Länsi-Saksan ydinenergiaongelma
Herätkää!-lehden Saksan liittotasavallan -kirjeenvaihtajalta
YDINSOTA! Kukapa ei järkyttyisi pelkästä ajatuksestakin. Hitlerin joukkojen nopea luhistuminen keväällä 1945 on hyvinkin saattanut estää Saksaa saamasta kyseenalaista kunniaa ensimmäisenä maana, joka on lyöty ydinasein. Mutta nyt, yli 30 vuotta myöhemmin, tätä maata koetellaan tavalla, jota johtavat länsisaksalaiset sanoma- ja aikakauslehdet nimittävät eräänlaiseksi ”atomisodaksi”, vakavalla selkkauksella jolla saattaa olla kauaskantoisia seurauksia.
Ehkäpä ainoa asia, mistä kaikki ovat yhtä mieltä, on se mitä tämä ”sota” koskee: ydinenergian rauhanomaista käyttöä. Sitä voidaan nimittää ”rauhanomaiseksi atomisodaksi”, jos niin halutaan. Mutta siihen yksimielisyys päättyykin, ja siitä alkaa eripuraisuus. Onko ensinkään viisasta ja tarpeellista rakentaa ydinvoimalaitoksia? Jos on, niin ovatko rakenteille asetetut vaatimukset niin tiukat, että turvallisuus voidaan taata? Entä miten päästä eroon radioaktiivisista jätteistä? Onko ydinvoimaloiden myyminen toisille maille viisasta ja toivottavaa? Millaisin sopivin keinoin voidaan terroristeja estää käyttämästä väärin ydinenergiaa koskevaa tietämystä?
Ihminen on onnistunut halkaisemaan atomin, mutta ei ole kyennyt estämään tämän tiedon jakavaa vaikutusta yhteiskuntansa ja hallitustensa yksimielisyyteen. ”Ydinvoimakysymys jakaa maamme”, varoitti Die Zeit -lehden etusivun otsikko 25.2.1977. Voisiko olla niin, että atomivoiman käyttöönotto kostautuu?
Rakentaako vai ollako rakentamatta?
Ydinvoimaloiden kannattajat väittävät, että uudet energianlähteet ovat elintärkeitä maan teollisen tuotantokyvyn takaamiseksi. Heidän mielestään ydinenergialle ei löydy tällä hetkellä mitään vaihtoehtoa. Vaikka he tunnustavat joidenkin vaarojen olevan olemassa, he korostavat, että on ryhdytty tarpeellisiin varotoimiin riskin vähentämiseksi mahdollisimman pieneksi.
Nordrhein-Westfalenin osavaltion talousministeri Horst-Ludwig Riemer puolestaan selitti: ”Alituisesti esitetyt ennusteet, joiden mukaan todennäköisyyslaskelmat osoittavat reaktorin toimintahäiriön olevan odotettavissa ainoastaan kerran 10000 vuodessa, eivät ole saaneet minua vakuuttuneeksi. Kukaan ei voi saada minua luottamaan siihen, ettei se voisi tapahtua sen ensimmäisen toimintavuoden aikana.” Eräs länsisaksalainen aikakauslehti oli samaa mieltä: ”Periaatteessa jos jokin voi tapahtua joskus, niin se voi myös tapahtua nyt heti.” – Süddeutsche Zeitung.
Yli kahdestakymmenestä joko nyt toimivasta tai paraikaa rakennettavasta ydinvoimalasta on kolme sellaista, joiden nimet ovat tulleet melkeinpä synonyymeiksi protestiliikkeiden kanssa – Wyhl, Grohnde ja Brokdorf. Kuvaillessaan väkivaltaisia yhteenottoja mielenosoittajien ja poliisin välillä Brokdorfissa marraskuussa 1976 Hamburger Morgenpost -lehti puhui ”sota-ajan taistelutoimista”. Stern-aikakauslehti nimitti sitä ”Brokdorfin kansalaissodaksi” ja jatkoi sanomalla: ”Tätä atomisotaa käydään vihreillä niityillä – käyttäen perinteisiä aseita. Se ei synnytä tappavaa säteilyä, mutta raaimmat pahoinpitelyt sitten vuoden 1968 opiskelijalevottomuuksien säteilevät ympärilleen järkytyksen aaltoja, jotka myös ovat tuhoisia – tuhoisia poliitikoille. Ne, jotka itsepintaisesti pitävät kiinni arvostelijoidensa nuijimisen politiikasta sen sijaan että kuuntelisivat heitä, ovat muuttamassa demokraattista valtiota poliisivaltioksi.”
