Vartiotornin VERKKOKIRJASTO
Vartiotornin
VERKKOKIRJASTO
Suomi
  • RAAMATTU
  • JULKAISUT
  • KOKOUKSET
  • g79 22/1 s. 26
  • Oletko nähnyt fulguriittia?

Ei videoita valitulla osuudella.

Anteeksi, videon lataamisessa tapahtui virhe.

  • Oletko nähnyt fulguriittia?
  • Herätkää! 1979
  • Samankaltaista aineistoa
  • Silmiä hiveleviä näytöksiä taivaalla
    Herätkää! 1989
  • Salama, salamointi
    Raamatun ymmärtämisen opas, 2. osa
  • Salama – taivaan pelottava luonnonvoima
    Herätkää! 1978
  • Lasi
    Raamatun ymmärtämisen opas, 2. osa
Katso lisää
Herätkää! 1979
g79 22/1 s. 26

Oletko nähnyt fulguriittia?

OLET epäilemättä kuullut, että salama on silponut puita ja surmannut ihmisiä. Mutta oletko kuullut salaman muodostamista fulguriiteista?

Nimi ”fulguriitti” tulee latinalaisesta sanasta fulgur ’salama’, ja sitä on käytetty vuodesta 1821 lähtien kuvailemaan epätavallista mineraalimuodostumaa, jollainen syntyy salaman iskiessä hiekkaiseen kohtaan maassa. Sähköisestä purkauksesta johtuva voimakas kuumuus sulattaa jonkin verran hiekkaa ja muodostaa pitkän, kapean ja hyvin hauraan lasittuneen putken.

Useimmat fulguriitit eli ”salaman putket” ovat vain muutaman metrin pituisia. Mutta joidenkin pituus on ollut jopa kaksikymmentä metriä. Tavallisesti ne menevät suoraan maan sisään ja ovat harvemmin maanpinnan suuntaisia.

Se, että salamalla on taipumus seurata vähimmän vastuksen tietä, selittää putkien säännöttömän muodon ja sen, miksi varsinaisesta putkesta työntyy pieniä sivuhaaroja. Hiekan syvyys ja sen aiheuttama vastus, pohjaveden paikallinen korkeus ja purkauksen voimakkuus näyttävät vaikuttavan fulguriitin pituuteen.

Koska salamanleimauksen lämpötila voi kohota 30000 asteeseen, kvartsihiekka voi kuumentua sen sulattamiseksi tarvittavaan 1700 asteeseen sulamisen ulottuessa melko syvälle maan pinnasta.

Nämä putket ovat tavallisesti vain noin senttimetrin läpimittaisia, mutta niiden läpimitta voi olla useitakin senttimetrejä. Putken sisukselle ovat luonteenomaisia harjanteet ja ulkonemat, joihin on tarttunut puoliksi sulaneita ja sulamattomia hiekkajyväsiä. Fulguriitti on muodoltaan suunnilleen pyöreä.

Onton sisuksen ajatellaan syntyvän siten, että yhtäkkisesti kuumentuneesta kosteasta hiekasta lähtevien kaasujen aiheuttama laajeneminen kehittää nopeasti ulospäin suuntautuvan paineen. Sisäpuolelta sileän piilasia olevan seinämän paksuus on useimmiten vain noin yksi millimetri. Sen väri on yleensä vaaleanharmaa, vaikka onkin löydetty putkia, joiden väri vaihtelee läpinäkymättömän valkoisesta tummanharmaaseen.

Fulguriitteja löydetään enimmäkseen sellaiselta seudulta, jossa on sähköisille myrskyille alttiita hiekkakumpuja. Silloin tällöin salaman täsmällinen lyöntipaikka on pantu merkille ja fulguriitti on voitu paikallistaa sieltä silloin, kun ympäröivä maa on yhä lämmin. Toisinaan fulguriitin etsijöiden vaivat palkitaan siten, että he löytävät yläosastaan paljaan putken sellaisesta paikasta, josta hiekkainen maan pinta on syöpynyt pois.

Voit ymmärtää, että on äärimmäisen vaikea saada tällainen ohut lasiputki ehjänä irti, koska se on niin pitkä ja hauras. Putki särkyy yleensä moniksi kappaleiksi, jotka on suurella vaivalla koottava yhteen. Näin ollen fulguriitteja on säilynyt suhteellisen vähän.

Vaikka fulguriitit ovat harvinaisia, niitä on löydetty kaikkialla maailmassa. Niinpä jos käyt jossakin lähistön museossa, voit ehkä nähdä fulguriitin ja todeta itse, mitä voi tapahtua, kun salaman miljoonat voltit iskevät maahan.

    Suomenkieliset julkaisut (1950–2026)
    Kirjaudu ulos
    Kirjaudu
    • Suomi
    • Jaa
    • Asetukset
    • Copyright © 2025 Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania
    • Käyttöehdot
    • Tietosuojakäytäntö
    • Evästeasetukset
    • JW.ORG
    • Kirjaudu
    Jaa