Tarkkailemme maailmaa
1660 raamatunkäännöstä
◆ Englantia keskuspaikkanaan pitävän Yhdistyneiden Raamattuseurojen vuosittain julkaiseman Raamatun kieliä koskevan tiedotteen mukaan viime vuoden loppuun mennessä koko Raamattua tai osia siitä voitiin lukea 1660 kielellä. Koko Raamattu on nyt julkaistu 268 kielellä; yksistään sen kreikkalainen osa [”Uusi testamentti”] on saatavissa 453 kielellä, ja yksittäisiä Raamatun kirjoja on lisäksi käännetty 939 kielelle. Viime vuonna koko Raamattu ilmestyi ensi kerran kahdella uudella kielellä – kateksi, jota puhutaan Papua-Uudessa Guineassa, ja mofaksi, jota käytetään Kamerunissa. Lisäksi osia Raamatusta käännettiin 64 muulle kielelle Nigerian abuanista Meksikon zoqueen.
Atomipommien uhreja
◆ Kuinka monta ihmistä sai surmansa, kun atomipommeja pudotettiin japanilaisiin Hiroshiman ja Nagasakin kaupunkeihin toisen maailmansodan lopussa? Vuosien mittaan on esitetty erilaisia arvioita, ja esimerkiksi Hiroshiman ja Nagasakin viranomaisten vuonna 1976 laatiman arvion mukaan Hiroshimassa kuoli 140000 ja Nagasakissa 70000 ihmistä. Kuitenkin nämä kaupungit pyysivät tarkempia lukuja, ja 38 tutkijaa käytti kaksi vuotta tietojen varmentamiseen. Heidän saatuaan työnsä päätökseen selvisi, että atomipommit olivat surmanneet Hiroshimassa yhteensä ainakin 190000 ja Nagasakissa ainakin 120000 ihmistä. Kuitenkin noiden atomipommien tuhovoima oli ainoastaan murto-osa nykyään käytettävissä olevien ydinaseiden tuhovoimasta.
Arvoitus ratkaistu
◆ Neuvostoliiton ja Alaskan välissä sijaitseva hyinen Beringinmeri on maailman parhaita kalastusalueita. Mutta se, miksi nämä kylmät, karut vedet ovat niin erinomainen kutupaikka, on kauan askarruttanut luonnontieteilijöitä. Neuvostoliittolais-amerikkalaisena yhteistyönä ryhdyttiin monta vuotta kestäneeseen tutkimukseen tämän arvoituksen selvittämiseksi. Vedenalaisia virtoja tarkkailemalla arvoitus selvisi. Huomattiin, että eräs aiemmin tuntematon virta liikkuu pohjoiseen Isolta valtamereltä, törmää Pohjois-Amerikan mannerjalustaan ja työntää ylöspäin merenpohjasta arvokkaita kivennäisiä, joilla kalat ravitsevat itseään.
Aseidenriisunnan etuja
◆ Kun Costa Rican perustuslaki hyväksyttiin vuonna 1949, se lakkautti armeijan, vaikka säilyttikin mahdollisuuden puolustuslaitokseen. Koska tämä maa ei käytä paljon rahaa kalliiseen nykyaikaiseen aseistukseen, se on kyennyt tarjoamaan sellaista, mitä muilta kehitysmailta puuttuu. Esimerkiksi noin 90 prosenttia Costa Rican asukkaista osaa lukea ja kirjoittaa, mikä prosenttiluku on korkeampi kuin missään muussa Keski-Amerikan maassa. Muuan viranomainen huomautti: ”Yhden vanhentuneen hävittäjälentokoneen hinnalla me voimme rahoittaa kahdeksan peruskoulun rakentamisen ja varustamisen.” Aliravitsemus on vähentynyt merkittävästi, ja henkeä kohti laskettu kansantulo on kasvanut Costa Ricassa nopeammin kuin naapurimaissa, jotka ylläpitävät kalliita armeijoita. Mitä voitaisiinkaan tehdä niillä 1200 miljardilla markalla, jotka vuosittain käytetään aseistukseen kautta maailman?
WHO hyökkää tupakointia vastaan
◆ YK:n Maailman terveysjärjestö (WHO) hyökkäsi äskettäin voimakkaasti tupakointia vastaan, koska se aiheuttaa paljon keuhkosyöpää, sydäntauteja, keuhkoputkentulehdusta ja vahinkoa syntymättömille lapsille, ja vaati kaikenlaisen tupakkamainonnan kieltoa maailmanlaajuisesti. WHO:n tiedotteessa suositeltiin, että tulisi yhteisvoimin pyrkiä vähentämään tupakoinnin ”arvoasemaa sen aikuisten vähemmistön omaksi asiaksi, joka ei pysty luopumaan tästä tottumuksesta”.
