Hyttynen – illalla ja yöllä iskevä kiusanhenki

ILLAN varjot ovat pidentyneet, ja lopulta pimeys laskeutuu kaiken ylle. Käyt varhain levolle siinä toivossa, että voisit nauttia rauhallisesta yöunesta. Mutta tuttu ininä rikkoo leudon illan hiljaisuuden. Makuuhuoneeseesi on hyökätty! Odotat jännittyneenä ja huolestuneena ja peläten pahinta. Koska et tunne mitään, luulet vaaran olevan ohi. Mutta aivan liian myöhään tajuat, että kimppuusi on sittenkin käyty. Jatkuva kutina kertoo, että hyttynen, ”yksi illalla ja yöllä iskevistä kiusanhengistä”, on päässyt pistämään sinua.

Päätät niiltä sijoiltasi asentaa ikkunoihin hyttysverkot niin kauaksi aikaa kuin kesää riittää. Ehkä sivelet tai suihkutat käsiisi ja jalkoihisi hyttysöljyä näiden kiusanhenkien karkottamiseksi. Tietenkään et ole ensimmäinen, joka lähtee sotimaan niitä vastaan. Egyptiläisten tiedetään käyttäneen savuavia tulia ja hyttysverkkoja samaan tarkoitukseen kolmisen tuhatta vuotta sitten.

Kuitenkin parhaimman suojan voi tarjota se, että tutustut paremmin tähän vastustajaan. Mitä tiedetään esimerkiksi hyttysten ruumiinrakenteesta ja kasvusta? Miksi ne pistävät ihmisiä? Onko näillä hyönteisillä mitään hyödyllistä tarkoitusta?

Munasta täysin kehittyneeksi aikuiseksi

Hyttyset kuuluvat kaksisiipiäisten (Diptera) hyönteislahkoon. Niitä on yli 2500 lajia, ja ne ovat levinneet kaikkialle maailmaan. Ne pystyvät lisääntymään lämpimissä tropiikin lammikoissa tai kylmissä arktisissa vesissä.

Hyttysen elämässä on neljä kehitysvaihetta: muna-, toukka-, kotelo- ja aikuisvaihe. Naaras laskee munanasettimensa avulla kerrallaan 100–300 munaa. Eräät lajit muodostavat munista jonkinlaisen lautan, jota naaraan erittämä aine pitää koossa. Monet lajit laskevat munansa suohon, toiset lajit pieneen vesikuoppaan tai ontoksi lahonneeseen puunrunkoon. Toukat voivat kuoriutua parin, kolmen päivän kuluttua. Mutta on sellaisiakin lajeja, jotka laskevat munansa kuivuneeseen lammikkoon. Toukat kuoriutuvat vasta sen jälkeen kun munat ovat olleet kolmesti veden peitossa. Jos näin ei olisi, ne ehkä kuoriutuisivat ensimmäisen lyhyen sateen jälkeen ja kuolisivat, kun lammikko jälleen kuivuisi. Eräs toinen hyttyslaji laskee munansa tulvan kuljettamaan mutaan, ja ne kuoriutuvat vasta uuden tulvan sattuessa, mihin voi kulua montakin vuotta.

Hyttysen toukat näyttävät pieniltä madoilta. Toukan päässä on pieniä ripsiä, joita jatkuvasti heiluttamalla toukka saa aikaan pyörteen, joka kuljettaa pieniä kasveja, alkueläimiä ja jopa muita toukkia sen suuaukkoon. Jotkin hyttystoukat riippuvat hengitysputkellaan veden pintakalvosta. Eräällä suoalueitten hyttyslajilla on teräväkärkinen ilmaputki, jonka se työntää osmankäämin, saran tai jonkin muun kasvin solukkoon ja jolla se ottaa sieltä happea. Monet hyttystoukat luovat nahkansa neljä kertaa 4–10 päivän kuluessa.

Viimeisen nahanluonnin jälkeen toukka koteloituu. Se hengittää keskiruumiissaan kulkevien putkien avulla, jotka työntyvät vedenpintaan. Eräät lajit ottavat näillä putkilla happea vesikasveista. Ne eivät syö mitään mutta käyvät muutamassa päivässä läpi melkoisen muodonvaihdoksen.

