Ovatko kuolleet elossa?
IHMISTEN halu säilyä elossa on voimakas, todellisuudessa niin voimakas, että kautta historian ihmiskunta yleensä on ollut haluton hyväksymään kuolemaa. Muinaiset ja nykyiset hautaustavat eivät ainoastaan anna ymmärtää, että kuolleet ovat elossa, vaan myös että kuolleet voivat vaikuttaa eläviin, joko hyväksi tai pahaksi.
Professori Morris Jastrow j:r kirjoittaa teoksessa The Religion of Babylonia and Assyria (Babylonian ja Assyrian uskonto) muinaisten babylonialaisten uskomuksista:
”Ei tule olettaa, että kuolemattomuuden kieltäminen ihmiseltä sisälsi ajatusta tietoisen elinvoiman täydellisestä sammumisesta. Ei kansa eivätkä liioin uskonnollisen ajattelun johtajat milloinkaan ottaneet huomioon mahdollisuutta, että sellainen, joka kerran oli kutsuttu olemassaoloon, tehtäisiin täydellisesti tyhjäksi. Kuolema merkitsi siirtymistä toisenlaiseen elämään ja kuolemattomuuden kieltäminen vain tähdensi, miten mahdotonta oli välttyä kuoleman mukanaan tuomalta olemassaolon muutokselta. . . . Babylonialainen uskonto ei poikkea siitä uskomuksesta, joka on ominainen alkukantaisille kulttuureille kaikkialla ja jonka mukaan ei voitu käsittää elämän mahdollisuuden täydellistä päättymistä. Aina ajateltiin elämän jatkuvan jollakin tavalla ja jossakin muodossa.”
Babylonialaisia hautaustapoja
Muinaisten babylonialaisten käsityksen mukaan kuolemassa ihmiset saapuvat Aralluun, ’autioon maahan’, jossa he jatkavat elämää synkässä olemassaolossa. ”Ruumis, jota kohtaan irtaantunut sielu tunsi vielä voimakasta kiinnostusta, joko haudattiin tai poltettiin, ja miessukulaiset varustivat sen ruoalla, juomalla, vaatetuksella ja työkaluilla, jotka kuvastivat hänen työtään maan päällä. Varhaisimmista ajoista lähtien ruumiin polttaminen ja hautaaminen esiintyivät rinnakkain.” – Hastings, Encyclopædia of Religion and Ethics.
Sama tietolähde kertoo, että maallisten jäännösten mukaan laitettiin ruokaa ja muita tarvikkeita niissäkin tapauksissa, joissa suoritettiin ruumiin polttohautaus. ”Tuhka koottiin huolellisesti uurnaan, johon sijoitettiin juoma-astioita (olutta varhaisempana kautena, vettä myöhäisempänä), leipää jne., tyydyttämään sielun välittömät tarpeet.”
Muinaiset babylonialaiset eivät ainoastaan uskoneet, että kuolleet ovat yhä elossa, vaan he uskoivat myös, että kuolleet voisivat olla yhteydessä eläviin ja vaikuttaa heihin. Kehittyi tavaksi esittää kuukausittain yhteysuhreja kuolleiden esi-isien ”haamuille”.
Professori Jastrow osoittaa, että tärkeä tekijä elävien vainajien muistoa kohtaan osoittamassa kunnioituksessa oli pelko. Juuri se sai elävät ryhtymään erilaisiin vainajiin liittyviin muotomenoihin. Professori Jastrow sanoi tässä yhteydessä: ”Kuolleitten varustamista ruoalla ja juomalla, heidän erinomaisuutensa muistelemista valituslauluissa, uhrien esittämistä heidän kunniakseen, sellaisia menoja harjoitettiin yhtä hyvin halusta varmistaa kuolleiden suosiollisuus ja torjua heidän häijyt aikeensa kuin hartaan kunnioituksen tunteen vuoksi, jota ei tietysti puuttunut. Kuollut, josta hänen elävät sukulaisensa eivät huolehtineet asianmukaisesti, kostaisi noille eläville kiusaamalla heitä niin kuin vain demoni osaisi.”
Egyptiläisiä hautaustapoja
Samantapaisia asenteita kuolleita kohtaan esiintyi muinaisessa Egyptissä. Egyptologian asiantuntija H. R. Hall kirjoittaa: ”Se, että joku vastikään elänyt olisi nyt täydellisesti ja peruuttamattomasti kuollut, oli varhaisimpien egyptiläisten lapsenkaltaiselle ajattelulle yhtä käsittämätöntä kuin kenen tahansa alkukantaisen ihmisen mielelle. Ja tämän kaikista ihmisroduista vanhoillisimman keskuudessa alkukantainen ajatus tuli kulttuurin kehittyessä vain mutkikkaammaksi ja enemmän muotomenoja sisältäväksi.”
