Poikamme auttoi korjaamaan arvojani

Päivä jona ensimmäinen lapsemme syntyi, oli hyvin onnellista aikaa. Mieheni ilo ja lääkärin ilmoitus siitä, että lapsi oli normaali, terve poika, merkitsivät silloin niin paljon. Mutta tätä onnea ei kestänyt kauan. Pian ystävämme koettivat saada minut vakuuttuneeksi siitä, että Craigin oli vaikea hallita silmiään. Tarkastuksen jälkeen lääkäri vakuutti meille, ettei niissä ollut merkittävää vikaa. Mutta viikon kuluttua lääkärin käynnistä Craigin toiseen silmään kehittyi kaihi. Kolmekuukautinen poikamme oli puolisokea!

Silmäasiantuntija kertoi meille, että olimme onnettomuudeksemme valinneet väärät aviokumppanit, sillä poikamme vika oli perinnöllinen. Ajatus puolisokeasta pojasta oli tarpeeksi tuskallinen puhumattakaan siitä, että minun sanottiin avioituneen väärän ihmisen kanssa. Sen jälkeen seuraavalla viikolla toinen kaihi sulki Craigin toisen mykiön kokonaan. Hän oli neljän kuukauden kuluessa syntymästään täysin sokea!

Vuodatettuani monia kyyneleitä ja keskusteltuamme mieheni kanssa vakavasti yhdessä otimme yhteyttä ravitsemusasiantuntijaan. Hänen mielestään ongelma johtui siitä lääkkeestä, jota minua oli neuvottu nauttimaan kolme kuukautta raskauden aikana. Hänen vakaumuksensa mukaan Craigin hyväksi voitaisiin tehdä vain vähän, jos kolmen kuukauden hoidolla ei olisi suotuisaa vaikutusta. Kuinka sydäntäni särkikään pienen poikamme vuoksi, ja millaista kauheaa tulevaisuutta kuvittelinkaan mielessäni äitinä!

Järkytys aiheutti myös sen, että aloin epäillä Jumalan oikeudenmukaisuutta. Jos Jumala salli hänen menettää toisen silmänsä, siihen olisin voinut mielestäni sopeutua. Mutta kaksi silmää tuntui epäinhimilliseltä iskulta. Miksi pienen, avuttoman lapsen pitäisi kärsiä? Hoidin itseäni niin hyvin kuin taisin ennen raskautta ja sen jälkeen. Tunsin toisia äitejä, jotka laiminlöivät itseään – yrittivät aiheuttaa jopa keskenmenoja – ja kuitenkin heidän lapsensa syntyivät terveinä. Miksi minulle saattoi käydä näin, kun halusin rakastaa ja helliä lasta niin paljon?

Uusien arvojen oppiminen

Pian aloin kuitenkin tajuta, että poikani oli tuleva minulle siunaukseksi monella tavalla. Hänen terveytensä heikkeni siinä määrin, että tunsin enemmän huolta hänen elämästään kuin siitä, voisiko hän nähdä. Aloin arvostaa toisten arvokkaiden lahjojen olemassaoloa, joista itse elämä on suurin. Oli niin hyvä saada pitää hänet elossa!

Miehelläni oli tapana muistuttaa minua siitä, että elimistömme epätäydellisyys, lääkkeen ennalta aavistamattomat sivuvaikutukset ja rappeutuvat elinolosuhteemme olivat jatkuvasti harkittavia seikkoja. Ystävät viittasivat moniin esimerkkeihin muista huonossa asemassa olevista lapsista, jotka oppivat selviytymään vakavista ongelmista.

Lisäksi mieheni ja ystävät muistuttivat minua vuosien mittaan alituisesti, kuinka Jumalan tarkoitus on poistaa kaikki vammat niiltä, jotka tulevat elämään tämän maan päällä Hänen vanhurskaassa uudessa asiainjärjestelmässään. (2. Piet. 3:13; Ilm. 21:3, 4) He korostivat Craigin monia kehittymässä olevia myönteisiä ominaisuuksia – hänen iloista mielenlaatuaan ja rakkautta Jehovaan, joka oli selvästi hänen pienessä sydämessään. Nämä olivat todellisia siunauksia. Mietiskelin myös usein Saatanan Jobin suhteen Jumalalle esittämää kiistakysymystä: palvelisimmeko Jehovaa vain silloin, kun meillä olisi kaikki haluamamme? – Job, 1. ja 2. luku.

