Uskoa koetteleva murhenäytelmämme

HÄN oli esikoisemme. Annoimme hänelle nimeksi Miika Natanael, emme ainoastaan noiden nimien ajattoman kauneuden takia vaan myös niiden merkityksen vuoksi. Miika merkitsee ’kuka on Jehovan kaltainen?’ ja Natanael ’Jumalan antama’.

Me olimme odottaneet häntä suurin toivein. Ja nyt me saatoimme todella pitää häntä sylissämme ja katsoa hänen syvänsinisiin silmiinsä. Lähtiessäni sairaalasta sinä sunnuntai-iltana, jona hän syntyi, tunsin sitä ylpeyttä, mitä kaikkien uusien isien täytyy tuntea. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä suuresta koetuksesta, joka odotti meitä.

Varhain maanantai-iltapäivänä säikähdin vaimoni puhelinsoitosta. Voisinko tulla sairaalaan heti? ”Tietenkin, mutta onko kaikki hyvin?” Hän vastasi: ”On”, mutta hänen äänensä ei ollut vakuuttava.

Ehdittyäni sairaalaan näin heti vaimoni kasvoista, että jotakin kauheaa oli tapahtunut. Pidättäen kyyneleitään vaimoni kertoi minulle, että Miikalla oli kuumetta 39,4°. Lohdutin häntä sanomalla, että kaikki on pian taas hyvin. Silti hän vaistosi pelkoni.

Lähdin hänen huoneestaan lastenhuoneeseen katsomaan Miikaa. Mutta mitä oli tapahtumassa? Hän oli aivan veltto! Hän ei hengittänyt! Lääkärimme työskenteli kuumeisesti Miikan vuoteen ääressä ylihoitajattaren juostessa kiireesti keräämään tarvikkeita. Kovaääninen kutsui hätäapua paikalle.

Eräs sairaanhoitajatar vei minut takaisin vaimoni luo odottamaan kriisin selviämistä. Viimein saimme tietää, että Miika elää. Kun hänen tilansa vakiintui (noin tuntia myöhemmin), hänet siirrettiin läheisen yliopistollisen sairaalan lasten teho-osastolle. Miika oli näyttänyt niin terveeltä, mutta nyt hän oli hyvin sairas. Me kysyimme itseltämme: ”Miksi?”

Ensimmäiset uutiset, jotka saimme, eivät olleet kovin lohdullisia. Hänellä oli verenvuoto kallonpohjan sisäpinnalla, ja tämä vuoto aiheutti ajoittaisia kouristuksia ja hengitysvaikeuksia. Näyttää siltä, että synnytyksen rasittavalla hetkellä vauva on altis saamaan verisuonirepeämän kallonpohjaan. Vaikka sellainen tapahtuma on harvinainen, se sattui Miikalle. Meille vakuutettiin jälleen, että Miika saa hyvän hoidon ja että lisätutkimuksia suoritetaan. Myöhemmin saimme uusia järkyttäviä tietoja.

Noin klo 21 meille ilmoitettiin, että Miikalla on aivokalvontulehdus. Myös hänen punaisten verisolujensa määrä oli hälyttävästi laskenut. Lääkärit halusivat suorittaa verensiirtoja. Jehovan todistajina vaimoni ja minä kunnioitamme suuresti verta koskevaa Jumalan lakia. (Apt. 15:19, 20, 28, 29) Me olimme jo etukäteen ilmoittaneet yliopiston lääkäreille kantamme – ei verensiirtoja. He vakuuttivat meille, että vakaumuksiamme kunnioitettaisiin.

Mutta nyt he halusivat luvan antaa Miikalle verta. Vaimoni ja minä kielsimme sen toistamiseen. Lopulta he sanoivat kunnioittavansa uskoamme ja käyttävänsä vaihtoehtoista menetelmää. He varoittivat kuitenkin, että jos Miikan veritilanne pahenee, he hakisivat oikeudenpäätöksen voidakseen käyttää verta. Rukoilimme jatkuvasti Jehova Jumalalta ohjausta ja voimaa, kuten olimme tehneet koko päivän.

Tiistaiaamuna lääkärimme ilmoitti meille, että aivokalvontulehdusta sairastavien vastasyntyneitten lasten kuolleisuus on noin 90 prosenttia. Meille kerrottiin, että vaikka Miika jäisi henkiin, niin hän tulisi olemaan henkisesti jälkeenjäänyt. Yritimme alkaa valmistautua hänen henkiseen heikkenemiseensä tai kuolemaansa.