Jos matkaliput katoavat
◆ Lentolippujen katoaminen ei ole ainoastaan hankalaa. Vaikka eri lentoyhtiöt hoitavatkin lippujen korvaamisen eri tavalla, joissakin tapauksissa lentoa pääsee jatkamaan vasta kun on ostanut uudet liput. Ja voi kulua monta kuukautta, ennen kuin kadonneista lipuista saa hyvitystä. Lentoyhtiöiden virkailijat neuvovat: kirjoita lippujen sarjanumero erilliselle paperilapulle. Jos liput sitten katoavat ja joudut ilmoittamaan siitä, sinulla on tarvittavat tärkeät tiedot. Erään lentoyhtiön virkailija sanoi: ’On suhteellisen yksinkertaista antaa uusi lippu heti paikalla, kun matkustaja voi esittää alkuperäisen lipun numeron.’
Nelijalkaisia ”ruohonleikkureita”
◆ Kaliforniassa Yhdysvalloissa joidenkuiden talot sijaitsevat jyrkkäreunaisissa jokilaaksoissa, joissa aluskasvillisuutta on vaikeaa tai mahdotonta leikata tavallisilla ruohonleikkureilla. Sadekauden jälkeen aluskasvullisuus kuivuu ja muuttuu tulenaraksi. Koska rikkaruohojen leikkaaminen käsin ja niiden pois kuljettaminen on rankkaa puuhaa, nykyään jotkut teettävät tämän työn vuohilla. Sanotaan, että kaksi vuohta syö kaikki rikkaruohot kolmenkymmenen neliömetrin alueelta kahdessa viikossa. Erään viime vuonna raivonneen laajan ruohopalon aikana kerrottiin yhden kodin säästyneen siksi, että omistajalla oli kolme vuohta, jotka pitivät ympäröivän aluskasvullisuuden ”leikattuna”, samalla kun ympärillä olleet talot tuhoutuivat.
Lisää todisteita marihuanaa vastaan
◆ Marihuanaa vastaan kertyy yhä enemmän todisteita. Erään melko tuoreen tutkimuksen mukaan marihuana voi vaurioittaa aivoja ja keuhkoja, vahingoittaa syntymättömiä lapsia, aiheuttaa hedelmättömyyttä ja aikaansaada muita ongelmia. Eräälle New Yorkissa pidetylle lääketieteelliselle konferenssille kerrottiin, että vaikutukset ovat ”hälyttävimmät” teini-ikäisillä, sillä ”koska he ovat kehittymässä sukupuoliseen kypsyyteen, vahinko voi olla peruuttamaton”. Tri Nicholas A. Pace sanoi: ”Yhä uudelleen kuulee sanottavan, että marihuana on turvallisempaa kuin alkoholi. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta.” Toisin kuin alkoholijuomat, jotka elimistö käsittelee ja poistaa tuntien kuluessa, marihuanan aineosat kasaantuvat rasvakudoksiin, eivätkä ne poistu kokonaan elimistöstä viikkoihin.
Jättiläiskasvaimen poisto
◆ Muuan 172 kiloa painava nainen saapui erääseen kalifornialaiseen sairaalaan valittamaan vatsakivusta ja poistui sieltä muutaman päivän kuluttua, jolloin hän painoi enää 82 kiloa. Sillä välin Kalifornian yliopiston lääketieteellisessä keskuksessa seitsemän lääkärin ryhmä poisti 90-kiloisen hyvänlaatuisen munasarjakasvaimen 4,5 tuntia kestäneessä leikkauksessa. ”Pahimmat pulmat olivat teknisiä”, sanoi ryhmää johtanut lääkäri. ”Näin suuren massan poistaminen vaatii sydänverisuoniston huolellista tarkkailua ja massan runsasta ja vaivalloista leikkelyä verenhukan ja vahingon välttämiseksi.” Leikkauksen aikana valutettiin pois 75 kiloa nestettä, minkä jälkeen poistettiin 18 kiloa kiinteää kudosta. Nainen oli luullut vain lihovansa.
Nuoret kookkaampia, eivät parempia
◆ Japanin opetusministeriön teettämässä vuotuisessa koululaisten terveystutkimuksessa, jossa tutkittiin 340000 koululaista, todettiin, että lapset ovat nykyään hieman pitempiä ja painavampia kuin nuoret kaksikymmentä vuotta sitten. Keskimäärin pojat ovat viisi senttimetriä pitempiä ja 4,2 kiloa painavampia, kun taas tytöt ovat 3,1 senttimetriä pitempiä ja 1,7 kiloa painavampia kuin vuonna 1958. Mutta muissa suhteissa kehitys oli kulkenut kaksikymmentä vuotta alamäkeä. Daily Yomiuri -lehti kertoo, että 94 prosentilla on reikiintyneitä hampaita ja noin joka kolmas on likinäköinen. Likinäköisyys pantiin television syyksi. Lukiolaisten keskuudessa likinäköisyys oli lisääntynyt 21,1 prosenttia ja hampaitten reikiintyminen 32,1 prosenttia vuoden 1958 jälkeen. Kaksikymmentä vuotta sitten makeisia ei ollut yhtä runsaasti eikä televisio ollut yhtä yleinen kuin nykyään.