Vastaukseni oli se, että käytin enemmän aikaa näiden Raamatussa olevien asioiden kertomiseen naapureilleni. Se auttoi minua pitämään mieleni täytettynä Jumalan sanan myönteisemmillä, rakentavilla lupauksilla. Minun täytyi ponnistella, mutta suhteeni Jumalaan parantui.

Kärsivällisyys olennaisen tärkeä

Poikamme on tähän saakka pysynyt heiveröisenä ja herkkänä lapsena. Vaikka hän on kuudennella vuodella, hän ei vielä kykene kävelemään ilman apua. Koska näkö on hyvin tärkeä tasapainoaistin luomisessa, hän on epäedullisessa asemassa. Vaikka hänellä on ruumiillista voimaa kävelemiseen, hän mieluummin vetää itseään ympäriinsä istuma-asennossa. Näin hän tuntee olonsa turvalliseksi.

Olemme kuluttaneet tunteja houkutellessamme Craigia kävelemään muutaman askeleen ja vakuuttaessamme hänelle, että ojennetut kätemme ovat valmiina ottamaan hänestä kiinni. Kun hän yrittää, häntä kiitetään lämpimästi, mutta yleensä hän palaa istuma-asentoon tai liikkumaan huonekalujen avulla paikasta toiseen. Me emme voi kurittaa tai kiirehtiä häntä; muutoin hän taantuu nopeasti. Hänen hidas vastakaikunsa on opettanut meille kärsivällisyyttä.

Puheen ymmärtäminen on yksi vaikea alue. Craig vaikutti aluksi erittäin älykkäältä. Hänen oli helppoa toistaa papukaijamaisesti sanoja ja vastauksia. Mutta ajan myötä huomasimme, ettei hän kyennyt muodostamaan merkityksellisiä lauseita. Edessämme häämötti synkkänä mahdollisuus; että lapsi olisi myös henkisesti jälkeen jäänyt.

Hallituksen tukeman sokeain koulun kanssa käyty kirjeenvaihto auttoi meitä ymmärtämään tilanteen. Näkevä ihminen voi luulla ymmärtävänsä sokean ihmisen aseman siten, että hän vain sulkee silmänsä. Mutta hän turvautuu edelleen vanhaan näkömuistiinsa. Näkevän ihmisen on mahdotonta vain silmänsä sulkemalla ymmärtää, millaista on olla sokea syntymästään. Tästä tajusimme, ettei vika ollut Craigissa vaan pikemminkin meissä, kun emme kuvailleet jatkuvasti sanallisesti sellaisia asioita, jotka hän normaalisti oppisi näköhavainnoista.

Näkevät lapset ovat hyviä matkijoita. Mutta kuinka sokea lapsi voi matkia esimerkiksi lusikkaan tarttumista ruokailtaessa, oven sulkemista tai kirjan sivun kääntämistä? Hän ei voi nähdä kohdetta tai liikettä. Kuinka selität, millaista on nähdä laulava lintu tai laukkaava hevonen?

Asian ydin tuli nyt selväksi. Minun pitäisi puhua Craigin kanssa verrattomasti useammin ja kertoa hänelle, mitä tein liikkuessani ja työskennellessäni talossa. Annoin hänen aina silloin kun se oli mahdollista tunnustella, maistaa tai haistella käsittelemääni esinettä ja sen jälkeen tuntea liikkeen.

Jos suljen ovea, selitän, mitä olen tekemässä. Sen jälkeen häntä kannustetaan tunnustelemaan ovea, kuuntelemaan heikkoa ääntä sen kääntyessä ilman halki ja lopuksi naksahdusta, kun se sulkeutuu. Toistaessani saman liikkeen niin, ettei hän tunnustele ovea, pyydän häntä kertomaan minulle, mitä olen tekemässä. Tätä menetelmää on noudatettava, kun häntä autetaan ymmärtämään liikkeen suhdetta esineisiin ja ihmisiin. Sen ansiosta hänen käsityskykynsä ja puheensa ovat parantuneet suuresti. Kärsivällisyys ja sinnikkyys tuovat meille monia palkintoja.

Tehostunut herkkyys

Craigin herkkyys on tehnyt meidät tietoisiksi siitä, että valmentamisessa tarvitaan lempeyttä ja myötätuntoa. Hän on hämmästyttävän herkkä kodin ilmapiirille. Hän saattoi aivan pienenäkin tajuta, oliko perhe ystävällinen ja rentoutunut vai ei. Jos ilmapiiri ei ollut rauhallinen ja tyyni, emme voineet jättää häntä muiden huostaan, vaikka he olisivat olleet ystäviämmekin. Olemme toisaalta huomanneet Craigin tuntevan olonsa kotoisaksi ihmisten kanssa, joilla on hiljaisen rauhallinen henki. Luonnollisesti mieheni ja minun on täytynyt tajuta paremmin oma suhteemme. Kiivas keskinäinen sanailu tekee Craigin levottomaksi. Sen sijaan hän viihtyy hyvin, kun me olemme levollisia ja sopuisia.