Odotimme tiistaista torstaihin. Verenvuoto oli loppunut, mutta toistuvat selkäydinkokeet osoittivat taudinbakteereita olevan ydinnesteessä. Nämä bakteerit tuhoavat aivosoluja niin kauan kuin niitä on tuossa nesteessä.

Vaikka lääkärit eivät olleet kovin optimistisia Miikan toipumisen suhteen, niin he panivat merkille, että hänen punaisten verisolujensa määrä oli kohonnut normaaliksi – ja ilman verensiirtoa. Tästä vaimoni ja minä olimme kiitollisia. Mutta meitä askarrutti kysymys: ”Miten Miika sai aivokalvontulehduksen?”

Meille selitettiin, että vaimoni on täytynyt saada viimeisinä raskauspäivinä vähäinen vuoto lapsivesikalvoon, joka ympäröi lasta kohdussa. Jokaisen äidin synnytyskanavassa on bakteereita, kuten jokaisen ruumiissa on kaikkialla monenlaisia taudinsiemeniä. Äärimmäisen harvinaisissa tapauksissa, kun tulee vuoto, bakteerit saattavat kulkeutua kalvon sisäpuolelle ja tartuttaa lapsen. Meille vakuutettiin, että koska infektion aiheutti bakteeri eikä virus, niin vaimoni ei ollut saanut tartuntaa. Hän voisi saada lapsia ja olisi varsin epätodennäköistä, että tällainen koskaan enää toistuisi. Mutta me rukoilimme jatkuvasti Miikan puolesta.

Myöhemmin torstai-iltapäivällä lääkärit kertoivat meille aivokuvan osoittavan, että Miika oli saanut vakavia aivovaurioita. He pyysivät meitä seuraavana iltapäivänä ”keskustelemaan Miikan tulevaisuudesta”. Vaimoni ja minä tiesimme tämän merkitsevän sitä, että Miika tulee kuolemaan.

Se ei ollut mikään pieni isku. Meistä tuntui siltä kuin olisimme joutuneet ’suurimpaan ahdistukseen’. Kaikki vaikutti epätodelliselta – sellaiselta mitä voimme katsoa televisiosta. Koko viikon me olimme aika ajoin itkeneet. Meillä ei ollut ruokahalua.

Perjantai-iltapäivällä menimme sairaalaan päättäneinä antaa Miikan kuolla arvokkaasti, jos kuolema oli väistämätön. Kokouksessa meille kerrottiin, että lapsellemme oli tehty kaksi EEG(aivosähkökäyrä)-koetta. Ne olivat paljastaneet täydellisen aivovaurion – ei mitään toimintaa. Suostuimme siihen, että Miika poistetaan hengityskojeesta. Kun tämä oli tapahtunut, hän ei hengittänyt enää kertaakaan. Hän oli elänyt vain viisi päivää.

Miikan kuoltua itkumme oli itketty. Olimme itkeneet hänen kärsimyksiään, mutta nyt ne olivat ohi. Olimme itkeneet myös itsemme vuoksi, mutta kyyneleet eivät voisi enää tuoda häntä takaisin. Kuolema oli helpotus – Miikalle ja meille.

Tämän uskoa tutkivan koetuksemme aikana ystävämme ja sukulaisemme väittivät todellisuudessa vahvistuneensa katsoessaan meitä. Kuitenkin oli vaikeaa selittää toisille, millaista tuskaa me tunsimme ja miten Jehova samalla lohdutti meitä pyhän henkensä välityksellä. Voimamme tuli Jehovalta – sen pieninkin rahtu!

Kun vaimoni ja minä puhuimme toisille Jumalan valtakunnasta, me olimme usein kertoneet heille kuolleitten ylösnousemustoivosta ja ikuisen elämän mahdollisuudesta tulevassa uudessa asiainjärjestelmässä. Miten usein me olimmekaan lainanneet Jeesusta! Hän sanoi: ”Älkää ihmetelkö tätä, koska tulee hetki, jolloin kaikki muistohaudoissa olevat kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin.” – Joh. 5:28, 29; Ilm. 21:1–4.

Koko Miikan sairauden ajan edessämme oli valinta: joko me uskomme näihin lupauksiin tai hylkäämme ne kaikki. Ehdoton uskomme Miikan tulevaan ylösnousemukseen antoi meille voimaa. Tämä Jehova Jumalan, Luojan, rakkaudellinen varaus antaa meille toivon siitä, että me saamme nähdä pikku poikamme jälleen – järjestelmässä, joka on vapaa sairaudesta, kärsimyksestä ja kuolemasta. – Lähetetty.