Terveen ajattelun varaamat vakuuttavat todisteet
TULLAKSEMME vakuuttuneiksi jostakin meille täytyy esittää pitäviä, järkeviä todisteita. Henkeytetty raamatunkirjoittaja kirjoitti: ”Usko on sen vakuuttunutta odotusta, mitä toivotaan, selvä osoitus todellisuuksista, vaikka niitä ei nähdä.” – Hepr. 11:1.
Sanoja ”selvä osoitus todellisuuksista” vastaava alkuperäinen kreikkalainen sana merkitsee ’todistetta, sellaista millä jokin todistetaan tai testataan’. Senaikaiset ei-raamatulliset kirjoittajat käyttivät tätä sanaa viitatessaan oikeusjutuissa esitettyihin todisteisiin. Varmasti tähän sisältyisi muutakin kuin tunteet; vaadittaisiin tosiasioiden esittämistä. Kuka menisi oikeuteen ja sanoisi: ”Minusta tuntuu”, että syytetty teki sitä tai tätä? Ei, vaan pitäisi esittää pitävä, vakuuttava todiste.
Meidän täytyy siis käsitellä tosiasioita. Niin, millä voidaan todistaa eli osoittaa, että Jumalan täytyy olla olemassa?
Järkevä tieteellinen johdonmukaisuus
Tieteellinen ja johdonmukainen selviö on, että ”tyhjästä ei synny mitään”. Matematiikassa tuhat kertaa nolla on edelleen nolla! Lapsikin tajuaa sen. Jos hän ottaa säästöporsaansa, ei pane siihen rahaa ja piilottaa sen ja jos kukaan ei koske siihen moneen päivään tai edes kuukausiin, niin mitä hän löytää ottaessaan sen esiin? Siinä ei ole vieläkään rahaa. Ainetta ei ilmaannu itsestään, eikä se vain ”putkahda” olemassaoloon.
Silti tähtitaivaallamme on runsaasti aineellisia kappaleita. Mistä ne kaikki tulivat? Johdonmukaisesti ne eivät ole voineet ilmaantua tyhjästä. Siksi on täytynyt aina olla olemassa jokin, josta ne kaikki ovat voineet ilmaantua. Sen ”jonkin” täytyy olla ikuinen.
Kosmologi Jayant Narlikar sanoi niinkin äskettäin kuin vuonna 1977, että kosmologian (maailmankaikkeuden alkuperän ja kehityksen tutkimuksen) perustavin kysymys on: ”Mistä se aine, jonka me näemme ympärillämme, sai ensiksi alkunsa?” Verratessaan maailmankaikkeutta alussaan hyvin tiukkaan puristuneeseen ”kosmiseen munaan”, jonka oletetaan räjähtäneen, biokemisti Isaac Asimov sanoo myös: ”Tähtitieteilijöiden on pakko kysyä: Mitä tapahtui ennen kosmista munaa? Mistä se tuli?”
Yrittäessään osoittaa tähtien olevan peräisin sakeista pölypilvistä astronomi Fred Hoyle päätyi toiseen umpikujaan. Hän sanoi: ”Kumpikin näistä [pölyn muodostavista aineksista syntyi tähdissä . . . Mutta kuinka se tapahtui, jos tähdet ovat tulleet vasta pölyn jälkeen? Kumpi tuli ensin, muna vai kana?”
Suuri enemmistö tiedemiehistä on nykyään yhtä mieltä tšekkiläisen astrofyysikon Josip Kleczekin kanssa, joka sanoi: ”Saattaa olla, että useimmat ja mahdollisesti kaikki alkeishiukkaset ovat syntyneet energian muuttuessa aineeksi.” (The Universe) Sen jälkeen hän viittasi Einsteinin kuuluisaan kaavaan E = mc2 (energia on massa kerrottuna valon nopeuden neliöllä), joka osoittaa, että suunnattoman energian lähteestä voidaan tuottaa ainetta. Tieteellisesti on siis mahdollista luoda ainetta ”voimakkaan energian” lähteestä. ”Mutta emme tiedä, mistä energia tuli”, valitti muuan kuuluisa fyysikko.
Minkä johdonmukaisen päätelmän voimme siis tehdä? Yksinkertaisesti seuraavan: ”voimakkaan energian” lähteen on täytynyt olla se ikuinen ”jokin”, josta tämä aineellinen maailmankaikkeus sai alkunsa. Tätä johtopäätöstä tukee perusteellisesti tutkittu aineen ja energian häviämättömyyden laki, jonka mukaan energian ja aineen summaa ei voida luomalla eikä tuhoamalla muuttaa; energia ja aine voidaan vain muuntaa toisikseen. Näin ollen tiede myöntää, että aineellinen maailmankaikkeus voisi tulla ikuisesta energianlähteestä.
