Hän olisi ollut onnellinen
VUONNA 1972 Robert Romero, nuori mies, jonka vanhemmat asuivat Hondurasissa, alkoi tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa Kaliforniassa. Hän edistyi Raamatun tuntemuksessa hyvin nopeasti ja alkoi kannustaa morsiantaan tutkimaan Raamatun opetuksia kanssaan.
Tämä tyttö oli hyvin tunnettu yhdyskunnassa, koska hänen isänsä oli Madera-oppikoulun rehtori. Aluksi tyttö ei ollut erityisen kiinnostunut, mutta Robertin hellittämättömyyden vuoksi hän alkoi vanhempiensa vastustuksesta huolimatta osallistua yhä enemmän Raamatun tutkimiseen.
Robert kannusti myös vanhempaa sisartaan tutkimaan Raamattua. Pian hänkin tutki innokkaasti ja oli läsnä useimmissa seurakunnan kokouksissa, vaikka hänen miehensä vastusti jyrkästi.
Keväällä 1973 Robertin isä palasi Hondurasista Yhdysvaltoihin. Hondurasin hallitus halusi hänen suorittavan loppuun maataloushallinnon opintonsa Fresnossa sijaitsevassa Kalifornian valtionyliopistossa. Koska sekä Robert että hänen isänsä opiskelivat Fresnon yliopistossa, he ajoivat kouluun yhdessä joka aamu.
Eräänä hyvin sumuisena aamuna tihkusade oli tehnyt valtatien hyvin liukkaaksi. Yhtäkkiä heidän Volkswagen-pienoisbussinsa lähti luisumaan tieltä ja kierähti monta kertaa ympäri. Herra Romero loukkaantui vakavasti, hänen selkänsä murtui. Robert sai heti surmansa.
Sen jälkeiset kehitysvaiheet olivat täysin vastoin sitä, mitä monet paikallisen seurakunnan jäsenet odottivat. Robertin entinen morsian kastettiin Jehovan todistajaksi vain vähän aikaa tämän jälkeen, sen sijaan että hän olisi menettänyt kiinnostuksensa niihin Raamatun totuuksiin, joita Robert oli auttanut häntä oppimaan. Hän on toiminut ”tienraivaajana” (kuten hyvän uutisen kokoajan julistajia kutsutaan) nyt jo yli kahden vuoden ajan. Lisäksi hän on havainnut perheensä vastustuksen hänen toimintaansa kohtaan vähentyneen huomattavasti.
Robertin sisar on nyt innoissaan, koska hänen miehensä on juuri tutkinut loppuun kirjan Totuus joka johtaa ikuiseen elämään ja käy melkein kaikissa seurakunnan kokouksissa. Ja onnettomuudesta toipumisensa jälkeen herra Romero kastettiin myöhemmin Jehovan todistajaksi Hondurasissa. Hän on jo auttanut erästä toista miestä kasteaskeleeseen asti.
Robert olisi varmasti ollut hyvin onnellinen, jos hän olisi nähnyt näiden ihmisten elämässä nämä erinomaiset kehitysvaiheet, joihin hän uskollisella menettelyllään oli myötävaikuttanut.