Mitä lapsesi tulisi lukea?
SATUJA! Seikkailuja! Avaruusjännäreitä! Romaaneja! Harrastuskirjoja! Kaikki kilpailevat lapsesi huomiosta. ”Osta minulle tuo kirja!” ”Minä haluan lukea tuon kertomuksen!” Kuuletko tällaisia sanoja lastesi suusta? Kehotatko heitä lukemaan? Jos kehotat niin mitä kirjallisuutta?
Jokainen pikku poika ja tyttö ei suinkaan ole innokas syventymään kirjaan. Tutkimukset osoittavat, että televisio on tukahduttanut monen lapsen lukuhalut. Puhuessaan television katselusta eräs tutkija huomautti: ”Lasten katselutottumukset vaikuttavat heidän lukemiseensa arveluttavilla tavoilla, ne vaikuttavat siihen, kuinka paljon he lukevat, mitä he lukevat ja miltä lukeminen heistä tuntuu.” Niinpä monet opettajat ja psykologit suosittelevatkin vähentämään television katselua ja lisäämään lukemista.
Ja useimmat vanhemmat haluavat lastensa pitävän lukemisesta. He tietävät, että se on kyky, jota kannattaa vaalia. Eräs lukemisen käsikirja esitti tästä sattuvan tiivistelmän: ”Lukeminen vaikuttaa suoranaisesti elämäämme. Tekemämme työn laatu, kehittämämme kyvyt, elämännautintomme ja henkinen kasvumme liittyvät kaikki lukutaitoomme. Ilman lukutaitoa suuri osa opin ja kokemuksen rikkaudesta on ihmiseltä evätty.”
Merkitseekö tämä toisaalta sitä, että sinun tulisi olla niin kiitollinen nähdessäsi lapsesi lukevan, että sinä antaisit hänelle kaiken aineiston mitä lapsi haluaa? Vai tulisiko sinun valvoa sitä, mitä lapsesi lukevat?
Mikä on päämääräsi?
Lapsille painetaan nykyään monenlaista kirjallisuutta. Yksistään Yhdysvalloissa ja Kanadassa lastenkirjoilla on tällä hetkellä yli 150 kustantajaa ja lasten aikakauslehtiä ilmestyy yli 250. Eikö sen aineiston laatu, jolla lapsi ruokkii mieltään, vaikuta hänen odotteisiinsa, hänen suhteisiinsa toisiin ja hänen käsitykseensä omasta itsestään? Kysyhän itseltäsi: Millaista käsitystä ihmisistä minun tulisi pitää lapseni edessä oikeana? Mitä moraalisia mittapuita minun tulisi suositella?
Nykyään on suosittua omaksua filosofia, jonka mukaan lapsen annetaan lukea ja tutkia mitä hän haluaa, jonka mukaan lapsen sallitaan ’luoda omat moraaliarvonsa’. Todellisuudessa tätä käsitystä noudattamalla annat kuitenkin muiden ihmisten muodostaa lapsesi elämänkatsomuksen.
Mutta eivätkö kaikki vanhemmat toivo terveitä, tasapainoisia ja määrätietoisia lapsia? Eivätkö he halua nähdä jälkeläistensä menestyvän ja siksi rohkaise heitä kehittämään erilaisia taitoja? Miten tämä saavutetaan? Raamatun sananlasku vastaa: ”Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea.” (Sananl. 22:6) On siis selvää, että vanhempien tulisi ohjata sitä, mitä heidän lastensa sallitaan lukea ja missä aiheessa heidän sallitaan viipyä. Tämä on sitäkin selvempää, kun ajattelee sitä voimaa, joka kertomuksella on lapsen mieleen.
Lukeminen on uskomista
Eräs äiti tarkkaili pikkupoikaansa, kun tämä luki tarinaa ”viisaasta hämähäkistä”, joka pelastaa ”tyhmän pikku porsaan” kuolemasta. Poika oli niin liikuttunut lopussa, että hän suuteli hämähäkin kuvaa! Onko epäilystäkään siitä, kuinka paljon tämä tarina vaikutti häneen tai kuinka ”todellinen” se oli hänelle?
