Musiikin ymmärtäminen ja siitä nauttiminen

JOKU on joskus sanonut: ”Musiikki ja melu ovat kuin kaksi erilaista poikaa – toinen on ihastuttava ja toinen kauhistuttava!” Vaikka ne ovat yhtä erilaisia kuin Aabel ja Kain ja yhtä vastakkaisia kuin päivä ja yö, ne ovat silti lähtöisin samasta fysikaalisesta ilmiöstä, ”äänestä”. Samalla kun me voimme sanoa melun olevan kovaa ja hermostuttavaa (joskus kauhistuttavaa) ääntä, musiikki voi olla tyynnyttävää ja rentouttavaa (toisinaan ihastuttavaa). Etkö olekin pannut merkille, miten musiikki voi herättää meissä mieltä ylentäviä ilon ja hilpeyden tunteita, samaan tapaan kuin nousuvirtaus kuljettaa korkealle liitävää lintua? Mutta toisinaan musiikki voi synnyttää meissä alakuloisuutta, jopa surumielisyyttä ja kyyneliä.

Mitä musiikki on?

Musiikkia on sanottu ”kansainväliseksi kieleksi”. Miksi? Koska ihmiset, jotka eivät puhu samaa kieltä, voivat olla kanssakäymisissä nauttimalla samasta musiikista. Sitä paitsi musiikilla on maailmanlaajuinen vetovoima, sillä se koskettaa melkein jokaista inhimillisen elämän puolta. Meillä on rakkauslauluja, häälauluja, kehtolauluja ja ”tyttö ja poika” -lauluja. On olemassa viihdemusiikkia ja klassista musiikkia, itämaista ja länsimaista musiikkia ja kansanlauluja ja ”rock”-musiikkia. Sitten on mutkikasta, toisinaan latinalaisrytmejä sisältävää musiikkia. On myös hyvin ihastuttavaa ja mukaansa tempaavaa valssia. Ja etkö olekin rummuttanut varpaillasi tai taputtanut käsiäsi nopean polkan tai sytyttävän marssin tahdissa? Hyvin todennäköisesti olet. Niin, kaunis laulu, jossa käytetään muutamia musikaalisia sointuja, viehättää korviamme suunnilleen samalla tavalla kuin hieno väriyhdistelmä miellyttää silmiämme. Koettaahan televisiomainontakin saada suuren yleisön suosion liittämällä musiikin mainoksiinsa!

Ihmisinä meidät on jotenkin tehty sellaisiksi, että melodiset ja harmoniset äänet voivat tehdä meihin syvän, tunneperäisen vaikutuksen. Näin on erityisesti silloin, kun niihin liittyy oikea tahti ja kenties sopivat sanat. Musiikki on ’järjestettyä ääntä’. Nuottiviivastot viisine yhdensuuntaisine viivoineen, joilla on omat ”henkilöllisyystodistuksensa” eli nuottiavainmerkkinsä, ovat joitakin musiikin äänen järjestämisessä käytettävistä aineksista. Sitten on ylennys- ja alennusmerkkejä, jotka muuttavat nuottien luonnetta ja korkeutta muuttamatta niiden nimiä. Nuottien erilainen ulkonäkö viittaa niiden edustamien äänien vaihtelevaan aikaan eli kestoon. Kun ne sijoitetaan ylemmäksi tai alemmaksi nuottiviivastolla, ne merkitsevät korkeampia tai matalampia äänen sävelkorkeuksia. Tämä on kirjoitettua musiikkia. Ja musiikin ääni syntyy siten, että joku soittaa säveltäjän näistä aineksista sopiviksi kuvioiksi laatiman sävellyksen. Musiikki on siis taidemuoto, joka ilmenee äänen ja ajan alueella.

Äänen tullessa korviimme jokin värähtelee – viulun kieli, rummun kalvo, puhallussoittimen ruokolehti. Kysymys on ilman panemisesta liikkeeseen. Samoin kuin tyveneen lampeen pudotettu pieni kivi saa sen aaltoilemaan, jostakin lähteestä tulevat ilmaväreet ja -aallot etenevät kehinä, kunnes ne saavat korvamme rumpukalvon värähtelemään – ja me kuulemme äänen! Jos ei olisi ilmaa, ei olisi ääntä. Voimme kiittää Jumalaa ihmeellisestä kuulostamme ja kaikesta muusta siihen liittyvästä ympärillemme luodusta, joka mahdollistaa tällaisen viestinnän.

