Saksalaiset lääkärit kehottavat valppauteen veren suhteen
LÄÄKETIETEEN edistyminen on tavallisesti johtanut entistä tehokkaampiin hoitomenetelmiin. Kuitenkin mitä kauemmin lääkärit työskentelevät verensiirtojen parissa ja tutkivat niiden vaikutuksia, sitä enemmän pulmia ja vaaroja he havaitsevat.
Tätä korostettiin pitkähkössä kirjoituksessa, joka julkaistiin saksalaisessa sanomalehdessä Die Welt (9. joulukuuta 1974). Siinä sanottiin:
”’Verta tulisi pitää vaarallisena lääkkeenä, ja sitä tulisi käyttää yhtä varovasti kuin esimerkiksi morfiinia.’ Näihin voimakkaisiin sanoihin päätti Hampurin yliopiston klinikkojen verensiirto-osaston johtaja professori H. Busch verensiirtojen vaaroja ja virhetekijöitä koskevan raporttinsa, jonka hän esitti Pohjois-Saksan kirurgien 114. kongressissa. . . .
”Verensiirto sisältää immunologisia ja aineenvaihdunnallisia vaaroja sekä tartuntavaaran. Kaikki nämä kolme vaaraa voivat aiheuttaa vakavia, jopa kuolettavia seuraamuksia. . . . Veri on immunologisesti yksilöllistä, mikä ilmenee verisolujen ja seerumin perityistä ja muuttumattomista ominaisuuksista. Lisäksi rhesus- ja muut veriryhmätekijät erottavat kunkin yksilön veren muista. Yksilöllisesti esiintyvät vasta-aineet, aineet, jotka syntyvät herkistymisen kautta, kun vieras aine on tunkeutunut verenkiertoon, ovat lisätekijä, joka erottaa eri verityypit toisistaan.
”Aina kun luovuttajan ja vastaanottajan veren immunologiset ominaisuudet poikkeavat toisistaan, vastaanottajan elimistössä syntyy luovuttajan veren yhteensopimattomuuden aiheuttamia reaktioita. Sen tähden luovuttajan ja vastaanottajan verellä on suoritettava yksityiskohtaisia serologisia kokeita.
”Vastuu verensiirron turvallisuudesta lepää loppujen lopuksi sen lääkärin harteilla, joka määrää siirron. Hän on kuitenkin vain yksi rengas työntekijöitten ketjussa. . . . Käsittelyssä ja rutiinitarkastuksissa tapahtuvia virheitä ei voida koskaan täysin poistaa, vaikka kaikkiin turvallisuussääntöihin kiinnitettäisiinkin mitä suurinta huomiota. Verensiirron antava lääkäri voisi havaita mahdolliset virheet etukäteen tekemällä niin kutsutun ristikokeen samoin kuin tarkastamalla huolellisesti kaikki paperit ennen verensiirron antamista.
”Pohjois-Saksan sairaaloissa suoritetun tutkimuksen mukaan lääkärien liittoneuvoston vaatimia verensiirtojen turvatoimenpiteitä ei voida kuitenkaan suorittaa jokaisessa sairaalassa ja jokaisessa tapauksessa. Tähän on osittain syynä henkilökunnan puute ja yövuorossa oleviin kirurgeihin kohdistuvat liialliset vaatimukset. Niinpä muuten vältettävissä oleva immunologinen vaara jää yhä uhkaamaan veren vastaanottajaa.
”Aineenvaihdunnallinen vaara on monimuotoinen ja aiheutuu varastoidun veren vanhenemisesta ja hajaantumisesta. . . . Aineenvaihdunnallisen vaaran vähentämiseksi verensiirroissa käytetään lisääntyvässä määrin juuri luovutettua verta. Siten joutuu kuitenkin alttiiksi tartuntavaaralle, koska syfilis, joka on jäänyt havaitsematta luovuttajassa, voi siirtyä toiseen ihmiseen, jos verta ei ole säilytetty tavanomaiset 72 tuntia. . . . On myös olemassa maksatulehdustartunnan vaara. . . . Muita verensiirron kautta saatavia tartuntoja ovat malaria ja Cytomegalie-viruksen aiheuttama infektio, joka on erityisen vaarallinen lapsille.”
Syystä kirurgit vaativat ”ankaraa lääketieteellistä valppautta”. Monet pätevät kirurgit eri puolilla maailmaa noudattavat mieluummin huolellisia leikkausmenetelmiä, jotka supistavat verenhukan mahdollisimman vähiin, niin että vältytään näennäisesti tarpeellisilta verensiirroilta.