Tarkkailemme maailmaa
Tunnettuja puolueettomuudestaan
◆ Laken piirikunnan viranomaisille Illinois’n osavaltiossa Yhdysvalloissa on ollut ongelmana tilojen saaminen äänestyskoppejaan varten. Piirikunnan notaari haluaa lainsäädäntöä, jonka avulla kirkkokuntia ja muita veroista vapautettuja yhteisöjä voitaisiin pakottaa luovuttamaan tilojaan sellaiseen käyttöön. Monet niistä ovat nimittäin olleet haluttomia yhteistyöhön. ”Sen voin kyllä ymmärtää, etteivät Jehovan todistajat antaisi meidän käyttää kirkkoaan”, hän sanoi. ”Tiedän, etteivät he sekoita politiikkaa uskontoon. . . . Samaa ei voida sanoa näistä muista kirkkokunnista.” – The News-Sun, 29.9.1978.
”Saatanan atomipommi”?
◆ Huumeiden käyttäjät kutsuvat vasta muotiin tullutta uutta huumausainetta PCP:tä ”enkelipölyksi”. Mutta oikeusviranomaiset ja huumausaineasiantuntijat nimittävät sitä ”Saatanan atomipommiksi” ja huumeiden ”uudeksi demoniseksi ulottuvuudeksi”. Tätä huumetta käyttävät ”marssivat suoraan poliisin pistoolin piippuun tai palavaan taloon tai hyppäävät alas pilvenpiirtäjästä uskoessaan kykenevänsä lentämään”, sanoo Los Angelesin huumausainetyöryhmän virkailija. ”Tämän huumeen vaikutuksessa olevan 14-vuotiaan tytön taltuttamiseen tarvittiin kahdeksan poliisia . . . PCP-matkan kauhuissa kamppailevat normaalikokoiset miehet rikkoivat teräksiset käsirautansa.” To the Point International -lehti mainitsee useita ”kauhukertomuksia”: eräs sairaalaan toimitettu huumeen käyttäjä, joka oli pysytellyt rauhallisena useita tunteja, hyppäsi yhtäkkiä ylös ja puri erään tytön nenän irti; muuan äiti upotti pienokaisensa höyryävän kuumaan veteen; eräs nuorukainen ampui vanhempansa näiden katsellessa televisiota; yksi yritti raiskata oman äitinsä.
Avioliitot ja avioerot Suomessa
◆ Suomen tilastollisen vuosikirjan mukaan ensimmäisen avioliiton keskimääräinen solmimisikä on alentunut 2–3 vuodella vajaan sadan vuoden aikana. Kun miehet solmivat ensimmäisen avioliittonsa 1800-luvun loppupuolella noin 27-vuotiaina ja naiset noin 25-vuotiaina, ovat vastaavat luvut viime vuosina olleet miesten kohdalla keskimäärin noin 24 vuotta ja naisilla noin 22 vuotta.
Solmittujen avioliittojen kokonaismäärä on parin vuosikymmenen kuluessa vähentynyt tuntuvasti. Esimerkiksi vuonna 1967 solmittiin yli 41000 mutta vuonna 1976 enää noin 33000 avioliittoa. Tilastokeskus arvelee avoliittojen yleistymisen vaikuttaneen tilastoihin. Vuoden 1978 keväällä suoritetun tutkimuksen mukaan viisi prosenttia 15 vuotta täyttäneistä suomalaisista asui avoliitossa. Naimisissa oli 57 prosenttia.
Vaikka avoliittojen yleistyminen on vähentänyt solmittujen avioliittojen määrää, niin avioeroja on silti otettu yhä enemmän. Niiden määrä on lisääntynyt 1960-luvun alun noin 4000:sta vuodessa noin 10000:een muutamana viime vuonna. Vain vajaassa kolmanneksessa niistä syyksi ilmoitettiin aviollinen uskottomuus ja yli puolessa pelkästään ”välien rikkoutuminen”.