Kansalaisyhdistykset, joita muodostettiin pysäyttämään uusien ydinvoimaloiden rakentaminen, väittävät, että saatavilla on vaarattomampia vaihtoehtoja, jotka takaavat täysin riittävän energiantarjonnan. He käyttävät mielenosoituksissaan sellaisia tarttuvia iskulauseita kuin ”Mieluummin aktiivinen tänään kuin radioaktiivinen huomenna” tai ”Ydinenergia – varma kuin kuolema”. He nostavat myös esiin kysymyksen siitä, missä näiden voimaloiden tuottama ydinjäte voidaan turvallisesti säilyttää.
Demokraattisen valtion kansalaisilla on oikeus rauhalliseen protestiin. Viranomaiset sanovat, että heillä ei ole mitään kiistaa itse kansalaisyhdistysten kanssa, ja he jopa myöntävät, että hallitus on nähnyt sopivaksi arvioida uudelleen energiaohjelmaansa ja rakennusmääräyksiään ottaakseen huomioon näiden ryhmien esittämät näkökohdat. Mutta näihin kansalaisliikkeisiin on onnistunut soluttautumaan radikaalisia ja rikollisia aineksia, jotka ovat muuttaneet rauhallisiksi aiotut mielenosoitusmarssit väkivaltaisiksi mellakoiksi. Muutamat kansalaisjohtajista myöntävät äärimmäisyysainesten soluttautumisen vaaran olevan olemassa, mutta pitävät liikkeiden yhdistämistä terroristeihin, radikaaleihin ja rikollisiin loukkaavana. He ovat sitä mieltä, ettei heitä voida pitää vastuullisina, jos jotkut käyttävät hyväkseen heidän mielenosoitusmarssejaan ajaakseen omia poliittisia päämääriään, eikä heidän voida odottaa luopuvan oikeudestaan rauhalliseen mielenosoitukseen vain ehkäistäkseen sellaisen väärän hyväksi käyttämisen. Sen lisäksi he väittävät poliisin aika ajoin liioitelleen tilanteen vakavuutta ja turvautuneen autoritaarisiin menettelytapoihin.
Johtavat poliitikot ovat erimielisiä siitä, kuinka mielenosoitusongelma olisi selvitettävä. Die Zeit -lehti huomautti aihetta käsittelevän kirjoituksensa pääotsikossa: ”Hallitus on jakaantunut”. Sama pitää paikkansa tuomioistuimista. Kun yksi tuomioistuin määräsi keskeyttämään erään reaktorin rakennustyöt, niin ei kulunut kuukauttakaan, kun toinen oikeusistuin päätti, että erään toisen voimalan rakennustöitä voitaisiin jatkaa. Kummassakin tapauksessa käsiteltiin pohjimmiltaan samat kiistanaiheet. Siten kysymys ’rakentaako vai ollako rakentamatta’ jää yhä vaille vastausta.
Myydäkö vai ollako myymättä?
Vuonna 1975 Saksan liittotasavalta suostui myymään Brasilialle kahdeksan ydinreaktoria, uraanin rikastuslaitoksen ja ydinpolttoaineen jälleenkäsittelylaitoksen. Yhdysvallat vastusti tätä ankarasti. Vastustuksesta huolimatta Länsi-Saksan hallitus jatkoi suunnitelmansa toteuttamista ja saattoi sen päätökseen huhtikuussa vuonna 1977. Seurauksena on ollut näiden kahden voimakkaan Pohjois-Atlantin sopimusjärjestön (NATO:n) jäsenen suhteiden kiristyminen. Kuinka paradoksaalista onkaan, että ydinvoiman rauhanomainen käyttö uhkaa sellaisen järjestön yksimielisyyttä, joka perustettiin ehkäisemään ydinaseen mahdollinen väärinkäyttö sodassa!
Terrorismin uhka
Yksi tekijä, joka on tullut kuvaan mukaan, on se mahdollisuus, että terroristit käyttävät väärin ydinenergiaa. Länsi-Saksa on saanut osaltaan kärsiä terroristien toiminnasta muutamina viime vuosina. Siellä tunnetaankin kalvavaa pelkoa siitä, että terroristit voisivat saada jollakin tavalla haltuunsa käyttökelpoista ydinmateriaalia, jonka avulla he voisivat valmistaa ydinpommin. Vaikka se eittämättä onkin vaikeaa, se ei suinkaan ole mahdotonta. Kuinka pitkälle hallituksen sallittaisiin mennä ehkäisevissä turvatoimissaan? Voitaisiinko se oikeuttaa käyttämään jopa laittomia ja perustuslain vastaisia menettelytapoja?