Hautaustavoissa egyptiläiset menivät vielä pidemmälle kuin babylonialaiset. Muinaisina aikoina egyptiläisiä orjia kuristettiin kuoliaaksi ja haudattiin isäntiensä kanssa, jotta he palvelisivat heitä kuoleman jälkeen. Kuninkaalliseen perheeseen kuuluvien hautaamiseen liittyi valtava määrä esineitä. H. R. Hall mainitsee joitakin esimerkkejä:
”Siellä oli röykkiöittäin suuria maljakkoja, joissa oli viiniä, viljaa ja muuta ruokaa, jonka päälle oli sisällysten säilyttämiseksi levitetty suuret määrät rasvaa. Ne oli suljettu savitulpalla, joka oli suojattu kartiomaisella sinetillä, jossa oli kuninkaallisen lieriösinetin painama. Siellä oli laareittain viljaa, kimpaleittain häränlihaa, keramiikka-astioita, kuparipatoja ja muita tavaroita, jotka saattaisivat olla hyödyllisiä haudan aavemaisessa keittiössä. Siellä oli lukematon määrä pieniä esineitä, joita kuollut hallitsija oli epäilemättä käyttänyt eläessään ja joita hän saattoi haluta nähdä jälleen seuraavassa maailmassa: kaiverrettuja norsunluurasioita, pieniä levyjä silmämaalien hienontamiseen, kultaisia nappeja, pienoistyökaluja, kultareunaisia pienoismaljoja, norsunluu- ja keramiikkaveistoksia ja muita taide-esineitä.”
Oletko milloinkaan nähnyt kuvaa Egyptin valtavista pyramideista? Ne ovat Egyptin kuolleiden hallitsijoiden ylellisesti varustettuja hautoja. Kairon lähellä oleva Kheopsin pyramidi on noin 147 metriä korkea. Kunkin sivun pituus on noin 230 metriä. Siihen on käytetty yli 2 miljoonaa kivenjärkälettä, jotka painavat jopa 2,5 tonnia kukin, ja tämä massiivinen rakennelma peittää 5,4 hehtaaria. Pyramidien yhteydessä oli kuolleiden faaraoiden palvonnan edistämiseen omistettuja temppeleitä.
Egyptiläisten hautaustapojen huomattavana piirteenä oli ruumiin säilyttäminen muumioimalla. Kreikkalainen historioitsija Herodotos, joka oli tämän toimenpiteen silminnäkijä, mainitsee kolme menetelmää, joista kalleinta hän kuvailee seuraavalla tavalla:
”Ensiksi he [palsamoijat] rautakoukulla ajavat sierainten kautta ulos aivoja; sillä tavoin he ottavat ulos osan niitä, mutta toisen osan valamalla sisään lääkkeitä. Sitten he terävällä etiopialaisella kivellä tekevät leikkauksen pitkin kupeita ja ottavat sieltä ulos koko vatsaontelon; puhdistettuaan ja huuhdottuaan sitä palmuviinillä he uudestaan huuhtovat sitä survotuilla suitsutusaineilla. Kun he sitten ovat täyttäneet vatsaontelon puhtaalla survotulla mirhamilla, kasialla ja muilla suitsutusaineilla, paitsi libanotos-nimisellä, he jälleen ompelevat sen kiinni. Sen tehtyään he asettavat ruumiin lipeäsuolaan ja säilyttävät sitä niin seitsemänkymmentä päivää. Sen kauemmin ei ole lupa säilyttää ruumista tällä tavoin. Vaan sittenkuin nuo seitsemänkymmentä päivää ovat kuluneet, he pesevät vainajan, käärivät ruumiin kokonaan byssos-liinasta leikattuihin kaistaleisiin ja sivelevät sitä hiukan kummilla, jota egyptiläiset enimmäkseen käyttävät liiman sijasta. Sitten sukulaiset ottavat vastaan vainajan ja teettävät itselleen puisen ihmisen näköisen kuvan, jonka jälkeen he siihen sulkevat vainajan ja sen tehtyään panevat sen säilöön hautakammioon, asettaen sen seisomaan pystyyn seinää vasten.” – Herodotos, Historiateos, suom. Edv. Rein.