Uimaanko odotusaikana?
◆ Raskaana olevien naisten tulisi harrastaa kevyttä uintia helpottaakseen synnytystä ja eliminoidakseen odottavien äitien usein kokeman väsymyksen, sanoo japanilainen synnytyslääkäri Hajime Murooka. Hän perehtyi asiaan havaittuaan, että naissukeltajilla oli helpot synnytykset. Murooka järjesti niin, että 50 odottavaa äitiä ui 45 minuutin ajan kolme kertaa viikossa. Kun äitejä ja sikiöitä tarkkailtiin, pantiin merkille, että harjoitus ei ollut vahingoittanut heitä mitenkään, ja useimmilla naisista oli lähes kivuton synnytys.
Kannanotto Argentiinan suvaitsemattomuuden johdosta
◆ Yhdysvaltain Valkoinen talo on saanut kokea julkisen myötätunnon ilmauksen Argentiinassa vainotoimenpiteiden kohteeksi joutuneiden Jehovan todistajien puolesta. U.S. News & World Report -lehden mukaan eräänä äskeisenä viikkona ”inflaatiota koskevien kirjeiden arvioitiin sijoittuneen postilähetysten määrää edustavalla listalla seitsemänneksi, ja sen edelle sijoittuivat mm. sellaiset aiheet kuin suhtautuminen yksityiskoulujen verottamiseen, Jehovan todistajien kohtelu Argentiinassa ja Nicaraguan avustaminen”.
Potkut paheelle
◆ Onko poltettujen savukkeiden määrän asteittainen vähentäminen oikea tapa päästä eroon tupakasta? Science News -lehti vastaa: ”[Kalifornian yliopiston] tutkijat ilmoittavat, että asteittainen luopuminen – käytön vähentäminen puoleen tai enemmänkin – saattaa, päinvastoin kuin yleensä luullaan, itse asiassa ’pitkittää heidän [tupakoivien] kärsimystään vahvistamalla tuon tuostakin heidän oireitaan ja tupakointitottumustaan. Pitkitetyn luopumisen tyypillinen seuraus on uudelleen sortuminen . . . halun johtaminen tupakointiin ja tupakoinnin johtaminen haluun muodostaa riippuvaisuuden noidankehän.’”
Rokote malariaa vastaan?
◆ Joka vuosi malariatartunnan saa noin 200 miljoonaa ihmistä kautta maailman, ja pelkästään Afrikassa malaria surmaa miljoona ihmistä vuodessa. Nyt Havaijin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan tutkija tri Wassim A. Siddiqui väittää valmistaneensa malariarokotteen, jota on kokeiltu apinoihin sataprosenttisella menestyksellä. Hän odottaa vihreää valoa aloittaakseen sen kokeilemisen ihmisiin. Tuloksiin ei kuitenkaan uskota päästävän pian, koska tällaiset kokeet vaativat tavallisesti 2–3 vuotta, ja niiden tulee osoittautua menestyksellisiksi, ennen kuin tuotetta voidaan ryhtyä jakelemaan.
Kokonaiset perheet varkaina
◆ ”Kokonaiset perheet lähtevät nyt yhdessä liikkeelle varastamaan”, sanoo Scotland Yardin komissario Joyce Crooks. Erään Lontoossa järjestetyn myymälävarkauksia käsitelleen konferenssin aikana hän kertoi epäsuotuisasta kehityksestä. Vanhemmat panevat lapsensa tekemään ”likaisen työn”, samalla kun he itse tarkkailevat tilannetta turvallisesta paikasta. Alle kymmenvuotiaat lapset ovat niin nuoria, että heitä ei voida panna syytteeseen. ”Menetelmä voi olla seuraava”, hän sanoi. ”Äiti, isä, isoäiti ja isoisä menevät lasten kanssa lauantaina suureen valintamyymälään. Äiti ja isä sullovat ostoskärryt täyteen, lapset työntävät sen sitten ’viattomasti’ kassan ohitse autolle, jonka luona isovanhemmat odottelevat.”
