaisusta karttoivat epäjumalanpalvelusta, verta ja haureutta, he saattaisivat kohdata vähemmän uskonnollista vastustusta ollessaan tekemisissä juutalaisten kanssa. Mutta onko siinä kaikki, mitä Jaakob tarkoitti?
Tuo säädös ei voinut olla pelkästään yritys antaa sellainen vaikutelma, että kristityt mukautuivat Mooseksen lakiin. Kuinka se olisi voinutkaan, sillä päätös nimenomaan ei vaatinut pakanakristittyjä ympärileikkauttamaan itseään, ja ympärileikkaus oli perusasioita jokaiselle juutalaiselle tai käännynnäiselle. (Fil. 3:5) Entä mitä on sanottava kaikista muista juutalaisista laeista? Pelkästään Jaakobin mainitsemien neljän seikan karttaminen ei tekisi ympärileikkaamattomista kristityistä jonkinlaisia juutalaisten ”velipuolia”.
Mitä muuta Jaakob olisi voinut tarkoittaa, kun hän luettelonsa jälkeen, jossa hän mainitsi neljä kristittyjen kartettavaa seikkaa, viittasi siihen, että Moosesta luetaan jokaisena sapattina?
Mitä ”Mooseksesta” opitaan?
Huomaa, että Jaakob ei sanonut, että ’Mooseksen lakia luetaan jokaisena sapattina’. Hän sanoi: ”Moosesta . . . luetaan ääneen . . . jokaisena sapattina.” (Apt. 15:21) Mitä eroa siinä on? Mooses oli tunnettu siitä, että hän oli kirjoittanut Pentateukin eli tooran, Raamatun viisi ensimmäistä kirjaa. Nämä kirjat todellakin esittävät Lain. Mutta ne sisältävät paljon enemmän. Mooseksen kirjoitukset sisältävät myös muistiinmerkinnät Jumalan menettelyistä ja ilmaistuista näkemyksistä, jotka edeltävät Lakia. – Vrt. Mark. 12:26 ja 2. Moos. 3:2, 6.
Tämä oli tärkeä mielessä pidettävä seikka kristillisen seurakunnan yhteydessä. Vaikka Jumala ei enää vaatinut Mooseksen lakikokoelman tottelemista, oli olemassa hänen tahtonsa aikaisempia osoituksia, joita hän odotti jokaisen häntä palvelevan ihmisen noudattavan. Jos siis jotkut, olivatpa he juutalaisia tai juutalaiskristittyjä, pitivät suuressa arvossa Mooseksen kirjoituksia, heidän tulisi myös kyetä näkemään se, että tosi palvojien tarvitsi karttaa ”näitä välttämättömiä”, jotka tulivat ennen Lakia ja jatkuivat sen päätyttyä.
Verta koskeva Jumalan ilmaistu tahto on yksi esimerkki. Monia vuosisatoja ennen kuin Jumala antoi lain Mooseksen välityksellä, hän käski Nooaa karttamaan verta. Antaessaan ihmisille luvan syödä lihaa Jehova sanoi selkeästi: ”Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on.” Se sulki pois mahdollisuuden, että syötäisiin sellaisen eläimen lihaa, joka oli kuristettu, jotta sen veri säilyisi lihassa. Se myös esti syömästä tai juomasta verta. (1. Moos. 9:3, 4) Myöhemmin Jumala ilmoitti verta koskevan tahtonsa israelilaisille annetussa laissa. (3. Moos. 17:11–14; 5. Moos. 12:23) Kun Laki oli täytetty eikä enää velvoittanut tosi palvojia, 1. Mooseksen kirjan 9:3, 4:ssä oleva kielto kuitenkin pysyi voimassa. Eikä sitä ollut annettu vain Israelille vaan ihmissuvun esi-isän Nooan välityksellä koko ihmiskunnalle.
Näin ollen ”Mooseksen” viikoittainen lukeminen, johon sisältyisi 1. Mooseksen kirjan 9:3, 4, toisi esiin enemmän kuin vain sen, mitä juutalaisille annettu Mooseksen laki sanoi verestä. Siitä kävisi lisäksi ilmi, että veren ja kuristamalla tapetun karttaminen oli yhä välttämätöntä kaikille ihmisille, jotka halusivat Jumalan hyväksymyksen. Se olisi selvää synagogissaan kokoontuville juutalaisille. Se olisi selvää heprealaiskristityille, jotka olivat hyvin perehtyneitä siihen, mitä synagogissa luettiin. Ja se olisi selvää keille tahansa pakanoille, jotka tulivat juutalaisten tai kristittyjen välityksellä tietoisiksi Jumalan sanassa esitetyistä pääasioista.
