Mikä on Raamatun kanta?
Sopiiko polttohautaus kristityille?
MITEN suhtaudut ajatukseen, että kuolleen sukulaisesi ruumis poltettaisiin? Tuntuuko polttohautaus sinusta yhtä sopivalta kuin ruumiin hautaaminen maahan? Vai onko polttohautaus vastoin tunteitasi? Vaikuttaako se sopimattomalta tai jopa epäraamatulliselta?
Suhtautumistapasi on saattanut muovautua asuinpaikkasi yleisen mielipiteen mukaan. Joissakin maissa polttohautaus on melko yleinen. Esimerkiksi Saksan liittotasavallassa, Englannissa ja Tanskassa yli puolet kuolleista polttohaudataan ja Japanissa polttohautaus on melkein sääntönä. Mutta Yhdysvalloissa vain kahdeksan prosenttia kuolleista haudataan polttamalla ja muissa maissa, esimerkiksi Suomessa, polttohautaus on vielä harvinaisempaa. Mistä tällaiset erot johtuvat?
Epäilemättä paikalliset olosuhteet vaikuttavat hautaamistapoihin. Esimerkiksi joillakin alueilla maa on roudassa suurimman osan vuotta ja polttopuita on vähän. Silloin on tapana jättää kuolleet lintujen ja eläinten syötäviksi. Sellaisissa maissa vain keski- ja yläluokkaan kuuluvat haudataan tai poltetaan. Joissakin maissa, missä maata on vähän, polttohautaus on yleistä, koska se on halvempaa kuin maahan hautaaminen.
Mutta polttohautaukseen liittyy myös uskonnollisia käsityksiä. Koska muinaiset kreikkalaiset ja roomalaiset uskoivat sielun kuolemattomuuteen, niin he pitivät polttamista hyvänä tapana vapauttaa nopeasti sielu kuolleesta ruumiista.
Toisaalta Encyclopædia Judaica -tietosanakirja kertoo: ”Kuolleen ruumiin hävittäminen polttamalla ei ole juutalainen tapa ja perinteelliset juutalaiset pitävät [kokonaan] hautaamista pakollisena.” Myös roomalaiskatolinen kirkko vastusti voimakkaasti polttohautausta vuosisatojen ajan. Yhdeksännentoista vuosisadan lopussa kanoninen laki n:o 1240 julisti, että ne katolilaiset, jotka määräävät ruumiinsa poltettavaksi, eivät saa kirkollista hautausta, elleivät he kadu ennen kuolemaansa. Vuonna 1963 paavin määräys jonkin verran muutti tätä kantaa, mutta silti se kehotti ’karttamaan polttohautausta ellei se ole aivan välttämätöntä’.
Mikä sitten on Jumalan sanan valossa oikea suhtautumistapa polttohautaukseen? Sopiiko kristityn antaa polttaa ruumiinsa?
Raamatullisina aikoina
Raamatullisena aikana Jumalan palvelijat tavallisesti hautasivat vainajan ruumiin luolaan, hautakammioon tai maahan kaivettuun hautaan. Aabraham antoi varhaisen esimerkin. Rakkaan vaimonsa Saaran kuoltua hän osti luolan suvun perintöhaudaksi. (1. Moos. 23:2–20; 49:29–32) Aabrahamin jälkeläiset, heprealaiset, pitivät hyvin tärkeänä vainajan hautaamista asianmukaisesti. Jonkun jättäminen hautaamatta oli suuri onnettomuus. (Jer. 14:16) Niinpä se, että Jehova hylkäsi kuningas Joojakimin, ilmaistiin ennustuksessa siten, että hänet ’haudattaisiin niin kuin aasi’, ts. hänen ruumiinsa raahattaisiin kaupungin ulkopuolelle ja jätettäisiin hautaamatta. – Jer. 22:18, 19; vrt. Jer. 25:32, 33:een; Jes. 14:19, 20:een.
Kun oikealle hautaukselle pantiin näin suuri paino, olisi ollut häpeällistä kieltää hautaaminen ja vain polttaa ruumis roskien lailla. Joissakin rikoksissa Laki käski surmata rikollisen ja sitten polttaa hänen ruumiinsa. (3. Moos. 20:14; 21:9; Joos. 7:15, 25) Kun Jeesus oli maan päällä, Jerusalemin muurin eteläpuolella oleva Hinnomin laakso oli jätteiden kaatopaikka, jossa jatkuvat tulet hävittivät roskaa. Joidenkuiden sellaisten kuolleitten rikollisten ruumiit, joiden ei katsottu ansaitsevan kunnollista hautausta, heitettiin sinne. Jeesus käytti tätä vertauskuvana täydellisestä tuhosta, josta ei ole ylösnousemustoivoa. – Mark. 9:47, 48; Matt. 5:22.
