Mitä kotona nykyään tapahtuu?
MIKÄ on väkivaltaisin paikka asuinseudullasi? Olisiko sinulle järkytys ajatella, että ”koti” voi vaatia itselleen tuota surullista kunniaa?
The Los Angeles Times -lehti sanoi: ”Nykyään perhekahakoista on tullut väkivallan yleisimpiä ja vaarallisimpia ilmenemismuotoja tässä maassa. Käytännöllisesti katsoen jokaisessa korttelissa, jokaisessa kauppalassa, kaupungissa ja esikaupungissa avioparit potkivat, tuuppivat, läimäyttävät ja iskevät nyrkillä toisiaan. . . . Väkivalta kaduilla voi olla näkyvämpää, mutta kotona tapahtuva väkivalta on yleisempää – ja aivan yhtä kuolettavaa.”
Miljoonien Aasiassa, Euroopassa, Etelä-Amerikassa – niin, kaikkialla, Suomessakin, jossa perheen sisäistä väkivaltaa on kuitenkin tutkittu vähän – täytyy surullisena myöntää: heidän kotinsa on raju taistelutanner. Mutta toiset voivat oman kokemuksensa tai jossakin määrin kaihoisan ajattelun perusteella ilmaista tunteita, jotka ovat yhtä vanhoja kuin Ciceron tunteet: ”Ei ole olemassa ihastuttavampaa paikkaa kuin koti.” Tai he voivat yhtyä saksalaiseen runoilijaan Goetheen, joka sanoi: ”Onnellisin on se, olkoon hän kuningas tai talonpoika, joka löytää rauhan kodissaan.”
Mutta miten moni nykyään todella löytää rauhan kotona? Löydätkö sinä? Löytävätkö useimmat naapureistasi sen? Miten on työ- tai koulutovereittesi laita? Totuus on, että kodin väkivalta on ahdistava ongelma, jota emme voi jättää huomiotta, kuten seuraavat tiedot osoittavat:
Japanilaiset sanomalehdet ilmoittivat turvakeskuksen avaamisesta kaltoin kohdeltuja vaimoja varten ja sanoivat: ”Mukiloitujen vaimojen ei tarvitse enää kärsiä vaieten.” Nähtyään naisia, joilla oli luunmurtumia ja suuria mustelmia – mukaan luettuna nainen, jota hänen alkoholistiaviomiehensä löi pesäpallomailalla melkein joka ilta – tuon Tokiossa sijaitsevan keskuksen johtaja sanoi: ”Kahakat ovat lisääntyneet japanilaisissa kodeissa suuresti toisen maailmansodan jälkeen.”
Englannista tulee samanlaisia tietoja tilanteesta siellä ja muualla Euroopassa. Alahuoneen asettama komitea ilmoitti: ”Koti on monille hyvin väkivaltainen paikka.” Todisteena tästä voidaan nähdä, miten englantilaisia naisia virtaa viime aikoina perustettuihin turvakoteihin. Ottakaamme esimerkiksi Sheila. Hän ei ollut kolmeakymmentä; hän saapui nenä murtuneena, suurin osa hänen hampaistaan oli poissa ja tukassa hänellä oli suuria paljaita pälviä. Lisäksi hänen miehensä oli heittänyt tämän pojan itkemisen takia huoneen poikki niin usein, että kolmivuotiaana poika ei uskaltanut edes puhua.
Suomessa on paikoin perustettu puhelinpäivystyksiä, joista perheväkivallan uhreja voidaan ohjata turvakoteihin tai muihin paikkoihin.
Ovatko nämä yksittäisiä tapauksia? Surullista kyllä ne eivät ole sellaisia. Amerikkalainen kongressin jäsen Barbara Mikulski korosti sitä, että neljäsosa kaikista tapoista Yhdysvalloissa tapahtuu perhepiirissä, ja puolessa niistä murhataan aviomies tai vaimo. Eräs kirjan Wife Beating: The Silent Crisis tekemisessä avustanut arvioi, että 28 miljoonaa amerikkalaista vaimoa joutuu miehensä pahoinpitelemäksi.
Voiko kukaan meistä sanoa, etteivät tämän syövänkaltaisen kotiväkivallan lonkerot ulotu meihin lainkaan? Varmasti miljoonat perheet, joissa vaimoa piestään ja lasta tai aviomiestä pahoinpidellään, tietävät sen vaikuttavan itseensä. Samoin meihin vaikuttaa se, jos joku rakas ystävämme tai sukulaisemme mukiloidaan kotona. Entä jos meillä on työssä sellainen tai olemme työssä sellaisen kanssa, joka tulee työhön mustelmaisena ja poissa tolaltaan? Eikö se vaikuta meihin, kenties jopa taloudellisesti? Miten kodin sisäinen väkivalta vaikuttaa myös poliisin ja sairaaloiden ensiapuosastojen meille tarjoamien palvelujen laatuun? Oletko tiennyt, että joissakin paikoissa poliiseja kuolee enemmän selvitettäessä kotien väkivaltaisuuksia kuin missään muussa heidän virantoimituksensa piirteessä? Perhekahakoita koskeviin puhelinsoittoihin vastaaminen vie suuren osan poliisien ajasta, ajasta joka muutoin voitaisiin käyttää meidän muiden suojelemiseen yleiseltä rikollisuudelta ja väkivallalta.
Mistä johtuu, että kodissa on niin paljon väkivaltaa? Onko avioero, jonka johdosta koti hajoaa, paras vastaus? Jos väkivallan ”syöpä” on puhjennut kodissasi – tai sinä havaitset joitakin sensuuntaisia taipumuksia – mitä voit tehdä sille? Koska Raamatun neuvot ovat käsitelleet tehokkaasti monia muita elämän ongelmia, mitä apua se antaa meille tässä ongelmassa? Seuraavissa artikkeleissa käsitellään näitä asioita. Tarkastelkaamme kodin väkivaltaa rohkaisevana vakaumuksena se, että sille voidaan tehdä jotakin.
[Huomioteksti s. 4]
”Ruumiillista väkivaltaa esiintyy enemmän perheenjäsenten välillä kuin keidenkään muiden ihmisten välillä tai missään muussa ympäristössä lukuun ottamatta sotia ja mellakoita.” – Yhdysvaltain mielenterveysinstituutti.