Japanilainen nainen nykyään

Herätkää-lehden Japanin-kirjeenvaihtajalta

JAPANILAINEN nainen on ollut länsimaalaisille tarkkailijoille satoja vuosia mallina viehättävästä kauneudesta ja passiivisesta alamaisuudesta. Vieraisiin maihin on kulkeutunut kuva kimonoon pukeutuneesta, vaatimattomasta, hiljaisesta ja palvelevaisesta vaimosta. Antaako tämä malli täysin oikean kuvan? Miten tämä nainen menestyy nykyisessä maailmassa?

Japanissa naisen perinteinen määritelmä on ryosai kembo (hyvä vaimo, viisas äiti), ja se on ihanteena vielä nykyäänkin. Suuri enemmistö japanilaisista naisista osoittaa voivansa saada onnellisuutta ja tyydytystä tuosta osasta. Mutta erityisesti toisen maailmansodan jälkeen naisen asema japanilaisessa yhteiskunnassa on muuttumassa.

Kimonoon pukeutunut, viehkeä nainen on yhä olemassa nykyään, mutta hänen vierellään olevalla naisella on siniset farmarihousut tai kenties sortsit ja pitkävartiset saappaat. Housupukuun pukeutunut nuori eloisa nainen, joka kutsuu taksia, saattaa hänkin kimono yllään olla hiljainen nuori nainen, joka käy ocha (teeseremonia) -kursseillaan kerran viikossa. Tämä nykyaikainen nainen ilmentää edelleen enimmäkseen esiäitiensä ihailtavia ominaisuuksia, kuten esimerkiksi vaatimattomuutta ja kestävyyttä. Hän on kuitenkin taipuvaisempi puhumaan, mitä hän ajattelee, ja hänen tulevaisuutensa on paremmin hänen omissa käsissään kuin hänen isoäidillään. Vaikka avioliitto voidaan järjestää hänelle, hän viime kädessä päättää sen, kenen kanssa hän menee naimisiin. Nykyaikainen nainen pyrkii kouluttamaan itseään, nauttii lukemisesta, pitää itsensä kehittämistä tärkeänä ja kehittää taiteellisia taipumuksiaan. Hänen kasvatuksensa, joka on ankarampaa kuin hänen veljiensä kasvatus, auttaa häntä kehittämään sellaista persoonallisuutta ja velvollisuudentuntoa, jota häneltä odotetaan tulevana vaimona ja äitinä.

Naisella on tärkeä merkitys myös talouselämässä. Tuoreiden hallituksen antamien tietojen mukaan työssä käyviä naisia on yli 20 miljoonaa, ja he muodostavat lähes 40 prosenttia koko työvoimasta. He työskentelevät monenlaisissa tehtävissä, ovat erityisen toimeliaita opetuksessa ja heitä on yli puolet maataloustyövoimasta.

Japanissa kauan asuneen Edwin Reischauerin havainnot valaisevat hyvin sitä, miten naisen osa on siellä muuttumassa. Kirjassaan The Japanese hän kirjoittaa: ”Voin muistaa erittäin hyvin, miten 1920-luvulla vaimo todennäköisesti seurasi kunnioittavasti askeleen verran aviomiehensä perässä kadulla kantaen sekalaista lapsista tai nyyteistä koostuvaa kuormaa, samalla kun mies asteli edellä mahtavana ja ylväänä. Olen vuosien varrella nähnyt vaimon saavan kiinni miehensä, niin että he kävelevät nykyään rinta rinnan, ja lapset ja nyytit ovat usein miehen käsivarsilla.”

Mutta naiset eivät ole ryhtyneet liikealalle, eivätkä he muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ota osaa seuraelämään miehensä rinnalla. Vaikka tämäkin on muuttumassa joissakin nykyaikaisissa perheissä, mies ja vaimo elävät usein täysin omaa elämäänsä, niin että toveruutta on vähän tai ei lainkaan.

Hänen menneisyytensä auttaa ymmärtämään häntä

Väitetään, että Japanissa oli alun perin äidin valta, mutta vuosisatojen kuluessa erilaiset yhteiskunnalliset muutokset alensivat voimakkaasti naisten asemaa. On mielenkiintoista, että ulkomailta tullut uskonto ja filosofia vaikuttivat suuresti hänen asemansa alenemiseen. Japanissa suosituiksi tulleet buddhalaiset lahkot opettivat naisten olevan luonnostaan pahoja, sellaisia jotka eivät voisi saavuttaa hengellisen tietoisuuden viittä tilaa ja jotka voisivat saada pelastuksen ainoastaan syntymällä uudestaan mieheksi. Sen jälkeen kun konfutselaisuus levisi yhteiskuntaan, naisten opetettiin olevan yhteiskunnallisia loiseläjiä ja älyllisesti ja moraalisesti miehiä huonompia. Konfutselaisen oppineen Kaibara Ekken kirjoittamassa teoksessa Onna Daigaku (Syvällisempää opetusta naisille), joka kirjoitettiin naisten opettamiseksi, sanotaan: ”Hänen luonteensa typeryys on sellaista, että hänen velvollisuutensa on olla jokaisessa kohdassa itseluottamusta vailla ja totella miestään.” Näiden opinkappaleiden vaikutuksesta nainen piti itseään alempiarvoisena. Siksi japanilainen nainen kehittyi käytökseltään syrjään vetäytyväksi ja ujoksi. Läänityslaitosjärjestelmän päästyä valtaan hänen asemansa huononi tasaista vauhtia. Hän menetti kaikki lailliset oikeutensa, ja 1600-lukuun mennessä hänet oli alistettu täysin miehen palvelijaksi.