Lopulta kotelosta kuoriutuu täysikasvuinen hyttynen. Siipiensä kuivuttua se alkaa lentää. Hyttyskoiras elää vain 10–20 päivää, hyttysnaaras kuukauden tai pitempään. Elinikä tietenkin vaihtelee lajeittain. Osa hyttysnaaraista talvehtii esimerkiksi autotalleissa tai ladoissa.

Parittelu

Aluksi koiras ei kiinnitä naaraisiin mitään huomiota, sillä kuoriutumistaan seuraavien ensimmäisten 1–2 päivän ajan koiras on kuuro eikä reagoi, sillä sen tuntosarvissa olevien kuuloa palvelevien pienten karvojen kuivuminen ja ojentuminen kestää mainitun ajan. Mutta sen jälkeen naaraan tarvitsee vain kerran pyyhkäistä ohi, kun sen siivenlyöntien aiheuttamat ääniaallot törmäävät koiraan tuntosarviin ja saavat näissä olevat aistinsolut värisemään. Hermoimpulssien tultua aivoihin koiras reagoi heti lentämällä naarasta kohti, tarttuu siihen ja parittelee.

Eräs uusiseelantilainen hyttyslaji (Opifex) jaksaa tuskin odottaa pariutumista. Koiraat partioivat kaiken aikaa lisääntymisvesien yllä odotellen koteloitten pintaan tuloa. Innokkaat koiraat pariutuvat naaraitten kanssa jo ennen kuin nämä ovat päässeet kokonaan ulos kotelostaan.

Ruumiinrakenne

Aikuisen hyttysen ruumis muodostuu kolmesta pääosasta: päästä, keskiruumiista ja takaruumiista. Päässä on kaksi verkkosilmää, joissa on tuhansia linssejä, ja kumpikin silmä voi toimia täysin itsenäisesti. Silmien välissä on kaksi tuntosarvea, joiden avulla hyönteinen kuulee ja haistaa.

Hyttysellä on hurjan näköinen putkimainen suu. Tyvestään paksu putki kapenee lopulta imukärsäksi. Muuten vain hyttysnaaraat voivat pistää. ”Perheen miehillä” ei ole siihen tarvittavia välineitä. Mutta tästä lisää tuonnempana.

Lyhyt kaula liittää pään keskiruumiiseen. Hyönteisen kolme raajaparia kiinnittyvät keskiruumiiseen, ja siinä ovat kiinni myös kaksi siipeä, joiden verisuonet näkyvät selvästi. Siipien reunoja ja suonia peittävät suomut ovat joskus hyvin värikkäitä. Ininä, joka kuuluu hyttysen lähestyessä, johtuu sen siivenlyönneistä. Siipien takana sijaitsevat nuijamaiset väristimet auttavat hyönteistä säilyttämään tasapainon lennon aikana. Tällöin ne värähtelevät yhtä nopeasti kuin siivet. Lisäksi synnyttämällä harmonisia värähtelyjä ilmassa ja keskiruumiissaan hyttynen voi ”lyödä siipiään tiheämmin kuin sen määrän, minkä sen hermosto ja lihaksisto yksistään sallisivat”.

Hyttysen pitkässä putkimaisessa takaruumiissa ovat mahalaukku ja suolet. Hyönteinen hengittää pienten spiraakkeli-nimisten aukkojen kautta. Niitä on kahdeksan paria takaruumiissa ja kaksi paria keskiruumiissa.

Hyttysen ruumista ympäröi joustava kuori. Ja näitä kiusanhenkiä on monenvärisiä; on mustia, ruskeita, keltaisia ja harmaita, mutta on myös vihreitä ja sinisiä. Monilla lajeilla on selässään, siivissään tai raajoissaan valkoisia tai vaaleita täpliä, vaikka onkin epätodennäköistä, että ymmärtäisit ihailla niiden koristeita jonkin niistä uhatessa pistää sinua.

