Oravan elämä on kiireistä

ORAVAT ovat kiireisiä pikkuotuksia. Ne näyttävät olevan aina liikkeellä. Niitä näkee usein vain vilaukselta. Mutta ehkä tavallisen oravan huomattavin tuntomerkki on sen pitkä pörröinen häntä.

Kreikkalaisten sille muinoin antama nimi viittaa oravan häntään. Wilfred Funksin kirja Word Origins (Sanojen alkuperä) kertoo, että oravan kreikankielinen nimi skiouros merkitsee ”’varjohäntää’, ja tämä sana tulee sanoista skia ’varjo’ ja oura ’häntä’”. Kirja lisää: ”Koska kerran noin yksi kolmasosa oravasta on häntää, niin ilmaisu ’varjohäntä’ tuntuu oikein sopivalta nimeltä.” – S. 197.

Oravien heimo on levinnyt hyvin laajalle. Niitä asuu Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Kaikkein yleisimmät puissa asuvat oravat ovat Pohjois-Amerikan harmaaorava ja Euroopassa ja Aasiassa asustava tavallinen orava.

Oravan häntä on mitä hyödyllisin apuväline. Kun orava jalat suoriksi ojennettuina tekee valtavia hyppäyksiä puun oksalta toisen puun oksalle, sen häntä auttaa sitä pysymään tasapainossa. Vihollisen kohdatessaan se voi käyttää häntäänsä kilpenä. Kylmän sään yllättäessä sen se voi levittää häntänsä lämpimäksi peitteeksi. Selän yli kaareksi taivutettuna häntä voi toimia myös sateensuojana rankkasateella.

Oravat ovat erinomaisia hyppääjiä, ja ne voivat pudota hyvinkin korkealta satuttamatta itseään. Orava voi yhdellä loikkauksella hypätä metrin tai puolentoista metrin korkeudelle puun rungolle ja loikkia sitten tiehensä. Joskus orava saattaa hypätä hauraalle puunoksalle ja mätkähtää päistikkaa maahan, tai puunkuori sen jalan alta pettää ja se putoaa. Silloin sen häntä hidastaa putoamisvauhtia kuin laskuvarjo. Suuren ja tuuhean häntänsä ansiosta orava voi tosiaan pudota kymmenien metrien korkeudesta ja silti rynnätä tiehensä salamannopeasti.

Lisäksi se, että orava voi pudota suuristakin korkeuksista satuttamatta itseään, auttaa sitä pakenemaan. Vihollisen ahdistamana orava voi pudottautua tahallaan maahan ja syöksyä aluskasvillisuuden seassa turvaan.

Näillä tuuheahäntäisillä pikkuotuksilla on lisäksi muita keinoja selvitä tunkeilijoista. Aluksi orava voi turvautua äänekkääseen ”räksytykseen”. Jos tämä ei tepsi, se saattaa äkkiä pyörähtää puunrungon tai oksan toiselle puolelle jättäen siten puunrungon tai oksan itsensä ja kutsumattoman vieraan väliin. Jos tämäkään ei riitä, se voi nopeasti kivuta korkeammalle latvaan. Suojaväriä voidaan myös käyttää hyväksi. Jos harmaaorava pysyy liikkumattomana, se saattaa erehdyttävästi näyttää olevan osa puunrunkoa tai oksaa. Jos petolintu ahdistelee oravan poikasia, emo voi nousta takajaloilleen ja lyödä ahdistelijaansa.

Oravat ovat tunnettuja hamstraajia. Pähkinä suussaan orava kaivaa etukäpälillään kuopan maahan ja asettaa pähkinän siihen ja peittää sen mullalla. Erään arvion mukaan harmaaorava voi haudata seitsemässä minuutissa kymmenen pähkinää. Yksi ainoa orava voi piilottaa 10000 pähkinää kolmessa kuukaudessa. Monet pähkinöistä tulevat näin istutetuiksi, koska niitä ei kaiveta esiin ja syödä. Tällä tavalla oravat edistävät puiden leviämistä.

Vaikka maassa olisi puoli metriäkin lunta, niin oravat näyttävät silti helposti löytävän hautaamansa pähkinät. Miten ne pystyvät siihen? Mikä auttaa niitä löytämään ne? Tarkan hajuaistin uskotaan olevan päätekijä.

Oravat keräävät ahkerasti käpyjä. Yksi orava saattaa pudottaa yli sata käpyä tunnissa. Se kasaa ne sitten yhteen ja peittää ne lehdillä tai piilottaa ne onttoon puunkoloon. Oravalla saattaa lopulta olla 1–3,5 hehtolitran varasto männynkäpyjä.

Oravat ovat miellyttävän ulkonäkönsä lisäksi myös hyvin ahkeria työntekijöitä. Kun seuraavan kerran näet näiden mukavien pikkuotusten vilistelevän lähelläsi, muista, että ne suorittavat arvokasta palvelusta puiden istuttajina.