Pohjanmeren öljy – Norjan siunaus vai painajainen?
Herätkää!-lehden Norjan-kirjeenvaihtajalta
JOS omistaisit talon sekä huomattavan maa-alueen, ja sitten yllättäen alueeltasi löytyisi öljyä ja maakaasua, niin miltä sinusta tuntuisi? Yksi asia ainakin on varmaa: löydön ansiosta taloudellinen asemasi paranisi. Mutta seurauksena oleva saastuminen pakottaisi sinut ehkä muuttamaan muualle.
Norjan kohdalla tilanne on jokseenkin samankaltainen. Tällä maalla on suhteellisen korkea elintaso – se on muiden Pohjoismaiden tavoin hyvinvointivaltio, jossa ei ole slummeja eikä lukutaidottomuutta, ja tilastojen mukaan pikkulasten kuolleisuus on Norjassa alhaisimpia maailmassa. Vuonna 1969 Pohjanmeren mannerjalustasta löydettiin suuria öljy- ja maakaasuesiintymiä. Sen jälkeen on löydetty yhä uusia esiintymiä, mm. rikkain tunnettu merenalainen öljykenttä. Merenalaiset esiintymät tuottavat jo öljyä ja maakaasua, ja jatkuvasti suoritetaan uusia porauksia ja tuotanto lisääntyy.
Neljä miljoonaa norjalaista tajuavat varsin hyvin sen, että heidän kalastusmatalikkonsa ja rannikkonsa ovat saastumisvaarassa. He eivät voi muuttaa pois vuoristoisesta maastaan, josta alle kolme prosenttia on viljelyskelpoista. Heidän täytyy pysytellä siellä missä ovat ja pyrkiä pitämään Pohjanmerellä suoritettavat työt niin turvallisina kuin mahdollista.
Se tuli yllättäen
Norjan öljykausi alkoi melko yllättäen. Vuonna 1959 Alankomaiden edustalta löydettiin maakaasua, ja 1960-luvun alkaessa Pohjanmeren valtiot määrittelivät aluevesirajansa keskilinjaperiaatteen mukaan. Ensimmäiset porausoikeudet Norjan mannerjalustaan myönnettiin vuonna 1965, ja ensimmäisen reiän porasi Esso-yhtiö vuonna 1966.
Hiilivedyistä saatiin vihiä ensi kerran vuonna 1968. Kuitenkin vasta joulukuussa 1969 Phillips-öljy-yhtiö teki ensimmäisen huomattavan öljylöydön. Tämä tapahtui Norjan mannerjalustan eteläisimmässä kolkassa, joka nyt tunnetaan Ekofiskin alueena. Sieltä löydettiin myös maakaasua.
Vasta vuonna 1976 Norja saattoi ansaita rahaa öljynviennillä. Norjan vuotuinen noin yhdeksän miljoonan tonnin öljynkulutus ylitettiin silloin noin 4,6 miljoonalla tonnilla.
Norjan taloudellinen hyvinvointi
Vaikka Norja oli vuosisadan vaihteessa luultavasti Euroopan köyhin maa, se oli vuoteen 1970 mennessä noussut yhdeksännelle tilalle maailmassa, kun arvioidaan bruttokansantuotos (BKT) henkeä kohti. Tämä oli tilanne silloin, kun Pohjanmerestä ei ollut vielä pumpattu lainkaan öljyä.
Maan taloudellisen hyvinvoinnin kasvuun vaikuttivat monet tekijät. Yksi osa oli perinteisellä kaupalla ja merenkululla (niiden osuus on vastannut noin 28 prosenttia BKT:sta). Toinen oli raskaan teollisuuden kehittyminen (25 prosenttia BKT:sta). Maanviljelys, metsätalous ja kalastus olivat yhteen aikaan selvästi tärkeimmät tulonlähteet, mutta nykyään ne kattavat yhteensä vain 6,5 prosenttia bruttokansantuotoksesta.
Mutta sitten tuli öljy mukaan taloudellisiin kuvioihin. Norjan teollisuusministeri Bjartmar Gjerde on arvioinut, että öljyn ja maakaasun tuotanto tulee vuoden 1980 vaiheilla olemaan arvoltaan 35–40 miljardia Norjan kruunua (noin 26–30 miljardia markkaa) vuodessa ja että valtion osuus näistä tuloista tulee kohoamaan noin 20 miljardiin kruunuun (noin 15 miljardiin markkaan) vuodessa.
Vakuuttuneena tulevista öljytuloistaan Norja on ottanut suuria ulkomaisia lainoja. Tämän tarkoituksena on ollut elvyttää kansantaloutta ja estää kansainvälisen laman liian voimakas vaikutus maan talouteen. Norjan suurkäräjät antoi valtuudet ottaa lainaa viiden miljardin kruunun (lähes neljän miljardin markan) arvosta, ja suurin osa tästä saatiin lainaksi edullisin ehdoin.
Toisaalta taloudelliset sijoitukset Norjan mannerjalustaan tulevat epäilemättä osoittautumaan paljon suuremmiksi kuin hallitus alkuun ajatteli. Esimerkiksi Statfjordin alueella kustannukset arvioitiin alussa 18 miljardiksi kruunuksi. Syksyllä 1976 kustannusarviota nostettiin 32 miljardiin. Mutta viimeiset arviot hipovat 60 miljardia, ja muutamat pessimistiset tarkkailijat ennustavat, että alueen kokonaiskustannukset tulevat nousemaan yli 100 miljardin kruunun, ennen kuin se on täysin toimintakunnossa. Niinpä öljy- ja kaasukentistä saatavat tulot eivät ehkä nousekaan niin suuriksi kuin jotkut norjalaiset ovat kuvitelleet.