Levittävätkö kaikki hyttyset tauteja?

Tämä on hyvä kysymys, sillä useimmat tietävät näiden hyönteisten levittävän monenlaisia tauteja. Kun New Orleansissa Yhdysvalloissa puhkesi kerran keltakuume-epidemia, ”syylliseksi” paljastui lopulta eräs hyttyslaji, joka mielellään laski munansa kukkamaljakoihin. Nämä hyönteiset käyttivät munavarastoinaan niitäkin kukkamaljakoita, jotka oli pantu keltakuumeeseen kuolleiden haudoille.

Vuonna 1878 Culex quinquefasciatus -hyttysen havaittiin levittävän filarioosia, tautia joka saa imusolmukkeet ja raajat turpoamaan ja joskus johtaa norsutautiin. Yhdeksän vuotta myöhemmin saatiin selville, että Anopheles-hyttyset levittävät malariaa. Ja vuonna 1900 tiedettiin, että Aëdes aegypti -hyttynen levittää keltakuumetta.

Eräät hyttyset voivat levittää yli kymmentä ihmisten tautia. Mutta todellisuudessa vain hyvin harvat lajit ovat taudinlevittäjiä. On siis turha murehtia sitä, jos tällainen hyönteinen pääsee pistämään. Voit siitä huolimatta ihmetellä, miksi tällaiset eläimet ylipäätään pistävät ihmisiä. Voidaankin kysyä:

Miksi olet niin puoleensavetävä?

Tutkijat ovat todenneet esimerkiksi ruumiin lämmön ja ihmisen ihosta uhoavan kosteuden vetävän hyttysiä puoleensa. Niitä voivat kiinnostaa myös ihmisen hien ja hengityksen sisältämä maitohappo sekä hiilidioksidi, jota ihmiset ja eläimet hengittävät ulos, ja mahdollisesti jopa ihmisen ruumiinnesteitten sisältämät aminohapot ja hormonit. Näille ei tietenkään voida mitään, paitsi siinä tapauksessa että lakataan hengittämästä.

Naiset voivat lohduttautua sillä, että useimmiten hyttysnaaraat pitävät enemmän miehistä kuin naisista. Tavallisesti ne etsivät ihmisryhmästä sen, jota ne pitävät ”puoleensavetävimpänä”. Voi olla, etteivät ne pistä sinua, kun taas toverisi ei saa niiltä minkäänlaista rauhaa. Tällainen puoleensavetävyys ei tietenkään riipu mitenkään ihmisen ulkonaisesta kauneudesta tai komeudesta. Sitä paitsi kukapa tuntisi pettymystä sen johdosta, ettei pysty herättämään vastakaikua hyttysissä?

Miten hyttysnaaras pistää

Koska hyttynen on varmasti jolloinkin pistänyt sinua, sinulla on myös oikeus tietää, miten se tapahtui. Hyttysnaaras ei tee tätä syyhyävää tekostaan suullaan, joka avautuu ja sulkeutuu kuin ihmisen suu, vaan imukärsällään. Siinä on keskellä kuusi neulamaista tikaria kukin omassa pienessä urassaan. Tarkemmin sanottuna tikareista kaksi on alaleukoja, kaksi on yläleukoja, yksi on ylähuuli ja yksi on eräänlainen keihäs, jossa on sylkikanava. Kun tikareita ei käytetä, niitä peittää alahuuli, joka nopeasti väistyy tieltä, kun hyttysnaaras päättää pistää. Se survaisee imukärsänsä ihoosi ilman että huomaat koko syntynyttä haavaa – ellei hyttynen ole sitten osunut johonkin herkkätuntoiseen kohtaan – sillä se antaa sinulle saman tien nopeasti vaikuttavan puudutusruiskeen.