Kallista ilkivaltaa
◆ Katulamppujen rikkominen aiheuttaa Suomessa vuosittain noin kolmen miljoonan markan ylimääräisen menoerän ilkiteoista tavattujen lasten vanhemmille ja veronmaksajille. Suurin osa tästä laskusta koituu Etelä-Suomen taajamien osalle. Esim. Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa rikotaan vuosittain kivittämällä, potkimalla tai ampumalla yhteensä noin 5000 katuvalaistuslaitetta, ja tämän ilkivaltaisesti rikotun omaisuuden korjaaminen on viime vuosina tullut maksamaan kullekin näistä kaupunkikunnista keskimäärin runsaat 200000 markkaa. Lahdessa ja Tampereella joudutaan vuosittain käyttämään samaan tarkoitukseen noin kolmannes tästä summasta. Suurin osa ilkivallasta keskittyy alkutalven pimeimpiin kuukausiin.
Kiina tupakointia vastaan
◆ Vuosisatojen ajan kiinalaiset ovat kuuluneet maailman kovimpiin tupakanpolttajiin. Maa on pitänyt hallussaan kärkitilaa sekä tupakan tuotannossa että sen kulutuksessa. Mutta nyt Pekingin hallitus on pannut alulle laajan tupakoinninvastustamiskampanjan. Se on tähdätty pääasiassa nuorisoon, koska viranomaiset tajuavat vaikeaksi saada iäkkäämmät kansalaiset luopumaan tästä tavasta. Kaksi Kiinan tunnetuinta lääkäriä johtaa tätä tupakoinninvastustamiskampanjaa.
Vaarallisia pillereitä
◆ Keskimäärin noin 50 italialaista lasta saa joka päivä myrkytyksen pillereistä ja lääkeaineista, jotka on ajattelemattomasti jätetty lojumaan hyllyille. Monet myrkytyksistä johtavat kuolemaan. UPI-tietotoimisto ilmoittaa, että ”useimmat Italian kodeista ovat pullollaan vanhoja pillereitä”, koska niin harvat heittävät pois tarpeettomiksi käyneitä lääkkeitä. Vain Yhdysvalloissa, Japanissa ja Saksan liittotasavallassa pillereihin käytetään enemmän rahaa kuin Italiassa.
Melun vaikutus terveyteen
◆ Kuinka lentokoneiden synnyttämä melu vaikuttaa niihin, jotka asuvat suurten lentokenttien läheisyydessä? Kalifornian yliopiston tutkijat suorittivat äskettäin tutkimuksen, jossa tarkasteltiin kuolemantapausten ja sairastumisten määriä yhdyskunnassa, joka sijaitsee 3–5 kilometrin etäisyydellä Los Angelesin kansainväliseltä lentokentältä. Kun tietoja rinnastettiin vastaavankaltaiselta, mutta 13–14 kilometrin etäisyydellä sijaitsevalta asuinalueelta koottuun, eri kuolinsyyt sisältävään tilastoon, havaittiin lähempänä lentokenttää olevan yhdyskunnan lukemat noin viidenneksen korkeammiksi. Newsweek-lehden julkaiseman artikkelin mukaan ”hätkähdyttävin havainto oli se, että alkoholin käytöstä johtuvien maksakirroositapausten määrä oli 140 prosenttia korkeampi” niiden keskuudessa, jotka asuvat lähellä lentokenttää.
