Pyhästä pillerinpyörittäjästä ammattilannoittajaksi

Herätkää!-lehden Etelä-Afrikan-kirjeenvaihtajalta

KUORIAISIA on kaikkialla miljoonittain, ja niitä on hyvin monenlaisia. Mutta millä hyönteisellä on kiinnostavampi tai epätavallisempi historia kuin pillerinpyörittäjällä?

Muinaisessa Egyptissä tämä eläin liikkui korkeimmissa seurapiireissä, ja sen latinalainen nimi on Scarabaeus sacer eli ”pyhä pillerinpyörittäjä”. Egyptiläisille se oli uudestisyntymisen ja ikuisen elämän vertauskuva. Sen lantapalloa verrattiin aurinkoon. Ruumiin etuosassa olevien sarvien eli terävien kyhmyjen sanottiin edustavan auringonjumalan säteitä, samalla kun sen 30 liuskan uskottiin vastaavan kuukauden kolmeakymmentä päivää. Niinpä egyptiläiset uskoivat, että pillerinpyörittäjä oli pyhitetty auringonjumalalle. Niitä on löydetty jopa palsamoituina. British Museumissa on valtavan suuri graniitista tehty pillerinpyörittäjän kuva, joka luultavasti on peräisin Heliopoliksesta.

Pillerinpyörittäjä esiintyy usein myös muinaisissa egyptiläisissä maalauksissa ja veistoksissa ja hyvin runsaasti sinettien ja rintaneulojen muodossa. Monissa on piirtokirjoituksia, joissa on kuninkaallisia nimiä ja tietoja vanhoista egyptiläisistä kuningassuvuista.

Epätavallinen ruokavalio

Pillerikuoriaiset kuuluvat hyvin suureen lehtisarvisten (Scarabaeidae) heimoon, ja siihen sanotaan kuuluvan yli 20000 lajia, joita tavataan suurimmassa osassa maailmaa. Pillerinpyörittäjien tärkein ravinnon lähde on lanta. Etelä-Afrikassa se syö karjan, hevosten, lampaiden ja muiden eläinten ulosteita, ja kuten vanha sanonta kuuluu: ”Makuasioista ei kannata kiistellä!”

Kuoriaisella on kauhan muotoinen pää, ja suu ja kärsä ovat alaspäin. Sen leuat ovat kovat ja sarvimaiset, ja sen tuntosarvien päässä oleva nuija tai viuhka muodostuu kolmesta tai useammasta liuskamaisesta nivelestä, jotka laskostuvat päällekkäin. Kun kuoriainen vainuaa ravintoa, se levittää nämä nivelikkäät tuntosarvet täysin auki ja haistelee tuulta suunnan varmistamiseksi. Sen jälkeen se pinkaisee matkaan ryhtyäkseen työhön.

Kuoriaisen ruumis soveltuu hyvin tähän epätavalliseen työhön. Se on lyhyt ja pyöreä, ja siipien peittona on lyhyet nahkamaiset suojukset. Sillä on kuusi jalkaa, joista etumaiset ovat lyhyet ja erittäin voimakkaat kaivamiseen, keskimmäiset ovat pitemmät ja vahvat ja takimmaiset ovat hieman käyrät – niillä se tarttuu lantapalloon.

Löydettyään tuoreen lantakasan kuoriainen ryhtyy työhön. Se työskentelee uutterasti ja ripeästi. Se valmistaa nopeasti marmorikuulan kokoisen pallon, ja jotkin lajit suurentavat sen pian suunnilleen omenan kokoiseksi, minkä jälkeen se pyörittää sitä takajaloillaan paikkaan, jossa maa on pehmeää. Sitten se kaivaa kolon, johon se piilottaa pallonsa ruokavarastoksi. Koska kuonaeritteet voivat olla tautien ja vahingollisten loisten lähde ja edistää kärpästen lisääntymistä, vaatimaton ystävämme tekee verratonta työtä puhdistaessaan maastoa. Lisäksi monia tällaisia lantavarastoja ei käytetä, vaan ne lannoittavat maaperää. Pieni ystävämme onkin siis ”ammattilannoittaja”. Maanviljelijät pitävät hänestä!

Australiassa paikalliset pillerinpyörittäjälajit ovat tarvinneet apua. Ennen karjaa ja lampaita mukanaan tuoneiden eurooppalaisten siirtolaisten tuloa nämä pillerikuoriaiset olivat aina ravinneet itseään kengurun ulosteilla. Niitä ei ole varustettu hävittämään miljoonien karjaeläinten tekemiä valtavia lantakasoja. Niinpä Etelä-Afrikasta on tuotu toisenlaisia pillerikuoriaisia, ja ne ovat auttaneet niiden miljoonien karjanlantatonnien pois siivoamisessa, jotka vuosittain syntyvät Australiassa.

Vaikka pillerikuoriainen ei enää kuulukaan ”jumalien” ja kuninkaallisten ”kermaan”, se jatkaa todella hyödyllisessä maanläheisemmässä ammatissaan, jota varten se suunniteltiin.