Musiikki-instrumenteista, joita on hyvin monenlaisia ja joista ihmisääni oli epäilemättä ensimmäinen, lähtee erikorkuisia säveliä. Kun sävelet sovitetaan tunnistettavaksi yksiääniseksi kuvioksi, syntyy ”melodia”. Koska ääni kiitää kuin virta, melodian voitaisiin sanoa olevan ”vaakasuoraa musiikkia”. Jos samanaikaisesti kuullaan erikorkuisia ääniä, kuten on laita soinnussa, on saatu aikaan ”harmonia”, ja me voimme ajatella harmonian olevan ”pystysuoraa musiikkia”.

Musiikillista harmoniaa on etupäässä kahdenlaista: ”tasasointua” ja ”riitasointua”. Niin se on! Riitasointu eli ”dissonanssi”, joksi sitä joskus nimitetään, on olennaisen tärkeää musiikille. Miksi? Koska ilman dissonanssia musiikissa olisi tuskin lainkaan tajuttavaa liikettä. Esimerkiksi kun sävelmä tulee loppuunsa, me tajuamme, että se päättyy tai että siihen tulee tauko. On päästy loppuun, ja me saamme tyydytyksen tunteen.

Vastamelodia

Kun ”pystysuora musiikki” eli harmonia virtaa musiikillisen etenemisen kiinteiden sääntöjen mukaisesti, voidaan täydentää sopivasti jotakin tunnettua melodiaa eli ”vaakasuoraa” sävelmää. Kiinnittämällä erikoista huomiota harmonian kuvioihin voidaan suunnitella ”vastamelodia”. Ymmärrämme paremmin musiikkia ja nautimme siitä enemmän, kun kuuntelemme näitä tukimelodian kuvioita niiden edetessä päämelodian rinnalla tai päinvastaiseen suuntaan kuin se. Kun esimerkiksi orkesterissa viulut soittavat helposti tunnistettavaa melodiaa, kuuntele todetaksesi, voitko erottaa käyrätorvella tai oboella soitettavan vahvistavan melodian. Tunnet ihastusta kuullessasi juoksutuksen, jolla huilut toistavat aiemmin soitettua kuviota!

Tällä tavalla meitä autetaan arvostamaan musiikin aaltoilua eli etenevää liikettä. Toistuvat kuviot toimivat niin sanoaksemme ”kilometripylväinä”; me huomaamme ne, odotamme niiden paluuta ja saamme tyydytystä, kun ne toteutuvat. Raamatun ennustusten tavoin ne innostavat meitä, kun kuulemme ne; me odotamme kiihkeästi niiden toteutumista, ja voi, millaista tyydytystä me koemmekaan niiden tuomien siunausten yhteydessä!

Kuulolahja

Jollei Jumala olisi antanut meille lahjaksi ihmeellistä kuuloamme, ei olisi olemassa musiikkia tai me emme ainakaan kykenisi nauttimaan siitä. Ymmärtääksemme musiikkia ja nauttiaksemme siitä sen kaiken täytyy kuulua kuulokykymme rajoissa. Vaikka kuulokyvyn rajat ovat erilaisia eri ihmisillä, yleensä tunnustetaan, että tuo kyky ulottuu 16 värähdyksestä eli jaksosta sekunnissa 20000:een värähdykseen sekunnissa. Elektroniikan piirissä nykyään käytettävä uudempi värähdystaajuuden mitta on hertsi (Hz). Kaikkien soittimien synnyttämät äänet mahtuvat hyvin näihin rajoihin. Esimerkiksi viulun taajuusalueen rajat ulottuvat vain 180 hertsistä 2500 hertsiin. Kitara soi hieman matalammalla 80 ja 1200 hertsin rajoissa. Mikä soi korkeimmalla? Symbaaleista voi lähteä jopa 20000 hertsin värähtelyjä. Pianolla on tavallisesti kunnia olla orkesterissa se soitin, jolla on laajin taajuusalue eli 27–4000 hertsiä.

Yläsävelet antavat äänelle tunnusomaisen sointivärin

Useimmat ihmiset ovat yhtä mieltä siitä, että ”elävä” musiikki on nautittavinta. Oletko koskaan ihmetellyt, miksi? No, onko kukaan milloinkaan nähnyt maalausta tai valokuvaa, joka voisi vetää vertoja alkuperäiselle maisemalle? Jäljennöksestä puuttuu aina jotakin. Vaikka valokuva toistaisikin kaikki alkuperäiset värit ja yksityiskohdat, siitä puuttuu syvyys. Suunnilleen samalla tavalla elävässä musiikissa on jotakin sellaista täyteyttä, rikkautta ja syvyyttä, jolle on vaikea löytää vertailukohtaa. Miksi?

