Tarkkailemme maailmaa
Huomattava maanjäristysvuosi
◆ ”Jos 1977 jää mieliin kovan talven vuotena, 1976 on muistettava maanjäristysten vuotena”, sanoo Science News -lehti. Tämä julkaisu viittasi Yhdysvaltain geologisen tutkimuslaitoksen arvioon, jonka mukaan ”peräti 695000 ihmistä kuoli viime vuonna maanjäristyksissä ja maanjäristyksiin liittyvissä onnettomuuksissa”. Vuodelta 1976 esitetyn arvion ylitti vain vuonna 1556 kautta maailman rekisteröity vuotuinen uhrien määrä. Silloin kuoli arviolta 830000 ihmistä Kiinassa sattuneessa maanjäristyksessä.
”Maailmanlaajuinen epidemia”
◆ Ensimmäisen koko maapalloa koskevan nuorten tyttöjen hedelmällisyyttä käsitelleen konferenssin aikana, joka pidettiin äskettäin Arlingtonissa Yhdysvaltain Virginiassa, kolmeakymmentäyhdeksää maata edustaneet osanottajat tekivät sen johtopäätöksen, että lapsensaanti teini-ikäisten keskuudessa on saavuttanut ”maailmanlaajuisen epidemian” mittasuhteet. Medical Tribune -julkaisussa mainittiin iranilaisen sanomalehtinaisen Nalia Kazemianin sanoneen puheessaan: ”[Meidän täytyy] katsoa silmästä silmään sitä tosiasiaa, että maailmanlaajuinen suuntaus raskauteen ja lapsensaantiin [varhaisessa iässä] on fyysinen, sosiaalinen ja väestötieteellinen kriisi . . . joka vahingoittaa koko yhteiskunnan rakennetta.”
Lisäsyy olla tupakoimatta
◆ Uusimmat tutkimukset paljastavat, että tupakoivien äitien maidossa on nikotiinia. Modern Medicine -lehti tiedottaa, että 15 naiselta otetuista 34 maitonäytteestä tupakoimattomilta naisilta peräisin olevissa 6 näytteessä ei havaittu yhtään nikotiinia, kun taas ”tupakoivilta peräisin olevat 28 näytettä sisälsivät keskimäärin 91 miljardisosaa nikotiinia”.
Kuollutmeri ja terveys
◆ Sen lisäksi, että Israelissa käyvät matkailijat uivat Kuolleessameressä huvikseen, he kylpevät siinä ja sen rantapenkereillä olevissa kuumissa lähteissä terveydellisistä syistä. Iho-ongelmien hoitoon kohdistuva tutkimustyö alkoi siellä 1950-luvun alussa, ja jo jonkin aikaa Tanskan terveysministeriö on järjestänyt keskimäärin 200 psoriasispotilaan hoidon Kuolleessameressä yhdeksänä kuukautena vuodessa. ”Heitä lennätetään Kööpenhaminasta 40 hengen ryhmissä, jotka ovat perillä kaksi kuukautta, kylpevät meressä ja ottavat auringonkylpyjä”, selostaa aikakauslehti Sea Frontiers ja lisää: ”Vaikka hoito ei paranna tätä kroonista tilaa, potilaat hyötyvät paljon. Ihottuman sanotaan parantuvan nopeammin kuin yksin lääkehoidolla, ja parannus on pysyvämpi.”
Jättiläismäinen jäävuori
◆ Valtava jäävuori kariutui äskettäin turvallisesti Rossinsaaresta pohjoiseen ajelehdittuaan 10 vuotta Etelämannerta ympäröivissä vesissä. Se on yksi suurimmista koskaan muistiinmerkityistä jäävuorista, kooltaan 40 x 72 kilometriä. Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruustutkimuslaitos (NASA) sanoo, että se sisältää niin paljon makeaa vettä, että se täyttäisi Kalifornian osavaltion vedentarpeen (nykyistä käyttövauhtia) 1100 vuodeksi edellyttäen, ettei siitä sulaisi yhtään, jos se hinattaisiin sinne. On mielenkiintoista, että Saudi-Arabia on tutkinut mahdollisuutta hinata etelänapaseudun jäävuoria Punaisellemerelle helpottaakseen makean veden puutetta tuolla alueella.
Toiset katakombit
◆ Miljoonat turistit ovat nähneet tunnetut kristilliset katakombit Roomassa. Mutta samalta aikakaudelta olevat juutalaiset katakombit ovat lähes tuntemattomat, koska Vatikaani on pitänyt ne suljettuina suurelta yleisöltä. Kuitenkin Vatikaanin vuonna 1929 Mussolinin hallituksen kanssa tekemän konkordaatin nykyinen tarkistettu laitos vaatii luovuttamaan juutalaiset katakombit Italian juutalaiselle yhdyskunnalle. Niihin sanotaan haudatun useita tuhansia 1.–4. vuosisadan juutalaisia. Useimmat piirtokirjoitukset ovat juutalaisten silloin käyttämällä kreikan kielellä, ja pakanalliset vertauskuvat, kuten riikinkukot ja merihirviöt, koristavat seiniä perinteellisen juutalaisen monihaaraisen kynttilänjalan, oinaansarvitorven ja kirjakääröjen ohella.