Craigilla on hyvin varovaiset makutottumukset, sillä näkö on läheisessä yhteydessä makusilmuihimme. Yhteen aikaan hän ei pitänyt lainkaan vihanneksista. Hänen tutustuttamisekseen uusiin ruoka-aineisiin on vaadittu kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä.

Tuoksut ovat toinen erityisen herkkä alue. Craig voi vaivatta tunnistaa ruokia, jotka tuntuvat meistä melko tuoksuttomilta. Me edistämme tällaista tuoksujen aistimista. Koskettamalla ruokaa kevyesti sormenpäillään ja viemällä ne nenänsä alle hän tietää, mitä se on.

Craig on monien näkövammaisten lasten tavoin herkkä myös musiikille. Se tyynnyttää häntä, kun hän on väsynyt ja ärtyisä. Mutta liian paljo musiikki lisää passiivisuutta melkein samaan tapaan kuin pitkällinen television katselu näkevien lasten tapauksessa.

Kuri

Emme halua hemmoteltua lasta, vaikka hän onkin vammainen. Niinpä kun Craig purkaa itkemällä pahaa tuultaan, äänensävymme ilmaisee hänelle, että me emme pidä siitä. Koska hän ei voi nähdä kasvonilmeitämme, äänenvaihtelu on välttämätöntä.

Olemme pitäneet tähän saakka kasvatuksessa tärkeänä, että Craigia miellyttävät asiat on yhdistetty Jumalaan. Hän pitää nykyään viinirypäleistä. Me sanomme siis: ”Tiedätkö kuka teki viinirypäleet? Jehova.” Tätä menetelmää käytetään kaikkeen, mistä poikamme pitää. Jos olemme ystäviemme kanssa grillaamassa lihaa, ja hän syö halukkaasti pihviä tai makkaraa, me selitämme, kuka teki nämä hyvät asiat mahdollisiksi.

Toisinaan Craig makaa maassa ja tirskuu lintujen, erityisesti kakadumme tai naurulintumme, äänellä. Myös kalkkunat vangitsevat hänen mielenkiintonsa. Huomatessamme hänen nauttivan niistä me selitämme, että Jehova teki ne, ja me panemme hänet myös toistamaan sen. Mitä poikaamme tulee, Jehova tekee kaiken, mikä on hyvää. Kehotamme häntä tunnustelemaan ruohoa, kissaa, koiraa, vuohtamme ja puutarhan ruusuja ja sen jälkeen pyydämme häntä sanomaan meille, kuka ne teki. Hänen pieni vino hymynsä paljastaa hänen nauttineen uuden ulottuvuuden oppimisesta. Toivomme tästä menetelmästä, että hän yhdistäisi omalla pienellä tavallaan mielihyvää tuottavat asiat Luojaan.

Lelut

Jatkuvan puuhan järjestäminen Craigille oli aluksi haaste. Ihmisten liikkeiden katseleminen antaa mielelle virikkeen, vaikkemme me sitä koskaan paljon ajattele. Hänellä ei ole tätä virikettä; niinpä hän voi helposti vetäytyä itseensä. Se estetään lelujen avulla.

On ollut myös koettelevaa auttaa Craigia ymmärtämään esineiden kokoa ja muotoa. Kuinka sinä voit saada sokean lapsen käsittämään, miltä näyttää suuri rakennus, korkea puu tai pitkä juna? Tätä voi opettaa miellyttävällä tavalla vaihtelemalla hänen lelujensa kokoa ja muotoa. Parhaita leluja ovat esimerkiksi sellaiset arkiset tavarat kuin lusikat, kattilat, kattilat, pahvilaatikot, kumipallot, kengät, käsilaukut, naru, sangossa oleva vesi ja työnnettävät esineet, muutamia mainitakseni.

Arvostukseni on kasvanut

Craig on opettanut minua arvostamaan monia luonnollisina pidettyjä asioita. Luulin arvostavani näköäni. En ole enää niin varma, arvostinko sitä todella. Lentävä lintu, kultainen auringonlasku, hymy onnellisilla kasvoilla, hyvään kirjaan painetut sanat, kukkien väri, kaunis puku, lukemattomat päivittäiset asiat – ne kaikki merkitsevät minulle nykyään niin paljon enemmän.