Valo, jonka näemme, ja ääni, jonka kuulemme, ovat kaikki värähtelyjä. Ääni ei muodostu ainoastaan perusvärähtelystä, vaan perussävelellä on myös osittaisia eli toissijaisia värähtelyjä. Ja juuri nämä osasävelet eli ”yläsävelet” antavat alkuperäiselle esitykselle sellaista rikkautta, täyteläisyyttä ja syvyyttä, jota on niin vaikea toistaa jäljennöksessä. Mielenkiinnon vuoksi on sanottava, että juuri näiden alkuperäisessä esityksessä olevien yläsävelten korostuminen tai vaimentuminen auttaa meitä ymmärtämään, että kuulemamme musiikki on jousi- tai huilumusiikkia tai että se voi edelleen olla säkkipillillä soitettuna aivan sama sävel! Tämä äänen ominaisuus voidaan tunnistaa siitä ”sointiväriksi” kutsutusta yläsävelten yhdistelmästä, jonka aikaansaa normaalisti esimerkiksi vaskisoitin, verrattuna kielisoittimen tai sellaisen puhallussoittimen sointiväriin, jossa ruokolehti saa ilman väräjämään.

Miten voimme nauttia musiikista

Vaikka harvoilla ihmisillä on lahjoja tai mahdollisuuksia elävästä musiikista nauttimiseen, silti korkealuokkainen äänentoisto eli hifi-toisto viihdyttää jatkuvasti miljoonia ihmisiä. Radiossa on AM- ja ULA-asemia. Melkein häiriöttömän kuuluvuutensa ja laajemman taajuusalueensa vuoksi ULA-lähetyksiä pidetään yleensä parempina musiikkia kuunneltaessa. ULA-stereoasemat ovat nykyään varsin suosittuja monissa maissa siksi, että ne voivat toistaa suuressa määrin yläsäveliä, joita olemme käsitelleet. Lisäksi on saatavana hifi-äänilevyjä ja -kasetteja. Levyjä ja kasettien ääninauhoja valmistavien yhtiöiden ihanteena on elävän musiikin toistaminen aidon puhtaina äänityksinä, sellaisena kuin se oli alun perin kaikkine harmonisine yläsävelineen, ja samanaikaisesti häiritsevän kohinan ja särön poistaminen.

Ihmisestä, joka silloin tällöin kuuntelee musiikkia vain taustamusiikkina, tämä ei ehkä ole niin tärkeää. Pieni transistoriradio saattaa olla täysin riittävä. Eikä häntä voida arvostella siitä, sillä musiikilliset maut vaihtelevat suuresti. Mutta toisesta ihmisestä tällainen saattaa olla hyvin epätyydyttävää. Vaikka radio soittaa musiikkia, se ei kuulosta hänestä aidolta. Syynä voi olla suuri äänen vääristymä eli särö tai pieni taajuusalue. Kohinan ja särön ohella äänen musiikillisen puhtauden puute saattaa johtaa siihen, että tämä ihminen sulkee radion, sen sijaan että hän jatkaisi sen kuuntelemista.

Mahdollisimman pieni särö on tärkeä hyvässä musiikin toistossa. Äänilevyä soitettaessa särö saattaa johtua huonolaatuisesta äänirasiasta tai neulasta. Toisissa ääninauhoissa on voimakkaampi särö ja kohina kuin toisissa nauhoissa. Myös vahvistin ja ennen kaikkea kaiuttimet vaikuttavat suuresti lopullisen äänen laatuun. Jos laitteistasi on käytettävissä numerotietoja, olisi hyvä katsoa ilmoitettu särö ja taajuusalue. Joidenkin laitteiden särö voi olla jopa 1,5 prosenttia tai enemmän, samalla kun korkealuokkaisemman tuotteen särö voi olla esimerkiksi vain 0,04 prosenttia tai vähemmän. Taajuusalueesta kertovat numerot ovat myös tärkeitä, mutta ne voivat olla harhaanjohtavia.

Tutkittuaan paljon paremmuustestejä muuan asiantuntija esitti asian seuraavasti: ”90 prosenttia kaikista kuulijoista on täysin tyytyväisiä 60–8000 hertsin toistoalueeseen.” Näyttäisi siis siltä, etteivät useimmat ihmiset ole niin vaateliaita, kuin jotkut mainostajat haluaisivat meidän uskovan. On selvää, ettei tämä suinkaan sovellu jokaiseen. Joillakuilla on herkkä kuuloaisti, ja särö ja täyden toistoalueen puute haittaavat heidän musiikista saamaansa nautintoa. Mihin ryhmään sinä kuulut? Loppujen lopuksi korvasi on paras tuomarisi. Valitse niiden laitteiden joukosta, joihin sinulla on varaa, sellainen ääni, joka miellyttää sinua eniten.

