Tarkkailemme maailmaa
Väkivaltaa kouluissa
◆ Yhdysvaltain opettajien liitto on paljastanut oppilaitten suorittaneen viime lukuvuonna tuon maan kouluissa 270000 murtoa, 12000 aseellista ryöstöä, 9000 raiskausta ja 100 murhaa. Kertoessaan näistä luvuista The Wall Street Journal -lehti mainitsee myös, että Arkansasin opettajat ovat yrittäneet vaikuttaa sellaisen lain laatimisen puolesta, joka sallisi suorittaa ase-etsintöjä koulussa ilman erityislupaa. Kerrotaan, että joissakin Los Angelesin kouluissa on keskustoimistoja yhdistetty hälytysjärjestelmin luokkahuoneisiin, jotta opettajia voitaisiin paremmin suojella.
Raamatun eläimet palaavat
◆ Sellaisia eläimiä kuin leopardeja, vuorikauriita, antilooppeja ja gaselleja esiintyi Raamatun aikoina runsaasti nykyisen Israelin alueella. Erämaitten pienentyminen ja liiallinen metsästys ovat vuosien mittaan hävittäneet kokonaan jotkin eläimet ja vähentäneet suuresti muiden eläinten määrää, jotka olivat kerran yleisiä tuossa maassa. Nyt kuitenkin on Siinain leopardeja, joiden ajateltiin kuolleen sukupuuttoon, nähty Juudean erämaassa noin vuosi sitten. Ja sen jälkeen näitä suuria kissaeläimiä on ilmaantunut myös Jordanin laaksoon. Noin yhdeksän vuotta sitten vuorikauriiden määrä oli vain noin 300, mutta niiden suojelu ja kasvattaminen on lisännyt määrän mahdollisesti 4000:een. Israelin luonnonsuojeluviranomaisten toimesta on saatu aikaan eri villieläinkantojen lisääntyminen aidatuilla alueilla. Niinpä Hai Barin luonnonsuojelualueella lähellä Eilatia on aidatulla erämaa-alueella laumoittain sellaisia eläimiä kuin antilooppeja ja gaselleja.
Tarpeettomia leikkauksia
◆ Yhdysvaltain kongressin alakomitea ilmoitti viime tammikuussa maassa suoritetun vuoden 1974 aikana noin 2380000 tarpeetonta leikkausta, joista aiheutui noin 11900 tarpeetonta kuolemantapausta. Tämän sanotaan maksaneen kansakunnalle melkein 4 miljardia dollaria (16 mrd. mk), joista yli miljardi dollaria (4 mrd. mk) käytettiin yleisistä varoista vähävaraisille annettavaa avustusta nauttiville tai sairausvakuutuksen piirissä oleville iäkkäille potilaille suoritettuihin tarpeettomiin leikkauksiin. .
Pisan kalteva torni
◆ Jo 800 vuoden ajan on Pisan kalteva torni Italiassa ollut mielenkiinnon ja keskustelun kohteena. Tämän 55 metriä korkean tornin huipun poikkeama kohtisuorasta on nyt 4,9 metriä, ja sen sanotaan kallistuvan noin 10 senttimetriä lisää sadassa vuodessa. Jotkut väittävät tornin kaatuvan 60 vuoden kuluttua, ellei sen pelastamiseksi ryhdytä menestyksellisiin toimenpiteisiin. Siinä tarkoituksessa Italian hallitus on pannut toimeen kilpailun, ja Newsweek-lehti kertoo: ”Hallitus on karsinut pois tuhansia ehdotuksia ja päätynyt viiden parhaan ehdotukseen – ja se voi yhdistää heidän ehdotuksensa kokonaissuunnitelmaksi, johon osana kuuluisi lasi- ja sementtiseoksen ruiskuttaminen tornin perustuksen alla olevaan pehmeään maaperään.”
Israelin liikennevaikeudet
◆ Vuoden 1974 aikana Israelissa sattui 14850 loukkaantumiseen tai kuolemaan johtanutta auto-onnettomuutta. Maassa on 421000 autoa, vajaat puolet autojen määrästä Suomessa (1076208), missä oli 10359 henkilövahinkoja aiheuttanutta auto-onnettomuutta samana vuonna. Haifan teknisen instituutin liikenneturvallisuuskeskuksen suorittama tutkimus osoittaa, että puolet onnettomuusautoista oli mekaanisesti viallisia ja että harvoilla Israelin asukkailla on varaa pitää autonsa toimintakunnossa. Ongelman suhteen on kuvaavaa, että kytkinlevy, joka maksaa Saksan liittotasavallassa vain 29 markkaa, maksaa Israelissa 152 markkaa. Kun poliisi hiljattain tarkasti melkein 8500 vanhaa autoa, neljäsosa niistä todettiin epäkuntoisiksi. Lähes joka kahdeksas oli niin huonossa kunnossa, että se määrättiin pois liikenteestä, kunnes se voitaisiin korjata.