Mikä oli tämän mutkikkaan palsamoimismenettelyn tarkoitus? Muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ihmiset muodostuvat useista osista. Ne olivat ikhu (älyn kipinä), ba (linnun kaltainen sielu), ka (henkilökohtainen kaksoisolento, joka seurasi häntä hänen ollessaan maan päällä) ja khaibit (hänen varjonsa). Kuolemassa näiden uskottiin eroavan ruumiista. Varhaisina aikoina egyptiläiset uskoivat, että kuolleen ihmisen sielu vaelsi päivän aikana manalan tai autiomaan läpi. Mutta yöllä tai vaaran aikoina se palasi ruumiiseen. Todennäköisesti tämä oli yksi tärkeä syy, miksi ruumiin säilyttämiseksi nähtiin niin paljon vaivaa.
Uskomus, että kuolleet ovat elossa, on säilynyt jopa meidän aikaamme asti. Eräs tietosanakirja sanoo: ”Monien ihmisten keskuudessa uskomus, että kuolleet todella asuivat haudoissaan, on saanut aikaan sen, että joidenkuiden pyhimysten haudat ovat muodostuneet pyhiksi paikoiksi, joissa tuhannet käyvät kokeakseen parantumisihmeitä tai hankkiakseen uskonnollista ansiota; huomattavia esimerkkejä sellaisista pyhiinvaelluskeskuksista ovat Pyhän Pietarin hauta Roomassa, Muhammedin hauta Medinassa ja muinoin Imhotepin hauta Sakkarassa Egyptissä.” – Encyclopædia Britannica.
Raamatun ainutlaatuinen näkökanta
Vertaillessaan näitä monimutkaisia hautaustapoja muinaisten israelilaisten menettelyyn eräs toinen tietosanakirja sanoo: ”Arkeologia ei ilmaise lähes koko raamatulliselta ajalta mitään israelilaiselle tunnusomaisia hautaustapoja. . . . [Mooseksen] laki sanoo verraten vähän hautaamisesta, ja siinä missä se käsittelee aihetta, tarkoituksena on välttää kuolleista saastumista. (4. Moos. 19:16; 5. Moos. 21:22, 23) Kuolleet eivät ylistä Jumalaa, heidät on unohdettu ja temmattu pois Hänen kädestään (Ps. 88:7, 11–13), ja niin muodoin suru ja kuolleiden hautaaminen ovat jokseenkin toisarvoisia seikkoja israelilaisten uskonnossa.” (Encyclopædia Judaica) Juutalaisten hautapaikat olivat niin huomaamattomia, että Jeesus saattoi puhua ’muistohaudoista, jotka eivät ole näkyvissä, niin että ihmiset tietämättään kävelevät niiden päällä’. – Luuk. 11:44.
Tämä tähdentää sitä tosiseikkaa, että Raamattu esittää ainutlaatuisen näkökannan kuolemasta. Sekä Raamatun heprealaiset että kreikkalaiset kirjoitukset vertaavat kuolemaa uneen, jossa kuolleet ”eivät tiedä mitään”. (Saarn. 9:5; Ps. 13:3; Joh. 11:11–14) Ihmiset menevät kuollessaan ”kuoleman tomuun” ja tulevat ”kuolemassa voimattomiksi”. – Ps. 22:16; Sananl. 2:18, UM; Jes. 26:14.
Entä sielu? Raamatun mukaan sielu ei ole osa ihmistä, vaan ihminen kokonaisuudessaan. (1. Moos. 2:7) Kun siis ihminen kuolee, niin sielu kuolee. Niin ollen havaitsemme profeetta Hesekielin tuomitsevan ne, jotka ummistivat silmänsä siltä, että ’kuoletettiin sieluja, joiden ei olisi kuoltava, ja annettiin elää sielujen, jotka eivät saisi elää’. (Hes. 13:19; 18:4, 19) Yhtäpitävästi monien nykyisten raamatunoppineiden kanssa professori Edmond Jacob Strassburgin yliopistosta sanoo lyhyesti: ”Yksikään raamatunkohta ei oikeuta sanomaan, että ’sielu’ eroaa ruumiista kuoleman hetkellä.” Oletko tiennyt sen?
Kun kerran kuolleet eivät ole elossa, he eivät voi vahingoittaa maan päällä olevia ihmisiä. Heitä ei myös voida auttaa elävien suorittamilla uskonnollisilla muotomenoilla. Raamatullinen toivo kuolleille ei ole olemattoman kuolemattoman sielun elossa säilyminen, vaan ylösnousemus. Se merkitsee palaamista elämään kokonaisena ihmisenä, kuten tapahtui niille, jotka Jeesus herätti kuolleista. (Luuk. 7:11–17; 8:41, 42, 49–56; Joh. 11:1–44) Etkö haluaisikin oppia enemmän tästä Raamattuun perustuvasta toivosta? Jos haluat, niin pyydä tämän lehden julkaisijoita auttamaan sinua siinä.