Saanko esitellä Australian naurulinnun?

Herätkää!-lehden Australian-kirjeenvaihtajalta

NYKYISINÄ kireinä aikoina ihmisiä tarvitsee muistuttaa hyvän naurun arvosta. Australia on siitä onnellisessa asemassa, että sen ainutlaatuisiin asukkaisiin kuuluvan naurulinnun mitä parhaiten erottuva huuto on muistuttimena siitä. Eräässä jonkin aikaa sitten tehdyssä tutkimuksessa se äänestettiin Australian suosituimmaksi linnuksi. Se on kooltaan hieman kyyhkystä suurempi, eikä sitä tavata missään muualla maailmassa lukuun ottamatta eläintarhoja.

Sen ”nauru” alkaa usein siten, että jokin yksinäinen lintu päästää muutaman matalan hihityksen nokka melkein kiinni. Tämä alkuhihitys näyttää olevan merkkinä muille lähistön naurulinnuille, jotka heti lentävät siihen puuhun, jossa ensimmäinen lintu istuu. Sen jälkeen koko ryhmä nostaa nokkansa kohti taivasta, ja riehakkaat naurunremahdukset kiirivät kuorossa ilmassa. Koska yksittäiset linnut ”nauravat” vaihtelevissa sävellajeissa ja eri tahdissa, yhteisvaikutus tuo mieleen iloisessa ihmisjoukossa vallitsevan hilpeän tunnelman. Tämä naurulintujen tarttuvan hyväntuuliselta tuntuva ”nauruesitys” tekee useimpiin kuulijoihin miellyttävän vaikutuksen.

Vaikka naurulinnun ”naurua” voidaan kuulla milloin tahansa päivästä, parhaiten sitä kuullaan aamunkoitteessa tai iltahämärissä. Tästä lintu on ansainnut nimen ”uudisasukkaan kello”. Koska joidenkuiden mielestä naurulinnun nauru muistuttaa paremminkin kiljumista, he ovat nimittäneet sen ”nauravaksi aasiksi”.

”Nauru”

Muuan lintutieteilijä teki jonkin aikaa sitten tutkimuksen, jonka mukaan ”nauru” näyttää olevan yhteydessä naurulintujen keskuudessa vallitsevaan aluejärjestelmään. Ne asuvat tarkasti rajatuilla reviireillä, joiden keskipinta-ala on runsas hehtaari lintua kohti. Näin ollen kuuden linnun muodostaman ”perheen” valvonnassa voisi olla noin seitsemän hehtaaria. Näiden reviirien rajat vakiinnutetaan joka vuosi juuri ennen pesimisen alkua.

Naurulinnun ”nauru” on siis todellisuudessa elämän vakavia puolia, osa siitä varoitusjärjestelmästä, jolla nämä linnut tiedottavat toisille linnuille, että ne ovat tunkeutumassa varatulle reviirille. Ja ne antavat lentokuviolla pontta varoitusäänilleen, kun ne lentävät vartioimassa reviirinsä rajoja.

Erikoista perhe-elämää

Perhe-elämä on sekin vakava asia naurulintujen keskuudessa. Ne rakentavat mielellään pesäkoloja puuhun ja käyttävät samoja koloja joka vuosi. Kun naurulintu hakkaa uutta pesäkoloa, sen on nähty laskeutuvan puunoksalta läheiselle termiittikeolle ja lyövän sitä lyhyellä, voimakkaalla nokallaan ja hakkaavan siihen vähitellen riittävän suuren kolon. Se tekee kolme tai neljä helmenvalkoista ja kääpiökanan munan kokoista munaa suoraan pesäkolon pohjalle. Munat munitaan perättäisinä päivinä, ja suunnilleen 26 vuorokautta kestäneen haudonnan jälkeen ne kuoriutuvat perättäisinä päivinä.