Lapset ja televisiomainonta
◆ Koska lapset, joiden kotona on televisio, näkevät päivittäin suuren määrän mainoksia (Yhdysvalloissa on arvioitu, että 2–11-vuotiaat lapset saattavat katsella jopa 22000 televisiomainosta vuodessa), heistä on tullut tehokas työkalu mainostajien käsiin, kun nämä yrittävät vaikuttaa vanhempien ostopäätöksiin. Yhdysvaltalaisen Stanfordin yliopiston tutkijat ovat kuitenkin panneet merkille, että vähäinenkin opastus voi kasvattaa tervettä skeptisyyttä jopa hyvin nuorissa. ”Olemme vakuuttuneet siitä, että lapsia voidaan opettaa suhtautumaan kriittisemmin mainosten esittämiin vetoomuksiin, kun heille opetetaan, miten mainoksissa yritetään suostutella”, sanoi yksi tutkijoista. Ne lapset, jotka katselivat elokuvia, joissa esiteltiin mainonnan petollisia menettelytapoja, havaittiin jälkeenpäin huomattavasti skeptisemmiksi kuin vastaavankaltainen lapsiryhmä, joka ei nähnyt näitä elokuvia.
Tämäkö on uskontoa?
◆ Yhtenä yrityksenä ehkäistä jäsenmäärän nopeaa hupenemista eräs New Yorkin Long Islandin synagoga on päättänyt alentaa tavanomaista 300 dollarin (noin 1200 markan) vuotuista maksua uusien jäsenien kohdalla. ”Meidän on saatava tuoretta verta tai joudumme hukkaan koko joukko”, sanoi seurakunnan puheenjohtaja Bernard Green. Toinen virkailija sanoi pelkäävänsä, että synagoga jouduttaisiin ehkä sulkemaan tai sulauttamaan toiseen seurakuntaan, jollei uusia jäseniä saada. Newsday-lehti sanoo: ”Hänen kertomansa mukaan suurempi läsnäolijamäärä tekisi jumalanpalvelukset ja aikuisopetuskurssit nautittavammiksi, ja useampia käsiä olisi tarjolla auttamaan tuottoisissa viikoittaisissa bingopeleissä.”
Alkoholismin uhka
◆ Varsovassa järjestetyssä kansainvälisessä alkoholismia käsittelevässä kongressissa puhunut puolalainen tiedemies Mikolai Tolkan sanoi alkoholin kulutuksen lisääntyneen siinä määrin kaikkialla, että siitä saattaa muodostua ihmiskunnalle ydinpommia vaarallisempi uhka. Hän sanoi tämän ”pommin olevan jo tikittämässä, joskin vain harvat panevat sen merkille”. Hän sanoi, että alkoholin kulutus Puolassa on lisääntynyt 35 prosenttia viidessä vuodessa. Kolmen miljoonan puolalaisen kaikkiaan 35-miljoonaisesta kansasta sanotaan juovan liikaa joka päivä. Eniten alkoholin kulutus kasvoi viiden vuoden aikana Alankomaissa – 60 prosenttia. Myös Kanadan edustaja mainitsi alkoholin kulutuksen huimasta kasvusta, ja lisäsi: ”Me juomme aina vain enemmän.” – La Presse, Montreal, Kanada.
Mittavin luonnonsuojelualue
◆ Namibiaan Lounais-Afrikkaan on muodostettu maailman laajin luonnonsuojelualue. Se käsittää noin 2280000 hehtaarin alueen. Se on näin lähes kaksi kertaa suurempi kuin Yellowstonen alue Yhdysvalloissa ja noin seitsemän kertaa suurempi kuin Suomen tämänhetkiset 9 kansallispuistoa ja 15 luonnonpuistoa yhteensä. Alueelle päästettävien matkailijaryhmien kokoa rajoitetaan, jotta tämä alue säilyisi niin turmeltumattomana kuin mahdollista. Alueen länsiosat Atlantin rannikkokaistaleella on omistettu kalojen ja lintujen suojelualueeksi; sisämaasta löytyy vuoria, rotkoja, rehevää kasvillisuutta, vesiputouksia ja autiomaata. Eläimistön, joka käsittää mm. vuoriseeproja, strutseja, leopardeja, gepardeja ja hyppyantilooppeja, arvioidaan lisääntyvän suojelutoimenpiteiden ansiosta nopeasti.