Eräs lastenkirjailija tunnusti tämän voiman sanomalla: ”Totuus asiassa on, että lapset lukevat koko sydämellään. He saattavat kysyä alussa: ’Onko se totta?’ Mutta vaikka heille sanotaan: ’Ei, se on vain tarina’, niin heille se ei ole koskaan vain tarina. Se on elettävää elämää, läpikotaisin hyvin todellista elettävää elämää.” Korostaen edelleen sitä, kuinka paljon tarinat vaikuttavat lapsiin, kirjailija Alice Dalgliesh huomauttaa: ”Aikuiset eivät toisinaan tunnusta sitä hyvin tärkeää seikkaa, että pikkulapsille tarkoitetut kirjat usein siirtyvät toiminnaksi – lapsi ammentaa siitä eli dramatisoi sitä, mitä hänelle luetaan, tai liittää sen puheeseensa.”
Mikä valtava voima! Tarinoiden siivin lapsi voi yhtäkkiä olla Afrikan viidakossa tai avaruudessa tai matkustaa prinssin mukana etsimään prinsessaa.
Erityisen tehokkaita ovat ”paraabelit” eli opettavaiset vertauskertomukset. Muuan usean pojan äiti kertoo, miten hänen pieniin poikiinsa, jotka usein olivat taipuvaisia olemaan kitsaita toisilleen, vaikutti suuresti tarina puusta ja pienestä pojasta. Puu antoi toistuvasti osia itsestään pojalle, kunnes siitä oli jäljellä vain kanto. Äidin huomio poikien reaktiosta oli seuraava: ”Nyt on selvää, että kaikki poikani samastavat itsensä puuhun eivätkä poikaan. He tajuavat, että puu sai enemmän tyydytystä antamisesta kuin poika onnistui koskaan saamaan ottamisestaan.”
Elämänohjeita voidaan siis oppia. Mielikuvitusta ja luovuutta voidaan kehittää. Lapsi voi käsittää enemmän ympärillään olevasta ’suuresta maailmasta’. Menneisyyden – historian – tajua voidaan kehittää. Mutta ovatko kaikki kirjaston tai kirjakaupan lastenosastossa olevat teokset yhtä hyödyllisiä? Kenties eivät. Äskeisiä muutoksia lastenkirjallisuudessa ei ole syytä jättää huomioon ottamatta. Lyhyt silmäys lapsille tarkoitetun kirjallisuuden kehitykseen paljastaa uuden suuntauksen.
Lastenkirjallisuuden kehitys
Aina siitä asti kun eräs ranskalainen julkaisi Hanhiemon tarinoita 1700-luvun lopulla, julkaisijat ovat yrittäneet miellyttää nuoria lukijoitaan. 1800-luvulla Grimmin veljekset, Jacob ja Wilhelm, alkoivat merkitä muistiin saksalaisia kansantarinoita. Samoihin aikoihin Hans Christian Andersen alkoi Tanskassa kirjoittaa satujaan, jotka ovat pysyneet suosittuina sukupolvien ajan. Ja Englannissa syntyi Lewis Carrollin Liisa ihmemaassa.
Tästä alusta kehittyi sittemmin monenlaista aineistoa. Monet kertomukset ovat mukaelmia vanhasta kansantarustosta – mikä usein on liioitellun historian ja tarun sekoitusta. Muut käsittelevät nykyisiä olosuhteita. Lastenkirjallisuus voidaan nykyään jakaa seuraaviin luokkiin:
1) Tietokirjallisuus. Tähän sisältyvät lasten tietosanakirjat ja taitokirjat. Ne voivat auttaa lasta voittamaan pelkonsa, jota hän tuntee uuden kokeilemista kohtaan. Lapsille on laadittu tietokirjoja, jotka käsittelevät puutarhan istuttamista, bensiinimoottorin toimintaa, kukkien järjestelemistä ja jopa rahan käsittelyä!
Aakkosia ja ”uusia sanoja” opettavat kirjat voivat auttaa suuresti nuoria laajentamaan sanavarastoaan ja käsittämään enemmän lukemastaan.
