Haluaisitko olla paratiisissa?
Harvat ajattelisivat hautausmaalla ja maailmanlaajuisella paratiisilla olevan yhteyttä toisiinsa. Mutta pidä molemmat mielessäsi, kun mietit, mitä seuraavassa sanotaan.
HAMPURIN povessa kyyhöttävän pikkukaupungin tavoin Ohlsdorf kasvaa noin 220 ihmisellä viikossa. Sen kaunistuksena on noin 10000 puuta ja pensasta ja se on täynnä monenvärisiä ja monenlajisia kukkia.
Ohlsdorfissa käy satoja tuhansia ihmisiä joka vuosi. Ja rohkenen sanoa, että se on paikka, jossa saattaisit haluta käydä, mutta tuskin sellainen paikka, jonne haluaisit jäädä. Totuus on, että sen runsaat 1200000 pysyvää asukasta eivät olisi ensinkään halunneet tulla sinne. Vaikka se onkin paikkana hyvin kaunis, se ei todellisuudessa ole mikään asuinpaikka. Ohlsdorf on näet hautausmaa! Sen 403 hehtaaria tekevät siitä Euroopan suurimpiin kuuluvan hautausmaan. Jos kaikki sen runsaat 1200000 ”asukasta” olisi haudattu normaalikokoisiin hautoihin rinnakkain, heistä muodostuisi 1100 kilometriä pitkä ja kaksi metriä leveä kaistale, joka ulottuisi Hampurista Wieniin!
Mutta Ohlsdorf merkitsi minulle vähän erääseen aurinkoiseen syyskuun päivään asti, jolloin ajoin sinne pitääkseni puheen erään hyvän ystäväni kuolleen äidin hautajaisissa. Puhe oli määrä pitää hautauskappelissa n:o 10, ja muistan kysyneeni itseltäni: ”Voiko hautausmaa tosiaan olla niin suuri, että tarvitaan vähintään kymmenen hallia?” Päästyäni sinne olin hämmästynyt, ja mitä enemmän näin, sitä enemmän hämmästyin. Oli aivan kuin olisin ollut kauniissa puistossa, eräänlaisessa paratiisissa.
Ohlsdorfin ”paratiisin” alkuperä
Ja miten tämä ”paratiisi” syntyi? 1800-luvun jälkipuoliskolla Hampurin silloisten hautausmaiden tilat eivät enää riittäneet tyydyttämään kasvavan väestön tarpeita. Niinpä tehtiin suunnitelmia kunnallisen, kirkkokuntien yhteisesti käyttämän hautausmaan sijoittamiseksi Ohlsdorfin pelloille, lähelle samannimistä kylää noin kymmenen kilometrin päähän Hampurista. Myöhempinä vuosina kylä tuli osaksi Hampuria, mutta hautausmaa on tullut niin tutuksi, että alueen asukkaat puhuvat kuolleista ihmisistä sellaisina, jotka ”ovat Ohlsdorfissa”.
Sen perustaja ja suunnittelija Johann Wilhelm Cordes oli, käyttääksemme hänen omia sanojaan, sitä mieltä, että hautausmaalla ”kauneuden tulee kiehtoa silmää ja kasvien tulee kätkeä hauta”. Tässä hän onnistui, koska Ohlsdorfin kauneutta ei voida kiistää, eikä sen kasvillisuutta ylenkatsoa. Cordesin suunnitelmia käytettiin vuosisadan vaihteessa samantyyppisten hautausmaitten mallina monissa muissa Saksan kaupungeissa.
Hautausmaan alueella on yli 300 erilaista puulajia, joista jotkin ovat kotoisin Pohjois-Amerikasta ja Aasiasta. Puihin on kiinnitetty tietoja antavia pieniä laattoja, niin että paikka muistuttaa koko lailla kasvitieteellistä puutarhaa. Joka kesäkuussa 29:ää eri lajiketta olevat suuret alppiruusupensaat kukkivat hautausmaan pääväylän, ”Cordesin puistokadun”, kummallakin puolella muuttaen sen henkeäsalpaavaksi näyksi.
Puistossa on 2500 penkkiä, 650 tuolia ja 660 suihkulähdettä. Sadat ankat, hanhet ja mustat joutsenet viihtyvät alueella hajallaan olevissa lammikoissa. Voitkin siksi levähtää lammikon tai suihkulähteen luona ja kuunnella näiden ”höyhenpukuisten musisoijien” konserttia. Ei voi muuta kuin nauttia levollisesta ja rentouttavasta ilmapiiristä. Juuri tämä kauneus ja nämä rauhalliset olosuhteet saivat minut ajattelemaan paratiisia.
Ajatuksia paratiisista
Paratiisi eläviä varten olisi mitä tervetullein, mutta miksi paratiisi kuolleita varten? Epäilemättä yksi syy, miksi Cordes ja toiset hänen kaltaisensa ovat rakentaneet tällaisen hautausmaan, on, että se auttaa karkottamaan kuoleman aiheuttamasta menetyksestä johtuvan syvän murheen. Kuolema on todella ihmisen vihollinen, juuri niin kuin Raamattu selvästi sanoo. (1. Kor. 15:26) Suuren surun aikoina kauneus voi auttaa ihmistä ymmärtämään paremmin sen, että omaisen menetyksestä huolimatta elämä on edelleen elämisen arvoista. Mutta ei minkäänlainen kirjaimellinen kauneus voi täysin pyyhkiä pois menetyksen tunnetta, joka leskeksi jääneellä äidillä tai surevalla aviomiehellä on sellaisella hetkellä.
Stern-aikakauslehti sanoo kuoleman yleisyydestä ja väistämättömyydestä seuraavasti: ”Se saapuu joko liian aikaisin tai liian myöhään; mutta joka tapauksessa se saapuu, ja lopuksi se aina voittaa. Sen nimi on kuolema.” Koska kuolema on näin väistämätön, onko sellaisessa paratiisissa oleminen, jota Ohlsdorf edustaa, parasta, mitä me voimme odottaa? Jos on, niin se on laiha lohdutus. Kuka tosiaan haluaisi asua pysyvästi tuollaisessa paratiisissa?
Rupesin ajattelemaan, miten outoa on, että kävellessään kauniissa puistossa monet näyttävät olevan niin lähellä paratiisia, kuin he voivat koskaan toivoa olevansa. Pitääkö se paikkansa sinusta? Jos pitää, niin miksi? Mistä johtuu, että kaikki ihmisen tekniset ja luovat kyvyt huomioon ottaen maailmanlaajuinen paratiisi tuntuu uskomattomalta? Mutta millaista olisi, jos koko maapallo olisi paratiisi, joka kenties muistuttaisi Eedenin puutarhaa Raamatun kertomuksessa Aadamista ja Eevasta? Onko Jumala – hän, joka teki maan – kiinnostunut paratiisin ennallistamisesta? Ja mikä vielä erityisen tärkeää meille: onko meillä järkevää syytä odottaa, että hän voisi tehdä maailmanlaajuisen paratiisin elinaikanamme?