Sellaisten kysymysten merkityksellisyyttä korostavat ne uutiset, jotka julkaistiin maaliskuussa vuonna 1977 ja joiden mukaan hallitus oli vastoin lakia kuunnellut salaa erään länsisaksalaisen ydinfyysikon Klaus Trauben puheluita. Häntä epäiltiin yhteydestä terroristeihin, ja sen pelosta, että hänen välityksellään ydinenergiatietämys saattaisi joutua terroristien käsiin, hallitus rikkoi omat puhelinten salakuuntelua rajoittavat lakinsa.
Tämän paljastuminen sai aikaan ketjureaktion, jonka tuloksena julkisuuteen tuli toinenkin levottomuutta herättävä tosiasia. Hallitus myönsi äänittäneensä samalla tavoin laittomasti myöhemmin tuomittujen Baader-Meinhof-terroristiryhmän johtajien ja heidän lakimiestensä välisiä yksityiskeskusteluja vuosien 1975 ja 1976 aikana. Ulrike Meinhof, joka teki itsemurhan, kun kaksi vuotta hänen tutkintovankeudestaan oli ehtinyt kulua, oli tällaisen äänittämisen pelosta ajoittain kieltäytynyt puhumasta lakimiehilleen ja vaatinut itsepintaisesti, että keskustelu käytäisiin sen sijaan kirjoittamalla. Vaikka tällä tapahtumalla ei ollutkaan suoranaista yhteyttä ydinenergiaa koskevan ongelman kanssa, niin pelko siitä, että terroristit käyttäisivät ydinenergiatietämystä rikollisesti hyväkseen, on tuonut asian esille. Epäilemättä se laajensi myös luottamuspulaa hallituksen ja kansalaisten välillä ja teki yksimielisyyteen pääsemisen ydinenergiaa koskevassa kysymyksessä yhä vaikeammaksi.
Onnettomuusriskit
Sotien aikana miestappiot lasketaan tavallisesti tuhansina tai miljoonina kuolleina, haavoittuneina ja kadonneina, ja sota ilman yhtään kaatunutta olisi tosiaan mitättömän pieni. Vaikka Länsi-Saksan ”rauhanomaisen ydinsodan” tiliin ei suoranaisesti voidakaan vielä laskea yhtään kuollutta, siihen liittyy tulevaisuudessa kuolemantapausten vaara. Grohndessa taisteli 20000 ydinvoiman vastustajaa ja 4000 poliisia keskenään aseina pamput, kettingit, terästangot, polttopullot, kyynelkaasu ja vesitykit, ja taistelijat jättivät jälkeensä 300 vakavasti loukkaantunutta. Sellaiset yhteenotot voisivat helposti aiheuttaa suuren joukon kuolonuhreja. Myös jos jokin toimintahäiriö vapauttaisi radioaktiivista saastetta, kuten mielenosoittajat pelkäävät, seuraukset voisivat olla tuhoisat.
Tavallaan myös hallitus on kärsinyt tappion. Lisääntynyt kitka on ollut omiaan heikentämään demokraattista toimintaa omassa maassa sekä maan kansainvälisiä siteitä. Kansalaisyhdistysten tuomioistuimissa saamat voitot ja niiden saama julkisuus on lisännyt suuresti sellaisten yhdistysten voimaa ja laajentanut niiden toimintakenttää. Esimerkiksi Grohndessa rakennustyöt määrättiin tilapäisesti keskeytettäviksi vajaat kolme kuukautta siellä järjestettyjen väkivaltaisten levottomuuksien jälkeen. Tämä on antanut aiheen pelkoon, että kansalaisjärjestöt saattavat tulla niin voimakkaiksi että ne estävät hallituksen asianmukaisen tehtävien hoidon. Tämän tapahtuessa voisi syntyä kaaos.
Ei siis ihme, että kansalaiset yleensä ovat huolissaan! Heitä huolestuttaa mahdollinen vapauden menettäminen ja hallituksen kaatuminen. Toisaalta he ovat huolissaan ydinvoiman käytön nopeasta lisääntymisestä, radioaktiivisesta saasteesta ja siitä mahdollisuudesta, että terroristit käyttäisivät väärin ydinenergiaa.
Ydinenergiaa koskeva pulma on vain yksi monista ihmisten edessä kautta maailman olevista ongelmista. Uusia ratkaisuja ilmeisesti kaivataan. Onko aurinkoenergia yksi niistä?