2) Sadut. Näihin kuuluvat keijukaisia, kääpiöitä, taikureita yms. käsittelevät kansansadut: Ratkaisu näissä kertomuksissa tapahtuu usein yliluonnollisin tai taikakeinoin. Vuonna 1697 Charles Perrault julkaisi viisi satua, joihin kuuluivat nykyiset suosikit ”Punahilkka” ja ”Tuhkimo”. Koska monet sadut olivat ensiksi olemassa suullisina kertomuksina, niiden alkuperä on usein hämärän peitossa.
3) Mielikuvituskertomukset. Nämä ovat tunnettujen tekijöiden aikaansaannoksia. Mutta satujen tavoin ne kuvailevat olentoja ja tilanteita, joita ei esiinny todellisessa elämässä. Pinokkion (Pitkänenän) seikkailut ja Muumi ovat tunnettuja esimerkkejä tämäntyylisistä kertomuksista. Nykyisten mielikuvituskertomusten tapahtumapaikkoina ovat usein muut avaruuden taivaankappaleet.
4) Romaanit. Tämä luokka käsittää kirjat, jotka kuvailevat maailmaa sellaisena kuin me sen tunnemme, vaikka kuvaillut henkilöt ja tilanteet ovatkin kirjailijan keksimiä. Klassisia esimerkkejä ovat Heidi ja Setonin Kaksi partiopoikaa.
Jyrkimmät muutokset ovat viime vuosina tapahtuneet viimeksi mainitussa luokassa. Lastenkirjailija Jane Yolen kuvaili uutta suuntausta seuraavaan tapaan: ”Lastenkirjoissa ei ole enää mitään tabuja lukuun ottamatta sitä, joka koskee huonoa makua. . . . Se mistä ennen ei edes kuiskailtu olohuoneessa ja mistä vain tirskuttiin baareissa, on nyt luvallista nuorille lukijoille. Vanhanaikainen käsitys, jonka mukaan eräiden asioiden tulisi olla lapsille tabu vain siksi, että he ovat nuoria, ei ole enää muodissa.” – The Writer, huhtikuu 1975, s. 12.
Hän luettelee seuraavia syitä tähän muutokseen:1) valistuneemmat lapset, 2) nykyistä maailmaa kuvailevien aikakauslehtien runsaus kotona ja 3) varsinkin televisio ja sen pikareportaasit ”opiskelijalevottomuuksista, poliittisten johtohenkilöiden salamurhista, syntyvyydensäännöstelytaisteluista ja muutoksista seksuaalisessa sallivuudessa”.
Vaikka monet voivatkin olla eri mieltä hänen kanssaan nykyisen ”muodin” syistä, niin totuus on, että lastenkirjallisuudessa esiintyy nyt monia aiheita, joita siinä ei ollut 10–15 vuotta sitten. Silmäys julkaisujen nykyisiin nimiin paljastaa, että niissä käsitellään juoppoutta, avioeroa, avioliittoa edeltäviä sukupuolisuhteita, raskautta, abortteja, homoseksuaalisuutta ja vanhuudenheikkoutta.
Jotkut nykyiset lastenkirjailijat ovat myös taipuvaisia pitämään ”moraaliseen päämäärään” – ts. nuorten johdattamiseen pahasta hyvään – tähtäävää kirjoittamista ennakkoluuloisena ja ahdasmielisenä. He väittävät sen olevan ”propagandaa”. Heidän käsityksensä mukaan ”hyviä” ja ”pahoja” – sankareita ja pahantekijöitä – ei pitäisi asettaa vastakkain. He väittävät, että kirjailijan ei pitäisi saarnata nuorille. Hänen pitäisi sen sijaan vain kertoa vakuuttava tarina.
Eräs toinen äskeinen muutos on tapahtunut muutamien lastenkirjailijoiden asenteessa Raamattuun. Eräskin sanoi: ”Monet Vanhan testamentin kertomukset pohjautuvat alkukantaiseen käsitykseen Jehovasta kostonhimoisena Jumalana, joka rankaisee kauhealla tavalla (kuten kertomuksessa vedenpaisumuksesta), tai Jumalana, joka vaatii mutkikkaita todisteita tahtoonsa alistumisesta (kuten kertomuksessa Aabrahamista ja Iisakista).”