Sama piti paikkansa säädöksen viittauksesta ”haureuteen”, joka tässä käytetyn kreikankielisen sanan mukaan sisältäisi monenlaista moraalitonta sukupuolista käyttäytymistä. Ihmisen ei tarvinnut olla Mooseksen lain alaisuudessa ja yrittää noudattaa sitä tietääkseen, että Jumala ei hyväksynyt näitä sukupuolirikoksia. Tapahtumat, jotka sattuivat ennen Mooseksen lakia, osoittivat selvästi, että ne olivat väärin Hänen silmissään. – 1. Moos. 12:15–17; 20:2–9; 26:8–11; 34:2–7; 38:12–26; 19:5–11; Juud. 7.
Lisäksi kertomus ennen Mooseksen lain antamista esiintyneestä tosi palvonnasta osoitti selvästi, että epäjumalanpalvelus oli väärin. (1. Moos. 35:2, 4; 2. Moos. 8:25–27; 12:12; vrt. Joos. 24:15.) Tämä antoi Jerusalemin neuvostolle runsaasti perusteita vaatia, että kristityt karttavat ”epäjumalille uhrattua”. Ollakseen Jumalan hyväksymä kristitty ei voinut nauttia uhriruokaa epäjumalisen seremonian aikana tai tehdä mitään muuta, joka oli palvontateko epäjumalalle tai sen kuvalle. (4. Moos. 25:2; Ilm. 2:14) Kristityiksi tulleitten pakanoitten olisi osoitettava, että he ’varjelivat itseään epäjumalilta’, kuten apostoli Johannes kirjoitti lähellä ensimmäisen vuosisadan loppua. – 1. Joh. 5:21.
Eikö tämä osaltaan selvennä Jaakobin sanojen merkitystä ja osoita suoranaisen yhteyden, mikä niillä neljällä seikalla, joita kristittyjen täytyy karttaa, on sen lukemiseen, mitä Mooses kirjoitti?
Jehovan menettelyt Pietarin, Paavalin ja Barnabaan välityksellä ja Jerusalemin neuvoston päätös osoittivat, että pakanakäännynnäisen ei tarvinnut tulla ympärileikatuksi eikä yrittää pitää Mooseksen lakia. Myös Paavalin henkeytetyt kirjoitukset osoittivat tämän toistuvasti. (Kol. 2:13–17; Gal. 3:23–25; Room. 6:14) Mooseksen kirjoitusten lukeminen paljasti kuitenkin, miten oli jatkuvasti tarpeen karttaa verta, sitä, mikä oli kuristettu, haureutta ja epäjumalille uhrattua. Se, että Mooses kirjoitti tämän tiedon muistiin pyhän hengen henkeytyksestä, antoi lisävoimaa Jerusalemin neuvoston lausunnolle: ”Pyhä henki ja me olemme nähneet hyväksi olla lisäämättä teille enempää taakkaa kuin nämä välttämättömät.” – Apt. 15:28.
Olisi varmasti väärin sanoa, että säilyttääkseen rauhan juutalaisiin kristillinen hallitseva neuvosto vaati kristittyjä ainoastaan väliaikaisesti karttamaan haureutta. Ehdottomasti ei! Moraaliton sukupuoliyhteys oli väärin, ennen kuin Laki annettiin. Se oli väärin Lain alaisuudessa. Se oli väärin vuonna 49, sen jälkeen kun Laki oli täytetty. Ja se on yhä ehdottomasti väärin. Sellaista harjoittavat eivät voi periä Jumalan valtakuntaa. – 1. Kor. 6:9, 10; Gal. 5:19–21; Ilm. 21:8.
Sama pitää paikkansa epäjumalanpalveluksesta ja veren väärinkäytöstä. Nämä seikat on pysyvästi kielletty niiltä, jotka haluavat Elämänantajan hyväksymyksen, Hänen, joka ansaitsee yksinomaisen antaumuksemme. – 1. Moos. 9:3, 4; Apt. 21:25.