Avioliitossa, joka ei perustunut aviolliseen rakkauteen tai uskonnolliseen käsitteeseen, vaan pikemminkin yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin suhteisiin, ei vaadittu, että vaimoa olisi rakastettu. Hän oli pelkästään keino suvun jatkumiseksi. Monesti hän oli ankaran anopin suorassa valvonnassa ja vailla laillisia tai henkilökohtaisia oikeuksia. Hänen paikkansa oli kotona, ja hänen oli luovuttava jopa uskonnollisiin menoihin osallistumisesta. Hän oli uhrautuva äiti, joka tuhlasi kaiken avoimen hellyytensä lapsiinsa. Häntä lohdutti se rakkaus, jota hän sai heiltä takaisin.

Tällaisen taustan omaavina naiset tekivät kovasti työtä kotona miellyttääkseen miesväkeä ja tekivät valittamatta mitä tahansa, mitä nämä vaativat. Muuan tytär kuvaili tällaisella valmennuksella muovattua äitiään seuraavasti: ”Hän on älykäs, vaatimaton, epäitsekäs ja aina huomaavainen toisille perheenjäsenille. Hän on tarkka käytöksestään, ja hänen miellyttävä arvokkuutensa tekee syvän vaikutuksen jokaiseen, jonka hän tapaa. . . . Hän nousee aiemmin ja käy levolle myöhemmin kuin kukaan muu perheessä. Hän ei ole koskaan sallinut itsensä nauttia joutilaasta sunnuntaiaamusta vuoteessa, ja sairasvuode on hänen ainoa lepopaikkansa. . . . Kestävyys ja hillintä ovat hänen suurimmat ihanteensa. Hän sanoo minulle: ’Naisen tulee kehittää kestävyyttä enemmän kuin mitään muuta. Jos kestät kunnialla kaikissa olosuhteissa, tulet onnelliseksi.”’

Kaikessa tässä naiset eivät suhtautuneet itseensä täysin kielteisesti, vaan he olivat pikemminkin ylpeitä kyvystään kestää vaikeuksia. He oppivat hoitamaan kotitaloutta tehokkaasti, hankkivat kyvyn kestää voimakkaita ristiriitoja ja kehittivät luonteenlujuutta, jolle löytyy harvoin vertaa nykymaailmassa.

1800-luvun lopulla teollinen vallankumous oli vaikuttanut ottamalla naisen pois kotoa ja panemalla hänet työhön maailmaan. Kun sitten myöhemmin tuli sota, naiset ottivat vastuulleen yhä enemmän poissa olevalle perheen miehiselle päälle kuuluvia tehtäviä, kunnes vuonna 1941 monet ansaitsivat säännöllisesti omaa palkkaansa. Toisen maailmansodan päättyessä naisille luotiin laillinen tasa-arvoisuus. Yhtäkkiä nainen julistettiin joka suhteessa samanarvoiseksi miehen kanssa, ja hänelle annettiin oikeus äänestää, yhtäläiset koulutusmahdollisuudet ja kaikki lain mukaiset mahdollisuudet hyvitysten saamiseen.

On mielenkiintoista panna merkille, että japanilainen nainen, jolla oli nyt kaikkea tällaista vapautta, pysyi edelleen mieluummin taka-alalla ja ”ihanteellisena” kunnon vaimona ja viisaana äitinä. Vaikka hän käyttääkin nykyään oikeuksiaan koulutuksen hankkimiseksi ja äänestää, usein enemmän kuin miehet, enimmäkseen hän pitää edelleen parempana olla taampana yhteiskunnallisesti, eikä hän kilpaile miesten kanssa. Hän ei pyytele anteeksi kotirouvana oloaan, vaan hän arvostaa toisenlaista osaansa. Täällä tätä osaa ei ole asetettu kyseenalaiseksi niin kuin länsimaissa. Hyvä perheenemäntä on Japanissa arvossa pidetty ihminen. Nuori nainen katsoo eteenpäin kohti avioliittoa ja valmistautuu siihen käymällä ruoanlaittoa ja kukkien asettelua käsittelevillä kursseilla sitä silmällä pitäen, että hänestä tulee parempi, viehättävämpi vaimo. Vaikka hän voikin käydä työssä, kunnes hän menee naimisiin, ja uudestaan sen jälkeen, kun hänen lapsensa ovat koulussa, hänen elämänuransa on kodissa.