Todellisuudessa Raamattu itse ei opeta tällä tavoin. Päinvastoin se esittää jatkuvasti Jehovan rakastavana Isänä, joka kehottaa erehtyviä lapsiaan palaamaan hyvän tekemiseen. (Mal. 3:6–10) Mutta kirjailija, jolla on näin vastustava asenne Raamatun Jumalaan, ei varmasti kehota nuorta lukijaansa kääntymään Hänen puoleensa. Kristityt vanhemmat, jotka uskovat, että läheinen suhde Jumalaan on suurin lahja, minkä kukaan voi antaa lapselleen, haluavat olla valppaita näin äärimmäisen näkökannan suhteen.
Tarkasteltuamme lastenkirjallisuuden maailmassa vallitsevaa kuohuntaa te vanhemmat olette siis jälleen saman kysymyksen edessä: Mitä on sanottava monista erilaisista kirjoista? Mitä annatte Matin tai Maijan lukea?
Mitä vanhemmat voivat tehdä?
Ilmeisesti ei ole viisasta luokitella kaikkea kirjallisuutta missään edellä mainituista neljästä luokasta ”yksinomaan pahaksi” tai ”yksinomaan hyväksi”. Molempien vanhempien täytyy olla hyvin selvillä lapsen ikäkauteen kuuluvista tunneperäisistä tarpeista ja kirjallisuuden mahdollisesta vaikutuksesta tähän nimenomaiseen lapseen.
Tarkastelkaamme esimerkiksi satujen luokkaa. Jotkut ehkä väittävät, että lapsi rikastuu – mielikuvitus kehittyy, ja hyvä voittaa tavallisesti pahan. Toisten mielestä taas sellaiset tarinat istuttavat taikauskoa ja edistävät epätervettä näkemystä yliluonnollisesta. Ne voivat edelleen saada lapsen yrittämään elää unelmien maailmassa ja odottamaan maagisia ratkaisuja elämän ongelmiin, sen sijaan että hän ymmärtäisi, että haluttujen tavoitteiden saavuttamiseksi on ponnisteltava.
Vanhempien on tehtävä ratkaisu. Mutta mihin suuntaan harkinnassasi kallistutkin, eikö ole tärkeätä pitää jokaista lastasi yksilönä? Joku lapsistasi voi olla jo taipuvainen käyttämään suuren osan ajastaan valveuniin, ja siksi olisi viisasta kääntää hänen nuori mielensä muihin suuntiin.
”Mutta mistä minä tiedän, millainen vaikutus hänen satukirjoillaan on häneen?” saatat kysyä. Se ei ole aina helppoa. Lukemisen lisäksi monet muut seikat vaikuttavat lapsesi elämään. Mutta on yksi keino, jonka avulla voit saada tietää koko joukon siitä, mikä todella koskettaa lapsesi sydäntä.
Lukekaa kertomus yhdessä. Lapset pitävät sellaisesta huomiosta. Se varaa tunneperäisen purkaustien lapsille, jotka pitävät lukemisesta, ja rohkaisee niitä, joita lukeminen ei niin paljon kiinnosta. Jotkut opettajat ovat jopa sitä mieltä, että jos vanhemmat lukevat pikkulapsilleen, jotka eivät vielä osaa lukea, niin se antaa lapselle jo varhain suotuisan vaikutelman lukemisesta eli muodostaa taipumuksen siihen.
Ja saatat yllättyä joistakin johtopäätöksistä, joita lapsesi voi tehdä, tai niistä kertomuksen piirteistä, jotka häntä viehättävät. Kysy lapseltasi: ”Mitä ajattelet siitä henkilöstä?” ”Mistä pidit eniten tuossa kertomuksessa?” Saamiesi vastausten perusteella saatat ehkä haluta oikaista joitakin kohtia, kenties antaen kuvittelua sisältävän materiaalin vastapainoksi enemmän tietopuolista aineistoa. Tästä on lisäksi se hyöty, että se rohkaisee lastasi myös oppimaan käytännön taitoja eikä vain lukemaan toisten seikkailuista.
Tämä menetelmä ei tietenkään poista tarvetta ajatella, mitä kirjoja kodissasi sallitaan. Esimerkiksi haluat todennäköisesti karsia nykyaikaiset kertomukset romaanien joukosta. Eikö sinun tulisikin olla se, joka päättää, milloin haluat lapsesi saavan tietoja sukupuoliasioista, raskaudesta ja abortista? Samoin vaikka onkin totta, että nuorille pitäisi opettaa, että hyvät ihmiset voivat tehdä erehdyksiä, niin auttaako voitollisten roistojen seikkailujen lukeminen todellisuudessa heidän persoonallisuutensa kehittymistä?