Opittuani ymmärtämään täysin, kuinka lujasti Craig luottaa kuulolahjaan, äänet ovat alkaneet merkitä minulle nykyään paljon enemmän. On niin paljon sellaista, mitä pidetään itsestään selvänä, kuten esimerkiksi oven tai valokytkimen naksahdus, ihmisten askeleet, äänten sävyt, kellon tikitys, kääntyvien sivujen rapina, veden pulputus juomalasissa tai sadepisaroiden ropina. Äänet, jotka tuntuvat meistä joskus tarpeettomilta ja ärsyttäviltä, merkitsevät Craigille elämää, turvallisuutta ja mielihyvää ja lisäävät väriä hänen maailmaansa.

Samaa voidaan sanoa monista miellyttävistä aromeista, loputtoman vaihtelevista mauista ja monista muista kiehtovista asioista, joiden kanssa olemme tekemisissä päivittäin. Olen alkanut arvostaa syvästi sellaisen kauneuden ominaisuuksia, jota ei voi nähdä, kuulla, tuntea tai haistaa, mutta josta me kaikki, eritoten sokeat, pidämme lämpimästi. Sellaisia ovat ystävällisyys ja kärsivällisyys; tyyni, rauhallinen ympäristö; rakkaus, luottamus ja aito epäitsekäs empatia. Craig on rikastuttanut elämäämme kaikilla edellä mainituilla tavoilla ja ennen kaikkea siten, että saamme pitää tätä erittäin rakastettavaa pientä ihmistä luonamme joka päivä.

Craig alkoi noin yhdeksän kuukauden vanhana hyräillä sointuja oikeaan tahtiin. Hänen ohjelmistonsa käsittää monia lauluja ja erityisesti niitä, joita kuullaan kristillisissä kokouksissa. Tämä onnellinen pieni veikko laulaa usein, olemmepa sitten kotona, ostoksilla, ajamassa autolla tai käymässä naapureitten luona. On hämmästyttävää, kuinka tällainen voi virkistää ja rohkaista jopa tuntematonta ihmistä, jonka sivuutamme ollessamme ostoksilla valintamyymälässä.

Craigin tarkkaavaisuus tekee hänet vastaanottavaisemmaksi opetukselle, vaikka, kuten aiemmin mainittiin, hän käsittää hitaammin liikkeen suhteen ihmisiin ja esineisiin. 2¹/2-vuotiaana hän osasi luetella Raamatun 13 ensimmäistä kirjaa oikeassa järjestyksessä. Hän kykeni vastaamaan moniin raamatullisia henkilöitä koskeviin kysymyksiin. Hän kuuntelee rukousta niin tarkkaan, että hänet tunnetaan hyvin kristillisissä kokouksissa, kun hän sanoo ”Aamen!” kovalla äänellä ennen kuin kukaan muu. Lisäksi hän tekee samoin aterialla esitetyn kiitosrukouksen jälkeen. Hänen asenteensa ja rakkautensa Jumalaan tässä herkässä iässä on ollut todella rohkaisevaa.

Kun tunsin kerran itseni hieman huonovointiseksi ja halusin jäädä kotiin kristillisestä kokouksestamme, Craig vaelsi ympäri taloa koko iltapäivän sanoen: ”Mennään valtakunnansaliin tapaamaan veljiä ja laulamaan lauluja Jehovalle.”

Toisinaan hän on rohkaissut meitä, kun olemme olleet väsyneitä, käskemällä meitä: ”Laulakaa!” Hän sanoo: ”Lauletaan Jehovalle laulu.” Tai hän kysyy: ”Kuka teki appelsiinin? Kuka teki auringon?” Hän saa nopeasti vastaukset.

Pidin aluksi poikamme vammaa vain onnettomuutena. Mutta se ei tunnu lainkaan sietämättömältä. Sen sijaan että murehtisin yhden lahjan, näkölahjan, menetystä, olen ruvennut arvostamaan paljon enemmän muita lahjoja. Kun Craig on nyt viisivuotias ja vankempi, olemme ryhtyneet lisätoimenpiteisiin silmäkirurgin myötävaikutuksella. Toiseen silmään on saatu palautettua osittainen näkö erittäin vahvojen silmälasien avulla.

Craigin tavoin me katsomme eteenpäin siihen päivään, jona hän voi nähdä meidät selvästi. Ja samoin tekee hänen pikkuveljensä, jolla on normaali näkö ja kova halu leikkiä hänen kanssaan. – Lähetetty.