Kun rehellisyys on elämäntapana
MITÄ tekisit, jos löytäisit kadulta säkin, joka sisältäisi 100000 markkaa pieninä seteleinä? Eräs New Yorkissa asuva kuorma-auton kuljettaja joutui juuri tällaiseen tilanteeseen äskettäin. Säkki oli pudonnut huomaamatta panssaroidusta kuljetusautosta pienen onnettomuuden aikana.
Koska tämä kuorma-auton kuljettaja vei nämä 25000 dollaria poliisille, hän sai osakseen paljon kiusoittelua työtovereiltaan, jotka muistuttivat häntä siitä, mitä he olisivat voineet tehdä ja olisivat tehneet sillä rahalla, jos he olisivat löytäneet sen. Tapausta tutkineet etsivät sanoivat, että kuorma-autonkuljettajan rehellisyys oli ”hämmästyttävää tässä kaupungissa”. Eräs heistä sanoi lisäksi: ”Olen ollut poliisivoimissa kahdeksantoista vuotta enkä ole koskaan nähnyt mitään tällaista. Ja vaikka työskentelisin täällä vielä toiset kahdeksantoista vuotta, tuskinpa näkisin sellaista koskaan enää.” Niin, eikö ole totta, että miltei joka päivä saadaan kuulla tiedonantoja laajalle levinneestä epärehellisyydestä, kaikenlaisten ihmisten harjoittamasta petoksesta tai turmeluksesta?
Viime vuonna valtavat kansainväliset lahjontaskandaalit järkyttivät muiden muassa Italiaa, Japania, Belgiaa ja Yhdysvaltoja. Entisiä pääministereitä, hallituksen jäseniä ja jopa erästä eurooppalaista prinssiä syytettiin laajamittaisesta turmeluksesta. Eräässä arvossa pidetyssä yhdysvaltalaisessa sotakorkeakoulussa satoja kadetteja paljastettiin pettureiksi ja erotettiin.
Rikkaudella ja yhteiskunnallisella asemalla ei tunnu olevan paljoakaan tekemistä tällaisen epärehellisyyden kanssa. Useita huomattavia viihdealan henkilöitä haastettiin oikeuteen siitä, että he olivat käyttäneet ”sinisiksi laatikoiksi” kutsuttuja elektronisia laitteita voidakseen soittaa pitkiä kaukopuheluja maksamatta niistä. Eräs elektroniikka-alan jättiläisyhtiön johtaja erosi virastaan tunnustettuaan, ettei hän ollut tehnyt veroilmoitusta viiteen vuoteen, ja muuan rikas seurapiirihenkilö tunnusti alentaneensa huomattavasti erään laskun summaa vähentääkseen Pariisista tulleiden pukujen tullimaksua.
Monista vaikuttaa siltä, että tilaisuudet epärehellisyyteen tuntuvat herättävän vastakaikua melkein jokaisessa. Esimerkiksi kun kassanhoitajat eräässä pariisilaisessa valintamyymälässä ryhtyivät laittomaan lakkoon, niin yli tuhat asiakasta ehti kävellä ulos mukanaan tavaraa yli 120000 markan arvosta, ennen kuin tilanne saatiin hallintaan. Yhdysvaltain kirjastoseura arvioi, että kaikenlaiset ihmiset varastavat kirjoja vuosittain noin miljardin markan arvosta, mutta he sanovat, että pahimmat syylliset ovat ”lääketieteen ja lakitieteen opiskelijoita” – juuri niitä, joiden odotetaan olevan nuhteettomuuden esimerkkejä.
New York Times -lehti sanoo, että monien työntekijöiden kohdalla ”työttömyyskorvausten keräämisestä on tullut elämäntapa heidän vältellessään työtä”. Eräs laajalti luettu uutiskolumnisti ilmaiseekin asian näin: ”Näyttää siltä, että jokainen ottaa niin kauan kuin on jotakin otettavaa.”
”Luonteenvika”
Entä uskonto? Pyrkivätkö kirkot rajoittamaan epärehellisyyttä jäsentensä keskuudessa? Tuskin, huomauttaa George Plagenz Cleveland Press -lehden uskonnollisten asiain toimittaja. ”Pettäminen ja muu kyseenalainen käytös . . . valtaa tavallistenkin kirkossa kävijöiden yhdyskunnan arvossa pidettyjä jäseniä.” Plagenz tekee lisäksi paljastavan huomion: ”He pitävät kyllä pettämistä syntinä. Mutta he eivät pidä omia tekojaan pettämisenä.”
Näin ollen monet, jotka harjoittavat epärehellisyyttä jossakin muodossa, eivät pidä tekojaan itse asiassa väärinä. Eräs lahjuksien ottamisesta tuomittu lentokonealan johtava toimihenkilö sanoikin: ”Se kuuluu työn luonteeseen . . . se kävi aivan luonnostaan.” Ne, jotka laativat suurenneltuja tapaturmavakuutuskorvausvaatimuksia, järkeilevät usein näin: ”Vakuutusyhtiöt odottavat sellaista. He ovat laskeneet sen mukaan vakuutusmaksuihinsa. Joka ei esitä korkeaa vaatimusta, on hullu.” Mutta kuka loppujen lopuksi maksaa siitä?