Tasapainoisen näkemyksen säilyttäminen

Muiden nautintojen tavoin musiikillakin on rajoituksensa. Rankan työpäivän jälkeen se voi olla hyvin rentouttavaa ennen levolle vetäytymistä. Jotkut huomaavat sen piristävän lievästä masennuksesta. Sitä ei tulisi kuitenkaan pitää vastauksena kaikkeen. Jos jollakulla on ongelma, joka vaatii toimintaa, työ ei tule tehdyksi musiikkia kuuntelemalla. On myös hyvä muistaa, että useimmilla ihmisillä vakava ajattelu ja mietiskely vaativat hiljaisuutta. Mutta jotkut näyttävät olevan niin riippuvaisia musiikista, että heidän mielestään sen täytyy soida heillä jatkuvasti. Ja naapurien yleinen valitus on se, että jotkut soittavat musiikkia liian kovaa. On aivan kuin jotkut musiikin ystävät eivät välittäisi siitä, ettei kaikilla ole samanlaista innostusta ja makua kuin heillä. Jos joku elää ahtaudessa toisten kanssa, jotka voivat häiriintyä, hän saattaisi ehkä kuulokkeiden avulla päästä nauttimaan musiikista. Jos musiikkiharrastusta ei pidetä järkevissä rajoissa, siihen voi kulua paljon aikaa, ja siten se voi luoda enemmän ongelmia kuin ratkaista niitä.

Valaistaksemme tätä luokaamme lyhyt silmäys eräisiin erittäin kuuluisiin ihmisiin, jotka tekivät musiikista tärkeimmän kiinnostuksen kohteen elämässään joskus muiden asioiden kustannuksella, joihin heidän olisi pitänyt kiinnittää enemmän huomiota. Ludwig van Beethovenia pidetään yhtenä kaikkien aikojen suurimmista säveltäjistä, mutta kuitenkin meille kerrotaan, että hänen oma elämänsä oli pahassa epäjärjestyksessä. Toinen, Franz Schubert, jonka sanotaan säveltäneen kaikkien aikojen kauneimpiin kuuluvan sinfonian, kuvaili kerran itseään hyvin onnettomaksi ihmiseksi.

Eivätkä tällaiset tunneperäiset masennukset olleet ainoastaan entisajan taiteilijoiden osana. Aikansa suosituimpiin country- ja western-laulajiin kuuluneella Hank Williamsilla oli tapana laulaa uskonnollista laulua, jonka nimenä on ”Näin valon”. Mutta näkikö hän valoa? Erään kerran laulettuaan tämän laulun hänen kerrotaan puhjenneen kyyneliin ja nyyhkyttäneen, ettei hän nähnyt valoa. Matkalla erääseen laulukonserttiin otettu liian suuri huumeannos päätti traagisesti hänen elämänsä.

Niin, nämä olivat ihmisiä, jotka elivät musiikin vuoksi; se oli koko heidän elämänsä. Saattaisimme hyvin sanoa, että musiikki oli heille kuin muutamat auringonpaisteiset tuokiot myrskyävällä ja tuulisella merellä! Mitä tahansa lyhytaikaista iloa he saivatkin siitä, henkilökohtaisten ongelmien pimeys peitti sen aivan liian pian. Sellaiset muusikot ovat varoittava esimerkki niille, jotka etsivät tasapainoista ja onnellista elämää.

Vaikka useimmat meistä elävät kuuntelijoina eivätkä esiintyjinä, edellä oleva läksy on sama molemmille. Ei ole hyvä käyttää liikaa aikaa musiikin soittamiseen tai sen kuunteluun. Musiikki on ilman muuta erinomaista! Mutta se on vain YKSI Jumalan ihmiskunnalle antamista suurenmoisista lahjoista. On muitakin lahjoja – perheemme, ystävämme, työmme ja kristillinen palveluksemme. Ne vaativat myös huomiotamme. Jos osaamme viisaasti pitää musiikin sille kuuluvalla paikallaan – valmiina käytettäväksi, kun sitä tarvitaan ja kaivataan, siten, ettei se työnnä tieltään muita vastuita – me voimme mainiosti edelleen ymmärtää musiikkia ja nauttia siitä tervehenkisesti vuodesta toiseen.

[Kaavio s. 21]

(Ks. painettu julkaisu)

Symbaalit: jopa 20000 Hz

Kitara: 80–1200 Hz

Viulu: 180–2500 Hz

Piano: 27–4000 Hz

Kaikki soittimien ääni muodostuu värähtelyistä eli jaksoista sekunnissa eli hertseistä (Hz)