Hänen kohtaamiaan ongelmia

Sekä tunneperäiset taakat että huoli perheen hyvinvoinnista ovat hyvin raskaita japanilaisille vaimoille nykyään. Se on yksi heidän julki tuomistaan päävalituksenaiheista. Lisäksi isä, joka käyttää valtaa perheessä, on nykyään harvinainen ihminen Japanissa, ja se osaltaan edistää lasten kehittymistä rikollisiksi. Koska kaikki kurinpito jätetään monesti sallivaiselle tai työssä käyvälle äidille, hän etsii usein apua lastenkasvatuksessa.

Toinen ongelmia synnyttävä seikka on se, että vaikka hyvän vaimon ja viisaan äidin selviö on yhä arvossaan, tuon periaatteen soveltaminen on muuttunut voimakkaasti. Kun viisas äiti ennen antoi hyviä neuvoja ja oli rakkaudellinen toveri lapsilleen, niin nykyään ”hyvä äiti” käy usein työssä hankkiakseen perheelleen enemmän aineellista, tai hän työntää lapsiaan parhaisiin kouluihin, jotta nämä voivat päästä eteenpäin maailmassa. Sydämessään hän haluaa täyttää osansa ”viisaana äitinä”, mutta materialistisen yhteiskunnan todellisuus tekee tyhjäksi hänen ponnistelunsa.

Kun hänestä tulee kristitty

Nöyrien ominaisuuksien ansiosta japanilaisen naisen on monesti helppoa hyväksyä Raamattu oppaakseen. Kun hän tekee niin, siitä koituu hänelle monia etuja.

Jos avioparista tulee yhdessä kristittyjä, heidän avioliittonsa muuttuu rakkauteen perustuvaksi. Se, että Raamattu neuvoo miehiä rakastamaan vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan ja vaalimaan häntä, auttaa melkoisesti miellyttävän ilmapiirin luomisessa kotona. Myöskään vaimo ei enää palvele miestään vain siksi, että sitä odotetaan häneltä, vaan hän tekee niin rakkaudesta häneen. Miehen kiitollisuutta ilmaisevat sanat palkitsevat hänen vaivannäkönsä. (Sananl. 31:28, 31) Koska mies oppii tietämään, että huonekunnan päänä olemiseen sisältyy valvontavastuu, vaimon kuorma kevenee paljosta raskaaseen päätöksentekoon liittyvästä paineesta. Sen lisäksi aviopuolisoista tulee tovereita, sillä Raamattu kannustaa miestä ja vaimoa keskustelemaan paljon keskenään.

Sellaisissakin tapauksissa, joissa ainoastaan nainen tutkii Raamattua, hän hyötyy suuresti. Naimattomana tai naimisissa olevana hän saa tietää, ettei hän ole mikään alempi luomus, vaan sellainen, jolla on arvoa Jumalan silmissä. Perheessä hän tunnustaa miehensä huonekunnan pääksi. Vaikkei mies olekaan kristitty, vaimo pyrkii sisällyttämään hänet perheen asioihin, ja monissa tapauksissa tällainen vaivannäkö on palkittu siten, että mies tulee lähemmäksi perhettä ja aikanaan jopa alkaa tutkia Raamattua. Etsiessään mieheltään neuvoja vaimo osoittaa kristillistä alamaisuutta ja kunnioitusta, ja näin hän tulee entistä viehättävämmäksi miehensä silmissä.

Kun on kysymys perhe- ja henkilökohtaisista suhteista, erään anoppinsa kanssa asuvan vastanaineen vaimon kokemus on todistuksena sen eduista. Tämä nuori nainen suostui tutkimaan Raamattua, ja päästäkseen lähelle anoppiaan hän kutsui hänet mukaan tutkisteluun. Anoppi suostui, sillä hän ei halunnut minkään uuden uskonnon johtavan nuorempaa naista harhaan. Ajan mittaan he molemmat ymmärsivät Raamatun opettavan totuutta, ja he toimivat yhdessä saattaakseen perheensä sopusointuun Raamatun periaatteiden kanssa. Muutamana ensimmäisenä vuonna mies ei osoittanut kiinnostusta, mutta kerskui ystävilleen, miten hyvin hänen vaimonsa ja äitinsä tulivat toimeen. Pian Raamatulla valmennettujen lasten hyvä käytös sai hänetkin tutkimaan.

Kristillisen seurakunnan rakkaudellisessa perheenkaltaisessa ilmapiirissä jopa ujot, kuoreensa vetäytyvät naiset oppivat käyttäytymään luontevasti ja ilmaisemaan ajatuksiaan toisille.

Kuten voimme nähdä, tämän päivän japanilainen nainen ei ole perinteinen passiivinen vakiotyyppi. Hän täyttää monimutkaista osaa muuttuvassa yhteiskunnassa. Tosin kaupungissa ja maalla eletään hyvin eri tavalla, ja täytyy myöntää, että vanhat asenteet ovat syvälle juurtuneita, ja monet pitävät yhä naisia alempiarvoisina. Siitä huolimatta japanilaiset naiset ovat ylpeitä vaimon ja äidin osastaan ja ovat säilyttäneet naisellisen viehätysvoimansa ja vaatimattomuutensa, joilla he ovat saaneet maailman huomion puoleensa.