Työnnettyään imukärsänsä ihoosi hyttysnaaras puristaa haavaan sylkeä. Koska se ohentaa vertasi ja estää sen hyytymisen, hyttynen voi imeä verta ylähuulessaan olevaa uraa pitkin, kuten ihminen imisi mehua pillillä. Juotuaan tarpeeksi verta naaras irrottaa ”neulansa” ja lentää tyytyväisenä tiehensä, ja se on saattanut ahtaa itsensä niin täyteen, että sen paino on kolmin- tai nelinkertaistunut. Olet tahtomattasi myötävaikuttanut hyttyskansan lisääntymiseen, sillä veri on välttämätöntä naaraan ruumiissa olevien munien kehitykselle.

Jos kerran vain hyttysnaaraat hyökkäävät ihmisten ja eläinten kimppuun, saatat suhtautua koiraaseen ystävällisemmin. Se käyttää ravinnokseen kasvien nesteitä. Todellisuudessa nämä nesteet ovat hyttysnaaraittenkin pääravintoa, mutta voit ihmetellä sitä katsellessasi syyhyävää paukamaa, jonka se on jättänyt sinuun.

Torjunta

Päästäkseen rauhaan näistä illalla ja yöllä iskevistä kiusankappaleista tropiikissa asuvat ihmiset nukkuvat usein hyttysverkon alla. Hyttysten levittämiä tauteja koetetaan torjua myös monilla muilla tavoilla. Keltakuumetta torjutaan keltakuumerokotteella. Malariaa torjutaan hyönteismyrkkyillä, kuivattamalla soita ja ruiskuttamalla kemikaaleja tai öljyä lisääntymisalueitten veteen. Vedenpinnalle levinnyt ohut öljykalvo estää toukkia hengittämästä, sillä ne eivät saa enää ilmaa vedenpinnasta.

Filarioosia torjutaan etupäässä hyönteiskarkotteilla ja -myrkyillä. Taistelussa hyttysiä vastaan on kuivatettu suuria suoalueita ja suihkutettu hyönteismyrkkyjä pelloille ja metsiin. Ihmiset sumuttavat hyönteismyrkkyjä kodeissaan siinä toivossa, etteivät nämä kiusankappaleet enää vaivaisi heitä.

Miten karkotteet vaikuttavat? Ihmistä ympäröivä kostea lämmin hiilidioksidipitoinen ilma houkuttelee hyttysiä. Niiden tuntosarvissa olevat karvat aistivat ilmavirran, ja lopulta hyönteinen paikallistaa sen lähteen. Mutta hyönteiskarkotteet yleensä hämäävät hyttysnaarasta siten että ne ilmeisesti estävät sen tuntosarvien kosteusaistimien normaalin toiminnan. Tavalla tai toisella se luulee lentäneensä kohteensa ohi ja jatkaa matkaansa muualle.

Ne kokeet, joita tri W. A. Brown on suorittanut Western Ontarion yliopistossa, osoittavat vaatetuksen laadun vaikuttavan siihen, miten paljon ihminen ”viehättää” hyttysiä. Allen Rankin kirjoittaa: ”Tri Brown nimittäin huomasi, että mustalle kankaalle kerääntyi kymmenen kertaa enemmän hyttysiä kuin valkoiselle. Mitä vaaleampi kangas, sitä vähemmän hyttysiä. Kaikkein eniten hyttyset karttavat tasaista, kiiltävää silkkiä.” – Eläinten ihmeellinen maailma.

Onko niistä mitään hyötyä?

Se on sopiva kysymys, ja monet luultavasti vastaisivat: ”Ei. Hyttysistä ei ole mitään hyötyä!” Kuitenkin eräät tutkijat arvelevat hyttyskoiraan, joka syö kasvien nesteitä, osallistuvan eräitten villinä kasvavien kukkien pölytykseen. Lisäksi hyttyset ovat tärkeä ravinnonlähde eräille eläimille, linnuille, muille hyönteisille ja jopa kaloille.

Eivät kaikki hyttyset ole vaarallisia rikollisia. Vaikka ne voivatkin olla kiusallisia, ne täyttävät erään hyödyllisen tarkoituksen. Ainakaan sinun ei tarvitse pelätä jokaista hyttystä, vaikka pitäisitkin näitä hyönteisiä illan ja yön kiusanhenkinä.