Alkusyy – elävä vai eloton?
Pyydämme sinua nyt miettimään seuraavia avainkysymyksiä: Oliko tämä alkuperäinen ikuinen energianlähde elävä, älykäs persoona? Vai oliko se jotakin hengetöntä, elotonta? Syntyikö maailmankaikkeus pelkästään puhtaasti mekaanisen, fysikaalisen kehityksen myötä ilman tietoista, älyllistä ohjausta?
Tutkimalla huolellisesti maailmankaikkeutta tiedemiehet ovat nähneet todisteita konemaisesta täsmällisyydestä. Taivaankappaleet noudattavat niin tarkkoja lakeja, että tiedemiehet voivat vuosia etukäteen ennustaa erilaisia taivaalla näkyviä ilmiöitä. Sitä paitsi jotkin tarkimmista kelloistamme säädetään tähtien mukaan.
Lisäksi on havaittu hyvin järjestyneessä tilassa olevia ainekokoumia. Erityisesti tämä pitää paikkansa eliökunnan muodostavista mutkikkaista järjestelmistä. Jopa elämän ”rakennusaineissa”, valkuaisainemolekyyleissä, ilmenee hämmästyttävän monimutkaisella tavalla järjestyneitä atomeja.
Miten kaikki tällainen täsmällisyys ja monimutkaisuus sai alkunsa? Onko se seuraus miljardeja ja taas miljardeja vuosia vaikuttaneesta ”sokeasta sattumasta”?
Jotkut huomattavat tiedemiehet esittivät, että jos ryhmälle apinoita annettaisiin riittävästi aikaa hakata kirjoituskoneita, niin aikanaan – kenties miljardien vuosien kuluttua – ne saisivat yksinkertaisesti sattumalta aikaan sellaisen kirjan kuin esimerkiksi Tolstoin Sota ja rauha. Niinpä tiedemiehet järkeilivät, että jos umpimähkäiselle sattumalle annettaisiin tarpeeksi aikaa, se tuottaisi vähitellen tämän monimutkaisen maailman.
Mutta kuten eräs tutkija huomautti, ”tarvittaisiin joku havaitsemaan, milloin ne [apinat] olisivat saaneet työnsä valmiiksi. . . . ja se, miten kauan apinoiden voitaisiin odottaa käyttävän aikaa, riippuisi nimenomaan siitä, miten valinta suoritettaisiin”. Niin, tarvitaan älykäs ihminen, joka tietää mitä kirjassa sanotaan, valikoimaan apinoiden aikaansaannoksia ja kokoamaan ne mestariteokseksi. Ilman ”valitsijaa” apinat eivät koskaan tuottaisi todellista kirjaa. Niiden ponnistelut johtaisivat parhaassa tapauksessa aakkosten sekasotkuun tai pelkkiin irrallisista tai osittaisista sanoista muodostuneisiin riveihin.
Kirjassa The Life Puzzle sanotaan: ”Sokea sattuma on luova veikko. . . . Hänellä on kuitenkin hyvin rajalliset lahjat. Hän voi tuottaa tavattoman helposti alhaisella tasolla olevia rakenteita . . . mutta rakenteiden monimutkaistuessa hänen kykynsä loppuvat erittäin nopeasti. Ja kuten näimme, pitkän ajan kestävästä odotuksesta tai valtavien aineellisten voimavarojen käytöstä ei ole paljon apua.”
Lapsetkin tietävät, ettei taloa voida rakentaa rakennuspalikoista vain heittelemällä palikoita ilmaan siinä toivossa, että ne saattaisivat sattumalta muodostaa talon. On totta, että jollakin heitolla pari kolme palikkaa voi pinoutua päälletysten.Mutta mitä mahdollisuuksia on olemassa kokonaisen talon rakentumiseen? Jollei lapsi varjelisi muutamia sattumalta pinoutuneita palikoita, nekin voisivat hajota seuraavalla heitolla. Jonkun täytyy ohjailla palikoita kokonaisen, monimutkaisen talon rakentamiseksi.
Siksi tiedemiesten on ollut omien havaintojensa perusteella pakko sulkea ”sokea sattuma” pois laskuista tekijänä, joka olisi vastuussa maan päällä ja maailmankaikkeudessa ilmenevän järjestelmän korkeasta tasosta.