Mutta osoittavatko nämä esimerkit ruumiiden polttamisesta, että polttohautaus olisi sopimaton?
Ensiksikään Laki ei aina yhdistä polttamista rikollisiin. Juutalaiset käyttävät 5. Mooseksen kirjan 21:23:a todisteena tukeakseen hautaamista maahan. Se sanoo, että teloitetun ja paaluun ripustetun miehen ruumista ei tulisi jättää riippumaan yöksi, vaan hänet tulisi ’haudata samana päivänä’. Näin ollen polttaminen oli vain yksi tapa tuhota rikollisen ruumis.
Lisäksi voidaan ymmärtää, että muinaisella rikollisen ruumiin polttamisella yhdessä roskien kanssa ja nykyisillä polttohautausmenoilla on suuri ero. Edellinen oli hylkäämisen ja häpeän tahallinen ilmaisu, kun taas jälkimmäinen on järjestetty arvokkaaksi vaihtoehdoksi sille, että ruumis maatuu mullaksi.
Oikeastaan nykyajan polttohautaus on jossakin määrin verrattavissa siihen, mitä Gileadin Jaabeksen miehet tekivät sen jälkeen, kun he olivat pelastaneet Saulin ja hänen poikiensa ruumiit filistealaisten käsistä. He veivät ruumiit ”Jaabekseen ja polttivat ne siellä. Sitten he ottivat heidän luunsa [ja] hautasivat ne.” (1. Sam. 31:12, 13) Uskollinen Daavid ei pitänyt heidän ruumiittensa polttamista häpeällisenä. Se oli ruumiin hävittämistä kunnioittavalla tavalla. – 2. Sam. 2:4–7.
Varhaiskristityt noudattivat edelleen juutalaista tapaa haudata maahan tai hautakammioihin. Kristillisyyden juutalaisen taustan lisäksi syynä tähän näyttää olleen, että polttohautaus siihen aikaan yhdistettiin pakanuuteen, esimerkiksi opetukseen kuolemattomasta sielusta. Myöhempinä vuosisatoina roomalaiskatolinen kirkko sääti polttohautauksen kieltävän lain, jolloin kirkkolaki kielsi sen, mitä Raamattu ei kieltänyt.
Entä nykyajan kristityt? Tosiasia on, että hautaamisesta maahan tai hautaamisesta polttamalla Raamatussa ei ole käskyä eikä kieltoa. Eikä hautaaminen polttamisen sijasta auta yleensä tekemään eroa tosi kristittyjen ja niiden välillä, jotka uskovat pakanalliseen käsitykseen sielun kuolemattomuudesta. Nykyään jotkut tämän epäraamatullisen opin pääasiallisista kannattajista ovat kirkossakävijöitä, jotka tavallisesti hautaavat kuolleensa maahan.
Tämän lisäksi Raamattu osoittaa, ettei sillä ole väliä, palautuuko kuollut ruumis multaan nopeasti polttamalla vai vähitellen mätänemällä. Molemmissa tapauksissa Jumalan sanat ovat todet: ”Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.” (1. Moos. 3:19) Jumala ei todellakaan tarvitse muumiota herättääkseen jonkun kuolleista. Apostoli Paavali opetti, että ihmiselle, joka saa ylösnousemuksen taivaaseen, annetaan uusi ruumis niin, että hänet ”muutetaan” liharuumiista, joka on hajaantunut. Hän osoitti, että ’Jumala antaa kullekin varren niin kuin tahtoo’. (1. Kor. 15:35–49) Jotakin samankaltaista tulee tapahtumaan niille, jotka herätetään elämään maan päälle uudessa järjestyksessä. Jumala pystyy antamaan sopivan ihmisruumiin siitä riippumatta, miten heidän aikaisempi ruumiinsa hävitettiin, olipa se tapahtunut nopeasti polttamalla tai hitaasti mätänemällä.
Jumalan sana suosittelee ehdottomasti, että kuolleen omaisen ruumista käsitellään arvokkaalla ja kunnioittavalla tavalla. Mutta se, haluaako perhe tunneperäisistä, taloudellisista tai muista syistä kuolleelle omaiselle polttohautauksen vai ei, on henkilökohtainen asia.