Todistaminen hyvällä käytöksellä
● ”Loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja kirkastaisivat Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt. 5:16) Nämä Jeesuksen Kristuksen puhumat sanat tähdentävät sitä, kuinka ihmisen käytöstavalla voi olla niin voimakas vaikutus toisiin, että he alkavat arvostaa tosi palvontaa.
Näin kävi eräälle linja-autonkuljettajalle. Hän oli alkanut nuoruudessaan inhota uskontoa vanhempiensa kiihkomielisyyden vuoksi. Mutta kun hän vuonna 1975 kuljetti Helsingissä pidettävään konventtiin osallistuvien Jehovan todistajien ryhmää tilausbussilla, tapahtui muutos. Koska hänellä ei ollut sinä päivänä muuta tekemistä, hän oli läsnä konventissa ja kuunteli ohjelmaa. Kuljettaessaan konventtilaisia kotiin viimeisenä konventtipäivänä hän sanoi heille:
”Sanoin teitä ’ystäviksi’ lähtiessämme konventtiin ensimmäisenä päivänä, ja sanoin sen vain muodon vuoksi. Mutta nyt voin kutsua teitä ’ystäviksi’ sydämestäni. Teidän syvä vilpittömyytenne, huomattava ystävällisyytenne ja kiintymyksenne toisiinne ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen. Minulla ei ole ollut aiemmin aikaa uskonnolle, mutta nyt minun täytyy sanoa teidän muuttaneen asennettani. Haluan tutustua uskontoonne.”