Charles Darwin ehdotti vuonna 1859, että ”luonnonvalinta” olisi johtava ”valitsija”, joka voisi järjestellä sokean sattuman aikaansaannokset kokonaisuudeksi ja tuoda kaaoksesta esiin järjestyksen. Luonnonvalinnan uskotaan olevan tapahtumasarja, jonka avulla ainoastaan ”oikeat” (suotuisat) rakenteet tai eliöt (kasvit ja eläimet), jotka ovat erityisen soveliaita ympäristöönsä, säilyvät elossa ja siten siirtävät ”oikean” rakenteen jälkeläisiinsä, ”kehittyvät” vähitellen monimutkaisemmiksi elämänmuodoiksi.
Kuvailtuaan monia ainutlaatuisia olosuhteita, joiden ansiosta elämän olemassaolo maan päällä on mahdollista, kehitysteorian kannattaja C. F. A. Pantin, entinen Cambridgen yliopiston eläintieteen professori Englannista, myönsi, että ”kaikkia luonnon erikoispiirteitä ei voitu selittää luonnonvalinnan toiminnan avulla”.
Millaisia ”erikoispiirteitä”? Eläintieteilijä W. H. Thorpe on sanonut muuatta piirrettä ”yhdeksi hämmästyttävimmistä ja järkyttävimmistä iskuista, jonka kehitysteoria on saanut viime aikoina”. Hän tarkoitti geenin uskomatonta monimutkaisuutta. Geeni on elävässä solussa oleva mikroskooppisen pieni yksikkö, joka määrää, millainen jostakin nimenomaisesta kasvista tai eläimestä tulee. Geenit ovat todella monimutkaisia! Pienoistietokoneiden tavoin ne varastoivat tietoa ja syöttävät ohjeita soluun. Jos kaikki tämä tieto kirjoitettaisiin vakiokirjaimilla, se täyttäisi noin tuhatosaisen tietosanakirjan!
Mikä mahdollisuus luonnonvalinnalla olisi saada aikaan monimutkainen geeni ”sattumanvaraisten mutaatioiden” kautta miljardien vuosien kuluessa? ”Mahdollisuudeet ovat silloinkin käsittämättömän pienet (10–415) siihen, että oikea DNA-molekyyli muodostuisi tänä aikana”, kirjoittaa biologi Frank B. Salisbury Nature-nimisessä tieteellisessä aikakauslehdessä. ”Käsittämättömän pienet”! Sen todennäköisyys on siis yksi sellaisesta luvusta, jossa ykkösen perässä on 415 nollaa!
Vaikka Salisbury uskoo luonnonvalinnan avulla tapahtuvaan kehitykseen, niin siitä huolimatta tällaisen tapahtumisen mahdottomuus sai hänet päättelemään: ”Erityinen luominen tai ohjattu kehitys ratkaisisi geenin monimutkaisuuden asettaman ongelman.”
Jonkin älyllisen voiman on täytynyt ”ohjata” tällaisen monimutkaisen molekyylin rakentumista. Se ei olisi voinut kehittyä pelkästään sattumalta tai edes ”luonnonvalinnan” avulla. Eloton aine, kuten atomit ja molekyylit, ei järjestä itseään.
”Lisäksi tiedämme, että elämän tärkein ominaispiirre on sen kyky vähentää entropiaa [pitkälle järjestyneiden systeemien taipumusta pyrkiä vähemmän järjestyneeseen tilaan] eli kyky palauttaa järjestys vastakohtana elottomalle aineelle, jolla on taipumus järjestyksen heikkenemiseen (eli entropian lisäämiseen, ts. kivillä on taipumus vieriä mäkeä alas, ei ylös).” – The Reflexive Universe.
Minkä tämä kaikki osoittaa meille? Sen, että alkuperäisen Energianlähteen on täytynyt olla elävä varatakseen ohjausta, kun hänen hallussaan olevaa energiaa käytettiin meitä ympäröivän aineellisen maailman luomisessa.
Järkevä tieteellinen johdonmukaisuus tuo meidät samaan johtopäätökseen, jonka Raamattu ennätti tehdä runsaat 2700 vuotta aiemmin seuraavassa tieteellisesti luotettavassa lausunnossaan: ”Nostakaa silmänne korkeuteen ja katsokaa: kuka on nämä luonut? Hän, joka johdattaa esiin niitten joukot täysilukuisina, . . . suuri on hänen voimansa ja valtainen hänen väkensä: ei yksikään jää häneltä pois.” – Jes. 40:26.
[Kaavio s. 5]
(Ks. painettu julkaisu)
TIETOKONE
GEENI
Geeni – elävässä solussa oleva mikroskooppisen pieni yksikkö – määrää, millainen jostakin nimenomaisesta kasvista tai eläimestä tulee. Geenit muistuttavat pienoistietokoneita; ne varastoivat tietoa ja syöttävät ohjeita soluun.
SOLU