Tutkimukset ovat paljastaneet erikoisen perhe-elämän viettotavan. Vaikka pysyvästi yhdessä elävien lintupariskuntien hallussa on yleensä tietty alue, joillakin alueilla asuu muitakin, kumppanittomia lintuja. Niitä sanotaan ”apulaisiksi”. Kun muninta alkaa, olisi odotettavissa, että apulaiset lähtisivät pois perustamaan omia alueitaan. Mutta sen sijaan että ne lähtisivät pois, ne todellisuudessa osallistuvat pesivien lintujen kanssa munien hautomiseen samoin kuin poikasten ruokintaan ja suojelemiseen. Joissakin tapauksissa havaittiin neljän linnun auttavan pesiviä lintuja yhtä huolellisesti kuin jos poikaset olisivat olleet niiden omia. Jos toinen pesivistä linnuista sai surmansa tapaturmaisesti tai kuoli, tällöin joku apulaisista omaksui sen roolin. Kesti neljä vuotta ennen kuin jotkin apulaiset hankkivat itselleen oman alueen. Sekä poikasten vanhemmat että apulaiset hyötyivät tällaisessa ”perhejärjestelmässä” elämisestä: poikasten vanhemmat siten, että ne saattoivat pitää paremmin huolta omasta hyvinvoinnistaan, ja apulaiset siten, että ne oppivat puolustamaan aluetta ja myös hankkivat kokemusta perheen kasvattamisesta.

Naurulintujen keskuudessa vallitsee tiukka kastijako, jonka perusteella perheiden jäsenet, sekä pesivät linnut että apulaiset, tietävät, mikä on niiden paikka yhteisön rakenteessa, ja ilmaisevat sen. Tässä suhteessa on pantu merkille väkivaltaa karttavaa, lievästi aggressiivista käyttäytymistä. Kaksi lintua tarttui lujasti toisiaan nokasta, ja ne koettelivat voimiaan ja kiemurtelivat. Naaraat kilpailivat vain naaraitten kanssa ja koiraat koiraitten kanssa. Aikuiset pesivät linnut voittivat aina näissä voimainkoetuksissa, samalla kun vanhimmat apulaiset olivat seuraavalla tilalla arvoasteikossa. Nuorimmat linnut olivat asteikon alapäässä. Niiden oli odotettava uuden poikasryhmän ilmaantumista ennen kuin ne saattoivat parantaa asemaansa yhteisössä.

Ravinto ja elossa säilyminen

Vaikka kuulostaakin siltä kuin naurulintu nauraisi, niin ravinnonhankinta-alueen turvaaminen on sille vakava asia. Naurulintu syö sisiliskoja, hyönteisiä, pieniä pesiviä lintuja ja niiden munia, jyrsijöitä, äyriäisiä, sammakoita, käärmeitä ja muuta vastaavaa. Koska sillä ei ole haukan ja muiden petolintujen kynsiä tai kyömynokkaa, se tarvitsee voimakkaita kaulalihaksiaan saaliin tappamiseen ja sen syömiseen.

Mutta naurulintu on itsekin alttiina petoeläimille. Sen turvana on luonnollinen suojaväri. Siinä tapauksessa että haukkoja tai muita ryöstöretkillä olevia lintuja lentää yli, naurulintu myös jähmettyy paikoilleen, suuntaa nokkansa kohti saalistajaa ja kiertää koko ruumistaan voidakseen seurata vihollislinnun lentoa, kunnes se katoaa näkyvistä. Tällaista suojautumista sanotaan ”keppiasennoksi”, sillä yläpuolella lentävä lintu näkee naurulinnun keppinä.

Mutta naurulinnusta pidetään nimenomaan ”naurunsa” vuoksi. Kaikki eivät tietenkään pidä siitä. Loppujen lopuksi eiväthän kaikki pidä herätyskelloistakaan. Ja miten ne, joiden kultakalalammikko on ryöstetty tai joilta on ahmittu kanan- tai ankanpoikasia, voivat tuntea ystävällisyyttä tätä lintua kohtaan? Tai kuka nauttii siitä, kun tämä höyhenpukuinen veijari koputtaa nokallaan aamuvarhaisella ikkunaruutuun – muistutukseksi siitä, että se tarvitsee aamiaista pihalle? Se on myös röyhkeä lintu.

Mutta vaikka naurulinnun maineella on tällainen huonompi puoli, niin tämä lintu on muistuttimena meille ihmisille jostakin. Vaikka naurulinnulla itsellään ei ole huumorintajua (tämä suurenmoinen kyky on suotu vain ihmissuvulle), se muistuttaa meitä siitä, että meidän tulee käyttää huumorintajuamme ja nauraa silloin tällöin.