Kuinka laajat ovat nämä merenalaiset öljykentät? Aivan täsmällistä vastausta ei voida antaa. Alueen fossiilisten luonnonvarojen määrä on nykyisten arvioiden mukaan kokonaan öljyksi muunnettuna 1200 miljoonaa tonnia. 1980-luvun alkupuolta koskevien tuotantoennusteiden mukaan Norja voi vuosittain tuottaa jo löydetyiltä öljykentiltä 75 miljoonaa tonnia öljyä ja kaasua ja viedä ulkomaille tästä määrästä 60–65 miljoonaa tonnia. Tämä merkitsee sitä, että Norjan tuottamalla öljyllä voitaisiin kattaa lähes kymmenen prosenttia Länsi-Euroopan tämänhetkisestä kulutuksesta.
Saastevaara
Aina siitä lähtien kun poraukset aloitettiin Pohjanmerellä, norjalaiset ovat eläneet ympäristöä saastuttavan öljykatastrofin pelossa. Nämä pelokkaat odotukset näyttivät käyvän toteen, kun yhdestä Ekofiskin alueen poranreiästä alkoi turvalaitteiden rikkouduttua ryöpytä öljyä 22. huhtikuuta 1977. Öljynpurkausta selostettiin laajalti televisiossa, radiossa ja sanomalehdissä sen viikon ajan, jonka se kesti, ja Pohjanmeren rannikkojen asukkaat pelkäsivät, että purkautunut öljy, jota oli noin 15000–21000 tonnia, turmelisi heidän rantansa seuraavien viikkojen kuluessa.
Huolimatta siitä, että paikalla oli riittämättömästi öljyntorjuntakalustoa, onnistuttiin 6000 neliökilometrin laajuinen öljylautta hävittämään niin, ettei siitä ollut jälkeäkään muutaman viikon kuluttua. Norjalaiset valtamerentutkijat ilmoittivat, että katastrofista ei näytä koituneen mitään nopeasti vaikuttavaa tai pitemmän ajan kuluessa ilmenevää vaaraa valtameren eliöstölle.
Texasilainen Paul ”Red” Adair, joka lähinnä vastasi vuodon tukkimisesta, korosti lausunnossaan, jonka hän esitti ollessaan kuultavana Yhdysvaltain kongressin valiokunnassa Washingtonissa, että tällaiset merenalaisilla öljykentillä sattuneet vuodot eivät ole niin vaarallisia ja laajalle vaikuttavia kuin muut öljysaastumisen muodot. ”Merellisen purkauksen vaarallisuutta on suuresti liioiteltu”, hän sanoi kongressin valiokunnalle ja lisäsi, että tankkilaivat muodostavat paljon suuremman saasteriskin.
Yrittäessään arvioida erityyppisten öljyvuotojen mahdollista riskiä oli Shell-öljy-yhtiö rahoittanut asiaa koskevan tutkimuksen vain joitakin aikoja ennen tätä Pohjanmerellä sattunutta onnettomuutta. Tutkimuksen mukaan pahimmassa ajateltavissa olevassa tapauksessa – jos Statfjordin alueella purkautuisi mereen noin 830000 tonnia raakaöljyä – arvioitiin enintään 15000 tonnin pääsevän Norjan rannikolle asti. Tavallisesti vain noin 5 prosenttia vuotaneesta öljystä tavoittaa rannikon. Ja normaalisti tämä öljy ei tavoittaisi rannikkoa ennen kuin kahden tai kolmen viikon kuluttua onnettomuudesta ja näin varautuisi riittävästi aikaa ryhtyä öljyntorjuntatoimiin.
Kiistaa keinoista ja tavoitteista
Norjalaiset eivät ole lainkaan yksimielisiä tavoista ja keinoista, joilla mannerjalustasta löytyviä rikkauksia tulisi käyttää. Edelleen kiistellään myös valtameren eliöstölle ja yleensä ympäristölle aiheutuvista vaaroista. Yksi kiistanaihe koskee mahdollisia tulevia öljyvuotoja. Yleisestä turvallisuudesta keskustellaan suurkäräjillä ja tiedemiesten kesken. Poliitikot pohtivat yhä sitä, tulisiko koeporaukset aloittaa 62. leveysasteen pohjoispuolella. Voimistuva valtiollinen öljy-yhtiö Statoil on yksi riidanaihe. Keskusteltavana on myös yleinen kysymys öljymaaksi tulleen Norjan elinkeinoelämän tulevaisuudesta.
Ei ole ihme, että öljystä on tullut norjalaisille jatkuvien pohdiskelujen ja kiistojen aihe. Onhan öljyteollisuus vallan uutta Norjalle, ja norjalaiset haluavat tietää, millainen vaikutus sillä on heidän yhteiskuntaansa.
Olipa kysymys öljykaudesta tai ei, niin maan poliitikkojen kansalle luomat tavoitteet vaikuttavat suuresti esiinnousseisiin erilaisiin kiistanaiheisiin. Näihin tavoitteisiin sisältyy elintason nostaminen ja sekä asuinympäristön että työolojen laadun parantaminen. Poliittiset ryhmät pyrkivät lähes yksimielisesti tiiviimpään kansainväliseen yhteistyöhön ja kehitysmaiden olojen parantamiseen. Jotkut ovat jopa ehdottaneet, että pääosa öljystä saaduista tuloista varattaisiin kehitysapuun.
Tuleeko Pohjanmeren öljy ja kaasu siis osoittautumaan siunaukseksi Norjan asukkaille ja muille kansoille? Vai tuleeko se lopulta olemaan painajainen niille norjalaisille, jotka ovat kiinnostuneet, ei vain elintasostaan, vaan myös elämisen laadun parantamisesta? Sen voi vain aika näyttää.