Edelleen, haluaisitko lapsesi uskovan, että ”voimakkain on oikeassa”? Eikö lapsille tulisi sen sijaan opettaa, että on olemassa oikeita ja vääriä menettelyjä ja että periaatteet ovat tärkeitä? Monet uskovat, että sarjakuvakirjat, jotka kuvailevat ”’supersankareita”, jotka tuhoavat kaiken tiellään olevan, tarjoavat nuorille vaarallisen mallin tai esimerkin.
Vieläpä tietokirjojenkin alalla vanhemmat saattavat todeta, että kirja kannattaa selailla läpi, ennen kuin se annetaan lapselle. Joissakin kirjoissa eräät rodut tai kansallisuudet esitetään huonossa valossa. Toiset sisältävät hyvin varmoja mutta todistamattomia lausuntoja.
Esimerkiksi jossakin luonnontieteellisessä teoksessa saatetaan asioita esittää tavalla, joka saa pitämään niitä itsestään selvinä. Siinä voidaan väittää, että kaikki elämä maan päällä kehittyi alemmista elämänmuodoista, ja siten siinä vihjataan (tai jopa mainitaan), että Raamatun luomiskertomus on vain ’uskonnollinen taru’. Tämä voi olla ristiriidassa lapsen saaman uskonnollisen kasvatuksen kanssa. Vaikka isä tai äiti voi päättää, että kirjan yleinen arvo oikeuttaa lapsen lukemaan sitä, niin jompikumpi heistä voi aluksi haluta keskustella lapsen kanssa joistakin kirjan aineistossa esitetyistä käsityksistä.
Kaikki tämä vie aikaa. Mutta se osoittaa, että sinä välität lapsestasi. Sinä haluat hänen oppivan, mutta sinä haluat hänen myös tietävän, mikä koituu hänen hyväkseen ja onnekseen. Tämän maailman todellisuuksia ei voida paeta. Kunkin lapsen kohdalla on olemassa aika ja tapa lähestyä niitä. Mutta koska tämä pieni, uusi elämä – joka tavallisesti on täynnä ihmetystä ja oppimisintoa – on uskottu sinulle, niin älä aliarvioi sitä, miten paljon sinun ohjauksesi ja rakkautesi voi auttaa lapsesi henkistä ja tunneperäistä kehittymistä.
Lisäksi viisaat vanhemmat tunnustavat, että meillä kaikilla – pienet lapsemme mukaan luettuina – on hengellinen tarve. Lapset ovat usein täynnä kysymyksiä; joskus he tekevät hyvin vaikeita kysymyksiä. Jumalan sana, Raamattu, on runsas viisauden lähde. Se voi ”antaa kokemattomille taitavuutta, nuorukaiselle tietoa ja ajattelukykyä”. (Sananl. 1:4, UM) Raamatun lukeminen lastesi kanssa saattaa luonnostaan sinut keskusteluihin todella tärkeistä asioista. Useimmat niistä, jotka ovat päättäväisesti käyttäneet Raamattua moraalioppaana, ovat tulleet näkemään, että se ei ole vain hyvää kirjallisuutta, vaan tarvittu ”valo” elämässä. – Ps. 119:105, 160; 36:10; UM.
Lasten saatavilla on nyt enemmän kirjallisuutta kuin koskaan aikaisemmin. Lapsesi ajasta käydään myös kovaa kilpailua – televisio ja lisääntyneet virkistysmahdollisuudet vaativat osansa. Olet oikeassa kehottaessasi lapsiasi lukemaan. Mutta olet viisas kiinnittäessäsi huomiota siihen, mitä he lukevat, voidaksesi ohjata heidän nuoruudentarmoaan.
Asia on ehkä loppujen lopuksi niin kuin filosofi Bacon kerran kirjoitti: ”Joitakin kirjoja on maisteltava, toisia on nieltävä ja joitakin harvoja pureskeltava ja sulatettava.”