Joidenkuiden opiskelijoiden mielestä rehellisyys asettaa heidät kohtuuttoman huonoon asemaan, kun kaikki muut pettävät. Toiset ajattelevat, että työnantajan tai valtion pettäminen on vain epäoikeudenmukaisuuden korjaamista. He järkeilevät: ’Suuret liikeyritykset ja valtio pettävät tavallista kansalaista; miksi emme siis hankkisi tasoitusta niiltä, jotka aina riistävät meitä?’ Monet uskovat: ”Ne ovat joka tapauksessa niin suuria, etteivät ne koskaan kaipaa menettämäänsä.” Mutta kuka loppujen lopuksi taas maksaa siitä? Eikö jokainen maksa epärehellisistä toimista johtuvia menetyksiä korkeampien hintojen muodossa?
Joidenkuiden oman suhtautumistavan heidän epärehellisiin menettelyihinsä paljastaa erään sellaisen lääkärin vihainen lausunto, joka tuomittiin valtavien vilpillisten voittojen hankkimisesta terveyspalvelutoiminnassa. Hän kertoi eräälle Yhdysvaltain senaatin alakomitealle, että hän oli käyttänyt ”hyväkseen viheliäistä järjestelmää, sellaista joka käänsi selkänsä eikä katsonut”. Hänen asianajajansa lisäsi, että ”he tulivat tänne valittaakseen järjestelmästä, joka on niin huono, että se itse asiassa houkuttelee tuollaisiin tekoihin”.
Mutta miksi järjestelmän pitäisi vahtia jokaista? Ja eikö sen valittaminen, että järjestelmä ”houkuttelee” epärehellisyyteen, ole jotakuinkin samaa kuin se, että nuori roisto valittaisi vanhojen ihmisten, joiden kimppuun hän hyökkää, ”houkuttelevan” häntä suorittamaan rikoksia, koska he tekevät itsestään niin helpon saaliin? Ongelma ei ole siinä, että järjestelmä ei ole riittävän valpas. ”Jossakin on syvällisempi, kiusallisempi syy”, huomauttaa eräs kuuluisa uutiskolumnisti. ”Tämä on luonteenvika, ja vain Jumala tietää miten se parannetaan.” – Atlanta Constitution, 2.9.1976.
Epärehellisyyden parantaminen
Tosiasia on, että Jumala todellakin tietää, miten tämä raivoava ”luonteenvika” parannetaan, ja hän parantaa sitä parhaillaan miljoonien ihmisten kohdalla. Ajattelehan esimerkiksi sitä newyorkilaista jakeluauton kuljettajaa, joka löysi tuon 25000 dollaria sisältävän rahasäkin ja vei sen poliisille. Mikä sai hänet tekemään niin? Long Island Press -lehden kertomus lainaa hänen sanojaan: ”Jehovan todistajana yritän noudattaa Raamatun opetuksia jokapäiväisessä elämässäni. Me viittaamme Heprealaiskirjeen 13:18:aan.” Siinä Raamattu sanoo kristityistä: ”Luotamme siihen, että meillä on vilpitön omatunto, koska me tahdomme käyttäytyä rehellisesti kaikessa.”
Näin ollen Raamatun periaatteiden kannustava voima voi voittaa epärehellisen ”luonteenvian”, joka vallitsee niin monien keskuudessa. Kaikista kansoista olevat ja monenlaisen taustan omaavat ihmiset, jotka todella tekevät näistä periaatteista elämäntapansa, tunnetaan rehellisyydestään. Esimerkiksi Sambian johtava sanomalehti Times kertoi otsikon ”Vartiotornilaiset ovat rehellisiä” alla, että ”Sambian messujen johtokunta palkkaa [Jehovan todistajien] jäseniä lippuluukuille – heidän rehellisyytensä takia.”
Eräs virkailija selitti, että aikaisemmin esiintyi jopa 500 kwatsan (3200 mk:n) vajauksia, kun taas todistajien aikana vajaus oli ”hämmästyttävät 40 ngweetä [2,60 mk]”. ”Voitte ymmärtää, miksi johto käyttää mieluummin Vartiotornin ihmisiä”, huomautti tämä virkailija. ”He ovat niin rehellisiä, että kolmen viime vuoden aikana johtokunnalla ei ole ollut mitään vaikeuksia tulojen suhteen.” – 4.7.1974.
He eivät ole syntyneet luonnostaan rehellisiksi ihmisiksi. Monet olivat aikaisemmin aivan päinvastaisia. Mutta nämä ihmiset uudistavat elämänsä mukautuakseen rehellisyyden mittapuihin, jotka tulevat pian vallitsemaan ympäri maapallon, kun Jumala tuo tänne lupaamansa vanhurskaan asiainjärjestelmän. Ero silloin elävien ihmisten persoonallisuudessa tulee olemaan niin huomattava, että Raamattu kutsuu tuota järjestelmää ”uusiksi taivaiksi ja uudeksi maaksi”, joissa ”vanhurskaus on asuva”. Miksi et ottaisi selvää siitä, miten tämä ihmisryhmä on oppinut tekemään rehellisyydestä elämäntapansa? – 2. Piet. 3:13.