Kuolemansyytilastoa
◆ Suomen tilastollisen vuosikirjan tuoreimpien vertailevien kuolemansyytilastojen mukaan sydän- ja verisuonitaudit muodostavat syntymänaikaisia syitä lukuun ottamatta selvästi yleisimmän kuolinsyyn. Esimerkiksi kuolleisuus verensalpaus-sydäntauteihin oli 264,1 ja aivoverisuonien tauteihin 112,6 henkeä jokaista 100000 asukasta kohti vuodessa. Toisella sijalla kuolemansyytilastossa on pahanlaatuiset kasvaimet eli syöpä, johon menehtyi 175,4 jokaista 100000 asukasta kohti. Tilaston mukaan vuosikymmeniä sitten suhteellisen usein kuolemansyynä olleet ruoansulatus- ja hengityselinten infektiotaudit, tuberkuloosi ja erilaiset rokot on saatu lähes täysin hallintaan.
Nestemäinen ruokavalio
◆ Eräs Kansainvälisen työjärjestön (ILO:n) tutkimus osoittaa, että englantilaiset ostavat ruokarahoillaan enemmän alkoholijuomia kuin mikään muu kansa. 90 maata käsittänyt tutkimus osoittaa englantilaisten käyttävän 18 prosenttia ruokarahoistaan alkoholiin, kun taas australialaiset ja grönlantilaiset käyttävät 16 prosenttia, irlantilaiset 15 prosenttia, kanadalaiset 14 prosenttia, tanskalaiset, ruotsalaiset ja ranskalaiset noin 9 prosenttia ja amerikkalaiset 6 prosenttia.
Ruotsin kirkko ja ”kristilliset ihanteet”
◆ Kirkollisen Kotimaa-lehden (31.7.1979) mukaan Ruotsin kirkosta eronneiden määrä oli viime vuonna kaksinkertainen vuoteen 1977 verrattuna. Eronneita oli 31000. Eroaminen oli voimakkainta Tukholman hiippakunnassa, jossa runsaat 7700 ihmistä teki tämän ratkaisun. Tukholman hiippakunnan piispa Ingmar Ström arvelee, että ”monilla eronneilla on ollut kirkkoon kohdistuneita suuria odotuksia. He kuitenkin katsovat, että kirkko ei nykyään elä kristillisten ihanteittensa mukaan.” Ruotsin kirkko on maailman suurin luterilainen kirkko. Sen jäsenmäärä on 8,3 miljoonaa.
Työssä ”lomallaan”
◆ Vuonna 1977 Saksan liittotasavallassa astui voimaan laki vankien lomista, joka antaa rikoksista tuomituille mahdollisuuden olla vuosittain kolme viikkoa vapaudessa poissa vankilan kahleista. Hampurin poliisi tutki jonkin aikaa sitten tämän ”yhteiskuntaansopeuttamisohjelman” tuloksia. Huomattiin, että joka neljäs kaupungissa tehty ryöstö oli sellaisten lomavankien tekosia, jotka käyttivät tilaisuutta hyväkseen toimiakseen vanhassa ammatissaan. Kuitenkin ”oikeusministeriö on vakuuttunut siitä, että lomajärjestelmä osoittautuu kannattavaksi siten, että se tulevaisuudessa auttaa useampia miehiä uudistumaan”, sanotaan To The Point -aikakauslehdessä.
Happoa sitova aine lopettaa tupakoinnin?
◆ Nebraskan yliopiston tutkijoiden mukaan se, että tupakoijat nauttivat pieniä määriä natriumbikarbonaattia (ruokasoodaa), voi auttaa heitä pääsemään eroon tottumuksestaan. He perustivat tutkimuksensa aiempaan havaintoon, jonka mukaan sellaisten tupakoijien elimistöllä, joilla on hapan virtsa, on taipumus poistaa enemmän jäljellä olevaa nikotiinia. Koska tupakoijan elimistö vaatii menetetyn nikotiinin korvaamista, hän yleensä tarttuu savukerasiaan useammin kuin ne, joiden virtsassa on vähemmän happoa. Vapaaehtoisten ryhmän perusteella, joista osa sai bikarbonaattia neljä grammaa päivässä, todettiin, että viidentenä viikkona he polttivat enää keskimäärin 0,14 savuketta päivässä. Niiden keskiarvo, jotka eivät saaneet happoa sitovaa ainetta, jäi 7,8 savukkeeseen päivässä. Tutkijat korostavat, että nämä tulokset ovat vasta alustavia ja että tulee olla varovainen käytettäessä mitä tahansa lääkitystä.
Luottamus papistoon heikentynyt
◆ ”Nykyään enää kaksikymmentä prosenttia amerikkalaisista luottaa täysin järjestäytyneen uskonnon johtajiin”, kertoo Louis Harris äskettäin Yhdysvalloissa suoritetun ABC-uutispalvelun Harris-tutkimuksen tuloksista. Hän sanoo, että luottamus papistoon heikkeni neljätoista prosenttia yksistään viime vuonna ja että se on alimmillaan sitten vuoden 1966, jolloin tämä arviointijärjestelmä otettiin käyttöön.